Kaisaniemessä harvinaisen lämmin kesäaika

Kaisaniemen kesäaika (huhti-syyskuu) oli jälleen harvinaisen lämmin. Vuodesta 1900, kun tilastoidaan lämpimimmät puolivuotisjaksot, tämä vuosi sijoittuu erittäin hyvin listalla. Tässä lista top 10:

1) 2011 13,98
2) 2010 13,78
3) 1932 13,81
4) 2002 13,78
5) 2006 13,58
6) 2016 13,56
7) 2013 13,51
8) 2014 13,5
9) 1934 13,38
10) 1999 13,1
1936 13,1

Kuten tilastosta näemme, 30-luvun vuodet eivät enää ole kärjessä, vaan nimenomaan 2010-luku on osoittautunut hyvin lämpimäksi tässä tilastossa. Tämä merkitsee tietenkin sitä, että kasvukausi on ollut myös hyvin lämmin tällä vuosikymmenellä.

Vuosi 2016 oli yhdessä suhteessa poikkeuksellinen. Näin tasaista lämpötilojen jakaumaa kuukausien välille, huhtikuuta lukuunottamatta, on vaikea löytää säähistoriasta. Toukokuun keskilämpötila oli huikea 13,8 ja vielä syyskuunkin 13,3. Toisaalta ero heinäkuuhunkin oli toukokuulla vaivaiset neljä astetta. Ne, jotka ulkoilevat, ovat varmaan huomanneet tämä mielenkiintoisen asian: ilmat ovat olleet mukavan kesäisiä jo viisi kuukautta.
1976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Keksit näköjään ihan uuden vuodenajan kun tämä kesä ei mahtunut edes 20 lämpimimmän joukkoon. No alarmistihan keksii mitä vain huuhaauskontonsa tueksi.

Äänestä
  • Heh heh. No kato meillä on mistä ottaa. Voidaan tarkastella kuukausia, vuodenaikoja, vuosia, termisiä vuodenaikoja eli ihan kaikkea mitä lämpömittarista irti saa. Tämäkin tilasto kertoo jokaiselle järki-ihmisille sen, mitä on itsekin havainnut säistä.

    Mutta mitäpä teillä on tarjottavana? Kirsikoita, vieläpä ylikypsiä tai raakoja noin keskimäärin. Etsitte hiki tukassa säätiloja ympäri maailmaa ja halkeatte riemusta kun löydätte normaalia kylmemmän päivän. Minusta tuo ei vain kuulosta kovin antoisalta harrastukselta, mutta jatkakaa vain. No big deal.

    Ja sitten kun joudutte epäilyksen tilaan, niin varmuuden vuoksi tilaatte tutkimuksia, jossa kerrotaan auringon vaikutuksista lämpötiloihin. Yksi, pieni, mutta varmaan ärsyttävä kysymys:

    Mihin te tarvitsette auringon lämpövaikutuksia kun kerran teidän tietonne mukaan lämpötilat ovat laskusuunnassa?

    Äänestä

1930-luvun ja viime vuosien lukemia Kaisaniemessä ei voi verrata toisiinsa. Nykyisin mittausasema on lämmitetyn yleisövessan katolla ja muutenkin energiankulutus alueella on huimasti kasvanut 1930-luvusta (puhumattakaan 1800-luvusta).

Ilmatieteenlaitoksen oman tutkimuksen mukaan UHI-ilmiön vaikutus Helsingin keskustassa on jopa 6 astetta.

Äänestä
  • Harvalla palstalla saa lukea niin paljon uskomattomia väitteitä kuin tällä. Jos esim. putkimiesten ammattitaito asetettaisiin samalla tapaa kyseenalaiseksi kuin meteorologien, ei maassa taitaisi olla yhtään hyvää putkimiestä.

    Oikeasti, jos kerran ilmastotutkijat ovat tuon UHI-ilmiön havainneet ja kartoittaneet, luuletko, että sitä ei ole huomioitu lämpötilamittauksissa?

    Äänestä

  • Vihjailet jälleen ihmisen vaikuttavan toimillaan ilmastoon lämmittävästi..? Sitähän minäkin....

    Äänestä

  • ILSTHMT kirjoitti:

    Harvalla palstalla saa lukea niin paljon uskomattomia väitteitä kuin tällä. Jos esim. putkimiesten ammattitaito asetettaisiin samalla tapaa kyseenalaiseksi kuin meteorologien, ei maassa taitaisi olla yhtään hyvää putkimiestä.

    Oikeasti, jos kerran ilmastotutkijat ovat tuon UHI-ilmiön havainneet ja kartoittaneet, luuletko, että sitä ei ole huomioitu lämpötilamittauksissa?

    Ei tietenkään sitä yhden aseman mittausdatassa ole huomioitu.

    Äänestä

  • ILSTHMT kirjoitti:

    Harvalla palstalla saa lukea niin paljon uskomattomia väitteitä kuin tällä. Jos esim. putkimiesten ammattitaito asetettaisiin samalla tapaa kyseenalaiseksi kuin meteorologien, ei maassa taitaisi olla yhtään hyvää putkimiestä.

    Oikeasti, jos kerran ilmastotutkijat ovat tuon UHI-ilmiön havainneet ja kartoittaneet, luuletko, että sitä ei ole huomioitu lämpötilamittauksissa?

    Eikä UHI-ilmiö muutenkaan ole mikään vakioluku, joka pätee kaikissa tilanteissa samalla tavalla - ja kun se ei sitä ole, ei sitä myöskään suoraviivaisesti voi vähentää.

    Myöskään ei ole olemassa tutkimusta miten UHI on tarkalleen kehittynyt vuosi vuodelta 1800-luvulta tähän päivään.

    Siksi onkin parasta perustaa nuo päätelmät sellaisiin mittausasemiin jotka ovat aina olleet korvessa ja tulevat aina olemaan. Valitettavasti vain Suomessa ei ole sellaisia asemia, jotka olivat olleet muuttumattomana korvessa 1800-luvulta tähän päivään.

    1800-luvun alkupuolella Kaisaniemi oli jokseekin asutuksen rajalla. Siitä etelään Tähtitorninmäen suuntaan oli asumatonta peltoa.

    Äänestä

  • ILSTHMT kirjoitti:

    Harvalla palstalla saa lukea niin paljon uskomattomia väitteitä kuin tällä. Jos esim. putkimiesten ammattitaito asetettaisiin samalla tapaa kyseenalaiseksi kuin meteorologien, ei maassa taitaisi olla yhtään hyvää putkimiestä.

    Oikeasti, jos kerran ilmastotutkijat ovat tuon UHI-ilmiön havainneet ja kartoittaneet, luuletko, että sitä ei ole huomioitu lämpötilamittauksissa?

    Jos putkimiesten ammattitaito olisi samallataslolla ilmastotaiteen laitoksen meteorologien kanssa, niin harva se päivä saataisiin lukea Nokian kaltaisista putkiratkaisuista, eikä kukaan uskaltaisi käyttää vesijohtovettä, kuin vessan vetämiseen, jos siihenkään.

    Ja tokihan täällä UHI on huomioitu lisäämällä arvioitu lukema mittausten päälle, kun tietenkin tuo luku pitäisi vähentää mitatusta lukemasta.

    Äänestä

  • Adjustointi on tärkeää. Muuten ei mitään ilmastonmuutosta tapahtuisikaan.

    Äänestä

  • UHI, miten se tähän liittyy, juurihan te pääsitte väittämästä, että ihminen ei vaikuta lämpötiloihin?

    Äänestä

  • Oikeasti Tatteri Peelas ei ole ihminen vaan armoitettu ilmastopaavi, jonka sanaan voi luottaa. Ihmisen ei tarvitse vaikuttaa lämpötiloihin. Tatteri Peelas tekee sen puolestamme.

    Äänestä

  • Tässä tietoa Kaisaniemen sääasemasta:https://ilmastotieto.wordpress.com/2010/10/18/heikki-nevanlinna-ilmatieteen-laitoksen-historialliset-lampotilahavainnot-helsingissa/

    Samaisessa artikkelissa on tietoa UHI-korjauksista:
    "Lämpötila on noussut vuodesta 1844 lähtien noin 2.8 °C, jossa on noin 0.5 °C kaupunkilämpösaarekkeen vaikutusta ja mittausmenetelmien muutoksista aiheutuvaa osuutta. --- Kaupungistumisen vaikutus lämpötilaan on ollut suurinta 1800-luvulla ja 1900-luvun alkukymmeninä, jolloin se oli noin 0.2 – 0.3 °C."

    Noin mittauspaikkana Kaisaniemi on selvästi lähiympäristöään kylmempi paikka. Kaupunkiefekti on otettu huomioon mittauksissa, joten voit rauhoittua tältä osin. 2010-luku on selvästi lämpimin vuosikymmen: voisitte muuten jo vaihtaa levyä, sillä nuoruutenne lämmin 30-luku ei ollut läheskään niin lämmin kuin nykyinen vuosikymmen. Ja 30-luvun keväät olivat erityisen kylmiä verrattuna nykyisiin. Vaan eipä kai vaari kaikkea muista korkeassa iässään.

    Äänestä

  • Ilmatieteenlaitos tuossa väittää, ettei 1930-luvulta nykypäivään ole minkäänlaista kaupunkilämpöefektia. Se on sekä maalaisjärjen, että heidän oman tutkimuksensa vastainen.

    - 1930-luvulla ei ollut yksityisautoilua kuin murto-osa siitä mitä tänään
    - Kaukolämpöverkostoa ei ollut olemassa
    - Yhtään ilmastointilaitetta ei löytynyt koko Helsingistä
    - Katuvalaistus oli paljon vähäisempää kuin nykyään

    Energiankulutus Helsingin niemellä on nykyään moninkertainen 1930-lukuun nähden. Ja nämä pellet väittävät, ettei sillä olisi lainkaan vaikutusta mittauksiin.

    Äänestä

  • UHIttelua kirjoitti:

    UHI, miten se tähän liittyy, juurihan te pääsitte väittämästä, että ihminen ei vaikuta lämpötiloihin?

    Ilmastosta on kyse, eikä paikallisesta lämmöstä, urpo.

    Äänestä

  • UHIttelua kirjoitti:

    UHI, miten se tähän liittyy, juurihan te pääsitte väittämästä, että ihminen ei vaikuta lämpötiloihin?

    UHI vaikuttaa paikallisiin mittauksiin. Jos mittausten annetaan vääristyä UHI:n vuoksi, antavat ne täysin vääriä tuloksia maapallon lämpenemisen näkökulmasta. UHIa ei voi poistaa fossiilisia polttoaineita verottamalla.

    Äänestä

  • ILSTHMT kirjoitti:

    Tässä tietoa Kaisaniemen sääasemasta:https://ilmastotieto.wordpress.com/2010/10/18/heikki-nevanlinna-ilmatieteen-laitoksen-historialliset-lampotilahavainnot-helsingissa/

    Samaisessa artikkelissa on tietoa UHI-korjauksista:
    "Lämpötila on noussut vuodesta 1844 lähtien noin 2.8 °C, jossa on noin 0.5 °C kaupunkilämpösaarekkeen vaikutusta ja mittausmenetelmien muutoksista aiheutuvaa osuutta. --- Kaupungistumisen vaikutus lämpötilaan on ollut suurinta 1800-luvulla ja 1900-luvun alkukymmeninä, jolloin se oli noin 0.2 – 0.3 °C."

    Noin mittauspaikkana Kaisaniemi on selvästi lähiympäristöään kylmempi paikka. Kaupunkiefekti on otettu huomioon mittauksissa, joten voit rauhoittua tältä osin. 2010-luku on selvästi lämpimin vuosikymmen: voisitte muuten jo vaihtaa levyä, sillä nuoruutenne lämmin 30-luku ei ollut läheskään niin lämmin kuin nykyinen vuosikymmen. Ja 30-luvun keväät olivat erityisen kylmiä verrattuna nykyisiin. Vaan eipä kai vaari kaikkea muista korkeassa iässään.

    Oheisen väitöskirjan mukaan UHI-vaikutus Turussa on keskimäärin 2 astetta - siis neljä kertaa sen verran, mitä IL väittää sen olevan Helsingin keskustassa. Ilmatieteenlaitoksen Helsingin UHI-tutkimus on hyvin piilotettu, sillä sitä ei löydy mistään kannoista. Joskus pari vuotta sitten sen löysin, mutta en muista mistä.

    http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/joc.2277/full

    Äänestä

Onneksi on yksi hetki Kaisaniemessä, jonka lämpötila ei ole kiihtyvässä nousussa. Se on jouluaatto klo 14. Miten sen ilmastonmuutos osaakin väistää tuota hetkeä? On tehnyt sen jo vuodesta 1838 alkaen! http://ilmatieteenlaitos.fi/joulunaika

Äänestä
  • Et kai toki usko ilmatieteen laitokseen? Eikös ne huijaa?

    Äänestä

  • isoisänpojanpoika_ kirjoitti:

    Et kai toki usko ilmatieteen laitokseen? Eikös ne huijaa?

    No kerropa eelis miten ne tuossa jouluaatossa huijaa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ILSTHMT kirjoitti:

Kaisaniemen kesäaika (huhti-syyskuu) oli jälleen harvinaisen lämmin. Vuodesta 1900, kun tilastoidaan lämpimimmät puolivuotisjaksot, tämä vuosi sijoittuu erittäin hyvin listalla. Tässä lista top 10:

1) 2011 13,98
2) 2010 13,78
3) 1932 13,81
4) 2002 13,78
5) 2006 13,58
6) 2016 13,56
7) 2013 13,51
8) 2014 13,5
9) 1934 13,38
10) 1999 13,1
1936 13,1

Kuten tilastosta näemme, 30-luvun vuodet eivät enää ole kärjessä, vaan nimenomaan 2010-luku on osoittautunut hyvin lämpimäksi tässä tilastossa. Tämä merkitsee tietenkin sitä, että kasvukausi on ollut myös hyvin lämmin tällä vuosikymmenellä.

Vuosi 2016 oli yhdessä suhteessa poikkeuksellinen. Näin tasaista lämpötilojen jakaumaa kuukausien välille, huhtikuuta lukuunottamatta, on vaikea löytää säähistoriasta. Toukokuun keskilämpötila oli huikea 13,8 ja vielä syyskuunkin 13,3. Toisaalta ero heinäkuuhunkin oli toukokuulla vaivaiset neljä astetta. Ne, jotka ulkoilevat, ovat varmaan huomanneet tämä mielenkiintoisen asian: ilmat ovat olleet mukavan kesäisiä jo viisi kuukautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu