http://nyt.fi/a1305988163462?ref=hs-art-nyt
Suomalainen mies on parasta maailmassa, maailman älykkkäimmän kansan naiset sen tietysti ymmärtää ja oivaltaa. Meillä täällä suominaudat ei tietenkään ymmärrä mitä heillä olisi ulottuvillaan vaan he tavoittelee juuri tuollaisia muottiin puristettuja etnopanohinttejä:
""Aikaisemmin Japanissa oli vastaavia oman tien kulkijoita, mutta nyt esimerkiksi Tokiosta ei sellaisia enää löydy. Kuusikymppisille miehillekin on omia muotilehtiä, jotka neuvovat, miten pukeutua ja käyttäytyä. Kun katson suomalaisia miehiä, heillä on aivan omanlaisiaan tyylejä", hän sanoo."
Meillä siis jälleen kerran todistetusti, tällä kertaa setämiessarjassa, on maailman parhaat miehet ja paskimmat & tyhmimmät naiset, eipä se sitten ihme ole että sinkkuja on niin paljon.
Japanin naiset sekaisin suomalaisista setämiehistä
9
67
Vastaukset
- 35yerthygertfgh
No eipä nuo miehet mitään ätmejä ole, vaan perusäijiä.
- Leikkiluola
Hieno juttu. Kerran Senaatintorilla joudun japanilaisten naisten piirittämäksi. Kyllä siinä Konicat ja Fujit kärysi.
Ei mennyt ihan etiketin mukaan, mutta kuka välittää.
(Naurua)- Leikkiluola
Muutenkin Japani on hyvin kaunis maa - ainakin osittain.
- Leikkiluola
Leikkiluola kirjoitti:
Muutenkin Japani on hyvin kaunis maa - ainakin osittain.
Oikeastaan kysymys on imagosta ja perinteistä. Moderni friidu viis veisaa geishoista ja päivänvarjoiista. Käsittääkseni siinä on vähän kaikenlaista muuta. Mutta kaikkea löytyy.
- Turistinähtävyys
He olivat löytäneet todellisen harvinaisuuden: miehen, jolla on vielä pienempi penis kuin japanilaisilla.
- Leikkiluola
(Reps)
Voi olla näin. Ja ehkä olikin, sillä en ymmärrä kieltä.
- xzxzxzxzxzxxx
Kyllähän äijät ovat naisten mieleen missä vaan mutta mitenkäs se palstan ätmejä auttaisi.
- Leikkiluola
Olen yrittänyt auttaa kaikin tavoin. Seuraavaksi veistän puusta tai taivuttelen rautalangasta.
(Naurua)
"Japanilaisessa yhteiskunnassa yhdenmukaisesti toimiminen ja massaan sulautuminen ovat olleet perinteisesti tärkeitä arvoja.
"Muistan koulussakin, kun tein jotain pikkuisen eri tavalla kuin muut, opettaja tuli heti korjaamaan, että seuraa niin kuin muut tekevät. Vaikka kerroin, että minun tapani oli mielestäni kätevämpi, opettaja ei hyväksynyt sitä."
Isoa asukaslukua on yksinkertaisesti tehokkaampi hallita niin, ajattelee Morishita, mutta japanilaisille voi sen vuoksi olla hankalaa löytää sitä "omaa juttua". Sellaista kuin vanhalla resiinalla ajelu, veneily tai sienestys.
"Lavatansseissakin 70–80-vuotiaat jaksoivat tanssia neljä tuntia! Tavallisesti he tarvitsivat keppiä välillä, mutta tanssiessa eivät. Se todistaa, että kun löydetään se oma juttu, jaksetaan ja nautitaan elämästä", hän sanoo.
Suomen ehdottomia vientivaltteja on kirjan tekijöiden mukaan tavallisuus.
"Taiteilijoita löytyy joka puolelta maailmasta, tavallisia ihmisiä ei."
Tuon tekstin sisällä on paljon mielenkiintoisia asioita - jotain uutta näkökantaa ja jotain asioita, joita ollaan palstallakin tahkottu päivästä toiseen kyllästymiseen asti.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6142283Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,271126- 1091118
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki7968Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101865- 86855
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89762Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 63725
- 65573