Kuinka ilmastotakaisinkytkentä on ryssitty

Takaisinkytkentä on eniten väärinymmärretty puheenaihe ilmastotieteessä ja tämä väärinymmärrys on levittäytynyt kummallekkin puolelle depattia. Tämä on häiritsevää koska teoreettinen tuki olennaiselle ihmisen CO2 päästöjen aiheuttamalla lämpenemiselle
riippuu yksinomaan positiivisen takaisinkytkennän kyvystä vahvistaa jotakuinkin pieni
CO2 tuplaamisen vaikutus 3,7 Wm2 aika suureen 3C asteen maanpinnan lämpenemiseen.

Riippumatta yksilöidystä alkuperästä tarvitaan yli 12W/m2 lisäenergiaa 3,7W/m2 lisäksi, vahvistusta pitäisi lisätä kertoimella 4. Yksi asia on selvä, ettei ilmakehällä ole sisäistä voimanlähdettä joten kaiken 12W/m2 energian lisäyksen on tultava takaisinkytkennöistä.

Teoreettisesti positiivinen takaisinkytkentä voisi tuottaa tarvittavan vahvistuksen, mutta vain jos systeemi on mallinnettu Boden kontrolliteorian monien esiintuomiin käsitysten mukaisesti, teoria joka alunperin oli kehitetty tyhjiöputkilla toteutettujen lineaarivahvistinten suunnitteluun 1940 luvulla.

Hansen oli ensimmäinen joka otti käyttöön Boden analyysin arvioimaan ilmastosysteemin
takaisinkytkentää vuoden 1984 paperissaan. Schlesinger seurasi nopeasti perässä paperilla "korjatakseen" joitain Hansenin virheitä itseasiassa tehden asian vieläkin pahemmaksi. Tämä virheellinen analyysi on IPCC,n kanonisoima sitten AR1,hden ja muutamat myöhemmät paperit vain toistivat Schlesingerin analyysit käyttäen muuttujille eri nimiä.

https://wattsupwiththat.com/2016/09/07/how-climate-feedback-is-fubar/
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ilmastotieteilijät laskevat, että CO2 tuplaamisen 3.7 W/m² aiheuttaa 1.2 asteen lämpenemisen. Tästä lämpenemisestä seuraa se, että ilmakehän vesipitoisuus nousee, ja koska vesihöyry on tehokas kasvihuonekaasu, niin lisääntynyt lämpö saa lisää vesihöyryä, joka taas lisää lämpöä. Tasapainotila lasketaan saavutettavan 3 asteen kohdalla. Ilmastoherkkyydeksi lasketaan 0.6 eli lämpötila=1.2/(1-0.6) = 3

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sähköteurastaja_ kirjoitti:

Takaisinkytkentä on eniten väärinymmärretty puheenaihe ilmastotieteessä ja tämä väärinymmärrys on levittäytynyt kummallekkin puolelle depattia. Tämä on häiritsevää koska teoreettinen tuki olennaiselle ihmisen CO2 päästöjen aiheuttamalla lämpenemiselle
riippuu yksinomaan positiivisen takaisinkytkennän kyvystä vahvistaa jotakuinkin pieni
CO2 tuplaamisen vaikutus 3,7 Wm2 aika suureen 3C asteen maanpinnan lämpenemiseen.

Riippumatta yksilöidystä alkuperästä tarvitaan yli 12W/m2 lisäenergiaa 3,7W/m2 lisäksi, vahvistusta pitäisi lisätä kertoimella 4. Yksi asia on selvä, ettei ilmakehällä ole sisäistä voimanlähdettä joten kaiken 12W/m2 energian lisäyksen on tultava takaisinkytkennöistä.

Teoreettisesti positiivinen takaisinkytkentä voisi tuottaa tarvittavan vahvistuksen, mutta vain jos systeemi on mallinnettu Boden kontrolliteorian monien esiintuomiin käsitysten mukaisesti, teoria joka alunperin oli kehitetty tyhjiöputkilla toteutettujen lineaarivahvistinten suunnitteluun 1940 luvulla.

Hansen oli ensimmäinen joka otti käyttöön Boden analyysin arvioimaan ilmastosysteemin
takaisinkytkentää vuoden 1984 paperissaan. Schlesinger seurasi nopeasti perässä paperilla "korjatakseen" joitain Hansenin virheitä itseasiassa tehden asian vieläkin pahemmaksi. Tämä virheellinen analyysi on IPCC,n kanonisoima sitten AR1,hden ja muutamat myöhemmät paperit vain toistivat Schlesingerin analyysit käyttäen muuttujille eri nimiä.

https://wattsupwiththat.com/2016/09/07/how-climate-feedback-is-fubar/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu