Vasta 550 miljoonaa vuotta sitten alkumeressä alkoi kehittymään sekä kasveja että alkeellisia eläimiä.
Sitä seuraavien vuosimiljoonien ja vuosikymmenmiljoonien aikana eläimet ja kasvit alkoivat nouseman maalle.
Myös maaeläimiä siirtyi takaisin mereen jossakin aikasuhteessa. Näinkö se meni?
Sitä seuraavien vuosimiljoonien ja vuosikymmenmiljoonien aikana eläimet ja kasvit alkoivat nouseman maalle.
Myös maaeläimiä siirtyi takaisin mereen jossakin aikasuhteessa. Näinkö se meni?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ensimmäiset jakautujat n. 3,7 miljardia vuotta sitten ovat nykykästyksen mukaan olleet todennäköisemmin kuivan maan asukkeja. Silloin puhutaan kuitenkin korkeintaa bakteeritason elämästä. Jo syanobakteerit, joiden ansiota ilmakehän happi on, olivat varmasti sekä vedessä että maalla eläviä. Mutta 550 miljoonasta vuodesta eteenpäin, tuo esittämäsi on biologien nykyinen käsitys asiasta. Ensimmäisiin maaeläimiin meni kuitenkin paremminkin 100 miljoonaa vuotta kuin kymmeniä miljoonia vuosia.
Yksikään ihminen ei ollut paikan päällä satoja miljoonia vuosia sitten todistamassa mitään tapahtumaa, joten kaikki väitteet satoja miljoonia sitten väitetyistä evoluutiotapahtumista ovat vain pelkkää mielikuvituksen tuotetta.
Kuitenkin kristityt pitävät Raamatun luomiskertomusta totena.
Miksi?
Yksikään ihminen ei ollut katsomassa maailman luomista. Kaikki puheet maailman luomisesta perustuvat paimentolaisten mielikuvituksellisiin tarinohin.
Tiede taas perustuu empiiriseen toistettavissa olevaan tutimukseen. Maapallon ikä on n. 4,5 miljardia vuotta ja maapallon eliöstön ikä n. 3,7 miljardia vuotta. Ei sen toteamiseen tarvita ihmisiä katsomassa niitä tapahtumia.
Yksikään täysipäinen ihminen ei pidä argumentointiasi järkevänä.
Maapallon alkuajasta ensimmäisten eliöiden syntymiseen olisi kulunut arviolta 700 miljoonaa vuotta.
Onhan se suhteellisen pitkä aika. Ei ollut olosuhteita, jossa kasvit olisivat voineet elää.
Vilkas vulkaaninen toiminta piti ilmaston myrkyllisinä, vedenkin rikkipitoisena. Kasvit alkoivat yhteyttämään fotosynteesissä ilmastoa.
Kaikki on loogista ja uskottavaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maan_historia
Mistä näitä tiedevajakkeja uskovaisia jatkuvasti löytyy? Moni tiedeuskova skientisti ei edes tiedä mitä tiede sanoo milloin mistäkin.
Moni oikea tiedemies ei edes usko elämän syntyneen meressä.
Vaihtoehtoisen teorian mukaan elämä ei syntynytkään meressä vaan savikiteiden pinnalla kiderakenteiden toimiessa katalyytteinä kemiallisen evoluution ensi askeleissa.
Näinhän siinä käy kun evoluutiouskova ei tajua mitään elämän synnystä vaan sanoo: tämä ei kuulu evoluutioteoriaan. Näyttää siltä, että evoluutiouskovilla ei ole mitään tietoa elämän synnystä vaan kaikenlaiset hörhöimmät uskomuksektkin kelpaavat kunhan Jumala jätetään pois. Jopa vihreät pikkuiset UFO-miehet kelpaavat panspermian selittelyyn eli elämän syntymiseen tähtien välisessä kaasussa.
UFO-porukat keräsivät tätä kaasua ja toivat sen tänne maapallolle elämää tuottamaan.
Evoluutiouskovilla on vilkas mielikuvitus keksimään kaikenlaista selittelyä elämälle, se mikä ei kelpaa lainkaan on tosiasiat ja todellisuus. Seuraava selitys lienee se, että elämä syntyi auringon ytimessä ja sitten aurinkotuuli puhalsi sen maapallolle.
Evokeille tämäkin kelpaa kunhan se "auringonjumala" ei ole tietyn paimentolaiskansan Jumala tai kristinuskon Jumala.
Paniikkihan siinä mieleen tulee kun evokki kuuleekin sanan jumala. Heti tulee mieleen ehdoton kielto tiedepalstoille: Jumala sanaa ei saa käyttää, ei vaikka se olisi tosi.
Tietyt sanat ovat hirmuisen kamalia evokkien ja nihilistien korville.
Eiköhän sinun olisi aika lopetella. Taidat olla sanottavasi sanonut moneen kertaan. Mitään evoluutiokeskustelua koskevaa sanottavaa sinulla ei ole ollut ikinä. Pelkkää uskonnollista julistusta. Nytkin juttusi UFO miehistä ja auringossa syntyvästä elämästä ovat alle kaiken arvostelun.
Evoluutioteoria ei sen paremmin kuin mikään muukaan luonnontieteellinen teoria tarvitse selittäjäksi yliluonnollista entiteettiä. Ei se tosiasia siitä miksikään muutu, että sinä käyt ihan omaa ristiretkeäsi tiedesivustolla. Tieteellistä maailmankuvaa ja nuoren maan kreationismia on mahdotonta yhdistää, eikä tieteen arvostus muutu jonkun kreationistin väitteistä yhtään mihinkään.
"Tieteellistä maailmankuvaa ja nuoren maan kreationismia on mahdotonta yhdistää, eikä tieteen arvostus muutu jonkun kreationistin väitteistä yhtään mihinkään."
Tuo on sinun pakkomielteinen käsitys. Et esittänyt yhtäkään tieteellisesti kestävää perustetta ajatuksellesi. Totta on se, että "nuoren maan" ajatusta ei voida liittää tieteellisiin teorioihin jotka on tuotettu ideologisin perustein.
Tiedettä arvostavien ajattelu ei aina seuraa tosiasioita eikä todellisuutta vaan mukana on ideologisia ennakko-oletuksia. Monien ajattelun paradigmana on ateismi ja nihilismi. Mitä tältä pohjalta voi odottaa?
Tyhmäkin tajuaa tämän. Ei tämä selittelyitä tarvitse.
Selvähän se on kun arvostaa tieteen filosofiassa ateismia ja nihilismiä. Kaikki ajatusprosessien päätelmät meneekin tämän tiedefilosofian mukaisesti. Tieteellistä tutkimustyötä ei ohjaakaan tiedon halu eikä tiedon tarve vaan valittu tiedefilosofia.
Raamattu ON ristiriidassa tieteen kanssa.
Maapallon ikä 4,5 miljardia vuotta ja maailmankaikkeuden ikä 13,8 miljardia vuotta, ei alle 10 000 vuotta. Todisteet ovat kiistattomat. Vai montako alan vertaisarvioitua tutkimusta löydät, joissa väittetään universumin tai maapallon iän olevan oleellisesti pienempi. Et ainuttakaan.
Vihanta ruoho ennen auringon luomista ei ole tieteellisesti kestävä väite. Kysy vaikka keneltä biologilta.
Taivaan kansi erottamassa vesiä vesistä ei ole tieteellinen väite. Astronomia ei tunne taivaankantta eikä sen päällä olevia vesiä.
Maan valtakuntia ei voi nähdä samaan aikaan korkeimmaltakaan vuorelta, kuten Raamattu väittää. Kirjoittajan maakuva oli litteä.
Maassa ei ole neljää kulmaa. Tämänkin kirjoittajan maakuva oli litteä. Palossa ei ole ainuttakaan kulmaa.
Pii ei ole kolme, eikä lepakko lintu. Matematikka ja biologia komoavat Raamatun väitteen.
Mitään maailman kattavaa tulvaa ei ole ikinä ollut, eikä se olisi edes mahdollinen.
Aurinko ei voi pysähtyä taivaan laelle.
Ihmistä ei ole luotu, vaan ihminen on kehittynyt aikaisemmista muodoista, kuten evoluutiobiologia kertoo.
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon. Kreationismin sovittaminen luonnontieteeseen vaatisi luonnontieteiden täydellistä romuttamista ja paluuta esitieteelliseen aikaan. Luonnontieteiden oikeellisuudesta meillä on ympärillämme (tietsikastasi lähtien) näyttöjä joka puolella, mutta nuoren maan kreationismista ei ole kuin paimentolaisten nuotiotarinoita.
Kaikki väittämäsi perustuu väärin ymmärrykseen. Et edes ymmärrä lukemaasi tekstiä.
Nuo esimerkit joita esitit ovat syntyneet sinun omassa ja muiden evoluutiouskovien päässä. Ei Raamatun teksti tuollaisia kerro joita esitit muka todisteina jostakin.
Tieteelliset tietosi ovat äärimmäisen heikot. Noista väittämistäsi voi vain sanoa, että ne ovat tyhmästä päästä syntyneitä eikä missään tapauksessa ole Raamatun tekstiä.
Nuo väitteet löytyvät kaikki suoraan Raamatusta. Etkö osaa edes Raamattuasi, vai valehteletko tahallasi, kuten kressut yleensä.
Jos etsin kaikkiin väitteisiin ne Raamatun paikat, joissa väitteet esitetän, myönnätkä valehdelleesi?
"Nuo väitteet löytyvät kaikki suoraan Raamatusta."
Tarkoitko: nuo väitteet löytyvät evoluutiouskovien "raamatusta" eli Darwinin Lajien synty kirjasta.
Minä en ole ainakaan löytänyt yhtäkään väittämääsi suomalaisesta Kirkkoraamatusta. Luulenpa, että olet nyt sekoittanut Raamatun ja juutalaisten mytologiakirjan Kabbalan jonka osia tunnetaan myös nimellä "Musta Raamattu".
(tämä sisältää ne väärät ylimääräiset Mooseksen kirjat)
"Tarkoitko: nuo väitteet löytyvät evoluutiouskovien "raamatusta" eli Darwinin Lajien synty kirjasta. "
Minulla on ihan se laaja ja alkuperäinen Lajien synty, ei vain Leakeyn lyhennelmä. Ainutakaan väitteistä ei löydy sieltä. Minulla on myös kolme eri Raamatunkäännöstä. Esittämäni väitteet löytyvät Raamatusta.
Lyödäänkö veto? Etsin ne Raamatunpaikat ja jos nuo väitteet löytyvät Raamatusta, sinä poistut palstalta lopullisesti (valehtelemasta). Jos en löydä niitä, minä lopetan tälle palstalle kirjoittelun.
Uskallatko ottaa vedon vastaan ja luvata pitäytyväsi siinä?
Väärin luetusta tekstistä ei kannata lyödä vetoa. Opettele ensin ymmärtämään lukemasi Raamatun teksti.
Kannattaa huomioida ero Raamatun tekstin ja jonkin teologisen selittelytekstin välillä. Ehkä oletkin lukenut noita teologisia selitystekstejä ja luullut niitä Raamatun tekstiksi.
Minä en lyö vetoa mistään teologisesta selittelytekstistä jossa kaikki sanatkin voidaan vääristää omien mielihalujen mukaan miten vain.
Kyllä olen nähnyt kaikenlaisia selittelytekstejä joissa ei ole mitään perustaa ymmärrykselle.
Tässä täytyy vain muistaa kirjoitetun tekstin historia. Aikana jolloin Raamatun teksti kirjoitettiin ei esimerkiksi käytetty lainkaan välimerkkejä selventämään tai painottamaan tekstin ymmärrystä. Tämä tuo tietynlaisen ongelma kun sanoja ja lauseita aletaan irroittaa kontekstistaan (asiayhteydestään).
Monet Raamatun tekstit on siis luettava kokonaisuus mielessä. Selittävässä teologiassa käytetään usein tätä lauseet irroittavaa menetelmää ja sitten saadaan mielivaltaisia vääristäviä selityksiä.
Luomiskertomus on yksi tälläinen ehyt kokonaisuus jota ei voida PÄTKIÄ irrallisin lauseisiin. (tämä nyt esimerkkinä) Toki tekstianalyysia voidaan suorittaa mutta silti kaikki on palautettava ehyeeseen kokonaisuuteen.
Lauseita irroittamalla saadaan varmasti kummallisia ristiriitaisuuksia aikaan.
Kirjoitetussa tekstissä välimerkkien käyttö tuli vasta paljon myöhemmin (joskus myöhäiskeskiajalla tai kirjapainon alun aikoihin). Tämän vuoksi vanhoja käsikirjoituksia voi olla vaikeata lukea traditionaalisen painotuksen vaikuttamisen vuoksi. Nämän ongelmat liityvät aika puhtaasti kirjallisuustieteeseen ja kielitieteeseen. Vanhoja tekstejä ei voi lukea pelkästään teologian silmin. On muistettava se, että Raamatun teksti on tavallista kansankieltä eli sitä ei kirjoitettu "tutkijoille", filosofeille eikä teologeille umpisolmuun väännettäväksi.
Tarkoitin Raamatun sananmukaista tekstiä, ihan ilman selittelyjä. Kaikki väitteeni ovat Raamatusta suoraan luettavissa. Välimerkit tai muut lillukanvarret evät muuta sitä tosiasiaa, että Raamatussa on paljon paikkaansapitämätöntä tietoa.
Jäit taas ukko raasu valheesta kiinni. Kaikki nuo paikat löytyvät Raamatusta, eikä ainutkaan niistä Darwinin kirjasta, kuten yritit hädissäsi valehdella. Vetoon vastaajaksi sinusta paskahoususta ei ollut. Tunnen varmaan Raamattuakin paremmin kuin sinä.
Et vaan ymmärrä lukemaasi tekstiä. Tämä se yksinkertainen fakta on. Hanki itsellesi ensin aapinen.
Te kreationistit vaaditte, että Raamattua on tulkittava kirjaimellisesti. Nyt alat selittämään, että yksinkertaiset lauseet eivät olekaan sitä, mitä on kirjoitettu, vaan siihen vaaditaan jotain yliluonnollista ymmärrystä.
Juuri edellä kirjoitit: "Kannattaa huomioida ero Raamatun tekstin ja jonkin teologisen selittelytekstin välillä. Ehkä oletkin lukenut noita teologisia selitystekstejä ja luullut niitä Raamatun tekstiksi. "
Tarjoan sinulle Raamatun tekstejä sanasta sanaan ja sinä alat selittelemään ymmärtämisestä. Kuitenkin äsken tuomitsit teologiset selitykset.
Eli taas valehtelusta kiinni housut kintuissa. Vai etkö itsekään sekopäisyydessäsi muista, mitä viimeksi olet väittänyt.
Kaikki väitteeni ovat tarkastettavissa Raamatusta. Et siis tunne Raamattua tai vääristelet tahallasi, mitä Raamatussa sanotaan.
Lue siis mitä Raamattu sanoo sen vääristelemisestä: "Jos siis joku ottaa pois jotain tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja Pyhään kaupunkiin, joista tämä kirja puhuu"
Uskovaiselta ihmiseltä selvän Raamatun sanan vääristelevä selittely tuntuu melko oudolta. Sinun täytyy olla mieleltäsi sairas.
Ajaton koskaan syntymätön ja kuolematon ,ääretön tietoisuus on kaikkialla.
Fyysinen ja biologinen elämä alkaa kun planeetoilla kehittyvät sellaiset olosuhteet, niin että tuo ajaton voi alkaa pitämään sitä hengissä, jolloin alkaa syyn ja seurauksen lain alainen kehitys täydellisyyttä kohti
Joten mekin olemme ilmentämässä tuota elämää ajassa ja aineessa
Fyysinen elämä on kuitenkin rajallista, joten tuo ajaton ilmenee fyysisten elämien ketjuna, joka sitten kehittyy täydellisyyttä kohti
Ihminen ei kuitenkaan ole tästä tietoinen, koska on henkisesti tekemiensä valintojen seuraksena , joutunut materiasta kehityksen kulussa syntyneen ajallisen egonsa sielunsa vangiksi, joka on johtanut henkisen kehityksen pysähtyneisyyden tilaan.
Se on johtanut siihen, että historia toistaa itseään, ja se tapahtuu seuraavast
Kun niinsanottu hyvä voittaa pahan ,niin se valtaanpääsytyään muuttuu tuoksi pahaksi, joten vaikka informatorinen ja tekninen kehitys on edennyt huimasti
niin henkinen kehitys polkee paikallaan, ja syyt ja seuraukset palauuttavat sen talkaisin kivikauteen, .
Ja sitten NA saarnaaja sielunvaellusoppeineen. Väärä palsta sinullakin.
Minä en usko evoluutioon enkä Jumalaan. Taivaan pojat meidät jalostivat. Eipä ollut lopputulos kummoinen.
Ap:n kysymys koskee oletettavasti silminnähtävän elämän merkkejä. Kuten ketjussa ilmenee, on elollisten bakteerien jälkiä löydetty jo 3.7 mrd vuoden takaa.
Ne löytyvät maakerrostumista savikiteistä, kuten Kollimaattori on kirjoittanut.
Se mikroskooppieliöstö piileksi yli 2mrd vuotta melko kehittymättömänä. Niiden fossiileja on kuitenkin löytynyt.
Nyt te hukkasitte jo sen alkumerenkin. Mistäs se savikide nyt tuli tähän hätään ?
Seuraavaksi te hukkaatte sen alkusolunkin ja lopuksi hukkaatte koko evoluution.
Olet hukannut jä'rkesi aikoja sitten. Toki elämä kehittyi pitkään alkumeressä, mutta ensimmäinen kopioituja (joka ei todellakaan ollut vielä solu) tuskin syntyi meressä. Edellä esitetty malli ei ole edes mitenkään uusi, mutta sinä kun et ymmärrä evoluutiosta mitään, niin sinulle se taitaa olla isokin ihmetyksen aihe.
Olet kommenteinesi kuin keskenkasvuinen kakara. Muuhun sinusta ei näköjään ole.
Vain myrkyllisessä vedessä viihtyvät bakteerit saattoivat elää alkumeressä kun sen neste oli alkumaapallon rajun vulkaanisen toiminan takia myrkyllistä.
Toisen myrkky on toisen ruoka.
Eräs sopeutuvuuden äärirajoillakin viihtyvä pieni otus on nimeltään karhukainen. Niitä on kaikkialla.
Ei kuumuus, ei kylmälaboratorioiden huisi pakkanen niitä saa hengiltä. Eräs noita evoluution kautta kehittyneitä otuksia.
Karhukaiset ovat niinkin mahtava porukka, että ne muodostavat yhden pääjaksoista. Vanhimmat fossiilit ovat löytyneet kambrikauden kivistä. Sillä porukalla on ollut aikaa harjoitella sopeutumista.
Ei tämä ole palstan aihe, mutta liittyy elämän
ilmiöön universumissa. Voisiko tähtienvälisissä pilvissä itsessään olla elämän mahdollisuus?
Sei tuhoutuisi vaikka uuden tähden syntyminen edellyttää ainakin aurinkaltaisten tähtien syntymistä jopa 20 miljoonan asteen lämpötiloja.
Ne elämänitiöt siteen aktivoituisivat suotuisissa lämpä- ja kosteusoloissa eläviä bakteereja.
Onhan siitä kirjoitettu scifi kirja ihan huippufyysikon Fred Hoylen toimesta. Luin kirjan "Musta pilvi" joskus nuorena ja ainakin silloin se teki vaikutuksen. Astrobiologia on melko uusi tieteenala, joka tutkii poikkitieteellisin menetelmin elämän mahdollisuuksia avaruudessa. Silloin on kyettävä huomioimaan myös elämä sellaisessa muodossa, jossa se ei maan päällä esiinny. Itse en ainakaan uskaltaisi vastata kysymykseesi suoraan kyllä tai ei, joten vastaan: Mikä jottei? ;-)