Kysymykseni koskee ahdistavaa syöpäpelkoa. Onko olemassa mitään verikoetta, jolla voisi selvittää mahdollista syöpää. Pelkään milloin mitäkin syöpää, mutta hävettää juosta jatkuvasti lääkärissä. Tällä hetkellä esimerkiksi mietin, voiko minulla 23-vuotiaana olla suolistosyöpää (pari kertaa ollut verta ulosteessa, mutta gastroenterologi sanoi, ettei tähystystä tarvita), onko "tunkkainen" ja ajoittain useampia päiviä lievästi kipeä pää hälyttävää tai voiko jatkuva suun ja kitalaen kutina olla merkki solumuutoksista. Tiedän, että nämä kuulostavat varmasti ihan naurettavilta, mutta silti ne vain kiusaavat minua, kun mietin niitä tuon tuosta. Senpä vuoksi olisi hyvä, jos voisin jotenkin saada asiaan selvyyttä ilman suuria toimenpiteitä (tähystykset ja pään kuvaukset).
Syöpämarkkerit veressä?
patricia23
125997
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minä kärsin kanssa tuosta jatkuvasta syöpä pelosta! Tulen kohta hulluksi. Olen myös 23 vee. Nyt epäilen keuhko ja mahasyöpää. Oireita löytyy. Minä en ole käynyt vähään aikaan missään verikokeissa tms. Lääkäri on vain aina syöpäkeskustelun päätteeksi ehdottanut mielenterveystoimistolle menemistä :)
Oletko käynyt mielenterveystoimistolla? Minä olen nimittäin harkinnut asiaa, mutta jotenkin se tuntuu ajantuhlaukselta, en usko, että siitä olisi hyötyä. Itse en kuvittele oireitani, mutta ongelmana on se, että mietin hetin pahinta jos jotain häikkää tulee enkä osaa antaa asian olla ennen kuin olen käynyt lääkärissä / tutkimuksissa. Tällainen jatkuva huoli milloin mistäkin vaivasta haittaa mm. opiskelujani.
Olen käynyt "aikoinaan" pari vuotta psykoterapiassa, mutta mielenterveystoimistolle en ole uudestaan mennyt. Terapiaa kävin muista syistä, kuin juuri tämä sairauspelko.
Minäkään en mielestäni kuvittele oireitani, vaan tartun niihin älyttömän helposti, ja ajattelen heti pahinta. Tämä pelko on vaivannut minua aina, mutta nyt viimeisen vuoden ajan se on ollut ihan älytöntä....tosin oireitakin on ollut. Oikeasti, ei tällaista pelkäämistä ja miettimistä voi kukaaan kauaa jaksaa...
Ei kait siinä mitään menetä, vaikka kokeilisi psykologia tms. Jotenkin vaan tuntuu, että se ei ratkaisisi ongelmaa. Minulla pelkoja on ollut jo parin vuoden ajan, sitä ennen en pelännyt mitään tällaista. Nykyään laukkaan yksityisellä lääkärillä tuon tuosta, koska en pysty odottelemaan yleisen pitkissä potilasjonoissa. Järjellä ajatellen tiedän itsekin, ettei pahin mahdollinen selitys oireisiin ole yleensä ollenkaan todennäköinen, mutta jos on pienikin mahdollisuus epäillä jotain suurta, en osaa olla pelkäämättä sitä.
..olla ajattelmatta asiaa. Minä olen itsekin vähän vainoharhainen näiden asioiden suhteen. Se johtuu siitä, että minulla on imusolmuke-patteja vaikka muille jakaa. Ennen pelkäsin enemmän ja se häiritsee tosiaan elämää. Muta pitää opetella olemaan välittämättä asiasta.
Jos sinulla on oikeasti jotain kirjaimellisai oireita, kuten patteja, niin ne pitää käydä tutkituttamassa kerran. Sitten pitää vaan luottaa tulokseen. Aina kun asia tulee mileen, se pitää vaan heittää pois. Muuten elämästä ei tule mitään. Jos pelkää sairauksia koko ajan, niin kohta täytyy mennä ihan toisenlaisille lääkäreille.
Esimerkiksi suolisto syöpää ei nuorille tule käytännössä koskaan, joten siitä on turha olla huolissaan. Päähän koskee joskus lähes kaiklla. Jos olo tuntuu tunkkaiselta, käy lenkillä ja venyttele. Se johtuu luultavasti siitä, että niskat ovat jumissa.
Rentoudu ja lopeta miettiminen. Muuten elämä menee hukkaan!
Oikeassa olet! Jos koko ajan vaan on huolissaan omasta terveydestään ja pelkään kaikenlaisia sairauksia ei elämästä todellakaan tule mitään ja menee hyvä elämä hukkaan. Itseäni myös aika ajoin huolestuttaa jos jonkinlaiset vaivat ja aina sitä näyttää pelkäävän pahinta ja syöpää tietenkin!! Ja hassua on että kun yhden vaivan saa selvitettyä niin heti jo ajattelee jotain toista mahdollista vaivaa tai sairautta. Nyt olenkin yrittänyt oppia rentoutumaan aina kun tälläinen ajatus pääsee mieltäni vaivaamaan, yritän unohtaa asian ja ajatella jotain mukavaa ja täytyy sanoa että aika kivasti on mennyt.Kaikenmaailman lääkärikirjat ja palstat yms.pitää myös unohtaa tai ainakin osata lukea niitä niin ettei koko ajan hae sieltä mahdollisia oireita itselleen.
Mukavaa alkuvuotta kaikille !
Miks tämä asia on saanut niin suuren vallan. Tietenkin oikea paikka on mielenterveystoimisto.
Mitä enempi saa netistä tietoa, saa tietoa, ettei yksioikoista syöpäkoetta ole. Eli kysymys kuuluukin, miksi siitä on noin ylisuuri pelko? Syöpä ei ole todennäköinen tuossa iässä. Mikä on se kauhea asia mikä pelottaa jos se onkin? Suurin osa pystytään nykyisin hoitamaan.
Suurempi riski on kuolla ennen aikojaan rattijuopon yliajamana ihan siellä tavallisella iltalenkillä. Pelottaako se? Ei. Miksei?
Mitäs jos vaan vastaisitte esitettyyn kysymykseen, eli veriseulonnan ca-markkerit. Vastauksesta riippuen on varmaankin syytä olla yhteyksissä sinne mielenterveyspuoleenkin...mutta akuutti fyysinen puoli tulee myös tutkia ja hoitaa, kuten ketjun aloittaja asiallisesti ehdottaa. Ongelmien ja maton lakaiseminen psyk. ongelmatiikan alle on liian suomalainen tapa hoitaa asia, joten ihan jos vaan tutkittaisiin sitä ca-problematiikkaa.Nyt heti.
Kyllä syöpäsolut näkee verikokeesta, jos vaivautuvat tutkimaan. Mutta mulla on rintasyöpä, ja eivät vaivautuneet tutkimaan verikokeesta syöpäsoluja, otettiin vain laaja verenkuva... Nyt on vuosi mennyt rintasyövän hoidoita (leikkaus, sytostaatti- ja sädehoito), eikä jälkikontrollissakaan otettu kuin laaja verenkuva. Sen sijaan otettiin koepala rinnasta, joka näytti, kiitos Luojalle, negatiivista viimein. Ystävälläni leikattiin koko rintasyöpä ja luultiin, että hän parani ja hän palasi pariksi vuodeksi töihinkin, mutta ei otettu verikokeesta niitä syöpäsolujen määrityksiä. Nyt vasta, kun epäiltiin, että syöpä oli levinnyt, otettiin laajempi verikoe, eli syöpäsoluja ruvettiin tutkimaan näytteestä. Syöpä oli jo levinnyt luustoon... On se vain kummaa, että säästetään ihan väärissä asioissa ja potilas saa vain lyhyen lepotauon kuin keskitysleirissä vanki, ja sitten taas sama rumba alkaa sytostaati- ja sädehoitoineen ja kenties se rumba vie hautaan, ettei tarvitse sairaseläkkeitä kauaa maksella yhteiskunnan. Näin se menee, eli meitä syöpäpotilaita kuoletetaan, jos olet yhteiskunnan maksamissa hoidoissa eikä ole varaa yksityiseen kalliiseen hoitoon. Minultakin säästettiin fysioterapiassa, sitä ei tullut ollenkaan eikä myöskään tehty magneettikuvausta sairauden alussa, joka heti olisi paljastanut paljon. Lääkäri sanoi vain, että nyt tehdään mulle ne hoidot, jotka laki määrää. Ja piste. En ole katkera kuitenkaan, sillä onhan se julkinen lakisääteinen hoitokin tyhjää parempi. Ja ehkä tässä jää eloonkin! Tsemmpiä teille muillekin kipuileville. Aina kannattaa ottaa ajoissa sairaudesta selvää eikä liian myöhään.
Ei näy kaikkia verikokeesta. Suoliston - ja sisäelinten syövät ovat niin salakavalia, että ne näkyvät vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa. Nämä syövät levivät "räjähdysmäisen" nopeasti. Syöpä havaitaan yleensä vasta silloin, kun on jo liian myöhäistä.
En pelottelisi kauhutarinoilla ihmisiä, jotka saattavat olla herkkiä. "Syöpä" on vaan joukko soluja, jotka ovat "pahanlaatuisia". Omalla kohdallani en ajatellut sitä edes sairautena, vaikka lääketieteen kannalta se sitä olikin.
Kun itse sain diagnoosin 10 vuotta sitten, ajattelin että katos perhanaa, sitten täytyy hoitaa se pois. Toivottavasti se on sellainen, joka voidaan hoitaa. Mutta sairastelemaan en sen kummemmin rupea.
Tällä asenteella kun mentiin päivä ja viikko kerrallaan, hoidoissa ja leikkauksessa käyden, sitten kuukausi ja vuosi kerrallaan, niin hyvin meni. On nyt mennyt kymmenen vuotta. Lepäsin kuin 'ellun kana' jos tarvittiin voimia, ja painoin normaalia elämää silloin kun energiaa oli. Palasin töihin ja nautin elämästä. Itse asiassa enemmän, kuin koskaan aiemmin 'terveenä' :) Ja siitähän sai lisää voimia! Ja nyt terve kuin pukki.
Haluaisin kannustaa kaikkia, jos diagnoosin sattuisitte saamaan. Homma ei ole ohi!
Ihan samoin ajattelen minäkin. Minulta löytyi rintasyöpä 2012 ja leikattiin 2013, koko aikana ei käynyt mielessäkään ettenkö selviäisi. Se on sairaus, se hoidetaan niin hyvin kuin vain voidaan ja sitten ollaan taas "terveitä". Tietenkin voi käydä niin, että tauti on päässyt niin pahaksi ettei hoidot auta, mutta se on sitten taas toinen juttu. Nyt käyn kontrolliverikokeissa kolmen kuukauden välein ja kokeiden jälkeen lääkärissä, ajan mittaan käynnit harvenee. En ajattele syöpää kaiken aikaa, välillä en moneen päivään muista moista olleenkaan. Tietysti saunassa huomaa, että tissit puuttuu, mutta muuten elelen normaalia elämää.