Useinhan hengellisyys yhdistetään ukovaisuuteen, mutta sitähän se ei sinänsä ole, vai onko?
Saatetaanpa hengellisyys liittää myös yliluonnollisen kokemiseen tai siihen uskomiseen, mutta ei se mielestäni ole sinänsä sitäkään.
Voisko se olla sitä, että on kiinnostunut vähän keskimääräistä syvällisemmin elämän tarkoituksesta, siitä miten ihminen toimii, siitä miten maailma ja maailmankaikkeus toimii, mutta ei vaan teknisessä mielessä vaan kokonaisvaltaisemmin. Eihän kaikki voi olla ihan puhtaasti tieteellisesti selitettävissä olevaa tekniikkaa, vai voiko?
Itse olen kiinnostunut sekä tieteestä että uskonnoista ja "yliluonnollisesta", mutta erityisesti kiinnostaa se miksi ihmiset toimivat tietyllä tavalla. Seuraan pidemmällä kaavalla mm. politiikkaa ja ihmettelen todella mihin olemme menossa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hengellinen on synonyymi valheelle. Se mitä ei ole, ei ole.
Tieteeseen sokeasti uskovilla "hang aroundeilla" tuntuu olevan kova luottamus tieteen kaikkivoipaisuuteen. Onneksi sentään suurin osa teteen tekijöistä ymmärtää tieteen teon rajallisuuden, joka tietysti liittyy ihmisen omaan rajallisuuteen. Mailmankaikkeudessa voi olla ja luultavasti on paljon sellaista, jota ihminen ei voi havaita, ymmärtää tai selittää. Jopa eläimillä ja kasveilla on kykyjä ja aisteja, jotka menevät ihmisen käsityskyvyn ulkopuolelle.