Ryhdikäs Vallonia ei antaudu geenimuuntelun edessä

Belgian eteläinen ranskankielinen osa Vallonia ei ole hyväksynyt Kanadan ja EU:n välistä sopimusta. Pitkään kesti ennen kuin mm. Yleisradion nettisivuilla katsottiin aiheelliseksi kertoa, mistä siinä vallonien vastahangassa on ollut kyse. Ylen EU-kirjeenvaihtaja Susanna Turunen sen sitten nyt (21.10.16) mainitsi ikään kuin ohimennen ja vähättelevästi, että geenimuuntelun rantautuminen Ardenneille tuntuu varsin vähäiseltä aiheelta moiseen vastahankaan. Tätä ennen Yle on vain ylimalkaisesti jauhanut uutisoinnissaan ilman varsinaisen asiasisällön kertomista, että Vallonia meinaa estää koko sopimuksen Kanadan kanssa.

Rohkenen asettua toisenlaiselle kannalle kuin Susanna Turunen. Nimen omaan Geenimuuntelu on ollut yksi keskeinen ongelma myös EU:n ja USA:n välisessä TTIP-sopimuksessa. Vakavana uhkana on, että geenimuuntelu jyräytyy läpi koko EU:n näissä sopimusneuvotteluissa ja tosiaan rantautuu niin Belgiaan kuin tänne Suomeenkin. Belgian valloneilla on sentään selkärankaa asettua geenimuuntelulle antautumista vastaan. Suomen valtiojohdolta ilmeisesti se ryhti puuttuu. Nyt olisi perustettava ryhdikkyyden ritarikunta ja Vallonialle annettava sen ensimmäinen suurkunniamerkki vitjoilla ja ruusukkeilla.

23

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • orwelsslave

      Vallonia on viimeinen kansanvallan saareke Euroopan Unionissa. Demarit eivät anna periksi ylikansallisille veronkiertofirmoille. Toivottavasti Vallonian demareilla ei ole mitään yhteyksiä Suomen demareihin. Meillä on valtavasti ongelmia liiasta pokkuroinnista EU:n kanssa, jopa vasemmistoliiton parlamentaarikot kääntävät takkinsa heti kun mukava EU-liksa alkaa juosta. Mutta nythän sen vasta hokasin, EU on sosialistinen maksuautomaatti, jossa tyhmiltä jäsenvaltioilta kerätään pirusti maksuja keskusvallan byrokratian ylläpitoon ja hyvinvointiin. Ilmankos ne meidän kotikommunistit ovat siellä kuin kotonaan . Neuvostoliitossakin oli kova palkkainen eliitti, jopa Pohjois-Koreassa on oma paras A-ryhmä kuten EU:ssa.

      • Meillä Suomessa on vanhastaan perinteisesti ihasteltu kansainvälisyyttä ja sen asenteen yhtenä ilmentymänä on ollut mm. sosialidemokraattien porukointi Euroopan alueella. Lieneekö ehkä niin, että meillä demarit ovat tottuneet sitä vuorovaikutusta arvostamaan ja kunnioittamaan korkeampana, jalompana, ylevämpänä kontaktointina kuin monissa muissa Euroopan maissa sosialidemokraatit ovat pitäneet tapana suhtautua? Muistamme hyvin, miten Kalevi Sorsan aktiivivuosina Euroopan demareitten kokoontuminen oli melkein kuin Vatikaanin konklaavi olisi kokoustellut. Lieneekö tosiaan niin, että meidän demareillemme ja koko vasemmistollemme on mieleen korvien väliin juntturoitunut asenne, jonka mukaan kaikki kansainvälisyys on hyväksi, vaikka monissa tilanteissa kansainvälisyys ilman kriittistä tarkastelua ja purematta nielemistä, hyväksymistä onkin omien etujemme vastaista.


      • Maximuumi

        Noin 96% kaikesta EU:n budjetin rahoista palautuu takaisin jäsenmaihin erilaisiin projekteihin ja kansallisiin tukijärjestelmiin, pääosin maatalouteen.
        Vain n. 4% jää ns. byrokratiaan, joka työllistää n. 32 000 ihmistä Euroopassa.
        Ei ole kovin suuri määrä, eihän?


    • tiananmen4444

      Tämä on esimerkki demokratiaa pilkkaaville diktatuureille: meillä pientenkin ääniä kuunnellaan ja otetaan vakavasti.

    • Leiriniekka

      Kun Yle-kirjeenvaihtaja Susanna Turunen ilmiselkeästi asennoituu puolihuvittuneen ilkeileväisesti Vallonian kannanottoon ja tosiaan vähättelee mm. geenimuuntelua hupaisana seikkana, niin miksi sitten Kanada on nähnyt asetelman sopimuksen aikaansaamisen olennaisena kynnysprinsiippinä? Toimittaja Turusen naureskelu ei näytä erityisemmin huvittavan kanadalaisia.

      Kun suomalaismedia ei katso kovinkaan aiheelliseksi avata Vallonian suhtautumisen sisältöä tuon geenimuunteluteeman lisäksi, niin ulkomaitten lehtien nettisivuilta löytyy sentään sisällön avaamistakin. Saksalainen talousviikkolehti Wirtschaftswoche mainitsee sosiaalistandartien väljentämisen ja niin ikään saksalainen Handelsblatt toteaa demokraattisten perusprinsiippien olevan uhanalaisina vallonien kannanotossa. Frankfurter Allgemeine Zeitung (FAZ) toteaa Vallonian pääministeri Paul Magneten kantavan huolta maataloudesta ja konfliktien käsittelymekanismista. FAZ kertoo myös olleen häviäjiä globalisaatiossa. Esim. Caterpillar on sulkenut tehtaansa Valloniassa ja 2200 työläistä joutui sen tien kilometritehtaalle.

    • Olen ihmetellyt median osaa ilmoittaa mistä asiassa on kyse. Taas ajetaan asiaa väkisin hormoonituotteiden markkinoimiseksi. Ensin Kanada ja seuraavaksi USA.
      Nuorilla naisilla kasvaa parta ja syövät lisääntyy

    • Meidän pääministerimme Juha Sipilä jakelee median kertoman mukaan lausuntoja, joitten mukaan EU-päätöksentekoa pitäisi "korjata" joustavammaksi niin päin, että Valloniat sun muut pikkupaikat eivät pystyisi pysäyttämään asioitten eteen päin viemistä. Puhutaan iltalypsyistä, joita harrastavat myös jotkut maat kuten tässä Kanadan sopimusasiassa myös mm. Romania ja Bulgaria. Kuvio siis harmistuttaa meidän yli-insinöörimäistä prosessituotannollista pääministeriämme. Entä jos jossakin tilanteessa sama kuvio osuisi meidän eteemme ja Suomi asettuisi poikkiteloin jonkin päätöksenteon paikassa? Pitäisi muun EU-porukan sallia Suomen tahdon mitätöinti ja hyväksyä Suomen ylikävely jossain aivan olennaisessa perusasiassa? Entä tämä nyt esillä oleva sopimus Kanadan kanssa? Onko eduskunnan valiokuntakäsittely ollut riittävä evästys Suomen Brysseliin matkanneille päättäjille? Onko esim. geenimuuntelukuvio todella kunnolla läpikäyty? Onko päätöksenteon menettelyt konfliktitilanteissa kuten ylikansallisten suuryritysten ja vaikkapa Suomen lakien välillä todella ratkottu niin, että Suomen edut tulisivat turvatuiksi? Mediakin voisi kertoa syvällisemmin asioista kuin haikailla vain pelkkää aikataulujen mättämistä.

      • ihmeValuuttaa

        Mahtavatko meidän valtuuttamamme kansanedustajat edes olla perillä tästä sopimuksesta ja siitä mitä vaikutuksia se pitää sisällään Suomen kannalta katsottuna?

        Hallitus lienee asiaa tutkiskellut monelta kantilta ja hyväksi havainnut koskapa :

        " Suomessa Juha Sipilän hallitusohjelmaan on kirjattu myönteinen kanta TTIP-sopimukseen, joten hallituksen kanta myös CETA-sopimukseen on lähes varmasti myönteinen."

        http://www.vapaakauppa.fi/kauppasopimukset/ceta/

        --Tästäkin sopimuksesta on käyty yhtä vilkasta poliittista keskustelua Suomessa ja asiaa punnittu monelta kantilta mediassakin kuin aikoinaan euroon liittymisestä.


      • Maximuumi

        Geenimuuntelu ei edes kuulu CETA-sopimuksen piiriin.


    • Mitä ihmeen vikaa geenimuuntelussa on? TTIP:n ongelma ei ollut geenimuuntelu, vaan sen valvonta. Turvallisiksi ja toimiviksi todetut muuntogeenit ovat periaatteessa vain hyvä asia.

      • Esim. Kolumbiassa omaa sikäläisittäin kotimaista viljasiementään käyttäneitä viljelijöitä on saatettu edesvastuuseen, sillä Kolumbian hallitus on tehnyt sopimuksen Monsanton kanssa ja antanut Monsantolle monopolin siemenviljan toimittamisen suhteen. Aitoa ja perinteistä kolumbialaista viljaa on hallituksen määräämänä jopa tuhottu polttamalla! Tämä sama kohtalo on odotettavissa Euroopassa, jos USA ja Kanada päästetään temmeltämään Euroopan maataloudessa niin kuin ne haluaisivat päästä temmeltämään. Japanissa sikäläiset riisinviljelijät ovat vaarassa menettää viljelyn kannattavuuden, jos kanadalaiset pääsevät Nipponin riisimarkkinoille myymään geenimuunteluriisiä suunnilleen puolta halvemmalla ja "luonnollisesti" kanadalaiset ottaisivat haltuunsa riisin siemenmarkkinat. Arvoisa "TheRat", kuvitteletko todellakin, että muuntogeenit ovat periaatteessa hyvä asia vai ahkeroitko tässä yhteydessä sielusi myyneenä propagandistina? Ja konfliktitilanteissa sitten pitäisi vielä antaa ylikansallisille jättifirmoille oikeus saattaa esim. Vallonia/Belgia tai Suomi vahingonkorvausvastuuseen.


      • Leiriniekka kirjoitti:

        Esim. Kolumbiassa omaa sikäläisittäin kotimaista viljasiementään käyttäneitä viljelijöitä on saatettu edesvastuuseen, sillä Kolumbian hallitus on tehnyt sopimuksen Monsanton kanssa ja antanut Monsantolle monopolin siemenviljan toimittamisen suhteen. Aitoa ja perinteistä kolumbialaista viljaa on hallituksen määräämänä jopa tuhottu polttamalla! Tämä sama kohtalo on odotettavissa Euroopassa, jos USA ja Kanada päästetään temmeltämään Euroopan maataloudessa niin kuin ne haluaisivat päästä temmeltämään. Japanissa sikäläiset riisinviljelijät ovat vaarassa menettää viljelyn kannattavuuden, jos kanadalaiset pääsevät Nipponin riisimarkkinoille myymään geenimuunteluriisiä suunnilleen puolta halvemmalla ja "luonnollisesti" kanadalaiset ottaisivat haltuunsa riisin siemenmarkkinat. Arvoisa "TheRat", kuvitteletko todellakin, että muuntogeenit ovat periaatteessa hyvä asia vai ahkeroitko tässä yhteydessä sielusi myyneenä propagandistina? Ja konfliktitilanteissa sitten pitäisi vielä antaa ylikansallisille jättifirmoille oikeus saattaa esim. Vallonia/Belgia tai Suomi vahingonkorvausvastuuseen.

        Kysytäänpä uudestaan: mitä ihmeen vikaa geenimuuntelussa on?

        Sinä kerroit, mitä vikaa on siinä, että antaa jollekulle monopolin johonkin (kriittiseen) resurssiin. Olisi varmaan ollut suhtellisen sama lopputulos, vaikka Monsanto olisi käyttänyt ei-gm -viljaa...


      • Monsanton toimintapolitiikkaan kuuluu ensimmäisenä vaiheena sopimuksen tekeminen julkisen vallan kanssa eli yleensä valtion tasollaja se sopimus pitää sisällään ristiriitojen, konfliktien, tilanteen tullen valtion sitoutumista Monsanton puolelle omia Monsanton takia vaikeuksiin joutuneita viljelijöitään vastaan. Juuri niin on käynyt Kolumbiassa ja monissa muissa maissa kuten esim. Intiassa sen monissa osavaltioissa.

        Ongelmat, konfliktit ovat syntyneet sillä tavalla, että Monsanton maissiviljelmä tai riisiviljelmä ovat sijainneet lähekkäin ja sen takia geenimuunneltu vilja on pölyyntynyt ristikkäin paikallisen perinteisen viljan kanssa. Tuloksena on ollut paikallisen viljan sadon kuihtuminen, kun tähkät ovat jääneet kituliaiksi, näivettyneiksi. Paikalliset viljelijät ovat menettäneet satonsa, elinkeinonsa. Korkeammalla tasolla julkinen valta on sopimuksen mukaan asettunut Monsanton puolelle paikallista maan omaa kansaa vastaan. Seuraukset ovat semmoisia kuin mm. Kolumbiassa.

        Geenimuunnellun viljan siemenmonopoli Monsantolla estää paikallisia viljelijöitä saamasta gm-siementä muutoin kuin alistumalla Monsanton rengeiksi. Tulos muistuttaa entisaikaisen feodalismin paluuta järjestelmänä.

        Jos Monsanto käyttäisi "ei-gm-viljaa", niin silloin Monsantolla ei olisi mitään intressiä tehdä sopimuksia paikallisen julkisen vallan kanssa eikä Monsanto pystyisi eskaloimaan reviiriään samalla tavalla kuin gm-viljan avulla se pystyy eikä Monsanto pystyisi nujertamaan paikallista perinteistä maataloutta, koska paikallinen vilja kasvaisi ja menestyisi niin kuin aikaisemminkin. Ei semmoinen "rehti kilpailu" kuulu Monsanton politiikkaan, kun se ei olisi monopolirahasampo.

        Joudun tässä aprikoimaan, jotta etkö sinä "TheRat" todellakaan tunne Monsanton toimintapolitiikkaa?


      • Leiriniekka kirjoitti:

        Monsanton toimintapolitiikkaan kuuluu ensimmäisenä vaiheena sopimuksen tekeminen julkisen vallan kanssa eli yleensä valtion tasollaja se sopimus pitää sisällään ristiriitojen, konfliktien, tilanteen tullen valtion sitoutumista Monsanton puolelle omia Monsanton takia vaikeuksiin joutuneita viljelijöitään vastaan. Juuri niin on käynyt Kolumbiassa ja monissa muissa maissa kuten esim. Intiassa sen monissa osavaltioissa.

        Ongelmat, konfliktit ovat syntyneet sillä tavalla, että Monsanton maissiviljelmä tai riisiviljelmä ovat sijainneet lähekkäin ja sen takia geenimuunneltu vilja on pölyyntynyt ristikkäin paikallisen perinteisen viljan kanssa. Tuloksena on ollut paikallisen viljan sadon kuihtuminen, kun tähkät ovat jääneet kituliaiksi, näivettyneiksi. Paikalliset viljelijät ovat menettäneet satonsa, elinkeinonsa. Korkeammalla tasolla julkinen valta on sopimuksen mukaan asettunut Monsanton puolelle paikallista maan omaa kansaa vastaan. Seuraukset ovat semmoisia kuin mm. Kolumbiassa.

        Geenimuunnellun viljan siemenmonopoli Monsantolla estää paikallisia viljelijöitä saamasta gm-siementä muutoin kuin alistumalla Monsanton rengeiksi. Tulos muistuttaa entisaikaisen feodalismin paluuta järjestelmänä.

        Jos Monsanto käyttäisi "ei-gm-viljaa", niin silloin Monsantolla ei olisi mitään intressiä tehdä sopimuksia paikallisen julkisen vallan kanssa eikä Monsanto pystyisi eskaloimaan reviiriään samalla tavalla kuin gm-viljan avulla se pystyy eikä Monsanto pystyisi nujertamaan paikallista perinteistä maataloutta, koska paikallinen vilja kasvaisi ja menestyisi niin kuin aikaisemminkin. Ei semmoinen "rehti kilpailu" kuulu Monsanton politiikkaan, kun se ei olisi monopolirahasampo.

        Joudun tässä aprikoimaan, jotta etkö sinä "TheRat" todellakaan tunne Monsanton toimintapolitiikkaa?

        Kyse ei ollut Monsantosta. Kyse oli geenimuuntelusta.

        Osoita minulle, että geenimuuntelussa sinänsä on jotain pahaa / väärin. Ei se onnistu tarttumalla yksittäiseen alan toimijaan.


      • Taitaa "kuulua asiaan", että aina löytyy näkökulmaa vähän niin kuin palokunnan taholta mainittuna, jotta väärin sammutettu. Usein kuulee yleisellä taholla jotain asiaa luonnehtimisen kritiikkinä, jotta mainitsema edes yksi konkreettinen esimerkki asiasta, jos kykenet! Nyt sitten sinä TheRat peräät tasoltaan yleistä geenimuuntelun analyysia (sitäkin löytyisi), kun omasta puolestani katsoin aiheelliseksi nostaa esille konkreettisen esimerkin Monsanton. Tuosta yleisen tason esilläolemisesta ovat vallonit jo pitäneet huolta ja siihen sitten Yle-kirjeenvaihtaja Susanna Turunen otti yleisen tason naljailevaa kantaa. Kysymys on tosiaankin esim. Monsanton toimista maailmalla ja niitä osataan varoa Belgian Valloniassakin. Tänään on sitten saatu uutisista tietää, että Belgiassa on syntynyt sopu ja Vallonian hallinnon taholla on saatu toivon mukaan pysyvä vakuus siitä, että sen maatalous otetaan huomioon ja kestää Kanadan kanssa allekirjoitettavan sopimuksen.


      • Leiriniekka kirjoitti:

        Taitaa "kuulua asiaan", että aina löytyy näkökulmaa vähän niin kuin palokunnan taholta mainittuna, jotta väärin sammutettu. Usein kuulee yleisellä taholla jotain asiaa luonnehtimisen kritiikkinä, jotta mainitsema edes yksi konkreettinen esimerkki asiasta, jos kykenet! Nyt sitten sinä TheRat peräät tasoltaan yleistä geenimuuntelun analyysia (sitäkin löytyisi), kun omasta puolestani katsoin aiheelliseksi nostaa esille konkreettisen esimerkin Monsanton. Tuosta yleisen tason esilläolemisesta ovat vallonit jo pitäneet huolta ja siihen sitten Yle-kirjeenvaihtaja Susanna Turunen otti yleisen tason naljailevaa kantaa. Kysymys on tosiaankin esim. Monsanton toimista maailmalla ja niitä osataan varoa Belgian Valloniassakin. Tänään on sitten saatu uutisista tietää, että Belgiassa on syntynyt sopu ja Vallonian hallinnon taholla on saatu toivon mukaan pysyvä vakuus siitä, että sen maatalous otetaan huomioon ja kestää Kanadan kanssa allekirjoitettavan sopimuksen.

        Alkuperäisen viestisi otsikko kuului:
        > Ryhdikäs Vallonia ei antaudu geenimuuntelun edessä

        Tämä voi toki pitää paikkansa (todennäköisesti ei).
        Minä kysyin, mitä vikaa on geenimuuntelussa. Sinä kerroit, mitä vikaa on yhdessä yrityksessä. Kun yritin selittää, että yksi yritys ei ole sama kuin geenimuuntelu, sinä yrität selittää, että voit tästä yhdestä jotenkin vetää yleisiä johtopäätöksiä.

        Ei näin.

        > Nyt sitten sinä TheRat peräät tasoltaan yleistä geenimuuntelun
        > analyysia (sitäkin löytyisi),
        Minä en perää analyysiä. Geenimuuntelu on minulle kohtalaisen tuttu käsite. Se, mikä minua kiinnostaa, on se syy, miksi sinä sitä vastustat. Jos siis syitä keksit. Jos et vastusta, niin voisitko myöntää tämän?

        > Tuosta yleisen tason esilläolemisesta ovat vallonit jo pitäneet huolta

        Tarkoitatko sitä kohtaa, missä he vaativat muutoksia vapaakauppasopimukseen Kanadan kanssa? En muista uutisissa kuulleeni minkään heidän vaatimuksensa liittyneen geenimuunteluun sinänsä. Sinulla varmaankin on linkki tällaiseen uutiseen? Voin toki googlettaa Susannan juttua, mutta jotenkin epäilen, ettei tämä ole se juttu, jonka haluat jakaa.

        > Kysymys on tosiaankin esim. Monsanton toimista maailmalla

        Ja jälleen: Monsanton toiminta on epäeettistä, mutta miten hitossa se liittyy geenimuunteluun? Joo, voivat toki myydä halvemmalla, kun gm-tuotteiden tuottaminen on usein edullisempaa, mikä tietysti vääristää markkinoita jonkin verran... Tai siis ei vääristä, vaan niitä halutaan vääristää erilaisilla mekanismeilla, jotta ehkäistään ulkomaista kilpailua.

        Jotenkin minusta tuntuu, että sinä vastustat pikemminkin vapaakauppasopimusta ja Monsantoa, kun geenimuuntelua. Tai sitten et vain osaa selittää, mikä siinä geenimuuntelussa nyt niin pahaa on.


      • Varsin myötäsukaisen vakaumukselliselta vaikuttaa sinun TheRat kantasi geenimuunteluun. Vallonian varauksellinen suhtautuminen EU:n ja Kanadan väliseen CETA-sopimukseen tuntuu saaneen sinun karvasi pystyyn kuin siilipuolustuksessa. Lähinnä asiaan ja aiheeseen liittyvää keskustelua seuraamalla ja tekstejä lueskelemalla minäkin olen omalla korvien välikön kalustollani geenimuuntelun merkeissä vellovaan ajatusten vaihtoon tutustunut enkä suinkaan väitä olevani kaikkitietäväinen edes siinäkään pohtimisen asiassa.

        Jos todella haluat syvällisempää tietoa geenimuuntelusta ja myös siitä, "mikä siinä geenimuuntelussa nyt niin pahaa on", niin laitan tähän pientä vinkkiä eli rupeapa googlettelemaan vaikka hakukyselyllä "Geenimuuntelu - kritiiki"! Muutama hakukohta tässä ensi alkuun:
        - "Maailma.net, ihana, kamala geenimuuntelu" -ajatusten vaihto, jossa Teemu Teeri ja Liisa Kuusipalo vastaavat aihetta koskeviin kysymyksiin.
        - "Leo Stranius, Geenimuuntelun hyödyt ja haitat: Mitä pitäisi tehdä?" eli asia voi tarkastella puolelta ja toiselta sekä asennoitua vakavissaan myös geenimuuntelun haittoihin.
        - jne.

        Kun netin sivustoilta haeskelee geenimuunteluun liittyvää aineistoa, niin sieltä tulee esille myös geenimuuntelun kohdalla gm-myönteisen tahon pyrkimys vaientaa aihetta koskevaa kriittistä tutkimusta ja kriittistä tutkimustietoa. Mm. Iso-Britanniassa on käynyt juuri niin. Kun UK-kuningaskunta tässä tuli esille, niin itselleni on ollut hienoinen yllätys, että kruununprinssi Charles suhtautuu erittäin kriittisesti geenimuunteluun. Kunnioitukseni häntä kohtaan on lisääntynyt merkittävästi. Walesin prinssi osaa ja uskaltaa ajatella itsenäisesti.


      • Leiriniekka kirjoitti:

        Varsin myötäsukaisen vakaumukselliselta vaikuttaa sinun TheRat kantasi geenimuunteluun. Vallonian varauksellinen suhtautuminen EU:n ja Kanadan väliseen CETA-sopimukseen tuntuu saaneen sinun karvasi pystyyn kuin siilipuolustuksessa. Lähinnä asiaan ja aiheeseen liittyvää keskustelua seuraamalla ja tekstejä lueskelemalla minäkin olen omalla korvien välikön kalustollani geenimuuntelun merkeissä vellovaan ajatusten vaihtoon tutustunut enkä suinkaan väitä olevani kaikkitietäväinen edes siinäkään pohtimisen asiassa.

        Jos todella haluat syvällisempää tietoa geenimuuntelusta ja myös siitä, "mikä siinä geenimuuntelussa nyt niin pahaa on", niin laitan tähän pientä vinkkiä eli rupeapa googlettelemaan vaikka hakukyselyllä "Geenimuuntelu - kritiiki"! Muutama hakukohta tässä ensi alkuun:
        - "Maailma.net, ihana, kamala geenimuuntelu" -ajatusten vaihto, jossa Teemu Teeri ja Liisa Kuusipalo vastaavat aihetta koskeviin kysymyksiin.
        - "Leo Stranius, Geenimuuntelun hyödyt ja haitat: Mitä pitäisi tehdä?" eli asia voi tarkastella puolelta ja toiselta sekä asennoitua vakavissaan myös geenimuuntelun haittoihin.
        - jne.

        Kun netin sivustoilta haeskelee geenimuunteluun liittyvää aineistoa, niin sieltä tulee esille myös geenimuuntelun kohdalla gm-myönteisen tahon pyrkimys vaientaa aihetta koskevaa kriittistä tutkimusta ja kriittistä tutkimustietoa. Mm. Iso-Britanniassa on käynyt juuri niin. Kun UK-kuningaskunta tässä tuli esille, niin itselleni on ollut hienoinen yllätys, että kruununprinssi Charles suhtautuu erittäin kriittisesti geenimuunteluun. Kunnioitukseni häntä kohtaan on lisääntynyt merkittävästi. Walesin prinssi osaa ja uskaltaa ajatella itsenäisesti.

        > Varsin myötäsukaisen vakaumukselliselta vaikuttaa sinun
        > TheRat kantasi geenimuunteluun.

        Kyllä, suhtaudun myötämielisesti geenimuunteluun. Olen toki valmis muuttamaan mielipidettäni, jos siitä jotain ongelmia löytyy. Vielä ei ole löytynyt.

        > Vallonian varauksellinen suhtautuminen EU:n ja Kanadan
        > väliseen CETA-sopimukseen tuntuu saaneen sinun karvasi
        > pystyyn kuin siilipuolustuksess

        Ei. Mistä sinä niin päättelit? Minä olisin vain halunnut:
        a) linkin siihen uutiseen, että tuo vastustus johtui juuri geenimuuntelusta ja
        b) selityksen siitä, miksi geenimuuntelu on paha asia
        Kumpaakaan et tuottanut. Kehoitus googlettaa jotain satunnaisia keskusteluja ei ihan täytä kriteerejä.

        Jos et osaa omin sanoin kertoa, mikä geenimuuntelussa on pielessä, et luultavasti ymmärrä koko asiasta mitään, vaan toistat vain muiden mielipiteitä. Sallittua. Ei järkevää.


      • Maximuumi
        Leiriniekka kirjoitti:

        Esim. Kolumbiassa omaa sikäläisittäin kotimaista viljasiementään käyttäneitä viljelijöitä on saatettu edesvastuuseen, sillä Kolumbian hallitus on tehnyt sopimuksen Monsanton kanssa ja antanut Monsantolle monopolin siemenviljan toimittamisen suhteen. Aitoa ja perinteistä kolumbialaista viljaa on hallituksen määräämänä jopa tuhottu polttamalla! Tämä sama kohtalo on odotettavissa Euroopassa, jos USA ja Kanada päästetään temmeltämään Euroopan maataloudessa niin kuin ne haluaisivat päästä temmeltämään. Japanissa sikäläiset riisinviljelijät ovat vaarassa menettää viljelyn kannattavuuden, jos kanadalaiset pääsevät Nipponin riisimarkkinoille myymään geenimuunteluriisiä suunnilleen puolta halvemmalla ja "luonnollisesti" kanadalaiset ottaisivat haltuunsa riisin siemenmarkkinat. Arvoisa "TheRat", kuvitteletko todellakin, että muuntogeenit ovat periaatteessa hyvä asia vai ahkeroitko tässä yhteydessä sielusi myyneenä propagandistina? Ja konfliktitilanteissa sitten pitäisi vielä antaa ylikansallisille jättifirmoille oikeus saattaa esim. Vallonia/Belgia tai Suomi vahingonkorvausvastuuseen.

        "Esim. Kolumbiassa omaa sikäläisittäin kotimaista viljasiementään käyttäneitä viljelijöitä on saatettu edesvastuuseen, sillä Kolumbian hallitus on tehnyt sopimuksen Monsanton kanssa ja antanut Monsantolle monopolin siemenviljan toimittamisen suhteen. Aitoa ja perinteistä kolumbialaista viljaa on hallituksen määräämänä jopa tuhottu polttamalla!"

        Älä siitä CETA-sopimusta tai TTIP-sopimusta syytä, vaan Kolumbian hallitusta, jos niin on sallinut - mitä vahvasti epäilen, joten voisit vaikkapa todistaa kovan väitteesi.

        "Tämä sama kohtalo on odotettavissa Euroopassa, jos USA ja Kanada päästetään temmeltämään Euroopan maataloudessa niin kuin ne haluaisivat päästä temmeltämään."

        Miksi luulet, että EU:ssa niin kävisi?

        "Japanissa sikäläiset riisinviljelijät ovat vaarassa menettää viljelyn kannattavuuden, jos kanadalaiset pääsevät Nipponin riisimarkkinoille myymään geenimuunteluriisiä suunnilleen puolta halvemmalla ja "luonnollisesti" kanadalaiset ottaisivat haltuunsa riisin siemenmarkkinat."

        Miksi japanilaiset sen sallisivat?
        Muuten sanoisitko jonkun kanadalaisen muuntogeenisen riisilajikkeen.


    • lesslessless

      Tämähän on vain "paikallista sopimista" tyypilliseen eurokraattien tapaan.
      Salassa neuvoteltu, salassa kirjoitettu, 1500s läpyskä sinun parhaaksesi.
      Terv. Monsanto, Goldman Sachs, Bayer, Shell, ...

      https://www.youtube.com/watch?v=L9inPBS98cs

      Vapaakauppaan tarvitaan 1500s sopimus?????

    • W.Leiriniekka

      Olivatko kanadalaiset niin kaukaa viisaita, että he tiesivät Trumpin menestyvän USA:n presidentin vaaleissa ja sen vuoksi kiirehtivät saaman sopimuksen EU:n kanssa allekirjoitetuksi ennen Jenkkilän vaaleja. Nyt vaalien jälkeen taitaa käydä niin päin, että TTIP-sopimus lykkääntyy pitkälle tulevaisuuteen ja saattaisimme ehkä arvioida, että hyvä silleensä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      61
      2079
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1708
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1418
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1389
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      237
      1337
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1195
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1166
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      351
      1109
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      326
      1100
    Aihe