Valitusta.

On kamalaa olla ihminen, jolla on voimakkaat tunteet liittyen rakkauteen. Olisi lottovoitto jos löytäisit samanlaisen ihmisen, jolla olisi vielä samantapaiset arvot ja toiveet elämänkulusta. Eli lähes mahdotonta.. Varsinkaan jos et henkisesti ole niin vahva, että voisit jatkaa sitä ''lottoamista'' aina vaan kun et voita... Loppujen lopuksi kaikella on kenties merkitys vain silloin kun elät. Ehkä olisi helpompi päättää päivänsä tänään, huomenna, kuin kärsiä tässä ja tietää ettet koskaan saa sitä mitä kaipaat.

Minä olen kokenut sen, tiedän millaista on rakastaa toista, tiedän millaista on olla onnellinen kun on rakastamasi ihminen lähellä, viettää hänen kanssaan aikaa jne. Tiedän millaista on, kun maailma romahtaa ja rakastamasi ihmisen, kumppanisi, tunteet sinua kohtaan kuolevat. Hän ei rakastanutkaan sinua niinkuin minä häntä, hän olikin vain samanlainen kuin suurin osa muistakin..kykenemätön tunteeseen, joka kestäisi, lisäksi ilkeä(tunteiden loputtua) luonteeltaan, eli ei aidosti mitään sellaista mihin rakastuin.

Niin nyt tässä on pari vuotta menty kuin elämäni vetelisi viimeisiä hengenvetojaan. Joskus näen hänessä vielä sen saman ihmisen, johon rakastuin, mutta pian se kaikki katoaa ja palaan todellisuuteen. Kuulet hänen arvostelevan ja haukkuvan sinua, kertovan ettei koskaan ole rakastanut sinua. En jaksa enää itkeä, en jaksa enää mitään. En jaksa muuttaa pois tai aloittaa alusta missään, en välitä, en kestä. Lisäksi vihaan sitä, että olen voinut erehtyä niin pahasti, vaikka toisaalta mistä minä olisin voinut tietää, että se mitä toinen tunsi ei ollut aitoa, tai se että toisen kunnollinen luonne ei ollutkaan todellista, vaan kenties näyteltyä tai jotain... Ennen rakkauden kokemista sanoin itselleni, että älä koskaan rakastu. Ihmisten ilkeys, ihmisten luonne on jotain sellaista, mihin et halua sekaantua. Niin, no, rakastuin ja piste. Tässä sitä ollaan, siellä minne pelkäsinkin joutuvani.

Kaikille kaltaisilleni tahdon sanottavan, että älkää koskaan luottako ihmisiin.... jos et usko kestäväsi sitä, että jopa useamman vuoden jälkeen voisi paljastua, ettei mikään muu kuin omat tunteesi ole olleet todellisia. Se repii, raastaa, saa sinut muuttumaan miltei hulluksi. Se ehkä tappaa sinut. Mutta niin, hyvä puoli on, että elämästä voi aina paeta pois jos ei jaksa.

Tsemppiä, ja anteeksi. Toivotan kaikille hyvää elämän pituista matkaa.