Kuluttajahuomio: S-kauppojen hinnat nousussa taas

PianHalpuutetaan

Huomio: S-kauppojen hinnat nousussa taas

S-ryhmän kaupat (Prismat, S-market) ovat taas aloittaneet hintojen noston, varsinkin makeistuotteissa. Tyypillisesti esim. *,19€ tuotteiden hintoja nostettu lähelle seuraavaa euromäärää esim *.92 euroon. Prosentuaalisesti korkeita korotuksia varsinkin muutamien eurojen tuotteissa.

Suunnitteleeko S-ryhmä taas "halpuutuskampanjaa", esim. makeisveron poistoa koskevaa"makeisverohalpuutusta" ensi vuoden alusta?

Viimekertaisen "halpuutuskamppanjan" edessä S-ryhmä nosti ensin reilusti tuotteiden hintoja, ja laski niitä sitten "halpuutuksessa" lähes ennalleen, yleensä tuotteiden hintojen pysyessä kuitenkin hieman korkeammalla kuin ne olivat ennen halpuutusta edeltänyttä hintojen nostoa.

S-ryhmä varautuu ilmeisesti hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan syyskuun lopussa tekemään päätökseen poistaa vero makeisilta ja jäätelöltä vuoden 2017 alusta. Hintoja hilataan ylös ja vuoden 2017 alussa niitä hieman lasketaan "makeisverohalpuutuksena" ja vau, makeiset ovat taas niin, niin halpoja ..melkein yhtä halpoja kuin nyt ;)

14

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anti-halpuutusta

      Sikanauta-jauhelihan hinta on noussut puolessa vuodessa 1,99:stä 2,29:ään euroon, eli 15%. Aika kova on inflaatio. Lihan tuottajahinnoissa ei ole kuitenkaan nousupaineita, eli S-ryhmä käärii kaikki itselleen. Eivät kuitenkaan ole lehdistötiedotetta anti-halpuutuksesta antaneet. Miksiköhän?

      http://www.ptt.fi/ennuste/maa-ja-elintarviketalous.html

      • k-halvempi

        Koo-kaupassa K-menu possunauta 2,09€.


      • kartelli.toimii
        k-halvempi kirjoitti:

        Koo-kaupassa K-menu possunauta 2,09€.

        K seurasi S-markettia ja hinta on nyt sama kartellin hyväksymä 2,29€/400g.

        Samaan aikaan lihan hinta on laskenut 1-2% ja palkat nousseet max. 1%, eli hintojen nousupainetta ei lihatuotteissa pitäisi olla.


    • jooohhdd

      hjuomattu.

      • TästäIlmoitimmeMuttaMiks

        S-Marketissa on nyt uusi outo ilmiö, "Tästä ilmoitimme" -tuotteissa on normaali hintalappu, broilerin siivissä oli jopa 10 senttiä normaalia korkeampi hinta. Miksi normaalihintaisista tuotteista on ilmoitettu? Yleensä "Tästä ilmoitimme" koskee S-kauppojen tarjouksia ja tarjoustuotteita. Vai onko tuotteiden hintoja tarkoitus nostaa kun Tästä ilmoitimme -laput poistetaan ja nämä tuotteiden tähän saakka normihinnat ovatkin nyt yhtäkkiä alehintoja? Kauppa kusettaa aina.


    • t35tt

      Ja Poutun 800 gr lauantaimakkara : 1,99 € --> 2,29 € . Äs-marketissa.

      • On jauhoilla ja kamaralla hintaa, viljelijä saa viljasta noin 15 senttiä kilolta.


    • mafiavelivedätys

      Maito, leipä, liha – ruuan hinta laskee
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001271601.html
      " Ruoan hinnan lasku jatkuu, mutta hidastuu loppuvuodesta, ennustaa Pellervon taloustutkimus PTT.
      Esimerkiksi maidon, leivän ja lihan hinnat jäävät viime vuotta alhaisemmiksi, mutta yksittäisten tuotteiden hinnat saattavat nousta.

      – Kova kilpailu ja runsas tuonti ovat vetäneet maitotuotteiden hintoja odotettua enemmän alaspäin, tutkimusjohtaja Kyösti Arovuori sanoo PTT:n tiedotteessa.

      PTT:n mukaan Suomen kuluttajahinnat ovat kohoamassa ensi vuonna inflaatiota hitaammin. Makeisveron poistaminen hidastanee hintojen nousua.

      Lisäksi PTT arvioi EU:n elintarvikeviennin kasvavan, mikä avaa uusia vientimarkkinoita. Esimerkiksi juuston kysyntä kasvanee, vaikka maitotuotteiden vienti muuten takkuaa edelleen. PTT ennustaa, että esimerkiksi lihajalosteiden ja myllytuotteiden vienti kasvaa".

      -

      Täyttä sontaa, Suomen ruuan hinta on noussut "halpuutuksesta" huolimatta, kuka näitä tilastoja sorvaa no kepun maataloustuottajien Pellervon tutkimuslaitos (OTT) tietenkin ja EKokoomusmafiaomisteinen oikeistomedia komppaa.

      Huomio: S-kauppojen hinnat nousussa taas
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14488416/huomio-s-kauppojen-hinnat-nousussa-taas
      Hintojen nosto ennen "makeisverohalpuutusta".

    • kaikkinehuijaa

      Pitskun Ässässä vaakojen hinnat ja punnitukset ovat mitä sattuu - ostin pienen kyssä-kaalin eräänä päivänä ja vaaka väitti painoksi 450 grammaa vaikka käsi korkeintaan sata grammaa - toinen vaaka ja paino olikin lähellä mitä itsekin ajattelin ja hinta sen myötä.

      Alkukesästä eräät perunat olivat tarjouksessa, mutta vaaka väitti muuta, joten yhteys henkilöstöön, joka ei yrityksistä huolimatta saanut vaakoja toimimaan oikein ja lopulta kassalle lippulapun kanssa oikealla hinnalla eli reilu puolet siitä, mitä vaaka hinnoitteli.

      Kaaren Prismassa kävi kerran niin, että aikaisin aamulla ostin kolme Fasun perunapiirakkaa ja kuten aiemminkin punnitsin ne - vasta kassalla huomasin, että hintalapussa olikin reilu 12 eken hinta normaalina pitämäni vajaan 2 eken sijasta.

      Eli kannattaa katsoa mitä siihen vaa'an hintalappuun tulostuukaan, sillä tähän kauppa-ryhmään ei näemmä voi luottaa.

      • taarapaino

        Lidlissä punnittavien hintaan ei voi itse vaikuttaa. Kassa tekee punnituksen ja asiakas joutuu tyytymään lopputulokseen.

        Sen vuoksi kannattaa pitää taskussa kilogramman prototyyppiä, jonka antaa ensin kassalle tarvittavan korjauskertoimen laskemista varten. Esim. jos kassa näyttää prototyypille 1,2 kiloa, on punnittavien tuotteiden hintaa laskettava 20%.


      • dippadaadappadii
        taarapaino kirjoitti:

        Lidlissä punnittavien hintaan ei voi itse vaikuttaa. Kassa tekee punnituksen ja asiakas joutuu tyytymään lopputulokseen.

        Sen vuoksi kannattaa pitää taskussa kilogramman prototyyppiä, jonka antaa ensin kassalle tarvittavan korjauskertoimen laskemista varten. Esim. jos kassa näyttää prototyypille 1,2 kiloa, on punnittavien tuotteiden hintaa laskettava 20%.

        On tuo prosenttilasku vaikeaa. Jos hintaa laskettaisiin 20%, saisit 10 euroa/kilo maksavan tuotteen hintaan 9,60 euroa/kilo.


    • ostopäätös

      Pakottaako ne sut sitten käymään siellä kalliissa kaupassa. Mulla ainakin on jalat millä siirtyä seuraavaan jos hinnat ei miellytä. Turhaa narinaa taas.

      • AsiatEsille

        Mediassa kuluttaja saa äänensä kuuluviin.


    • CoccareenÄlyväläys

      Ja nyt WHO toivoo maiden laittavan sokeriveroja virvoitusjuomiin, juuri kun PersKeKo-porvarihallitus päätti lopettaa makeisveron, joka toi verotuloja ihan kivasti. Hyvä porvarit, kun muu maailma juuri saavuttaa suomalaisten valaistuksen asteen, pimeimmät porvarit on juuri poistamassa nämä järki-ideat Suomesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45139
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25951
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      322
      15641
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      162
      10778
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9211
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      84
      8456
    8. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      7213
    9. 239
      6811
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    Aihe