Varsinkin helmikuulle on ennustettu keskimääräistä lämpimämpää, selvästikin keskimääräistä lämpimämpää
http://ilmatieteenlaitos.fi/pitkan-ennusteen-seuranta
"Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) 14. tammikuuta 2016 julkaiseman kuukausiennusteen mukaan arvioidaan säästä seuraavan neljän kalenteriviikon ajalle eli 18.1.....14.2.2016 seuraavaa:
Lämpötila
Sää on jakson aikana lauhtumaan päin. Vielä ensimmäisellä viikolla on koko maassa keskimäärin tavanomaista kylmempää, mutta toisella viikolla kylmän sään alue on siirtynyt maamme itäpuolella, ja Suomessa viikon keskilämpötilassa ei ole mainittavaa poikkeamaa suuntaan tai toiseen. Kolmannella viikolla maan lounaisosassa on jo tavanomaista lauhempaa, ja neljännellä viikolla lauhan sään alue kattaa koko maan Keski- ja Pohjois-Lappia lukuun ottamatta.
Sademäärä
Ensimmäisellä viikolla on maan itäosassa sademäärä tavanomaista pienempi, mutta toisella viikolla missään päin maata sademäärässä ei ole selvää poikkeamaa suuntaan tai toiseen. Kolmannella viikolla sateisuus on lisääntymään päin, ja neljännellä viikolla sademäärä on monin paikoin tavanomaista suurempi, joskaan poikkeamat eivät ole kovin suuria.
Meteorologin arvio
Ilmanpaine-ennusteen mukaan painejakautuma on Pohjois-Euroopassa epämääräinen, mutta seuraavilla viikoilla Jäämerelle muodostuu matalapaineen alue ja Keski-Eurooppaan korkeapaineen alue, mikä enteilee läntisen ilmavirtauksen voimistumista ja sään muuttumista lauhemmaksi ja epävakaisemmaksi. Tätä kehitystä tukevat myös lämpötila- ja sade-ennuste. USA:n (NOAA) kuukausiennusteen mukaan helmikuusta on tulossa selvästi tavaomaista lauhempi, mikä myös tukee em. kehitystä."
Jos helmikuu on tavanomaista lämpimämpi, niin silloin talvikuukausien suhde lämpimät vastaan kylmät ovat tältä talvelta 2-1 lämpimen eduksi!!!!!!!!!! Ja taitaapa silloin jälleen kerran olla tiedossa keskimääräistä lämpimämpi talvi, joitahan on ollut jo useampi talvi putkeen!!!!!!!!!!
Muutaman kerran kylmenemisjankkaajat ovat tätä talvea verranneet talviin 2009-2010 ja 2010-2011. Niitä talvia ajatellen kilpailu kylmyydessä menetettiin jo joulukuussa, koska noina kahtena talvena joulukuu oli useita asteita normaalia kylmempi ja tänä talvena se oli useita asteita normaalia lämpimämpi!!!!!!!!!! Eikä muutenkaan kannattaisi enää paljon pitää vertailukohtina talvesta toiseen noita talvia, joita kylmenemisjankkaajat pitävät, koska niiden talvien jälkeen ei ole toistakseksi yhtään kylmää tai runsaslumista talvea Suomessa ollut!!!!!!!!!!
Voi kylmenemisreppana raukkaa, kun haaveet kylmästä ja lumisesta talvesta taisivatkin nyt kariutua pahemman kerran ja tästä talvesta on tulossa jo viides peräkkäinen aivan normaalilämpöinen ja normaaliluminen talvi tai normaalia lämpimämpi ja normaalia vähälumisempi talvi!!!!!!!!!
Näinhän se ilmaston lämpeneminen näkyy jo, että talvella lumipeite vähenee ja ilmat lämpenevät!!!!!!!!!!

Vastaukset 32
Vanhimmat
Ei helmikuusta ole tulossa paljon tavanomaista lämpöisempää. Koko talven poikkeama on ehkä 0,5.. 1,5 1981-2010 keskiarvoon. Maaliskuu tulee olemaan tavanomainen.
Kovana El nino vuotena saadaan todennäköisesti kylmä huhtikuu.
Ottaapa se koville Hörhöllä, kun on kylmää!!!
Ei ressukka ole saanut nukuttuakaan, mutta sitten neljän aikaan yöllä sai tuskaansa helpottavan sääennusteen ja tämän älyttömän tärkeän ilosanoman kiireesti tänne jakoi. Nukuitko nyt hyvin?
Jälleen säätietoja väärällä palstalla.
Se Lontoon hirmutalvikin, joka hörhön mukaan on jo alkanut, on mymmähtänyt pahasti. Ei tule talvimarkkinoita, ei tule.
Eelis, nykyään talvimarkkinoita ei voi tulla enään koska Thames joen virtaama on kovempi kuin ennen vanhaan sitä on kavennettu. Esim. talvi 1962-1963 oli top 3 kylmin viimeiseen 400v briteissä, eikä silti ollut talvimarkkinoita :
https://en.wikipedia.org/wiki/Winter_of_1962–63_in_the_United_Kingdom
Seli seli.
No ennusteajot muuttuvat melko tiuhaan, ja nyt ennusteet näyttää " tulipalo pakkasia "
Mutta toki se tekee kipeää jos se on mennyt tuonne uskon puolelle : (
http://www.wetterzentrale.de/topkarten/fsavneur.html
pahalta näyttää
http://www.wetterzentrale.de/pics/Rtavn36010.gif
Todella pahalta. Afrikkaa myöten hyytävän kylmää.
Tästä kuvasta tulee vahvasti mieleen mitä ihmeen pahaa olisi EDES MUUTAMAN asteen lämpenemisestä. Saataisiinpa se Suomeen, tai mieluummin Taalaksen lupaama "vähintäin 6 astetta". Mutta ei, ei lämpene, ei.
Toivotaan että Hesan kunnon voimalaitokset pysyy pystyssä, että kaukolämpöä ja sähköä riittää.
Jokohan ne aurinkovoimalaitosten paneelit on ehditty kaivaa lumen alta? Niistä saattaisi saada jopa sata wattia päivässä parin tunnin ajan, jolla poltaa yhtä lamppua.
Et vissiin ole tosissasi? Tai sitten olet "hieman" ymmärtämätön. Jos maapallon keskilämpö nyt äkkiä nousisi kuusi astetta, oltaisiin ongelmissa. Suurissa.
Kerrotko minkälaisissa ongelmissa?
No kyllä on onnetonta, kun pitää katsoa ennusteita kastepisteen lämpötiloista sen sijaan että katsoisi ennusteita ilman lämpötiloista. Mutta tuollaistahan se kylmenemishihhulien kirsikanpoiminta nimenomaan on ja on aina ollutkin.
Huomasikohan kukaan, kun taas kerran kirjoittelin toisten nimimerkillä?
Korjataanpa hihhulin propagandasta ainakin yksi asiavirhe. Väite, että talvien 2009-2010 ja 2010-2011 jälkeen ei olisi koettu runsaslumisia talvia ei pidä paikkaansa. Talvet 2009-2010, 2010-2011, 2011-2012 ja 2012-2013 olivat runsaslumisia koko eteläisessä Suomessa. Suhde runsaslumiset talvet vs. vähälumiset talvet on siis 4:2. Ja muistutuksena vähälumisuudesta hihhuloivalle, että 2010-luku on jo paikoin menetetty: osassa eteläisintä Suomea on vuosikymmenen kolmen ensimmäisen vuoden aikana satanut yhtä paljon lunta kuin keskimäärin vuosikymmenessä.
Tarkkaavainen lukija muuten huomaa, miten ristiriitaista on CO2-hysteerikkojen propaganda. Tuossa yllä väitetään, että "Näinhän se ilmaston lämpeneminen näkyy jo, että talvella lumipeite vähenee ..." Vain muutama päivä sitten Greenman väitti, että "Runsas lumisuus kertoo ilmaston lämpenemisestä." Kun kyseltiin, että mistä sitten kertoo vähälumisuus, luikki Greenman pakoon.
Kuorossa hihhuleiden pöljyydelle ...
Miten muuten määritellään runsaslumisuus. Olet paljon puhunut noiden neljän talven runsaslumisuudesta. Onko nyt esimerkiksi runsaslumista jos Merikarvialla on satanut 73 senttiä ja eteläinen Suomi muuten aika vähälumista?
Ja taas eeliksen takki kääntyilee, niin että pauke käy.
Eikö sinulle enää käy omat väittämäsi, että jokun paikkakunnan hetkellinen lämpötila on koko valtakunnan lämpötila?
Puurot ja vellit ovat taas sekaisin denialisteilla. Lumisuus on huono lämpötilan mittari. Lämpötilaa mitataan lämpömittareilla; eikä lumen syvyydellä. Pääsääntö on, että mitä kylmempi ilmamassa sitä kuivempi on se, ja mitä lämpimämpi ilmamassa, sitä enemmän se sisältää kosteutta. Esimerkiksi Merikarvian lumiennätys 73 cm syntyi, kun lämpimästä merestä haihtui kosteutta ilmaan ja tämä kostea ilmamassa törmäsi Arktiseen ilmamassaan. Meillä samanaikaisesti Lappeenrannassa satoi 3 cm lunta. Nämä lumisateet eivät kertoneet mitään lämpötilasta.
Muistuttaisin, että Merikarvian lumisateita denialistit eivät kiistäneet. Lisäksi denialistit ovat myöntäneet, että lumi on kiinteässä olomuodossa olevaa vettä. Näin suuren määrän sateet denialistitkin hyväksyivät ja tietävät, että se on haihtunut jostain (sulasta merestä). Lopuksi ryssähtivät Merikarvian riemuksi kerralla alas.
Ps. Merikarvian Kalpakalle, vapaa-aikakeskus Rysän maastoon, on avattu ma 11.1. hiihtoladut.
http://www.merikarvia.fi/
"Miten muuten määritellään runsaslumisuus". > Pilkun viilauksesta Eelis näyttää näköjään siirtyneen lumikiteiden n**simiseen ja häpykarvojensa halkomiseen.
Esimerkiksi jos keskimäärin lunta kertyy talvessa 24-28 senttiä, mutta saadaankin luokkaa 80 senttiä, on se runsaslumisuutta. Mutta et kai Eelis taas kerran lähde kiistämään noiden talvien runsaslumisuutta? FMI:kin sen myöntää, katso vaikka heidän sivuiltaan.
Tästä talvesta en ole kenenkään vielä huomannut väittävän (eteläisen Suomen osalta), että se olisi runsasluminen. Sitä emme nyt tiedä, miten käy.
Kiitos Eeliksen hihhuloinnin saatamme käyttää vastedes myös käsitettä 'lumitalvi' eli talvi, joka on joko runsasluminen tai suunnilleen normaalin luminen, siis vastakohtana vähälumiselle talvelle.
Yksi CO2-hysteerikko sanoo: " lumipeite vähenee > ilmasto lämpenee".
Toinen CO2-hysteerikko sanoo: "runsas lumisuus > ilmasto lämpenee."
Eiköhän se ole kohtuullisen selvää, ketkä ovat aivan sekaisin?
Näinhän se todellisilla denialisteille, eli CAGW hörhöillä menee, että jos vähän lunta on se merkki lämpenemisestä, jos paljon on se merkki lämpenemisestä, jos lämmin on se merkki lämpenemisestä, jos kylmä on se merkki lämpenemisestä, jos sateista on se merkki lämpenemisestä, jos kuivaa on se merkki lämpenemisestä, jos tuulista on se merkki lämpenemisestä, jos tyyntä on se merkki lämpenemisestä, jos normaalia on se merkki lämpenemisestä, jos epänormaalia on se merkki lämpenemisestä, jos käki kukkuu heinäkuussa on se merkki lämpenemisestä, jos ei kuku on se merkki lämpenemisestä jne listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Nyt on sekä lunta, että hyytävän kylmää, niin se on tietenkin merkki lämpenemisestä.
"Korjataanpa hihhulin propagandasta ainakin yksi asiavirhe. Väite, että talvien 2009-2010 ja 2010-2011 jälkeen ei olisi koettu runsaslumisia talvia ei pidä paikkaansa. Talvet 2009-2010, 2010-2011, 2011-2012 ja 2012-2013 olivat runsaslumisia koko eteläisessä Suomessa. Suhde runsaslumiset talvet vs. vähälumiset talvet on siis 4:2."
Talvet 2011-2012 ja 2012-2013 eivät olleet mitenkään runsaslumisia Etelä-Suomessa.
Talven 2011-2012 lumitilanne
http://ilmatieteenlaitos.fi/image/image_gallery?uuid=b7ecc7d0-eefc-430c-a8c5-d500861169bf&groupId=30106&t=1350559119735
Talven 2012-2013 lumitilanne
http://ilmatieteenlaitos.fi/image/image_gallery?uuid=f7086ca3-49c3-41f0-b670-5b7ce73a2389&groupId=30106&t=1381213160444
Tilastojen mukaan etelä- ja lounaisrannikolla talven suurin keskimääräinen lumensyvyys vaihtelee 20-40cm välillä ja sisämaassa ollaan jo helposti ainakin 40 cm tienoilla ja siitä ylöspäinkin. Talvena 2011-2012 tuosta oltiin suurimman osan aikaa Etelä-Suomessa jäljessä ja korkeimmillaankin vain keskiarvossa, seuraavanakin talvena oltiin suurimman osan ajasta keskiarvon tuntumassa ja vain hetken aikaa lopputalvesta keskiarvojen yöäpuolella.
Väitteet talvien 2011-2012 ja 2012-2013 runsaslumisuudesta ovat siis täyttä valhetta. Parempi sana niitä kuvailemaan lumisuuden osalta olisi keskimääräinen.
Hih. Huomasikohan Pierre että jäi juuri kiinni lumihihhuloinnista ja valehtelusta. Mikä on kaiken lisäksi jatkunut jo ties kuinka kauan.
Eräs denialistien väittämistä koskee kuivuus/sateita: miten voi olla ennätyskuivaa ja samanaikaisesti ennätyssateita. Ilmastotieteilijät tietävät, että kun ilmasto lämpenee haihtuvuus lisääntyy ja kuivuus samoin. Kun sataa, niin sade tulee rajuina ukkoskuuroina, jotka aiheuttavat tulvia. Ilmastomuutos lisää sään ääri-ilmiöitä: kovaa kuivuutta, suuria tulvia,runsaita lumisateita, ankaria myrskyjä ja lämpötilaennätyksiä.
"Ilmastomuutos lisää sään ääri-ilmiöitä." > Jos lisäisi, niin sen pitäisi näkyä meillä täällä Suomessakin. Mutta kun ei näy.
Ei rajuja ukkoskuuroja yhtään enempää kuin ennenkään. Ei kovaa kuivuutta, ei suuria tulvia. Ei sen runsaampia lumisateita kuin ennenkään. Ei ankaria myrskyjä enempää kuin ennenkään. Ei poikkeuksellisia lämpötilaennätyksiä.
Ja turha syyttää kirsikanpoiminnasta. Sillä jos jossakin, niin juuri Suomessa väitetyn ääri-ilmiöiden lisääntyminen pitäisi näkyä erittäin selvästi, koska agw-ilmastotiede kertoo täällä lämpenevän kaksinkertaisella nopeudella muuhun maailmaan verrattuna.
Selväähän se on, että kun ei mikään muutu, niin sepä vasta vahva merkki katastrofaalisesta ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä todellisille denialisteille, eli CAGW hörhöille. Aivan kuten siinä EU rahoilla kustannetussa tutkimuksessa Skotlannin rantakasvustosta, jossa todettiin, että koska mikään ei ollut muuttunut, niin sepä vasta hälyttävää.
Miksi yrität kääntää asiaa päälaelleen?
Alarmistithan noita outoja väitteitä esittävät, ja me järkevämmät koitamme kysellä perusteita niille.
Denialisteilla on todella lyhyt muisti. Suomessa tehtiin uusi marraskuun lämpötilaennätys sekä joulukuun. Viime vuosi oli mitatun historian lämpimin vuosi.
No tuota ennätystä arvioidaan viellä useaan otteeseen. Toki tuo n.130 vuoden recordi pitään myös asettaa mittaus mentelmien tuotteeksi.
Hieman on kirjavaa ja muokkausta tarvittu.
Mutta tarkkailu jana on kyllä mitättömän lyhyt, ellei olematon.
http://www.saimia.fi/docs/ajankohtaista/rakennettu-ymparisto-seminaarisarja/Jaakauden_jalkeinen_ilmasto_Saarnisto.pdf
Mutta kun aikaisemmatkaa lämpöiset jasot eivät ole tavinut Co 2 :ta niin miksi se johtuisi nyt siitä. Eli hieman pitää parantaa että saamme tukkipuut tunturiin : (
mitä haluat kertoa tutkimuksessa olleista maapallon kiertoradan muutoksista?
Jos nyt jaksaisit luke koko lyhyen esityksen : (
Tuo rivillä 11 koski kylläkin jääkausien välistä, eikä viimeistä 10 000 vuotta.
Pikkuisen kun puristat voit päästä ihan loppuun ; ))
Mutta hienoa että löysit kommetoitavaa : )
Niin, viime vuosina on ollut ääri-ilmiöitä kylmään suuntaan Suomessa, mutta pitkän päälle lämpö on "voittanut", vaikkei esim. olisikaan ollut hellekesiä. Trendi on siis ylöspäin keskilämpötiloissa...