Tiedemiesten saavutusten väheksynnästä!

Jälleen ihmiset, joilla omasta mielestään ei mene elämässään hyvin, ovat väheksymässä tunnettujen tiedemiesten saavutuksia.
Tälläkin palstalla näkyy esim. prof. Esko Valtaojan työn väheksymistä.

Megaluokan väheksyntää, valehtelua ja vääristelyä saa osakseen evoluutiotutkimuksen isänä pidettyä Charles Darwin.

Kumma kyllä Albert Einsteinin ansioita tähtitieteen alalla ei näytetä asetettavan kyseenalaiseksi.

Tunnetusti ns. älykkään suunnittelijan kannattajat eli kreationistit yrittävät 'matalimman aidan' taktiikkaa.
Nokitaan lämpimiksimme Valtaojaa. Saamme siitä fiiliksiä ja hyvää mieltä.
Väheksyjillä itsellään on pieni ongelma - yleinen ahdistuneisuushäiriö.
2563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Albert Einsteinin saavutuksia yrittävät dissata uusnatsit. Joillekin ei sovi, että maailman tiedemiesten ikoni oli juutalainen.

Äänestä
  • Esko Valtaojan saavutuksia yrittävät dissata typerykset. Joillekin ei sovi, että suomalaisen tähtitieteen popularisoija on sekä hauska että älykäs.

    Äänestä

Sellainen tiedemies, joka uskoo, että maailmankaikkeus ja luonnonlait ovat synnyttäneet itse itsensä tyhjyydestä ja olemattomuudesta jo ennen kuin ovat itse olleet olemassa, tyhmä ja typerys, joka ei ansaitse tiedemiehen titteliä.
"Alussa loi Jumala taivaan ja maan." 1.Moos.1:1.

Äänestä
  • Miten?

    Äänestä

  • "Mark5", ei sellaista tiedemistä ole. Kuvitelma, että joku tiedemies sotkisi syyn ja seurauksen on väärä. Emme yksinkertaisesti voi selvittää, miksi maailma on. Se ei vain ole tieteelle mahdollista.

    Vaan ei ole uskonnollinen oikotiekään. Eihän se mitään selitä, jos oletetaan A, joka on luonut B:n. On vain siirrytty yksi porras taaksepäin, selittämättä yhtään mitään.

    Äänestä

  • Kreationisti sanoo tiedemiehiä typeriksi ja uskoo itse 6000 vuotta vanhaan litteään maahan, jonka piiri lasketaan kaavasta 2 x 3 x r.

    Äänestä

  • Kreationistin kutsuessa tiedemiestä typerykseksi nousee täällä aina hymy huulille. :)
    Voi ressukoita. Eivät arvaa omaa tilaansa.

    Äänestä

Tiedemiesten suurin saavutus on käynnissä oleva kuudes sukupuuttoaalto, jonka seurauksena maapallo on pahoin saastunut, pilalle happamoituneet meret peittävät 50 vuodessa maailman satamakaupungit alleen, ilmakehä on ylikuumentunut, pohjoinen napajäätikkö katoaa kokonaan viimeistään 2030, viljasadot ovat romahtamassa, jne.

Äänestä
  • Tiedemiehethän eivät ole tehneet mitään noista. Tiede tuottaa vain tietoa, tieteen mahdollistamat sovellukset toteuttavat muut tahot, insinöörit, poliitikot ja ekonomit.

    Sulassa sovussa. ;)

    Äänestä

  • Tuo skenaario voidaan kyllä suoraan johtaa raamatullisesta "lisääntykää ja täyttäkää maa" kehoituksesta.

    Äänestä

Itse olen monesti kyseenalaistanut Einsteinin teorioita. Aikadilataatiosta esimerkiksi ei ole mitään todisteita, mutta kuitenkin kaikki uskovat siihen, koska meille on annettu sellainen kuva että Einstein oli niin viisas, niin hän tietysti puhui totta. Kelloihin vaikuttaa esimerkiksi painovoima, mutta se ei tarkoita että aika on mitenkään muuttunut. Kelloja voi myös vaikuttaa monilla muilla tavoilla, vaikka lämmöllä, mutta se ei tarkoita että lämpö aiheuttaa aikadilataatiota.

Äänestä
  • "Atomolic", tarkoitatko, että on muutakin aikaa kuin jollakin aineellisella laitteella mitattu?

    Äänestä

  • terveisiä kaappikelloon

    Äänestä

  • Aikadilaatio on varmistettu fysikaalinen tosiasia, joka täytyy ottaa huomioon mm. GPS -satelliiteissa.

    Äänestä

  • UPDATE_11214521 kirjoitti:

    "Atomolic", tarkoitatko, että on muutakin aikaa kuin jollakin aineellisella laitteella mitattu?

    Se aika mitä kellot mittaa on eri kun esimerkiksi se mitä meidän tietoisuus mittaa, tai se mitä meidän kroppa mittaa. Se että kellot kulkevat hitaammin jos niitä kiihdyttää ei tarkoita että esimerkiksi ihmiset vanhenisivat hitaammin samassa tilaanteessa (siitä ei ole mitään todisteita).

    Äänestä

  • Atomolic kirjoitti:

    Miten mentaalista aikaa mitataan, ja onko se tarkempi kuin atomikello?

    Äänestä

  • UPDATE_11214521 kirjoitti:

    Miten mentaalista aikaa mitataan, ja onko se tarkempi kuin atomikello?

    Ehkä vielä pari lisäkysymystä. Jos atomikello perustuu atomien värähdyslukuun ja dilataatio havaitaan gravitaatiokentässä, miksi kehon atomeissa ei sitten esiintyisi dilataatiota? Tai jos esiintyisi, miksi sitten se ei vaikuttaisi kehon kulumisen muutoksena? Mitä todisteita atomikellon ja kehon erilaisesta reagoinnista on?

    Äänestä

  • UPDATE_11214521 kirjoitti:

    Miten mentaalista aikaa mitataan, ja onko se tarkempi kuin atomikello?

    Olosuhteet vaikuttaa kaikkiihin vehkeisiin mitä me käytämme että mitata aikaa, ja siksi tietoisuus ja atomikellot voi näyttää eri aikaa. Enimmäkseen kellot ylipäätänsä on tosi tarkkoja, kun taas tietoisuuden ajanmittaukseen vaikuttaa eri tunteet esimerkiksi. Mutta kun atomikellot menevät väärin, tietoisuus tai muut tavat millä voi mitata aikaa voi näyttää aikaa tarkemmin.

    No jaa, luotan kyllä enemmän tieteelliseen tietoon kuin "tietoisuuden" tekemään mittaukseen.

    Äänestä

  • Atomolic kirjoitti:

    Olosuhteet vaikuttaa kaikkiihin vehkeisiin mitä me käytämme että mitata aikaa, ja siksi tietoisuus ja atomikellot voi näyttää eri aikaa. Enimmäkseen kellot ylipäätänsä on tosi tarkkoja, kun taas tietoisuuden ajanmittaukseen vaikuttaa eri tunteet esimerkiksi. Mutta kun atomikellot menevät väärin, tietoisuus tai muut tavat millä voi mitata aikaa voi näyttää aikaa tarkemmin.

    Tietoisuus ei mittaa yhtään mitään ainakaan tarkasti.

    Äänestä

  • Jos tietoisuudella ei voi mitata mitään, sillon me emme voi tehdä tiedettä, eikä me voi luottaa mihinkään mitä näemme tai mittaamme, koska kaikki mitä teemme on riippuvainen tietoisuudesta. Emme voi edes tietää että maailma on olemassa, koska kaiken havaitsemiseen tarvitsee tietoisuutta.

    Äänestä

  • Atomolic kirjoitti:

    Jos tietoisuudella ei voi mitata mitään, sillon me emme voi tehdä tiedettä, eikä me voi luottaa mihinkään mitä näemme tai mittaamme, koska kaikki mitä teemme on riippuvainen tietoisuudesta. Emme voi edes tietää että maailma on olemassa, koska kaiken havaitsemiseen tarvitsee tietoisuutta.

    Ei tietoisuudella mitään mitata. Mittaus on aina perusluonteeltaan objektiivista. Mittaaminen on mittaajan arvoista riippumatonta.

    Äänestä

  • Atomolic kirjoitti:

    Jos tietoisuudella ei voi mitata mitään, sillon me emme voi tehdä tiedettä, eikä me voi luottaa mihinkään mitä näemme tai mittaamme, koska kaikki mitä teemme on riippuvainen tietoisuudesta. Emme voi edes tietää että maailma on olemassa, koska kaiken havaitsemiseen tarvitsee tietoisuutta.

    Tarkoitatko, että anturi ei voi tiedottaa tietokoneelle tietoa, että risteyksessä odottaa auto, koska anturilla niinkuin tietokoneellakaan ei liene tietoisuutta?

    Äänestä

Vain yhteen "totuuteen" linnottautuneet tiedonolan edustajat eivät ole tiedemiehiä, vaan uskovaisia. Jollekin näistä usko on kristinusko, toiselle evoluutio, kolmannelle ilmaston muuttuminen ihmisten vaikutuksesta. Kukin tulkoon autuaaksi uskossaan, mutta tällaisten on turha esiintyä tiedemiehinä, puhumattakaan auktoriteetteinä.

Evoluutio- ja ilmastouskonnoissa esittäjiensä ainoalta hypoteesilta puuttuvat pitävät todisteet. Kritiikki ja vaihtoehtoiset hypoteesit eivät ole väheksyntää, päinvastainen tilanne kyllä olisi sitä. Tiedemiehen pitää kestää kritiikkiä ja vastata siihen asiallisilla argumenteilla, jos sellaisia on.

Äänestä
  • Jos vedät uskontojen sisällön, esim. kristinuskon, samalle viivalle sellaisten ilmiöiden kanssa, joista voidaan esittää konkreettisia todisteita, sinun tulisi tietenkin kyetä myös esittämään niitä konkreettisia todisteita kyseisistä asioista.
    En usko, että kykenet sihen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toivo.Lång.Inkeroinen kirjoitti:

Jälleen ihmiset, joilla omasta mielestään ei mene elämässään hyvin, ovat väheksymässä tunnettujen tiedemiesten saavutuksia.
Tälläkin palstalla näkyy esim. prof. Esko Valtaojan työn väheksymistä.

Megaluokan väheksyntää, valehtelua ja vääristelyä saa osakseen evoluutiotutkimuksen isänä pidettyä Charles Darwin.

Kumma kyllä Albert Einsteinin ansioita tähtitieteen alalla ei näytetä asetettavan kyseenalaiseksi.

Tunnetusti ns. älykkään suunnittelijan kannattajat eli kreationistit yrittävät 'matalimman aidan' taktiikkaa.
Nokitaan lämpimiksimme Valtaojaa. Saamme siitä fiiliksiä ja hyvää mieltä.
Väheksyjillä itsellään on pieni ongelma - yleinen ahdistuneisuushäiriö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu