Tuore fossiililöytö mullistaa evoluutioteorian

Kuten oheisesta kuvasta voimme selvästi havaita, äskettäin löytyneet fossiilit todistavat selkeästi, miten koiraeläimet ovat kehittyneet miljoonien vuosien aikana. Pienin kalloista on luonnollisesti iäkkäin fossiili ja näemme selvästi, miten yläleuka on vähitellen kasvanut ja hampaat voimistuneet. Näin merkittäviin muutoksiin on kulunut aikaa 5-6 miljoonaa vuotta, mikä on periaatteessa silmänräpäys evoluutiossa.

http://www.aaha.org/blog/NewStat/images/NEWStat/v8i3/dogCollage.jpg

Fossiililöytö on murskaava todiste evoluution puolesta ja nyt on jokaisen pakko uskoa, että evoluutioteoria on totta. Liitettäköön oheinen tutkimus kaikkiin oppikirjoihin, jotta pienet lapsetkin oppisivat evoluutioteorian perusteet ja faktat.

Mainittakoon lopuksi, että oheinen kuva esittää eri koirarotujen pääkalloja ja niillä on ikää viitisen vuotta. Näin merkittäviä morfologisia muutoksia on koirissa tapahtunut viimeisen 150 vuoden aikana.
2576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Noinhan se menee: ohjattuna, ilman luonnonvalintaa evoluutio eli lajin sopeutuminen uusiin olosuhteisiin käy nopeammin, luonnossa pelkästään geenin selviytymisen pienillä todennäköisyyseroilla huomattavasti hitaammin.

Ajattelitko ehdottaa uskonnonhuuruisessa mielessäsi ihmisen olevan jumala?

Äänestä
  • Aloittaja

    Juuri eilen laitoin tänne aloituksen karppien suomujen palautumisesta alle sadassa vuodessa. Onko muistisi noin huono vai kenties ÄO:ssa vikaa?

    Äänestä

  • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

    Juuri eilen laitoin tänne aloituksen karppien suomujen palautumisesta alle sadassa vuodessa. Onko muistisi noin huono vai kenties ÄO:ssa vikaa?

    Oletko idiootti vai muuten vain tyhmä?

    1Äänestä

  • Aloittaja

    RaamattuOnSatua kirjoitti:

    Oletko idiootti vai muuten vain tyhmä?

    Taisi aloitus kolahtaa.

    Äänestä

  • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

    Taisi aloitus kolahtaa.

    Mikä totuus? Laitahan yksikin tutkimusartikkeli, jonka mukaan tutkijat itse väittäisivät tutkimuksen kumoavan evoluuttion. Tuo peilikarppien muutoskin on aivan hyvin selitettävissä ja itsehän jo typeryyksissäsi selititkin sen.
    Lainailet tutkimuksia ja vedät niistä huikeita päätelmiä, joita yksikään alan asiantuntija ei allekirjoita. Elät omassa harhaisessa maailmassasi.

    1Äänestä

  • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

    Juuri eilen laitoin tänne aloituksen karppien suomujen palautumisesta alle sadassa vuodessa. Onko muistisi noin huono vai kenties ÄO:ssa vikaa?

    Sata vuotta olisikin jalostuksen kannalta erittäin pitkä aika.
    Mutta kuten totesit: " Kalat ovat polyploideja eliöitä, eli niillä voi olla useampi kopio kromosomeista, eli myös useampi kopio geeneistä. "
    Juuri tämä mahdollistaa, että kalan suomutyyppi palautuu alle sadassa vuodessa entiselleen. Jos siirtäisit perhoskoirapopulaation saarelle erilleen muista koiraroduista, niin voin sanoa täydellä varmuudella, ettei niistä sadassa tai useammassakaan sadassa vuodessa kehittyisi susilaumaa.
    En tiedä, onko sinulla isompi näkemys evoluutiosta kokonaan hukassa, vai mistä johtuu, että postaat jatkuvasti yksittäisiä tutkimuksia, joita ensinnäkään et ymmärrä ja silti tulkitset aivan villisti niiden muka tukevan älykästä suunnittelua. Jos olet oikeasti tuota mieltä, tee laajempi metatutkimus, osoita ettei evoluutio pelitä ja lähetä tulokset Natureen tai Scienseen. Jos sinulla on oikeasti jotain tähdellistä sanottavaa, tutkimuksesi noteerataan varmasti.

    2Äänestä

  • agnoskepo kirjoitti:

    Tuosta palautumisesta tuli mieleen sellainen erikoinen piirre, että omilleen villeiksi jääneet koirat sukupolvi sukupolvelta "palautuvat" villikoiriksi, eli enemmän tai vähemmän dingojen näköisiksi lyhytkarvaisiksi hoikiksi hiekanvärisiksi luikuiksi.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Dingo

    Olemus vähän vaihtelee ilmeisesti leveysasteesta ja olosuhteista johtuen, mutta susia ei koirista enää tule. Nykyiset kesykoirat tosin ovat niin nössöjä, että eivät selviäisi nykyään tyypillisillä susien asuinalueilla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    agnoskepo kirjoitti:

    Mahdatko sitten ymmärtää sitä, että on järjetöntä vetää johtopäätöksiä fossiiliaineistossa sellaisista eliöistä, joiden tiedetään adaptoituvan erittäin nopeasti? Mutta tätähän ei tietenkään kansalle kerrota.

    Äänestä

  • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

    Mahdatko sitten ymmärtää sitä, että on järjetöntä vetää johtopäätöksiä fossiiliaineistossa sellaisista eliöistä, joiden tiedetään adaptoituvan erittäin nopeasti? Mutta tätähän ei tietenkään kansalle kerrota.

    En itse oikein löydä mitään järkeä siinä, että kreationisti tolkuttaa luonnonvalinnan mekanismien eli evoluution toimivan muuttuvissa olosuhteissa hyvinkin nopeasti.

    Eikö kreationisti ammu luulemustaan lopullisesti hengiltä tuolla?

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Tuosta palautumisesta tuli mieleen sellainen erikoinen piirre, että omilleen villeiksi jääneet koirat sukupolvi sukupolvelta "palautuvat" villikoiriksi, eli enemmän tai vähemmän dingojen näköisiksi lyhytkarvaisiksi hoikiksi hiekanvärisiksi luikuiksi.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Dingo

    Olemus vähän vaihtelee ilmeisesti leveysasteesta ja olosuhteista johtuen, mutta susia ei koirista enää tule. Nykyiset kesykoirat tosin ovat niin nössöjä, että eivät selviäisi nykyään tyypillisillä susien asuinalueilla.

    MIksi tulisi susia? Kyllä suomenpystykorva ainakin on enemmän ketusta kotoisin.

    Mehän emme taida tarkalleen tietää, mistä koiraeläinlajeista mitkäkin koirarodut ovat saaneet alkunsa (ovat toki risteytyneet nämä sitten keskenäänkin joitakin nykyisiä rotuja muodostaessaan)

    Äänestä

  • ei.susia.syntyessään kirjoitti:

    MIksi tulisi susia? Kyllä suomenpystykorva ainakin on enemmän ketusta kotoisin.

    Mehän emme taida tarkalleen tietää, mistä koiraeläinlajeista mitkäkin koirarodut ovat saaneet alkunsa (ovat toki risteytyneet nämä sitten keskenäänkin joitakin nykyisiä rotuja muodostaessaan)

    Paitsi että DNA:n avulla tiedämme, etteivät mitkään koirarotumme ole tulleet mistään muista koiraeläimistä, kuin susista.

    Äänestä

  • Huoh-hoijaa kirjoitti:

    Paitsi että DNA:n avulla tiedämme, etteivät mitkään koirarotumme ole tulleet mistään muista koiraeläimistä, kuin susista.

    Ihanko totta? Laitapas tuohon nyt tutkimus, joka todistaa Suomen pystykorvan polveutuvan sudesta eikä ketusta.

    Tai edes yksi tutimus, jossa kyseisen lajin DNA-:ta olisi joku joskus tutkinut.

    Äänestä

  • satujako.uskot kirjoitti:

    Ihanko totta? Laitapas tuohon nyt tutkimus, joka todistaa Suomen pystykorvan polveutuvan sudesta eikä ketusta.

    Tai edes yksi tutimus, jossa kyseisen lajin DNA-:ta olisi joku joskus tutkinut.

    Onhan näitä tutkittu, ja moderni DNA-pohjainen perimän tutkimus onkin sekoittanut pakkaa kovasti:

    https://en.wikipedia.org/wiki/Canidae#Phylogenetic_relationships

    Koira ja susi ovat siis geneettisesti "sisaruksia", eli ei tarkkaan ottaen voida sanoa koiran polveutuvan sudesta, vaan molemmilla on sama kantaisä.

    Itse tulkitsen tuon siten, että koira kesytettiin eläimestä, jota silloiset ihmiset kutsuivat sudeksi, mutta tuossahan biologit vihjaavat evoluution olevan niin kiivasta, että 40 000 vuoden takainen susi ei olisi ollut sama susi kuin nykyiset.

    Suomessakin viihtyvä punakettu on koiraeläinten sukupuussa sitten jo aivan eri haarassa.

    Äänestä

  • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

    Mahdatko sitten ymmärtää sitä, että on järjetöntä vetää johtopäätöksiä fossiiliaineistossa sellaisista eliöistä, joiden tiedetään adaptoituvan erittäin nopeasti? Mutta tätähän ei tietenkään kansalle kerrota.

    RaamattuOn ehkä sinun ei kannata postailla enää uusia aloituksia, kun olet liian tyhmä ymmärtämään lukemaasi. Olet aika säälittävä idiootti...

    2Äänestä

  • satujako.uskot kirjoitti:

    Ihanko totta? Laitapas tuohon nyt tutkimus, joka todistaa Suomen pystykorvan polveutuvan sudesta eikä ketusta.

    Tai edes yksi tutimus, jossa kyseisen lajin DNA-:ta olisi joku joskus tutkinut.

    Laittaisivatpa kreationistit ylipäätään mitään vertaisarvioiduissa tiedelehdissä arvioituja tutkimuksia väitteittensä tueksi - edes kerran, edes joskus. Huoh. Yleensä näemme tuon aloittajanimimerkin tapaan sen sijaan evoluutiosta kertovia, evoluuttioteoreettisesti selitettyjä tiedejulkaisuja, jotka hän on käsittänyt evovastaisiksi. Tiedä sitten onko rölli vai jotain muuta, päättäkää itse...

    Äänestä

Mitäpä se evoluutio nyt taas kumoaa? Tieteen tehtävänä on kai etsiä vastauksia kysymyksiin ja samalla sulkea pois mahdottomuuksia joten miksi tapella pienien detaljien vuoksi!

Äänestä

Raamatun satukirjaan uskova on lapsen tasolla.

2Äänestä

"Moderni DNA-tutkimus osoittaa myös, että koiran esi-isät eriytyivät susista omaksi linjakseen noin 100 000 vuotta sitten - ehkä jopa 135 000 vuotta sitten, ja alkoivat näin kehityksensä koiriksi. Noista koirasusiesi-isistä domestikoitui ihmisen seuraan lopullisesti koira noin 30 000 vuotta sitten."

https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwirnv_m3-bOAhWGjiwKHSjNALgQFggbMAA&url=http://www.tunturisusi.com/koira.htm&usg=AFQjCNEFHni7yoXS7mauYYOhHqxzfWK0RQ

Äänestä
  • Suomenpystykorvan ja ketun yhdennäköisyys tuskin on sattumaa. Suora sekoittuminen punakettuun on tietenkin aika epätodennäköistä kromosomilukujen suuren erilaisuuden vuoksi, mutta ei välttämättä mahdotonta. Kromosomistot eivät välttämättä ole niin erilaisia toisiinsa verrattuna, kuin lukumäärien perusteella voisi olettaa. Lukumäärien ero nimittäin voisi antaa olettaa nykyisten koirien ja susien olevan kromosomien tuplaantumisen tulos (sen lisäksi lukumäärä on muuttunut myös muuten). Todennäköisyys elinkelpoisen yksilön syntymiselle on ehkä pieni, lisääntymiskykyisen vielä pienempi, mutta ajan kuluessa ottaen huomioon koiraeläinten yleisyyden ja ihmisen suorittaman valinnan ja huolenpidon, ei täysin mahdoton.

    Toinen mahdollinen selitys on, että sudet ja suuri osa koirista on menettänyt sen osan perimää, joka yhdistää niitä kettuihin. Huolimatta siitä, että ketut ovat ilmeisesti eronneet omaksi haarakseen jo 7 miljoonaa vuotta sitten, ovat nämä haarat saattaneet pitkäänkin muistuttaa toisiaan. Silloin tietysti myös tuo risteytymisen mahdollisuus on suurempi.

    Minusta ainakin yhdennäköisyys on niin silmiinpistävä, että se herättää kiinnostuksen. Pikaisella googletuksella en kuitenkaan löytänyt tutkimuksia, joissa asiaa olisi pyritty selvittämään. Kettujen perimää näytetään tutkitun paljonkin, ilmeisesti koska on etsitty geneettistä syytä niiden suhteellisen älykkääseen käyttäytymiseen verattuna muihn koiraeläimiin.

    Äänestä

Englantilaiset juottavat koirille alkoholia. Selvä dominointi omaksi hyväksi.

Äänestä

Miksi "evoluutio" ei tee enää uusia eläin- tai ihmislajeja?
Epäilen ettei se ole sitä tehnyt ennenkään.

Äänestä
  • Siksi, koska siihen menee niin pitkä aika, jota et kykene käsittämään, eli yli viikko.

    Miksi Jumala ei enää tee uusia eläin- tai ihmislajeja? Eikös sen pitäis olla sille aika helppoa?

    Äänestä

  • Tekeehän se jatkuvasti. Viisikymmentätuhatta vuotta on kuitenkin isommilla eläimillä usein vielä lyhyt aikaskaala, kun lajiutumisesta puhutaan.
    Miten olet tarkkaillut asiaa niin, että olet tuttut tuleokseen, ettei evoluutio enää aiheuttaisi lajiutumista?

    Äänestä

tiedepalsta, mene pois täältä. Sinulla ei näytä olevan alkeellisintakaan käsitystä siitä mitä tiede on. Et kai opeta oppilaillesikin samoja satuja? Olisitko valmis keskustelemaan evoluutiosta esim Richard Dawkinsin kanssa?

Äänestä
  • En minä ainakaan viitsisi kiusata vanhaa herrasmiestä. Täällä kyllä on kiva keskustella evoluutiosta kaikkien omaa viisauttaan täynnä olevien teiniaspargerien kanssa. Tulee kivoja raivon purkauksia vastauksiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

RaamattuOnTotuus kirjoitti:

Kuten oheisesta kuvasta voimme selvästi havaita, äskettäin löytyneet fossiilit todistavat selkeästi, miten koiraeläimet ovat kehittyneet miljoonien vuosien aikana. Pienin kalloista on luonnollisesti iäkkäin fossiili ja näemme selvästi, miten yläleuka on vähitellen kasvanut ja hampaat voimistuneet. Näin merkittäviin muutoksiin on kulunut aikaa 5-6 miljoonaa vuotta, mikä on periaatteessa silmänräpäys evoluutiossa.

http://www.aaha.org/blog/NewStat/images/NEWStat/v8i3/dogCollage.jpg

Fossiililöytö on murskaava todiste evoluution puolesta ja nyt on jokaisen pakko uskoa, että evoluutioteoria on totta. Liitettäköön oheinen tutkimus kaikkiin oppikirjoihin, jotta pienet lapsetkin oppisivat evoluutioteorian perusteet ja faktat.

Mainittakoon lopuksi, että oheinen kuva esittää eri koirarotujen pääkalloja ja niillä on ikää viitisen vuotta. Näin merkittäviä morfologisia muutoksia on koirissa tapahtunut viimeisen 150 vuoden aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu