Menetetyn vuosikymmenen saldo: valtionvelka kolminkertaistui – työttömyys ei selitä
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2016/08/26/menetetyn-vuosikymmenen-saldo-valtionvelka-kolminkertaistui-tyottomyys-ei-selita/20168848/12
"Suomen valtion velka on noussut 35 miljardista eurosta yli 100 miljardiin euroon, eikä ennätyksellisen nopea velkaantuminen ole viime vuosina tehdyistä leikkauksista huolimatta taittunut: kun vuonna 2006 valtion budjetti oli ylijäämäinen, vuonna 2017 se on hallituksen esityksen mukaan 6 miljardia euroa alijäämäinen.
Poliittinen keskustelu pyörii sen ympärillä, onnistuuko työttömyyden hoitaminen paremmin esimerkiksi työehtojen ja minimipalkkojen heikentämisellä vai lisävelalla elvyttämisellä.
Näkökulma on harhaanjohtava, sillä todellisuudessa työttömyyden kasvu ei selitä valtion velkaantumisesta kuin murto-osan.
Tulot ovat kasvaneet paljon, menot paljon enemmän
Edellisten kymmenen vuoden aikana valtion vuotuiset vero- ja muut tulot eivät suinkaan ole romahtaneet, vaan kasvaneet varsin mukavasti 41 miljardista eurosta yli 49 miljardiin.
Budjetin tasapainon kannalta ongelma on se, että vuotuiset menot ovat samassa ajassa pompanneet alle 40 miljardista 55 miljardiin euroon.
Työttömyysmenot selittävät kasvusta runsaan miljardin: kun valtio vuonna 2006 maksoi 1,5 miljardia euroa erilaisia työttömyydestä aiheutuvia etuuksia, vuonna 2016 vastaava summa oli 3 miljardia.
Esimerkiksi maaliskuussa 2016 työllisten määrä ja työllisyysaste olivat hieman korkeammat kuin maaliskuussa 2006. TE-toimistojen tilastojen mukaan työttömiä työnhakijoita on silti noin sata tuhatta enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, ja etenkin pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut selvästi.
Näitä seikkoja ei tietenkään sovi vähätellä, mutta työttömyys ei selitä valtion menojen 15 miljardin euron loikkaa. Sen selittävät kuntien valtionosuuksien sekä valtion maksamien työ-, kansan- ja takuueläkkeiden kasvu.
Etupäässä sosiaali- ja terveysmenojen rahoittamiseen käytettävät valtionosuudet kohosivat kymmenessä vuodessa 4,5 miljardista 9,5 miljardiin euroon ja eläkemenot vastaavasti 4,5 miljardista 9 miljardiin euroon.
Yhteensä nämä kaksi menoerää kasvoivat siis lähes 10 miljardia euroa ja selittivät kaksi kolmannesta menojen paisumisesta".
--
Työttömien kurittaminen ei siis korjaa tilannetta.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2016/08/26/menetetyn-vuosikymmenen-saldo-valtionvelka-kolminkertaistui-tyottomyys-ei-selita/20168848/12
"Suomen valtion velka on noussut 35 miljardista eurosta yli 100 miljardiin euroon, eikä ennätyksellisen nopea velkaantuminen ole viime vuosina tehdyistä leikkauksista huolimatta taittunut: kun vuonna 2006 valtion budjetti oli ylijäämäinen, vuonna 2017 se on hallituksen esityksen mukaan 6 miljardia euroa alijäämäinen.
Poliittinen keskustelu pyörii sen ympärillä, onnistuuko työttömyyden hoitaminen paremmin esimerkiksi työehtojen ja minimipalkkojen heikentämisellä vai lisävelalla elvyttämisellä.
Näkökulma on harhaanjohtava, sillä todellisuudessa työttömyyden kasvu ei selitä valtion velkaantumisesta kuin murto-osan.
Tulot ovat kasvaneet paljon, menot paljon enemmän
Edellisten kymmenen vuoden aikana valtion vuotuiset vero- ja muut tulot eivät suinkaan ole romahtaneet, vaan kasvaneet varsin mukavasti 41 miljardista eurosta yli 49 miljardiin.
Budjetin tasapainon kannalta ongelma on se, että vuotuiset menot ovat samassa ajassa pompanneet alle 40 miljardista 55 miljardiin euroon.
Työttömyysmenot selittävät kasvusta runsaan miljardin: kun valtio vuonna 2006 maksoi 1,5 miljardia euroa erilaisia työttömyydestä aiheutuvia etuuksia, vuonna 2016 vastaava summa oli 3 miljardia.
Esimerkiksi maaliskuussa 2016 työllisten määrä ja työllisyysaste olivat hieman korkeammat kuin maaliskuussa 2006. TE-toimistojen tilastojen mukaan työttömiä työnhakijoita on silti noin sata tuhatta enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, ja etenkin pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut selvästi.
Näitä seikkoja ei tietenkään sovi vähätellä, mutta työttömyys ei selitä valtion menojen 15 miljardin euron loikkaa. Sen selittävät kuntien valtionosuuksien sekä valtion maksamien työ-, kansan- ja takuueläkkeiden kasvu.
Etupäässä sosiaali- ja terveysmenojen rahoittamiseen käytettävät valtionosuudet kohosivat kymmenessä vuodessa 4,5 miljardista 9,5 miljardiin euroon ja eläkemenot vastaavasti 4,5 miljardista 9 miljardiin euroon.
Yhteensä nämä kaksi menoerää kasvoivat siis lähes 10 miljardia euroa ja selittivät kaksi kolmannesta menojen paisumisesta".
--
Työttömien kurittaminen ei siis korjaa tilannetta.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Matujen kulut. Yritysten siirtyminen ulkomaille. Kova verotus vähentää kulutusta ja niin edelleen.... jos voi aina lainata lisää, lainataan lisää.
mukaan 6 miljardia euroa alijäämäinen.
Poliittinen keskustelu pyörii sen ympärillä, onnistuuko työttömyyden hoitaminen paremmin esimerkiksi työehtojen ja minimipalkkojen heikentämisellä vai lisävelalla elvyttämisellä.
Sosiaalisektori kasvanut, eläkemenoihin on varauduttu laskelmilla mutta ensimmäiseen on tullut näitä ullatuksia.
Porvarit elävät valtionvelalla. Koko 12 vuotta jatkunut porvarihallitusjohto on ollut valtiovelan kasvun aikaa. Sitä ennen Paavo Lipposen kaksi hallitusta laskivat lähes nolliin edellisen Esko Ahon porvarikepujohtoisen hallituksen ottamaa jättivaltionvelkaa joka on nykyrahaksi muutettuna n. 50 mrd euroa. Matti Vanhanen ja Mari Kiviniemi aloittivat taas velanoton ja Jyrki Kataisen hallitus vei sen pilviin. SSS ja SOS-täysporvarihallitukset jatkavat velanottoa joka on ensi vuoden lopulla jo 111 mrd euroa. Porvarit kattavat valtiovelan otolla hyväosaisten, omistajien, pääomapiirien ja elinkeinoelämän veroaleita, ne eivät siis mene hyvinvointivaltion kehittämiseen.
2 vuotta porvarijohdossa 103 mrd valtiovelkaa
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14224931/12-vuotta-porvarijohdossa-103-mrd-valtiovelkaa
Eikö muistu mieleen että viimeiset 12 vuotta on menty porvaripäähallituspuoluejohdossa? Ei apupuolue tee politiikkaa, kuten persujen persiisiinotto kertoo. Apupuolue komppaa hallituspuoluetta ja jos/kun kyllästyy hanuriin ottamiseen, niin siirtyy oppositioon kuten vasemmistoliitto teki viime hallituksessa. Kokoomuksen ja Sipilän kepun päähallituspuoluepolitiikka on EKokoomuspolitiikkaa ja jälki sen mukaista. Porvarijohdossa/politiikalla otettu jo 103 mrd euroa valtionvelkaa. Ja nyt SOS-halllitus ottaa taas valtionvelkaa 6 mrd euroa vuodessa ja ensi vuoden loppuun mennessä kokonaisvelka 111 mrd euroa. Sen ymmärtäisi jotenkin jos hyvinvointia ja hyvinvointivaltiota oltaisiin parannettu ja kehitetty, mutta samalla on ajettu niitä alas. Valtionvelka on porvarijohdossa mennyt hyväosaisten, pääomapiirien ja elinkeinoelämän veroaleisiin. Sairasta!
Työttömyyden kasvu ei selitä lisävelonottoa kuin pienen osan, kuten koko porvarihallitusten velanoton ajan.
Hyvinvointivaltion paradoksi
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14382252/hyvinvointivaltion-paradoksi
Demokratiaparadoksi
Vasemmiston, sdp:n ja työväenliikkeen lue = ay-liikkeen rakentaman Suomen Pohjoismaisen hyvinvointivaltion paradoksi on se että se luo hyvinvoinnin lisääntymisen takia kasvavan hyväosaisten kermaperseiden luokan, joka oikeistolaistuu, alkaa äänestää kokkareita ja muita porvaripuolueita sekä haluaa varmistaa etuasemansa ja maksimoida etunsa muiden laskuun porvaripolitiikalla. Tästä syystä se alkaa veronapista eikä halua maksaa enää kymmenyksiään eli maksukyvyn mukaisia progressiivisia verojaan. Itsekkyys ja narsismi kasvaa ja politiikka oikeistolaistuu, jonka seurauksena on hyvinvointivaltion ja hyvinvointipalveluiden, oikeusvaltion, sopimusyhteiskunnan, demokratian sekä infran alasajo, valtionomaisuuden, luonnonvarojen ja luonnollisten monopolien yhtiöittäminen, yksityistäminen ja myyminen ulkomaisille sijoittajille.
.
Porvarien nerokas juoni ottaa helvetisti velkaa ja panna kansa maksamaan. Talouden alijäämään toki vaikuttaa massatyöttömyys mutta todellinen vaje tulee verojen vähentämisestä ja kiertämisestä.
Valtionvelka nousee porvarikaudella laskee sdp-kaudella
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13687795/valtionvelka-nousee-porvarikaudella-laskee-sdp-kau
Oikeisto syö hyvinvointivaltion valtiovelan nostolla
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13689443/oikeisto-syo-hyvinvointivaltion
Varakkaimmat nostavat Suomessa sosiaalitukia melkein yhtä paljon kuin köyhimmät
https://suomimedia.wordpress.com/2015/07/10/hatkahdyttava-tilasto-varakkaat-nostavat-suomen-sosiaalituet/
.
Apupuolue on apupuolue vaikka voissa keittäs, persujen persiisiinotto sen jo kertoo. Päähallituspuolue määrää politiikan suunnan ja jos takaa otto ei kiinnosta, apupuolue lähtee oppositioon kasvamaan.
Kepu ja kokkareet ovat olleet hallituspolitiikan insinöörejä viimeiset 12 vuotta ja 103 mrd euron valtionvelka on siitä todiste. Sillä on vieläpä kustannettu pääosin hyväosaisten, pääomapiirien, elinkeinoelämän ja omistajien veroaleita. Hyvinvointialtiota ja sen palveluita sekä infraa on taas pelkästään alasajettu, valtionyhtiöitä ja luonnollisia monopoleja myyty. Hölmölän hommaa!
Kuten sanottua apupuolue toteuttaa päähallituspuolueen politiikkaa tai siirtyy oppositioon. Politiikan suunta on kiinni vain vaalituloksesta, ja 12 viime vuotta tulos on mahdollistanut tuhoavan porvarihallituspolitiikan toteutumisen.
Äänestämättä jättäminen on siis idiotismia, sillä porvari äänestää aina etujensa takia. Äänestä henkesi edestä!
Finland Papers
https://sites.google.com/site/oikeisto/
DEMARIT TAPPOIVAT YRITYKSIÄ PANKKIEN TASEISIIN URALLA -90 LUVUN ALUSSA, SIINÄ SYY. 60000 YRITYSTÄ NURIN JA 260 000 YRITTÄJÄÄ VELKAVANKEUTEEN. NE JOTKA SELVISI JOTENKUTEN LÄHTI MAASTA, EIKÄ TAKAISIN TULE.
Nyt on itketty sitten vuosia kun eiole töitä. Aho oli paskainen apupoika koko jutussa ja demareiden suojatti.
Demareiden koko toiminta perustuu petokseen kokoajan. Lahtiin pantiin lisänä yrityksien myynti ulos Lipposen aikana ja rahat valtion kassaan silmänlumeeksi.
antuminen ole viime vuosina tehdyistä leikkauksista huolimatta taittunut: kun vuonna 2006 valtion budjetti oli ylijäämäinen, vuonna 2017 se on hallituksen esityksen mukaan 6 miljardia euroa alijäämäinen.
ELÄKEKATTO. ELÄKEKATTO on saatava voimaan pikaisesti
http://keskustelu.suomi24.fi/t/11725158/tassa-naita-nuoria-terveita-elakelaisia-
Matti alahuhdalle maksetaan 70 tonnia kuussa vaikka hän ei sitä tarvitse
Ja tämän lisäksi miljoonan lisäeläkettä
http://www.hs.fi/talous/a1390983942130
Hävytöntä
Valtionvelan kasvu johtuu mamutuksesta ja Euroopan pankeille lahjoitetuista rahoista ja monesta muustakin syystä. Suurin syy on kumminkin tietyt ministerit: jos heidät olisi ammuttu paaluun kuten olisi pitänyt, nykyiset ministerit ehkä hoitaisivat asiat toisin.
Tästäkö on kyse
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14443676/minne-ekp-miljardit-todellisuudessa-menevat-
Hienosti on 800 000 nen työttömän joukot jonnekin valemedioissamme pimitetty
Näinpä.
Mistä sinä tuollaisen määrän saat työttömiä?
400 000 työtöntä 400 000 mamua ja matua = 800 000 elättiä.
https://mishgea.files.wordpress.com/2016/08/ecb-qe-how-long.png
Tässä+graafinen+esitys,+mointako+vuotta+Euroopan+keskuspankilta+vie+aikaa+tai+parmminkin+Suomen+hallitukselta+vie+aikaa+viirtää+Suomen+velat+kokonaan+EKP:lle.+Tuota+se+Cäteväinen+on+yrittänyt+vauhdittaa+kekemällä+hurjat+lisävelat+ja+sen+lisäksi+"maalaiaspojat+(=keikarimaalainen)+Rehn+ja+Sipilä"+eivät+PIDÄ+MINÄÄN+ETUNA+VALTION+ITSENÄISYYTTÄ+toisin+kuin+Mervin+King+(ex-prof.+ja+pankinjoht.).+Nyt+kuvassa+Suomi+on+nopeimmin+tapansa+mukaan+LAHJOITTANUT+valtiota+EKP:lle+(=EU)+kestää+7,4+vuotta.+Puikoissa+kätyri+rehn+ja+sipilä-berner-orpo+(=käteväisjengiä,+EU:sta).
Koko++juttu.
http://www.zerohedge.com/news/2016-08-26/how-long-will-it-take-ecb-own-all-sovereign-debt-spain-germany-france
KYLLÄ+SUOMEN+KAIKKI+HALLITUKSET+OVAT+ÄÄRIMMÄISEN+TYHMIÄ+IHMISIÄ+täynnä,+yksintein+afrikan+mantereen+siirto+Suomeen.+Ensi+vuonna+odotettavissa,+täysin++musta+popula,+koska+tänä+vuonna,+se+on+50%+enemmän+kuin+vuosi+sitten,+ensi+vuonna+pk-seutu+75+%+kakabnmuskeaa+ja+mustan+rsuskeaa+väriä.+Kalpeat+ovat+harvinaisia+ajoittain+jo+nyt,+stubbi+taisi+raskaa+tätä+ideologiaa+a+la+soros.+
Sanni+G.+päätti+kevällä+ottaa+kaikki+kouluun+tänne,+maksoi+mitä+maksoi.+Tuleeko+patsas+sannille?+Sellainenkin+homma+on+joskus+keksitty+kuin++työn+ulkoistaminen.+Esi.+Danske+taisi+siirtää+osan+suorittavista+tehtävistä+Baltiaan.+Moni+verkkokirjakauppa+HOITAA+ASIAKASPALVELUN+ULKOMAILTA+ja+IT_alan+asiakaspalvelu+on+Saksassa+siirretty+Intiaan+tai+Kiinaan.+Se+on+HALPAA+työtä+it-alalta,+eikä+vaadi+muuttoa+minnekään.+Stubbi+voisi+pystyttää+"paskankaivuufirman"+Nairobiin+tms.kun+väri+on+sopiva.
Liikashenkiset ja tuomaan poke saarenmaa pitäisisi vaihtaa Mervin Kingin opetuslapsiin, ellei King itse tulisi tänne.
Erottakaa heti liikanen ja saarenhurmos, varsinaisen "EMU-natsit". Jälkimmäinnen taitaa olla VVM:N suurin katastrofi tietekin siirinjäjren pankin johtajien nimittämiä?
Suomi-laiva uuteen navigointiin. Järkyttäviä suomi-myyjiä. Siis niin järkyttäviä poliittisia näkymyksiä, ei uskota yliopitojen oppeja. Järkyttäviä "apinoita", tavan ihmisen mielestä.
Nuo eläkemenot koskee julkisen sektorin eläkkeitä.
Niitä+tietenkin+nostetaan+150+%,+että+velka+on+myyty+sinä+aikana+EKP:lle+koko+on+tuo+nyk.+keksuskomitea.
Neuvostoliitto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliitto#Hallinto_ja_politiikka
"Neuvostoliiton+ylin+valta+oli+Stalinin+ajoista+lähtien+NKP:n+päämiehellä,+eli+keskuskomitean+pääsihteerillä,+josta+käytettiin+yleisesti+nimitystä+Neuvostoliiton+johtaja.[21]+Neuvostoliiton+ensimmäisenä+johtajana+pidetään+kuitenkin+yleisesti+Leniniä,+vaikka+hän+ei+ollut+kommunistipuolueen+pääsihteeri,+vaan+toimi+kansankomissaarien+neuvoston+puheenjohtajana+eli+käytännössä+pääministerina+vuosina+1917–1922.
Neuvostoliitossa+oli+myös+virallinen+valtionpäämies,+jonka+valtaoikeudet+olivat+NKP:n+keskuskomitean+pääsihteerin+oikeuksia+pienemmät.+Valtionpäämieheksi+nimitettiin+1917–1938+neuvostokongressin+toimeenpanevan+keskuskomitean+puheenjohtajaa,+vuodesta+1938+korkeimman+neuvoston+puhemiehistön+puheenjohtajaa.[21]+Varsinainen+presidentin+virka+otettiin+Neuvostoliitossa+käyttöön+vasta+toukokuussa+1989,+jolloin+Neuvostoliiton+johtajan+ja+valtionpäämiehen+virat+yhdistettiin+yhtenäiseksi+presidentin+viraksi.+Vuodesta+1977+lähtien+Leonid+Brežnev+toimi+sekä+kommunistipuo..."
Kääryläiset,+hallintomiehet,+sosialistit+HAISTAKAA+PASKA.
Miksi tästä ei puhuta. Valtionvelka:
https://m.youtube.com/watch?v=iFDe5kUUyT0
Työtön maksaa vähän, byrokraatti hvetin paljon enemmän.
Molemmat yhtä hyödyllisiä suomelle.
Suomen näennäinen vauraus ja korkea hintataso on harkittu kupla. Esimerkiksi asuntojen raju hintojen nousu on kustannettu julkisella velalla, kun kansan maksukykyä on lisätty yhteiskunnan tuilla. Isot yritykset ovat saaneet yhteiskunnan tukea tarvitsevat tai ei ja se on jaettu suoraan osakkeenomistajille. Valtionyhtiöt on suoraan sanottuna ryöstetty. Pankit on puhdistettu pariin kertaan. Sähköyhtiöt on maksatettu asiakkailla moneen kertaan jne jne.
ok.
"Etupäässä sosiaali- ja terveysmenojen rahoittamiseen käytettävät valtionosuudet kohosivat kymmenessä vuodessa 4,5 miljardista 9,5 miljardiin euroon ja eläkemenot vastaavasti 4,5 miljardista 9 miljardiin euroon."
Somalien heimokunta on täällä täyshoidossa. Vai ei sovi suvakkipoliitikkaan heimojutut, kun nää tapaukset eivät ole muuta kuin heimoja, pelastetaan heimoja, jne.
Porvarin tasku on pohjaton, jakamiselle ei näy loppua. Luulis ett tos ajas ois jo ehitty jokasest lähipiiriläisest tehä miljardööri, mut ei vaik niitten määrä on kasvanu räjähdysmäisesti ns. lamasta huolimati. Pikku muistutus.
http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1404270443036
Suurin syy kaikkiin nykyongelmiin on että valtionvaroja ei nostettu satoja miljardeja korkeammaksi kuin olisi pitänyt,silloin kun rahaa tuli maahan,vaan jätettiin heitteille. Niin oikeisto-kuin vasemmistopuolueiden taholta. Siinä koko nykyongelman ydin.
Eipä tunnu esim. persuu huolettavan, lisää vaan kivaa. Jutut/meteli viime hallituskauden ajoilta kummallisella tavalla laantunu, sanoisko; turkki tai audin takapenkki imaissu. Hei näin kääntyy takki ja takki kääntyy.... :)
http://velkakello.fi/
Soini petti äänestäjänsä. Ajaa vain omaa etuaan.
Kai+se+velka+on+noussu+ku+niiden+palkat+suurentunu+1000%+ja+muutenkin+maailman+suurin+julkinen+sektori.
Tässä mielenkiintonen linkki aiheeseen liittyen. Tästä näkee hyvin mitä on tapahtunu milläkin "valtakaudella".
http://www.findikaattori.fi/fi/44
saatiin rakennus uudistus paketti vain mutta kokonais paketti on levällään kuin jokisen eväät.
Harvinaisen hyvä aloitus. Oikeastihan asia on niin, että 1990-luvun lamasta ei oikeasti selvitty koskaan, vaan ns. onnenkantamoinen nimeltä Nokia aiheutti täkäläisille paviaaneille sellaisen luulon, että globaali talous sallii heille kaiken ahneuden.
Muu maailma meni jo koko 1990-luvun ja 2000-luvun aivan eri suuntaan kuin me. Saimme kokea tämän faktan siinä, että teollisuus alkoi paeta halvempiin maihin. Tästä seurasi se, ettei verotuloja saatu ylihintaisen sirkuksen ylläpitoon. Lisääntyvä työttömyys on vain kirsikka kakun päälle. Työttömyys on totta kai SEURAUS, ei syy! Tämän pitäisi jo tyhmemmänkin ymmärtää.
Suomessa on niin paljon porvareina itseään pitäviä idiootteja, jotka edelleen uskovat siihen, että muut maksavat HEIDÄN hyvinvointiaan. Tämä ilmiö on ajautunut jo niin pitkälle, että kansasta hyvin suuri osa luulee, että ongelmamme johtuvat mamuista tai Välimeren maista. Tässä maassa on pahoja sosiaalipummeja joita pidetään arvossa. Joku mainitsi Alahuhdan nimen tässä yhteydessä, eikä hän todellakaan ole ainoa.
Joku jo mainitisi ominaisuuden nimeltä narsismi. Ja se jos mikä on totta, että juuri tuo ominaisuus vaivaa KOKO kansaa jollakin tasolla. Yhä globalisoituva maailma ei ole valmis ruokkimaan pohjoisen ääliökansan narsismia. Ja siitä faktasta saamme nauttia juuri nyt yhä kasvavien taloudellisten ongelmien muodossa. Seuraavaksi alkaa yhteiskunta murentua talouden syöksyessä yhä enemmän kurimukseen. Tähän ei tarvitse syitä hakea maan rajojen ulkopulelta. Sitä se ns. hyvinvointi teetttää.
Älkääkä helvetissä uskoko sellaisiin väitteisiin, ettei valtionvelalla olisi muka mitään merkitystä. Totta helvetissä on, ja kun korkomarkkinoilla tapahtuu paljon odotettu muutos ylöspäin, muuttuu jokainen miljardi aivan toisennäköiseksi kuluiltaan kuin mitä ne ovat nyt. Tässäkin kohdassa on iso vääristymä: Aivan liian matalasta korkotasosta ei hyödy kukaan oikeasti. Yksittäinen asuntovelallinen narsisminsa kanssa ehkä, mutta isommassa kuvassa EI.
se on matuja varten otettua diskorahaa
sitä otetaan joka vuosi tuon verran
jos matutusta ei pysäytetä HETI
Hohhoijaa. Kyllä on fiksua väkeä.
no kerro mikä on sinun logiikka
äläkä vain ulise siellä
Äläkä tuo mitään kestävyysvajetta tai huoltosuhdetta tähän.
nimeomaan: sinun MinäMinäMinäMinä - asenne syö suomelta myös tulevien sukupolvien mahdollisuudet kun niiden pitää maksaa tänään tehtyä miljardivelkaa
ja miksi? Ketä varten?
noin teinipoikalaumat eivät tule koskaan menemään töihin suomessa, ei koskaan.
Niiden miljoonat ongelmat työllistävät täällä nyt ja vievät ne tuotannontekijät
jotka olisi pitänyt laittaa koulutukseen, vahustenhoitoon, julkisten rakennusten kunnostukseen.
Niiden miljoonat mt- ongelmat vie suomalaisen mt- huollon kapasiteettiä, juuri nyt kun sitä ollaan karsimassa. VAIKKA SITÄ OLIS PITÄNYT LISÄTÄ ILMAN MATUJAKIN.
Aika ja energia olisi pitänyt laittaa yritysten pitämiseen suomessa, ja terveen työperäisen muuton suunnassa.
Tää kehitysmaasirkus on loputon suo, joka ei tuota mitään.
Suomen väkiluvun olisi pitänyt antaa pienentyä rauhassa.
TAJUATKO PÄSSI.
Maapallolla on jo LIIKAA VÄKEÄ.
pakolaisten tehtävä on rakentaa rauha OMAAN MAAHANSA
Lue se mitä kirjoitin tuonne aiemmin. Voi olla että jopa sinä ymmärrät.
"Suomen väkiluvun olisi pitänyt antaa pienentyä rauhassa.
TAJUATKO PÄSSI.
Maapallolla on jo LIIKAA VÄKEÄ."
Tuohon kommentoin vain sen, etten ole aivan NIIN tyhmä kuin mitä sinä luulet. Omasta älystäsi en olisi aivan varma. Tämä kommentti paljastaa jo paljon:
"Äläkä tuo mitään kestävyysvajetta tai huoltosuhdetta tähän."
No, oikeasti asia on niin että väkeä on liikaa ja vielä pahempi asia on se, että sama sakki on myös tyhmempää. Sitä se "elintaso" teettää, eli tyhmyyttä.
oletko työkyvyttömyyseläkkeellä
vai matuvirastossa päättämässä "kiireellä"
kuka saa 4 vuoden tuet alkaen heti ensiviikosta
vai miten se menee?
Millä kirjastokortilla sä toimit siellä?
Enkä muuten lue. Perustele se tähän, äläkä vain hauku tyhmäksi.
Ei anna kovin viisasta ja lämmintä kuvaa sinustakaan.
En olisi niin varma sinunkaa älyn määrästä tai laadusta.
Kato ei se sun "ainoa mielipide" ole se "ainoa oikea" mielipide.
Sinä et ole täällä katsomassa miten tuleva sukupolvet maksavat sinun tekemää valtionvelkaa,
eikä teillä savolaisilla varmaan ole siellä espoon perällä mitään hätää
kuten itä-keskuksen asukkailla.
Helsinki alkaa olla aika ...menetettyä aluetta.
vai oletko sä peräti MEPi? Kato ei se sun virka tai sivilisääty tee sinusta automaatilla yhtään sen viisaampaa.
Nyt puhutaan koko holtittoman mautuksen kokonaisvaikutuksesta.
Nyt puhutaan siitä, että suomalaisilla virkamiehillä ei ole eikä ollut mitään
tolkullista säännöstöä tai menettelytapaa kun tämä hässäkkä alkoi. Päätöksiä
on jäljistä päätellen tehty vauhdissa ja improvisoimalla, näköjään myös tunteella.
Tajuatko, virkamiehen päätöksillä on vaikutukset
ja he käyttävät toimiessaan suomen kansan yhteisiä varoja.
yksikään matuviraston johtaja, virkamies tai päällikkö EI OLE VAALEILLA SINNE VALITTU TEKEMÄÄN KAIKKIEN SUOMALAISTEN ELÄMÄÄ KOSKEVIA PÄÄTÖKSIÄ.
Haloslainen aikakausi tuhosi Suomen, rahaa ei tule kohta mistään, mutta menot senkun kasvavat.
Mistä teitä oikein sikää?
Sosiaali- ja terveysmenot kasvaneet. Samalla palveluja ostetaan yksityisiltä, joista kas kummaa tulee yllättäen Suomen rikkaimpia ihmisiä. En jaksa kaivaa linkkiä, mutta joku nuori naislääkäri se oli esimerkkinä tässä.
Tästä on jo kauan yritetty varottaa, mutta onko varoitukset menneet perille? Ei. Kun nämä narsistit haluavat kaikki päästä yksityislääkärin vastaanotolle. Oli siihen sitten varaa tai ei.
Taas kokoomusmätää..
Juudalaiset selittävät - seuraa rahaa ..
idioottomainen pakko-hyvinvointi ja fantastinen velaksi eläminen ja eu-kiima. lisäksi töiden ja firmojen vienti ulos...syy vain ahneus.
Loispummivirkailijat syövät miljardeja.
Ei paljon naurata .. :(
https://www.youtube.com/watch?v=eJCSnzQekec
Jyrki Katainen ulkomaisen työvoiman tarpeesta (1,8milj/11v)
https://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s
Suomi teki väärin kun lähti ollenkaan noihin auttamistalkoisiin.Tottakai Eu pomot naureskelee että eikö Suomessa osata pitää taloutta kunnossa kun kuitenkin on lupauduttu auttamaan muita avokätisesti.En ihmettelisi jos Eu:ssa vaikka ajateltais mitkä lapset täällä hoitaa valtiontalouden,jossa yrittäjät vain vie voitot ja jättää koko valtion tuhoutumaan.
Tämän maan talous pitäisi vaan ensin hoitaa vakaammalle pohjalle ja sitten vasta auttaa muita. Nyt kaikki vaan tuntuu olevan enemmän tai vähemmän sekametelisoppaa.
Minun laskuopin mukaan viimeisten 15 vuoden aikana pelkästään somalitaustaisista
kulut on olleet n. 6-8 miljardia euroa. Tähän päälle tulee vielä muista kansallisuuksista tulleet kulut, mitä ilmankin olisi voitu elää. Selittävät velkaantumisen syitä jo 13-18 miljardia euroa.
Somaliakkojen lennättäminen vuotuisille suvun näkemis matkoille somppulandiaan - veronmaksajien piikkiin tottakai - ei ole ilmaista puuhaa, eikä mikään muukaan tähän liittyvä jälkikasvun sosiaaliturvan varassa eläminen. Entäs onko laskelmissa otettu huomioon, kun matu pahoinpitelee, raiskaa ja lopuksi polttaa elävältä kantasuomalaistytön ulkolatoon, mitä se kaikki tulee maksamaan ja kuinka paljon tapauksia jo on sekä tulee olemaan jatkossa ? Islamistit eivät sopeudu länsimaisiin yhteiskuntiin elämään kivuttomasti sen kulttinsa kanssa.
Mihinkä menoihin kategorioidaan asumistukimenot, mitkä kasvukeskus asuntogryndauksen seurauksena - valtion suosiollisella myötävaikutuksella - tulevat vain kohoamaan vuosi vuodelta ennen lopullista suurta rysähdystä.
No. Koko maan kansalaiset halutaan pakkosijoittaa kasvukeskuksiin, kuin pohjoiskoreassa konsanaan.
Vtun sossupummit kuten työttömät laiskurit ja eläkeläisroistot tuhoavat tämän maan loisimisellaan. Menisivät nämä maanpetosrota hlvettiin Suomesta.
Todennäköisesti säkin siis voit suksia vittuun Suomesta loisijana:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14457960/kelan-hyssalla-liikaa-rahaa-kelalle---#comment-86243940
Haista paska loispummi.
"Vtun sossupummit kuten työttömät laiskurit ja eläkeläisroistot tuhoavat tämän maan loisimisellaan. Menisivät nämä maanpetosrota hlvettiin Suomesta. "
Niitähän on jo liuta lähtenytkin, mutta sakki maksaa meille aivan saatanasti silti. Etelän maat ovat pullollaan suomalaisia, joille ei pitäisi antaa lanttiakaan julkisista varoista. Vaan miten on oikeasti asian laita? Nämä elintasopakolaiset tulevat todella kalliiksi meille.
Mitkä eläkeläispummit?Mistä te puhutte?Taviseläkeläiset ei ole pummeja,vaan eläkkeensä ansainneet aikoinaan tavalla jos toisella,heidän veroistaan on kerätty eläkevarat.Eri asia on nuo ylisuuret eläkkeet ja verojenkiertäjät jotka vie voitot titleilleen tuottamatta tuolla uudella rahalla mitään hyötyä tai uusia työpaikkoja tälle maalle.
Monikaan+ns.+taviseläkeläinen+ei+ole+maksanut+edes+yhden+kansanedustajan+palkkiota+vuosiansoillaan.+Ne+eläkerahat+ovat+revitty+työnantajien+selkänahasta.+Sen+verran+korkeat+ovat+työllistämiskulut+Suomessa,+ettei+täällä+oikeasti+kannata+töitä+enää+teettää.+Keskimäärin+työnantajien+kulut+ovat+n.+35%+palkan+päälle.+Kuka+haluaisi+sellaisen+veroprosentin+itselleen?+Ei+kukaan,+ja+silti+veroa+maksetaan+vielä+tuon+päälle,+ja+paljon.+Kyllä+niillä+varoilla+eliitti+porskuttaa.
>>>+Ei+riitä+35+%+<<<+Summa+on+noin+kaksinkertainen,+eli+73+prosenttia.++Eläkemaksujen+lisäksi+tulee+tapaturmavakuutusmaksut,+pekkaset+5,8+%+,+kesälomapalkat_nekin+pitää+laskea+siihen.+Lisäksi+tulee+muita+vakuutusmenoja+ja+koulutuksista+aiheutuvia+menoja.
Niin+siis+se+mainitsemani+35%+on+keskimäärin+palkan+päälle+tulevia+kuluja.+On+aloja,+joilla+kyseinen+summa+on+jopa+80%.+Oli+miten+oli,+tämä+summa+pitäisi+näkyä+jokaisen+idiootin+tilinauhassa.+Tällöin+ei+tarvitsisi+mennä+hautaan+ihan+niin+hyväuskoisena+veronmaksajana+kuin+nyt.
Elä+höpötä+paskaa+ja+valehtele+!+Eläkevakuutusmaksut+ovat+pelkästään+noin+35+%+,+sen+päälle+tulee+tapaturmavakuutus,+ryhmähenkivakuutus+ja+työttömyysvakuutusmaksut,+yrittäjän+eläkevakuutusmaksut+myös,+yhdessä+nämä+laskien+tekee+noin+73+prosenttia.+Työttömyysmaksuista+osa+siirrettiin+työntekijöille,+eli+muutama+prosentti.+Vakuutusmaksut+menee+samoin+palkkojen+suhteessa+kuin+eläkevakuutusmaksut.++Alvin+tilityksen+yhteydessä+pitää+työnantajien+tilittää+myös+sairausvakuutusmaksua+verohallinnolle.+
Tarkan+summan+saa+sosiaaliturvamaksuista+menemällä+vakuutusyhtiöön+kysymään,+josta+saa+täyden+erittelyn.
Tilinauhoissa+ei+näy+kuin+pieni+osa+sivukuluista.+
Talotekniikan+urakkatarjouslaskija+!
Virkamiehet on syypää Suomen tilanteeseen holtiton rahankäyttö on jatkunut jo monta vuosikymmentä aivan järjettömiä palkankorotuksia julkisella puolella ei koske sitä alinta porrasta jotka tekee oikeesti töitä kaikki alkoi siitä,kun vanhat ihmiset jotka Suomen nosti sodan jälkeen pystyy jäi eläkkeelle sen jälkeen alkoi sulle mulle sulle mulle ja kavereille rahan jakaminen mikä on johtanut siihen et Suomen velka on suuri pienelle maalle missä vienti ei vedä eikä kauppa käy samaan tahtiin ku ennen.....
http://www.findikaattori.fi/fi/44
Kas kummaa, että tämä hallitus, eikä mikään muukaan hallitus ei halua Eläkekattoa tähän maahan.
Eläkevarat: 150 Miljardia euroa. Missä ne ovat? Ne kasvavat koko ajan lisää rahaa, mutta niitä ei käytetä eläkkeiden maksamiseen.
Suuret ikäluokat tulevat häviämään parissa kymmenessä vuodessa. Miten kestävyysvajeessa tätäkään ei ole huomioitu? Kuka sen on laatinut? Joku Tomppeli, joka ei huomioi, että vanhuksia kuolee.
Siksi virkamiesten palkat on suuret et tulee suuret eläkkeet.
Jonnekin sitä paskaa pitää purkaa, työttömät ovat aina olleet se helppo kohde, vaikka syyttömiä talouden hiljentymiseen ovatkin.
Työttömän rääkkääminen ei vientiä lisää, mutta saattaa aiheuttaa henkirikoksia.
Sitäkin on hyvä miettiä ennen kuin enempää kiusaa.
Siinähän se nähdään, että ei se valtion velan kasvu kokonaan työttömistä johdu.
Vähän samaa keskoomussontaa kuin joskus aikoinaan eräs kauniiden ihmisten kykypuolueen naispuolinen jauhopää selitti, että asuntojen hinnat ovat kalliita Helsingin seudulla siksi, koska rakennusmiesten palkat ovat niin kovia.
Mitens se asuntojen huntatilanne nyt sitten siellä Helsingin seudulla tällä hetkellä onkaan kun lähes kaikki alueen rakennustyömaiden rakennustyöntekijät ovat juuri niitä halpatyövoimavirolaisia sun muita polakkeja..?
Niinpä.
"Siinähän se nähdään, että ei se valtion velan kasvu kokonaan työttömistä johdu.
Vähän samaa keskoomussontaa kuin joskus aikoinaan eräs kauniiden ihmisten kykypuolueen naispuolinen jauhopää selitti, että asuntojen hinnat ovat kalliita Helsingin seudulla siksi, koska rakennusmiesten palkat ovat niin kovia.
Mitens se asuntojen huntatilanne nyt sitten siellä Helsingin seudulla tällä hetkellä onkaan kun lähes kaikki alueen rakennustyömaiden rakennustyöntekijät ovat juuri niitä halpatyövoimavirolaisia sun muita polakkeja..?
Niinpä".
Ja kokoomus itkee vain yhden sijoittajatahon VVO:n vuokria, mutta on itse syyllinen vuokrasäännöstelyn purkuun, joka piti vuokratason kurissa. Äkkiä se vuokrasäännöstely takaisin ja kokoomus vihdoinkin oppositioon vuohina määkimään.
ilmeisesti on laskettu että työllistäminen tulee paljon kalliinmaksi yhteiskunnassa kuin työttömyys päivä rahat kuluineen 5miljd vuodessa kun esimerkiksi päihde hoito menoihin menee vuodessa enenmän.
Työllistäminen tuleekin paljon kalliimmaksi kuin työttömyys.
Veikkaan että seuraavan viiden vuoden aikana velka kuusin kertaistuu tästä
Näin se menee.
"Työllistäminen tuleekin paljon kalliimmaksi kuin työttömyys. "
Työttömyyttä voi hoitaa, työllisyyttä ei edes osata hoitaa. Sehän on nähty jo ajat sitten, kun työnteko ns. karkasi halvempiin maihin. Tämän maan kustannustasolla se asia ei ole todellakaan mikään ihme. Eli tavallaan lause on oikein, tavallaan taas aivan päin helvettiä.
Ettekö tajua että valtionvelka on tahallaan laskettu kasvamaan että köyhempi kansa voidaan pakottaa täystyöllisyyteen,töihin joita muuten ei tekisi kukaan?
Mutta päättäjät ei tajua,että kaikki ikävä ja ihmisarvoa halventava työ voitaisiin jättää jo roboteille.
Kreikan tie, virkamiesten palkat on paremmat kuin yksityisellä sektorilla. Eläkkeet on paremmat kuin työssä olevilla pätkäduunareilla.Maa täynnä lyhytjännitteistä basaariporukaa tai löysää afrikkalaista. Ei hyvältä näytä.
90 luvun lamassa tuli lähes 400000 tuhatta työtöntä kun talous koheni pika vauhtia alle 5 vuodessa suudet yritykset tekivät aikansa parasta tulosta siihen asti. niin media kyseli koska massa työttömyys pudetaan politiikot vastaili että talouskasvu ei tuo heti suoraa uusia työpaikkoja. kai se oli käänne kohta sille että talous kasvu ja työ paikkojen kasvu ei kulje enää käsi kädessa keskenään.
Totta kai valtio velkaantuu, jos se ei itse paina ja laita liikkeelle omaa rahaansa, vaan LAINAA sen yksityisiltä keskuspankeilta. Tämä on se ongelman ydin joka maassa.
Suurin osa suomalaisista varmaan jo ainakin jonkin verran tietää siitä, että korkoa vastaan lainattua rahaa ei voi koskaan kokonaisuudessaan maksaa takaisin - en ryhdy sitä selittämään, kun toiset ovat tehneet sen paremmin.
Mutta koronkiskonnan lisäksi vielä suurempi on se periaatekysymys, että miksi ihmeessä suvereeni valtio ei tuottaisi itse omaa rahaansa. Miksi ihmeessä edelleen pitäisimme yllä tätä rosvopankkien (jätettäköön pankin perustajien nimi tällä kertaa mainitsematta) rietasta väliintuloa ja rahantekoa asiassa, jonka ei pitäisi niille kuulua mitenkään. Valtioiden kuuluu huolehtia valuutastaan itse. Näin oli ennen ja näin pitäisi taas olla, kun rosvopankit kukistetaan. Ei niitä meidän hirmuhallitsijoidemme toimesta kukisteta, vaan kansalaisten on yhdessä keksittävä keino syrjäyttää niin kuin huonot hallituksetkin.
Typerät Suomijuntit voi leikkiä "itsenäisiä" niin paljon kuin haluaa...
http://www.hs.fi/talous/a1305556673755
Vaan eipä se paljoa auta sillä...
http://magneettimedia.com/helsingin-sanomat-vaarinajattelu-ja-juutalainen-mediavalta-pohjoismaissa
Kenen Shekeleitä käytät sen lauluja laulat!
http://www.desicomments.com/quotes/wp-content/uploads/Nathan-rothschild-is-quotes.jpg
MUAHAHAHAHAHAHHAHAHAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
https://www.youtube.com/watch?v=LZyH2v8Pl50
[quote]Mutta koronkiskonnan lisäksi vielä suurempi on se periaatekysymys, että miksi ihmeessä suvereeni valtio ei tuottaisi itse omaa rahaansa...[/quote]
Suomen taloudella meni sekä ENNEN SOTAA että myös SODAN JÄLKEEN "liian hyvin" joten porukalla sovittiin jenkkizionistien kanssa pieni...köhöm...taloudellinen lama Suomen talouden ajamiseksi kuraan ja näin liittämiseksi Euroopan Unioniin...
http://jormajaakkola.fi/Koiviston_konklaavi
Kun ei Suomen kampittaminen onnistunut verisestä sisällisodasta ja pienestä rajakonfliktista huolimatta... joten...oli jälleen pakko turvautua vanhaan kunnon konstiin...virkamiesten ja politiikkojen lahjomiseen että saataisiin nuo SUURET TAVOITTEET ajettua läpi!
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/eskola suurin vapaussota virhe-32656
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13705003/talvisodan-salaisuus
Euroopassa ei saa olla valkoisia itsenäisiä kansoja joilla on oma valuutta! Se on kertakaikkiaan liian rasistista ja epäoikeudenmukaista VALITTUJA KOHTAAN! Täytyyhän VALITUILLA lla jotain millä leipänsä ansaitsevat...eikö totta goyim?
https://universalsalvationsite.files.wordpress.com/2016/07/israel-first.jpg
P.:By the way...olette RASISTEJA jos yritätte karkottaa muslimit! Monikulttuurinen yhteiskunta TARVITSEE MUSLIMEITA toimiakseen goyim! Kuka muuten esim pyyhkisi mummosi pyllyn, kun se tulee likaiseksi?
http://magneettimedia.com/juutalainen-zyskowicz-muslimisiirtolaisia-ei-tule-palauttaa-lahtomaahan
Ja sitäpaitsi....KUN suuri isänmaallinen sota Putinia vastaan lopultakin ALKAA...niin kuka tekee kaikki ne työt joita Suomalaiset eivät halua & voi tehdä?
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/202038-yli-300-000-suomalaista-jattiharjoituksiin-reservilaiskirje-kalpenisi
Niin pellavapää Goyim...odotan tähän yhä vastausta?
Kyse on selväkielellä tuhlauksesta, mikä pitäisi laittaa kuriin.
Joku jo aiemmin kirjoittikin tästä, mutta fakta palkoista on siis täällä:
http://www.findikaattori.fi/fi/13
Ja samaan aikaan kaikki ääliöt velkaantuvat, koska he luulevat meillä olevan sellaiseen varaa. Aivan toisin kuin muilla siis:
http://www.findikaattori.fi/fi/28
Oikeasti kaikki johtuu kuitenkin vain ja ainoastaan tästä:
http://yle.fi/uutiset/alykkyystason_kasvu_tyssasi_monissa_lansimaissa__suomalaiset_tyhmentyneet_vuodesta_1997_lahtien/7790833
peittoa jatketaan ja aina johonkin häviää osa.
Lestakepuli-Sipin viimeisimmässä "verienseisautteluvatuloinnissa" työttömiä kyykyttämällä ja heille haistattelemalla syntyy uusia työpaikkoja.
Siis Lestakepuli-Sipin mielestä näin.
Taitaa ennemminkin syntyä soten tapaan vain ruumiita ja hurmetta...
pakkomielteinen fantastisuus on kallista ja typeraa. veloista paasee eroon pian jos haluaa--joku vuosi voitaisiin olla hieman vahemmalla,silla niista selviaa. nyt tuo typeraakin typerampi fanaattinen fantastisuus tappaa koko maan.
valtion velan kasvu ja massa työttömyys ei ole pelkästään suomen ongelma vaan muissakin euromaissa sama ropleema.