Alustavien tietojen mukaan näyttäisi siltä, että marraskuu oli suurimmassa osassa Suomea vähintään 3 ja osittain jopa yli 4 astetta normaalia vertailukautta lämpimämpi.
Ilmatieteenlaitos kertonee tarkemmin viimeistään tänään iltapäivällä.
Pitkän ajan ennusteet näyttäisivät lämpimyyden jatkuvan.
Myös globaalisti marraskuu lienee ollut lähellä ennätyslämmintä. Tästä saamme tarkempia tietoja JMA:lta ja NASA:lta ja NOAA:lta noin viikon tai kahden päästä.
Ilmatieteenlaitos kertonee tarkemmin viimeistään tänään iltapäivällä.
Pitkän ajan ennusteet näyttäisivät lämpimyyden jatkuvan.
Myös globaalisti marraskuu lienee ollut lähellä ennätyslämmintä. Tästä saamme tarkempia tietoja JMA:lta ja NASA:lta ja NOAA:lta noin viikon tai kahden päästä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eteläisessä Suomessa toukokuun alusta lokakuun loppuun ulottuvalla kuuden kuukauden jaksolla suhde keskimääräistä kylmemmät vs. keskimääräistä lämpimämmät kuukaudet oli 4:2. Siis kylmien hyväksi.
Joten jos nyt kerrot meille yhden kuukauden (marraskuun) lämpimyydestä Suomessa jotenkin merkityksellisenä, niin miksi et kertonut tuosta kuuden kuukauden jaksosta. Varmaankaan et ole niin lapsellinen, että syyttäisit MINUA kirsikanpoiminnasta.
Ja miksi Pierre vasta viime kuussa aloit horista tästä uudesta käänteentekevästä kuuden kuukauden jaksosta Suomessa. Meni monta vuotta etkä maininnut sanaakaan viimeisestä kuudesta kuukaudesta. Mikä tämän tällaisen nimi onkaan?
Melkoista lässytytä taas. Mitään lämpenemistä ei ole havaittavissa.
http://www.woodfortrees.org/plot/rss/from:1997/mean:12/plot/rss/from:1997/trend
Miksi apinoit aina lapsellisesti muiden nimimerkkejä? Miksi esittelet jatkuvasti jotain troposfäärin lämpötilakäyriä, kun tämä ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen tapahtuu maan ja merien pinnalla, ja näkyy todella hyvin esimerkiksi tuolla:
http://www.woodfortrees.org/plot/gistemp/from:1985/mean:12/plot/gistemp/from:1985/trend
http://www.woodfortrees.org/plot/gistemp/from:1880/mean:12
Marraskuu oli siis suuressa osassa Suomea poikkeuksellisen lämiin. Ja tästä vuodesta on myös tulossa poikkeuksellisen lämmin. Ja ennustan myös, että denialistimme ovat edelleen poikkeuksellisen visakalloisia ilmaston lämpenemisen suhteen.
Tärkeintä on kumminkin, että päättäjät ovat havahtuneet ilmastonmuutokseen. Jos joku homo erectus näillä palstoilla vastustaa tiedettä, ihan sama. Loppujen lopuksi, pään hakkaaminen seinäänkin voi antaa kicksejä joillekin.
Ettehän te alarmisrit saa ilmastoa lämpenemään muuten kuin tilastoja väärentämällä.
Kerro 'ILSTHMT' ihmeessä, miten eteläisessä Suomessa jaksolla toukokuun alusta lokakuun loppuun se "ilmaston lämpeneminen" näkyi, kun keskimääräistä kylmempiä kuukausia oli neljä ja keskimääräistä lämpimämpiä kaksi. Tuota 4:2 suhdetta on mahdotonta kääntää nurin kiskoin.
Muistutan vielä, etten ole missään yhteydessä (vielä) väittänyt ilmaston kylmenevän. Lähimmäksi tuota olen tullut sanomalla, että saatamme olla pikkujääkauden kynnyksellä. Sen sijaan olen monessakin yhteydessä tuonut esille näkökohtia, jotka puhuvat ilmaston lämpenemistä vastaan. Todistustaakka on siis visakalloisella agw-uskovaisella.
No, löytyykö tuossa yllä mainitun kuuden kuukauden jakson tilastolle "tieteellistä" tai ilmastouskonnollista selitystä? Miten CO2-hysteerikko näyttää lämpenemisen toteen? Ja ei, nyt ei puhuta mistään globaalista eikä mistään 2000-luvusta vaan tuosta jaksosta eteläisessä Suomessa.
No eihän tuo jakso näytä lämpenemistä. Mutta on kovin lyhyt. Löydätkö muita puolen vuoden jaksoja ja montako niitä löydät vaikka viimeisen 10 vuoden ajalta? Ettei vaan kyseessä olisi poikkeus Pierre? Ja näyttää että jos otetaankin vähän pitempi eli koko vuoden jakso (2015) kääntyy tuo heti lämpimien hyväksi 8-4:ään. Mikä on normaali suhde viime vuosilta.
Meinaatkos, että tuo ennätysleuto marraskuu oli väärennetty? Kerro ihmeessä lisää! Tai oikeastaan älä.
Viimeisen 31 kuukauden jakso on suomessa ollut 1,7-1,8 astetta keskimääräistä lämpimämpi, eli ilmastonmuutos vain kiihtyy.
UUSI
Miksi ilmastohistoria on tunnettava jotta voitaisiin varautua tulevaan ?
http://www.saimia.fi/docs/ajankohtaista/rakennettu-ymparisto-seminaarisarja/Jaakauden_jalkeinen_ilmasto_Saarnisto.pdf
Tuossa Saarniston loppuyhteenvedossa on se ydin.
Ps. Varmuuden vuoksi hengittämisen lopettaminen voi olla peruuttamatonta.
Ja denialistin epätoivo kasvaaaaaaaa.......
Nyt en ymmärrä? Eikös se päin vastoin alarmistien epätoivo kasva jos ilmasto lämpenee. Sinäkin eelis olet moneen kertaan täällä haaveillut niistä pienen jääkauden kylmistä keleistä.