Naapurin poika

Tästä oli tulossa tylsä päivä. Porukat olivat lähteneet Vuokattiin laskettelemaan ja koska en itse pitänyt laskettelusta, en ollut mennyt mukaan, vaan olin jäänyt kotiin vahtimaan koiraa. Aurinko paistoi ja pakkasta oli ainakin 20 astetta, joten ajattelin käydä ulkona. Tartuin koirani nahkaiseen ulkoilutushihnaan ja kutsuin sen luokseni.
– Nyt mennään lenkille, sanoin koiralleni puoliääneen ja puin takin ylleni.
Olimme kävelleet kirpeässä pakkasessa ainakin tunnin, kun palasimme eteiseen.
– Ai niin, posti, huokaisin koiralleni ja vetäisin töppöset jalkaan ja kipaisin postilaatikolle. Avasin luukun, mutta sisältö oli mitätön, vain muutama lasku ja isän Tieteen kuvalehti. Vilkaisin nopeasti olkani yli paritalomme toisen puolikkaan pihaan, sillä minusta tuntui, että joku tuijotti minua. Minun piti katsoa uudestaan ja tarkistaa, näinkö oikein ja näinhän minä: naapurini 17-vuotias poika tuijotti minua heidän puiselta parvekkeeltaan tupakka suupielessään. Kun hän huomasi yllättyneen katseeni, hän hymyili ystävällisesti.
– Hei! Maistuisko rööki? poika huusi ja asteli lähteviä portaita alas parvekkeelta napaten kaiteelta mukaan tupakka-askinsa.
– Öö, joo, toki… sanoin hieman ihmeissäni ja päätäni ravistellen.
– Kauanko sä oot polttanu? poika kysyi ja katsoi minua pää kallellaan ilkikurinen katse naamallaan, kun en saanut sytkäriä toimimaan.
– Vuoden, ja älä kato noin, täällä tuulee, sanoin hieman ärähtävään sävyyn, mutta hymyilin korjatakseni epämiellyttävän äänensävyn.
– Ai tuulee? Ei minusta, poika vastasi ja vetäisi minua lähemmäs. Hän toi oman röökinsä tulipesän lähelle syttymätöntä tupakkaa, joka syttyi melkein heti tulipesän koskettaessa sitä.
– Noin, parempi? poika sanoi hymyillen.
– Joo, kiitti, sanoin ja herättelin itseäni. Tuntui kuin pojan sormet olisivat polttaneet leukaani palovammat, sillä leukani tuntui olevan tulessa niiltä kohdin, mihin hän oli koskenut. Olin nimittäin aina ollut ihastunut tähän naapurin poikaan. Ei hän ollut todellakaan pahan näköinen, noin 175 cm pitkä, lyhyet mustat hiukset ja vihreät silmät ja lihaksikas juuri sopivasti. Kesäisin olin monet kerrat haaveillut tästä pojasta ikkunan ääressä, kun hän oli ollut leikkaamassa nurmikkoa pihallamme ilman paitaa kesän auringon tuoma hiki iholla kiillellen.
– Huhuu? kuulin lopulta haaveideni läpi.
– Mmitä? Sori en kuullu, sanoin ja katsoin pojan vihreitä silmiä, ja nopeasti siirsin katseeni lumikinoksiin.
– Niin että mun nimi, se on Ville. Mistäs sä haaveilit, mustako? Ville sanoi ja naurahti ilkikurisesti.
– En! huudahdin ja tökkäsin Villeä sormenpäilläni olkapäähän.
Jonkun aikaa juteltuamme olimme sopineet menevämme meille, sillä Villen sisko oli kotona eikä Ville halunnut jakaa ahdasta olohuonetta siskonsa kanssa.
– Tuu peremmälle sieltä ovensuusta. Ei Doni sua syö, vaikka se onkin iso koira, sanoin ja nojasin seinään. Nyt oli minun vuoroni nauraa ilkikurisesti.
– En mä sitä pelkää vaan sitä, että sä syöt mut, Ville sanoi iskuna takaisin, enkä taaskaan keksinyt mitään takaisinlaitettavaa. Villen musta huumori ja karisma voittivat polvieni pidon täysin, ja jos en olisi nojannut, olisin luultavasti rojahtanut lattialle, sillä en voinut uskoa, että tuo komistus seisoi meidän eteisessämme lässyttämässä koiralleni.
Kävelin olohuoneen läpi keittiöön ja laitoin kahvinkeittimen valumaan. Palatessani kohti eteistä huomasin, että Ville ei ollutkaan enää eteisessä vaan olohuoneen sohvalla selaamassa kanavia.
– Sinähän kotiudut nopeasti, sanoin ja istuin muutaman istuinvälin päähän sohvalle.
– Kyllä mä olen aika sutjakka näissä asioissa, Ville naurahti ja hivuttautui lähemmäs minua, niin että välissämme ei ollut enää kuin puolikas istuinväli.
– Teillä on nätisti laitettu asunto, Ville jatkoi keskustelua, kun minun sydämeni laukkasi kuin parhainkin laukkaratsu.
– Ki-kiitos, änkytin jotain ja koitin saada käsiini jotain tolkkua, sillä ne tärisivät ja halusivat vain tarttua villeen ja suudella tämän täydellisiä, vahvasti muodostuneita huulia.
– Kröhöm… minä köhäisin. – Meen kattomaan, joko se kahvi ois tippunu, sain sanottua ja pomppasin sohvalta ja luisuin keittiöön.
Keittiössä otin tukea pöydästä ja hengitin syvään. En saanut kunnolla happea. Haparoiden tartuin kahteen kahvikuppiin ja kaadoin niihin kahvia. Kumarruin nostamaan Donin ruokakupin pöydälle, juuri kun olohuoneessa päälle räjähti Paramoren Decode.
– Hei, kuka teillä kuuntelee Paramorea? kuulin Villen kysyvän musiikin läpi.
– Öö, minä, vastasin ja kaadoin raksuja kuppiin. Laskin kupin takaisin maahan, jonka jälkeen nurkan takaa Doni juoksi jo annoksensa kimppuun. Tartuin kahveihin ja vein ne olohuoneeseen....

Lue koko tarina täältä:
http://seksifantasiat.runkkareille.com/romanttinen-erotiikka/naapurin-poika/