rakenteellinen aivojen ero periytyy

mrikuvaanjokainen

Uskovaisen lapsesta tulee todennäköisesti uskovainen ja ateistin lapsesta kyseenalaistaja.

5

186

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuskin-rakenne

      Eipä taida olla niinkään kyse rakenteellisesta erosta kuin kasvatuksesta. "Uskontogeenin" suhteen tiedemaailma taitaa olla melko skeptinen, vaikka jossain tutkimuksessa sellaiseen on viitattu.

    • debiili-insinööri

      70-luvun kasvatus uskova ei voi enempää väärässä olla.

      • Näyttöä-kehiin

        Näytähän yksikin tutkimus, jossa osoitetaan eron johtuvan aivojen rakenteesta.
        Wiki: "Jumalageeni koskee oletusta uskonnollisuutta ohjaavista geeneistä. Geenitutkija Dean Hamerin mukaan uskonnollisuus ja käsitykset jumalasta ovat aivojen kemiallisten prosessien tulosta. Hänen mukaansa uskonnollisuutta ohjaa VMAT2-geeni, josta on olemassa kaksi erilaista muunnosta. Toinen muunnos on Hamerin tutkimusten mukaan huomattavasti yleisempi henkisesti suuntautuneilla ihmisillä kuin toinen.[1] Ihmisen genomiprojektin (HUGO) johtaja Francis Collins on populaarikirjassaan "The Language of God - A Scientist Presents Evidence for Belief" (2007, Pocket Books, Simon & Schuster, UK) kritisoinut erittäin voimakkaasti nimenomaan Hamerin sensaationhakuista, tiedelehdissä julkaisematonta ja toistamatonta tutkimusta ko. VMAT2 (SLC18A2) -geenialueen polymorfiaa tuntien."

        Yksi varmentamaton sensaatiohakuinen tutkimus, jota ei ole edes julkaistu tiedelehdessä. Se kertoo jotain kyseisen "tutkimuksen" laadusta. Vai onko sinulla osoittaa vakavasti otettavaa vertaisarvioitua omaa kantaasi tukevaa tutkimusta aiheesta. Jään odottamaan.


      • vertailu_toimii

        Hermoratojen määrä ateisteilla suurempi.


    • aivot_ihmisen_tekee

      Vasemman puoleinen cingulum bundle rata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1049
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1024
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      882
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      810
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      795
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      679
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      51
      660
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    11. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      615
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    15. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      127
      568
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      565
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      527
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      523
    Aihe