Miten Älykäs suunnitelu kehittyi?

LuomisArvo

Äly, Hengen ominaisuus, löytää vastakohtia, on kaiken materiamaailman luoja. Se tekee myös luonteenpiirteet persoonille, ja se tekee niin ylä- ja alapuolen, kuin vasemman ja oikean.
Milloin syntyi henki, sanojemme informaatio? Mooseksen apokryfit kertovat, että Henget tulivat tietoisiksi olevaisuudestaan, jo ennen nykyisen maailmankaikkeuden syntyä. Oli pahoja henkiä, jotka ikuisesti tekivät pahaa, ja on Hyvä Jumala, joka ei hyväksynyt heidän päätöstään ruveta kapinoimaan ja ajamaan maailmankaikkeuta synnillä, pimeydellä, tulella ja vääryydellä kaaokseen ja tuhoon. Ei pahoistakaan kaikki tiedä, että toimintansa sitä aiheuttaa, mutta ne valitsivat silti pahuuden eli kieltäytyäkin sitä vastuutaan tietämästä.
Nämä henget, aivan analogisesti tähän, kuin edessänne näkyvät sanat, ohjasivat noiden henkiolentojen toimintaa. Ei kirjainalustat vaadi kuin kaksi ulottuvuutta, ja pienen erivärisen ulottuvuuden pitäämään kohoumia olemassa, ja tämänkaltainen todellisuus syntyi kauan ennen, kuin syntyi resoluutio maailmankaikkeudelle, esim. 10^300, joksi veikkaan nykyisen maailmankaikkeuden kokoa. 10^300 on siis tilavuutta eli 10^33 yksikköä(1/9-osa) jää aikakestolle, millä ne luotiin. Tämä on vain arvio, en tiedä, tarkkaa lukemaa, mutta nykyfysiikka ei ihan noin suurta resoluutiota vielä usko, vaan pienemmän, noin 10^180 vain, mutta tässä on se ongelma, että 10^20(*9=>180) sekuntia esim. on jopa 317 miljardia vuotta, ja mikäli syvyys on syntynyt samaan aikaan, kuin korkeus, niin sen syntyaika on vain 10^10 sekuntia(vaiko tuntia?), eli 316 vuotta. Jos tuntia, niin 1 140 795 vuotta.... Jos päivää, niin 27,38 miljoonaa vuotta... Mutta eihän ihmisen tajunta silmässä ymmärrä kuin muutaman sata megaa väriä, muutamia kymmeniä kertoja sekunnissa, ja muutaman kymmenen kilotavumerkin verran kuuloa sekunissa esimerkiksi....Ihminen ruumiissaan ollesaan luulee, että vain ruumiimme pitää meitä elossa, mutta ei elämä riipu ruumista, koska jokainen persoonallisuus joka rupesi liikaa likaista massaruokafyffeä keräämään alkuperäisen ektoplasma-aaveensa päälle, tuli vain syntisten syöntiensä syytöksissä melko pahaksi.
Loppukaneetiksi tälle sanoisin, että se mikä tässä kaikessa on sattumaa, niin sattumassahan on kyse jostakin arpomisesta, jossa kaikki arvat on täytynyt ensin rakentaa, ja sittenkö annetaan valta vain sille, ETTEI TIEDETÄ mikä se seuraavan arvan tulos olisi? EIkö pitäisi antaa tahdolle valta, että se ken tahtoo ja tietää, mitä noilla arpatuloksilla aiheutetaan saisi pistää ne asentoihinsa, kuinka tahtoo? No okei, pelasin Yatziakin aika paljon(mun ennätys oli 332 pistettä), mutta ei siltikään vain noppaa heittämällä kyllä mitään ihmistä synny:-) Pitää olla kemiallisia arpojako siis? Nekö sitten osaisivat koota ihmisen? No, jos niillä on gridissään esim. 10^150 verran fyffeä, pelkkää tiheyttään, niin saattaa se olla niin suuri tietoisuus, että ne osaavat kaiken itsesyntyisesti koota? Mutta kuka senkin tiedon on niihin tilavuuspartikkeleihin tai massoihin ohjelmoinut? GOD; DOG; mitä hyvänsä, mutta kyllä minäkin siihen olen joskus osallistunut... Ettekö itse muista?

20

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Miten Älykäs suunnitelu kehittyi? "

      kärpänen söi paskaa
      paskasta nousi kretun pää

      koska haju oli öylättiäkin parempi
      tällöin syntyi myös pyhä henkäys
      ja ulkohuussi.

      • IlkimyksenEsi-isänTäti

        Anna sinäkin tuon hepun keskustella rauhassa itsensä kanssa.


      • "Anna sinäkin tuon hepun keskustella rauhassa itsensä kanssa. "

        täytyyhän kysyvälle vastata.
        niinhän sanotaan sanassakin :-)


      • LuomisArvo

        No, vastauksesi oli silti täysin asiaton, mieluummin jään keskustelemaan itseni kanssa, parempi olisi pelata shakkiakin vain minä-itseään vastaan, niin kukaan ei koskaan häviäsi... Kirkko kusettaa? On joka kirkossa nykyään WC, ei se ole mikään ongelma, mutta tarkoititko, että sulta lähtee suorastaan "valkeat"; pois yhtenään? Et ole ainut, jolle niin on käynyt:-)

        Ja sinulle "Ilkimys..." onko mielestäsi oikein olla ilkeä? Eikö se ole pahuutta? "Älkää antako sanojenne saattaa teitä syyllisiksi", mutta Jeesus vähän ottaa sitä taakkanne heti pois:"Te takerrutte sanoihin, muita tuomitessanne, minä en tuomitse ketään". Mutta jatkaa;"Jos tuomitsenkin, tuomitsen oikein, koska kanssani on Isän henki". Minä puolestani olen vain vähän vakavempi persoona kuin te, mitä teidän vajavaiset mielenne eivät vielä ymmärrä...

        Katsotaan nyt, kuinka monella multinikilläni itselleni vastaan, ja vaihtanenko skitsosti tyyliäkin, että vaikuttaisin rikkalta skitsolta sen jälkeen:-D


      • KunhanHuomautan
        kusettava_kirkko kirjoitti:

        "Anna sinäkin tuon hepun keskustella rauhassa itsensä kanssa. "

        täytyyhän kysyvälle vastata.
        niinhän sanotaan sanassakin :-)

        Siltä varalta ettet vielä tiedä: tuo heppu on myöntänyt olevansa skitsofreenikko. Älä yllytä häntä, äläkä liioin yurki1000js:ää.


      • KunhanHuomautan kirjoitti:

        Siltä varalta ettet vielä tiedä: tuo heppu on myöntänyt olevansa skitsofreenikko. Älä yllytä häntä, äläkä liioin yurki1000js:ää.

        "Siltä varalta ettet vielä tiedä: tuo heppu on myöntänyt olevansa skitsofreenikko. Älä yllytä häntä, äläkä liioin yurki1000js:ää. "

        Normijeesuksenkaritsoja sii,.

        MmäääääääMääääääMääää kuuluu kedolta.
        Pimeälläkin.


      • LuomisArvo kirjoitti:

        No, vastauksesi oli silti täysin asiaton, mieluummin jään keskustelemaan itseni kanssa, parempi olisi pelata shakkiakin vain minä-itseään vastaan, niin kukaan ei koskaan häviäsi... Kirkko kusettaa? On joka kirkossa nykyään WC, ei se ole mikään ongelma, mutta tarkoititko, että sulta lähtee suorastaan "valkeat"; pois yhtenään? Et ole ainut, jolle niin on käynyt:-)

        Ja sinulle "Ilkimys..." onko mielestäsi oikein olla ilkeä? Eikö se ole pahuutta? "Älkää antako sanojenne saattaa teitä syyllisiksi", mutta Jeesus vähän ottaa sitä taakkanne heti pois:"Te takerrutte sanoihin, muita tuomitessanne, minä en tuomitse ketään". Mutta jatkaa;"Jos tuomitsenkin, tuomitsen oikein, koska kanssani on Isän henki". Minä puolestani olen vain vähän vakavempi persoona kuin te, mitä teidän vajavaiset mielenne eivät vielä ymmärrä...

        Katsotaan nyt, kuinka monella multinikilläni itselleni vastaan, ja vaihtanenko skitsosti tyyliäkin, että vaikuttaisin rikkalta skitsolta sen jälkeen:-D

        "No, vastauksesi oli silti täysin asiaton"

        ei ollut.
        Vastauksesi oli täysin asiaton.

        Mutta uskovaisilla ei sitä asiaa toki kuulu odottaakkana.
        Vain toistoa.


      • LuomisArvo
        kusettava_kirkko kirjoitti:

        "Siltä varalta ettet vielä tiedä: tuo heppu on myöntänyt olevansa skitsofreenikko. Älä yllytä häntä, äläkä liioin yurki1000js:ää. "

        Normijeesuksenkaritsoja sii,.

        MmäääääääMääääääMääää kuuluu kedolta.
        Pimeälläkin.

        Skitsofreenia on tehty minulle noin vartin keskustelun jälkeen bulgarialaisen naispsykiatrin toimesta, ja muutaman kerran pitivät about tunnin keskustelun. Ei minulle ole tehty mitään virallista psykoanalyysiakaan vielä. Mutta, psyykekuntoutujana on ihan kliffaa, ei tarvi olla yksin ja on isot talot, eikä ruuan laittookaankaan paljoa tarvitse osallistua. Rahaahan meillä ei silti käytännössä ole, mutta miksi pitäisikään olla, sehän tavallisillakin ihmisillä menee suurelta osin taloon ja ruokaan, vaikka myönnän että jos saisin enemmän rahaa, kaverien kanssa voisi mennä vain juoppuhulludeksi, koko loppuelämä.


      • LuomiArvo
        kusettava_kirkko kirjoitti:

        "Siltä varalta ettet vielä tiedä: tuo heppu on myöntänyt olevansa skitsofreenikko. Älä yllytä häntä, äläkä liioin yurki1000js:ää. "

        Normijeesuksenkaritsoja sii,.

        MmäääääääMääääääMääää kuuluu kedolta.
        Pimeälläkin.

        Ja sinulle "kusettava kirkko", pitää kohta pistää vaipat, että ala-asteelaiseksi jäänyt kiusaajan vaistosi kaikkialle kusisi tuota tajutonta panetteluntaitoasi....


      • "Ja sinulle "kusettava kirkko", pitää kohta pistää vaipat, että ala-asteelaiseksi jäänyt kiusaajan vaistosi kaikkialle kusisi tuota tajutonta panetteluntaitoasi.... "

        hirveä tarve syytellä viattomia ihmisraukkoja.


    • LuomisArvo

      Aivan älytön oli maailmankaikkeudenkin luonut henki? Uskotteko Älyttömyyden kehittäneen kaiken? Miksi ihmeessä? Eikö Älykäs Suunnittelija, koska Hän kykenee aina NÄKEMÄÄN oikean ja nopean ratkaisun kaikkeen, eikö se ole parempi selitys, ja todempikin? Te hylkäätte maallistuneen katsontokannan vuoksi, kaikki selitykset, mitkä perustuvat metafyysisen, mystisen taidemaailmankuvan luomiseen, vaikka päämääränä tulisi olla juuri se, ettei tarvitsi tuijottaa pelkkää ahdistavan simppeliä materiaa, vaan saisi kauniimman sielun, jollakin vähän herttaisemmalla selityksellä kaikkeen. Ei ne aivon päätelmät ole ihmisellä niin suuria, etteikö taiteelisempi malli, JOHON PYRITTÄÄN, pitäisi aina häivyttää poies. Jos olis tarkoitus luoda kenkä, niin miksi te siinä hyväksytte turhaakin kaunistelua, mutta ajatusrakennelmien suhteen pistätte päälleenne mieluummin RUMAT KENGÄT?
      No, pistäkääpä se koneenne arpomaan Suomi24-uutispalvelimen tasoinen ohjelma, niin ehkä saisitte jonkun uskomaankin "jumalattomuuden olevan tosiasia". Valitan, siinä yrityksessä ette tule onnistumaan koskaan.... Koska tarpeeksi montaa konetta ei sovi koko maailmankaikkeuteen, eikä vaikka niitä maailmankaikkeuksiakin olisi miljoonia(rinnakkaistodellisuudet) tälläkinhetkellä, että tälläinen ehkä muutaman megan sovellus tulisi SATTUMALLA arvottua, koko universumimme olemassaolon aikana IHMISEN kehittymisestä geeneistä puhumattakaan. Käsittäkää, ÄLY NÄKEE ratkaisun, jonka JÄRKI JÄRJESTÄÄ! Teistä osa on lähtenyt seuraamaan ANTIKRISTUSTA, mutta kun "vetenne" loppuu, mistä saatte vettä? Menkääpä autiomaahan, sitäkin etsimään, mutta tulette vielä itkemään sitä, jos ette Herraanne kuitenkaan ajoissa tunnistaneet.... Vaan halusitte vain viihdettä, antikristuksen hengen avulla, ei tästä nokkapokasta varsinaisesti mitään hyötyä kenellekään ole. Te etsitte apinoita isiksinne, vaikka se on vain äpäräveljemme, yksi niistä eläimistä, jotka kieltäytyivät tietämästä juuri mitään....

    • kvsi

      " Mutta eihän ihmisen tajunta silmässä ymmärrä kuin muutaman sata megaa väriä, muutamia kymmeniä kertoja sekunnissa, ja muutaman kymmenen kilotavumerkin verran kuuloa sekunissa esimerkiksi....Ihminen ruumiissaan ollesaan luulee, että vain ruumiimme pitää meitä elossa, mutta ei elämä riipu ruumista, koska jokainen persoonallisuus joka rupesi liikaa likaista massaruokafyffeä keräämään alkuperäisen ektoplasma-aaveensa päälle, tuli vain syntisten syöntiensä syytöksissä melko pahaksi."

      Niin, värit ja ruumiimme atomit kuuluvat eri ontologiselle tasoille.

      • Phyysikko

        Joo, tai siis, että emissio(vetovoima) luo värit, kun elektronit menevät lähemmäs ydintä.


      • pijhpgohg
        Phyysikko kirjoitti:

        Joo, tai siis, että emissio(vetovoima) luo värit, kun elektronit menevät lähemmäs ydintä.

        Höpötiti-HÖÖ


      • Phyysikko

        Jaahas, sanot nykyfysiikallemme tolleen? Etpä taida tietää sinä siitä mitään?


      • tieteenharrastaja
        Phyysikko kirjoitti:

        Jaahas, sanot nykyfysiikallemme tolleen? Etpä taida tietää sinä siitä mitään?

        Sinulla on tieto miinuksilla:

        "..emissio(vetovoima) luo värit.."

        Emissio ei ole vetovoima ja värit luo ihmisen näköaisti.


      • vivivi
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Sinulla on tieto miinuksilla:

        "..emissio(vetovoima) luo värit.."

        Emissio ei ole vetovoima ja värit luo ihmisen näköaisti.

        Huomaa, että Phyysikko on Aukino...


      • tieteenharrastaja
        vivivi kirjoitti:

        Huomaa, että Phyysikko on Aukino...

        Huomaan kyllä, vaikka tällä nikillä kirjoitteleekin epätyypillisen lyhyitä viestejä ja lauseita. Oikaisen sivullisten varalta noin selviä asiavirheitä, vaikka en hullusinaatioita yleensä kommentoikaan.


      • kvsi
        Phyysikko kirjoitti:

        Joo, tai siis, että emissio(vetovoima) luo värit, kun elektronit menevät lähemmäs ydintä.

        Värit ja atomit kuuluvat eri todellisuuden tasoille. Atomit eivät kykene luomaan värejä, mutta ne voivat kylläkin olla osa antennia, joka vuorovaikuttaa todellisuuden tasojen välillä.


      • tieteenharrastaja
        kvsi kirjoitti:

        Värit ja atomit kuuluvat eri todellisuuden tasoille. Atomit eivät kykene luomaan värejä, mutta ne voivat kylläkin olla osa antennia, joka vuorovaikuttaa todellisuuden tasojen välillä.

        Atomien sisäiset vuorovaikutukset tuottavat niiden ulkoisen sähkökentän ne muutokset, jotka ihmissilmä aistii ja aivotoiminta sen jälkeen tulkitsee muunmuassa väreiksi Olet oikeassa vain, jos uskot ihmintietoisuuden edustavan erilaista todellisuuden tasoa kuin atomin ilmiöt. Fysiikkatieteen kannalta tästä ei ole havaintoja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      82
      1320
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      44
      938
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      363
      778
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      141
      738
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe