Onko kokemuksia karppisokerin käytöstä

Joltain olen kuullut, ettei karppisokerilla saa leivonnaisia kohoamaan. Pitääkö paikkansa?
Onko kellään kokemuksia siitä, jos laittaa osan karppisokerin ja osan sokeria?
Oletteko kokeilleet karppisokerin simaan, toimiiko? Tai mehussa, säilyykö?
Tai onko muita kokemuksia karppisokerista muussa ruoanlaitossa?
61258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Maistuu liikaa kalalta , hyi !

Äänestä

Tarkoitat ilmeisesti erytritolia. Käytän sitä välillä välillä marjojen yms. makeuttamiseen, minulla ollut Sötin-nimisenä tuotteena. Minusta siinä ei ole sivumakuja, päinvastoin kuin esim. steviassa ja monissa muissa kalorittomissa makeuttajissa. Tulee kuitenkin kalliiksi jatkuvassa käytössä.
Joskus olen leiponut sillä muffinseja, ja ne ovat kyllä onnistuneet hyvin.

Äänestä

Koivusokerin vielä ymmärrän, mutta, että sokeria kalasta..??

Äänestä

pallolaajennus karppisokerista ?

Äänestä

Olen kokeillut pari kertaa tehdä makeita leivonnaisia mantelijauhoista karppisokerilla makeutettuna. Ei ole lähellekään yhtä miellyttävä makeus kuin oikealla sokerilla. Karppisokeri tekee jotenkin pistävän tuntuisen makeuden leivonnaiseen jos tahtoo saman makeuden kuin oikealla sokerilla. Määrää pitää vähentää mutta silloin maku jää valjuksi.
Kahvin, puuron, jugurtin yms makeutuksessa on hyvää koska määrät pieniä.

Yllättävästi kinuskikastikkeen valmistuksessa karppisokeri toimii makeuttajana aika hyvin, miinuspuolena karppisokerin nopea kiteytyminen kun kastike jäähtyy. Jätskin joukkoon laitettaessa pitää siis mikrossa pyöräyttää muutama sekunti että kovaksi ja kiteiseksi tönkkööntynyt kinuskikastike notkistuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Karpsok kirjoitti:

Joltain olen kuullut, ettei karppisokerilla saa leivonnaisia kohoamaan. Pitääkö paikkansa?
Onko kellään kokemuksia siitä, jos laittaa osan karppisokerin ja osan sokeria?
Oletteko kokeilleet karppisokerin simaan, toimiiko? Tai mehussa, säilyykö?
Tai onko muita kokemuksia karppisokerista muussa ruoanlaitossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu