Yksi pisara maustoi koko ruoan!

Käytän timjamin eteeristä öljyä yskänlääkkeenä. Eteerisiä öljyjähän ei saa käyttää sisäisesti, koska ne voivat suurin piirtein polttaa reiän mahalaukkuun, mutta silti käytän - sekoitan yhden pisaran lasilliseen punaista maitoa, koska nämä öljyt ovat rasvaliukoisia. Vesilasillisessa ne jäävät kellumaan, mutta rasvaisessa maidossa ne sekoittuvat. Elän vieläkin. Enkä enää yski.

Nyt sain kuningasidean maustaa hernekeitto timjamiöljyllä. Olin tietysti laittanut keittoon jo monia muitakin mausteita, kuten suolaa, sinappia ja meiramia, ja ajattelin, että timjami tuo vain pienen pikkuruisen lisäyksen makuun.

Toisin kävi. Lisäsin yhden ainoan pisaran timjamin eteeristä öljyä kolmeen litraan hernekeittoa, ja nyt koko keitto maistuu voimakkaasti timjamilta. Kaikki muut makuvivahteet jäävät sen alle. Ei paha, mutta yllättävää, miten todella äärivoimakas voi yksi pisara eteeristä öljyä olla jopa sekoitettuna noin suureen määrään ruokaa.

Olen luonut hirviön. Tappajahernekeiton.
0111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tappajahernekeitto kirjoitti:

Käytän timjamin eteeristä öljyä yskänlääkkeenä. Eteerisiä öljyjähän ei saa käyttää sisäisesti, koska ne voivat suurin piirtein polttaa reiän mahalaukkuun, mutta silti käytän - sekoitan yhden pisaran lasilliseen punaista maitoa, koska nämä öljyt ovat rasvaliukoisia. Vesilasillisessa ne jäävät kellumaan, mutta rasvaisessa maidossa ne sekoittuvat. Elän vieläkin. Enkä enää yski.

Nyt sain kuningasidean maustaa hernekeitto timjamiöljyllä. Olin tietysti laittanut keittoon jo monia muitakin mausteita, kuten suolaa, sinappia ja meiramia, ja ajattelin, että timjami tuo vain pienen pikkuruisen lisäyksen makuun.

Toisin kävi. Lisäsin yhden ainoan pisaran timjamin eteeristä öljyä kolmeen litraan hernekeittoa, ja nyt koko keitto maistuu voimakkaasti timjamilta. Kaikki muut makuvivahteet jäävät sen alle. Ei paha, mutta yllättävää, miten todella äärivoimakas voi yksi pisara eteeristä öljyä olla jopa sekoitettuna noin suureen määrään ruokaa.

Olen luonut hirviön. Tappajahernekeiton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu