Uudet löydöt osoittavat, että ihminen lähtikin Afrikasta kuin tähän asti on tiedetty:
http://yle.fi/uutiset/tutkimus_ensimmaiset_ihmiset_lahtivat_afrikasta_paljon_luultua_aiemmin__kylma_eurooppa_ei_kelvannut/8382788
Jyrtsi saanee hysteerisen hehetyskohtauksen ja MarkJaakob muistuttaa, ettei kukaan ollut näkemässä, joten...
Tarkennuksia esihistoriaan
17
94
Vastaukset
Aboriginaalit oli noin 50000v sitten todistamassa meteoriitin tärähtämistä Länsi-Australiaan joten kai ne nyt sitä ennen olivat lähteneet Afrikasta
- asdsadaah
Somaliasta on todellakin moni lähtenyt viime vuosina. Niistä löytyy todisteet vastaanottokeskuksista.
Raamattu ja arkeologinen tutkimus viittaavat siihen, että Eufratin ja Tigriin alajuoksulla sijaitsevaa alavaa seutua pidetään sivistyksen kehtona ja paratiisin paikkana, johon Jumala loi ensimmäiset ihmiset, Aadamin ja Eevan
Kerro toki lisää näistä arkeologisista tutkimuksista. Muutama nettilinkki auttaisi jo kovasti.
- järkihoi
Kyllä terve näkee jo otsaluullaan, että tropiikissa elämän on täytynyt kehittyä eikä jossakin helskutin Lähi-idän hiekka-aavikolla missä talvisin on pakkasta.
- 711
Sinulla on jäänyt kommentistasi yksi tärkeä sana pois. Lisään sen, jotta lauseesi muodostuu ymmärrettäväksi kaikille lukijoille:
"Raamattu ja arkeologinen tutkimus viittaavat siihen, että Eufratin ja Tigriin alajuoksulla sijaitsevaa alavaa seutua pidetään JUUTALAISEN sivistyksen kehtona" järkihoi kirjoitti:
Kyllä terve näkee jo otsaluullaan, että tropiikissa elämän on täytynyt kehittyä eikä jossakin helskutin Lähi-idän hiekka-aavikolla missä talvisin on pakkasta.
Saharassa voi olla pakkasta kesälläkin.
- IlkimyksenUutisvahti
711 kirjoitti:
Sinulla on jäänyt kommentistasi yksi tärkeä sana pois. Lisään sen, jotta lauseesi muodostuu ymmärrettäväksi kaikille lukijoille:
"Raamattu ja arkeologinen tutkimus viittaavat siihen, että Eufratin ja Tigriin alajuoksulla sijaitsevaa alavaa seutua pidetään JUUTALAISEN sivistyksen kehtona"Ja arkeologia osoittaa hyvin selvästi, että juutalaista sivistystä edelsi Mesopotamian sivistys.
- IndianaJones5
Mitenkäs Mark5 kommentoi sitä tosiasiaa, että argeologit eivät ole vuosikymmeniä jatkuneista etsinnöistä huolimatta löytäneet yhtään mitään todisteita siitä, että Juutalaisten Exodus olisi historiallinen tapahtuma?
Ja tuo on vain yksi esimerkki siitä, että arkeologia ei todellakaan vahvista Raamatun satuja historiallisiksi tapahtumiksi. - EttäNoinhanSe
IndianaJones5 kirjoitti:
Mitenkäs Mark5 kommentoi sitä tosiasiaa, että argeologit eivät ole vuosikymmeniä jatkuneista etsinnöistä huolimatta löytäneet yhtään mitään todisteita siitä, että Juutalaisten Exodus olisi historiallinen tapahtuma?
Ja tuo on vain yksi esimerkki siitä, että arkeologia ei todellakaan vahvista Raamatun satuja historiallisiksi tapahtumiksi.- Arkeologit ovat etsineet vääristä paikoista
- Arkeologit eivät ole tunnistaneet esineitä oikein
- Arkeologeilla on Jumalfobia eivätkä he HALUA uskoa Raamatun totuuteen
- Arkeologien iänmääritysmenetelmät tuottavat vääriä tuloksia
'Arkeologi' tarkoittaa tässä Mark5:n käsitettä 'Ateistis-evolutioninen arkeologi'. - Fiksu_Kreationisti
Juuri näin. Tämä jopa siitä huolimatta, mitä tapahtui tulvan ja sen aikana tai jälkeen tapahtuneen Pangean laatan hajoamisen jälkeen.
- tieteenharrastaja
Fiksu_Kreationisti kirjoitti:
Juuri näin. Tämä jopa siitä huolimatta, mitä tapahtui tulvan ja sen aikana tai jälkeen tapahtuneen Pangean laatan hajoamisen jälkeen.
Kovin lyhytjalkaisia valeita taas tulee kreationistien tuuteista.
- Taikauskonnoton
Toki Eufratin ja Tigriin alajuoksulta on monet tarut lähtöisin. Sitä nyt tuskin kukaan kieltää.
- Taikauskonnoton
EttäNoinhanSe kirjoitti:
- Arkeologit ovat etsineet vääristä paikoista
- Arkeologit eivät ole tunnistaneet esineitä oikein
- Arkeologeilla on Jumalfobia eivätkä he HALUA uskoa Raamatun totuuteen
- Arkeologien iänmääritysmenetelmät tuottavat vääriä tuloksia
'Arkeologi' tarkoittaa tässä Mark5:n käsitettä 'Ateistis-evolutioninen arkeologi'."- Arkeologeilla on Jumalfobia eivätkä he HALUA uskoa Raamatun totuuteen"
Tuskin on. Arkeologeilla ei ole edes faraofobiaa vaikka faraoita on sentään ollut olemassa. - tieteenharrastaja
Taikauskonnoton kirjoitti:
Toki Eufratin ja Tigriin alajuoksulta on monet tarut lähtöisin. Sitä nyt tuskin kukaan kieltää.
Enkä kielläkään. Tarkoitin väitteitä arkeologeista sekä laattatektoniikan aikataulusta.
- tietävä
Ihminen ei ole lähtenyt afrikasta. Uskovarainen tutkimuksesi ei ole "osoittanut" yhtään mitään.
- Taikauskonnoton
Väitätkö ettei kukaan koskaan ole lähtenyt Afrikasta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751471
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411049Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 36643
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28642Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30587