Seksi naisen vallankäytön välineenä parisuhteessa

naisenhöynäyttämä

Meillä on tyypillinen epätasa-arvoinen tilanne, jossa miehellä (eli minulla) on enemmän seksihaluja kuin vaimolla. Vaimo käyttää seksiä häikäilemättömästi vallankäytön välineenä.

Tapoja:
- kieltäytyy seksistä rangaistukseksi, jos joku asia ei ole päivällä mennyt hänen mielensä mukaan (hermostuminen voi olla mielivaltaista ja vaikeasti ennustettavaa)
- ennen seksiin suostumista kiristää lupauksia, esim. saa nukkua pitempään aamulla miehen hoitaessa lasten aamuhommat
- myöntyy saatuaan lupauksen

Epäsuorempaa vallankäyttöä on väittää, että toimimalla naisen tahdon mukaan naisen halut lisääntyvät. Katteettomilla lupauksilla vilkkaammasta seksielämästä minut on saatu luopumaan kaikesta vapaa-ajasta ja ottamaan yhden toisensa jälkeen vaimon aiemmin tekemiä töitä muutoinkin täyden päiväni velvoitteiksi.

Luulen, että vaimoni on tässä asiassa tyypillinen blondi. Hän kokee väitehetkellä aidosti, että häntä oikeastikin haluttaisi enemmän, jos mies tekisin tämän, tuon ja sen. Tultaessa tulevaisuuteen, jossa mies jo seksin toivossa hoitaa vaimon toivomuksesta tämän, tuon ja sen, nainen huomaakin halukkuuteensa vaikuttavan myös näiden, noiden ja niiden asioiden tekemisen. Jos mies tekisi nämä, nuo ja ne, sitten haluja riittäisi, nainen vakuuttelee. Ajatelkaa, että parisuhteen osapuolista vain yksi eli katteettomilla odotuksilla orjaksi höynäytetty mies ei enää usko naisen biologisia seksihaluja suurempiin seksihaluihin. Mutta nainen on mielestään niin henkinen olento, että on naista loukkaavaa väittää, ettei mies voisi naisen tahtoa täyttämällä lisätä naisen seksihaluja.

70

2562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietävänainen

      Anna sille naisellesi piiskaa ja pistä homma järjestykseen. Ei se nainenkaan tuosta nössöydestäsi pidä. Kunnon rajat, vaikka pihtaisi ja kitisisi.

      Ja suhteessa pitäisi arvostaa toista ja tehdä hyvää toiselle. Sun naises ei oikein tajua tätä, mutta "vaadi" käytökselläsi ryhtiä hommaan.

      • hljlklnmkmjk

        Samaa mietin tosta nössöydestä. Tai tuosta, tästä ja siitä nössöydestä.
        Hae seksiseuraa sieltä mistä saat.


      • tottakuinpukki
        hljlklnmkmjk kirjoitti:

        Samaa mietin tosta nössöydestä. Tai tuosta, tästä ja siitä nössöydestä.
        Hae seksiseuraa sieltä mistä saat.

        Korvista kii ja parrua perseeseen. Siitä naiset tykkää ja hykertelee viikon kunnon panon jälkeen.


    • 88675

      Vaikutat vähän laiskanpuoleiselta mieheltä :). Mitä jos ihan vapaaehtoisesti tekisit kokoajan jotain kotihommia ja oikein "ryöstäisit" lasten hoidon itsellesi? Vaimosi kenties vain yrittää seksin avulla tasapainottaa teidän tekemisiä perheessä... Ja onhan sekin selvää, ettei paljon hommia paiskivana naisena jaksa enää kiinnostua seksistä. Usein miehetkin vaipuvat seksin suhteen "koomaan", jos ovat stressaantuneita.

    • kalkkia

      Et ole ainut, jos aikoinani tein jotain vain miellyyttääkseni naistani hän lupasi hyvää ja nautinnollista seksiä sellaista kuin haluan. Minä täytin osani ja kun tuli seksin aika yllättäen en saanutkaan. Toisin sanoen kusetusta, kerran sanoin et miks tekisin jotain puolestasi kun et kuitenkaan anna seksiä vaikka lupaat. Vaimo sanoi etä voihan sitä luvata vaikka mitä.

    • Huomaatkoeron

      Kannattaisi ihan alusta lähtien seurustella vain sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa harrastaa seksiä yhdessä. Sen sijaan, että huolisi jonkun, joka antaa, jos antaa.

      • avaaja

        Vanha sanonta väittää, että jos laittaisi purkkiin herneen aina seksin jälkeen suhteen ensimmäisenä vuonna ja sen jälkeen ottaisi herneen pois aina seksin jälkeen, purkki ei tyhjenisi ikinä. Onneksi itsellä ei ole ihan noin huono tilanne. Sanonta kuvastaa silti hyvin, että alun perusteella on ihan turha yrittää ennustaa seksielämän vilkkautta 10 tai 20 vuotta suhteen alusta. Alussa naistakin kiinnostaa kovasti, sitten harvemmin. Huomatessaan kysynnän olevan kovempaa kuin tarjonta, alkaa vallankäyttö.


      • Anonyymi

        No tuota... Eikös kaikki näytä parastaan seurustellessaan? Ja jos tuolloin jotain viitteitä ihmisen luonteessa huomaa, ei niitä umpirakastuneena huomaa, mutta takaraivoon ne kyllä jää ja sitten myöhemmin, kun ollaan ns saman katon alla, alkaa näkymään ne ilkeämmät piirteet ja muistatkin sitten jo ne "takaraivoasiat" ja ajattelet "voihan v***u".


      • Anonyymi

        no per@ana kun se alku ei kerro mitä on 15v päästä. toinen voi muuttua säätäjäksi ehdollistavaksi kaiken kieltäväksi yoisen syyttäjäksi


    • Brjrjrkttjh

      On teillä miehillä vaikeeta tuo elämä kun seksi on noin tärkeetä. Naiset pärjää ilmankin.

      • 1213743

        Onhan se. Sisään rakennettu addiktio. Vieroitusoireet pilaavat olon, vaikka on ollut jo 15 vuotta kuivilla.


    • Tahtooaina

      Karmeita kokemuksia teillä, olen jo 50 nainen ja aina saanut olla puutteessa avioliitoissani ei olis tullu mieleenkään pihdata tai kiristää. Tommonen on jo sairasta. Etsi hyvää sexiä kerranhan eletään Voimia

      • HaluttaaKyllä

        Ihan samaa ajattelin.

        Tiedän, että on haluttomiakin naisia (pilattu kasvatuksella?), mutta kyllä minusta olisi suuri menetys, jos meillä ei olisi puolisoni kanssa aktiivista seksielämää. Aivan sama onko roskapussi viety tai viemättä silloin, kun on tilaisuus fyysiseenkin rakkauteen eli seksiin kumppanin kanssa.


    • Miksi naisen ylipäätään kuuluisi aina hoitaa lasten aamuhommat ja mitä kaikkia kotihommia teillä nyt onkaan? Aktiivinen, oma-aloitteinen osallistuminen on kuumaa, väkisin seksin (tai minkä tahansa muunkin asian) toivossa tekeminen ei ole, se on pikemminkin painostavaa.

      Ja toisekseen, onko teidän seksielämänne aidosti tyydyttävää myös vaimollesi? Nimittäin hyvästä seksistä ei tee mieli pihdata. Koittakaa joskus jossain neutraalissa tilanteessa, esimerkiksi autossa, keskustella molempien toiveista. Vältä syyllistämistä ja kuuntele aidosti vaimoasi. Jos vaimo alkaa syyllistää, koita pitää pää kylmänä ja sanoa, että haluaisit vain teidän yhteisen hyvän nimissä puhua.

      Ja ehkä tiesitkin, mutta naiset tarvitsevat usein enemmän lämmittelyä. Oletko kosketellut vaimoasi päivän aikana muuten, vai kylmiltäänkö sitä seksiä pitäisi alkaa harrastaa? Oikeasti, esimerkiksi kaulaan ja niskaan pussailemalla kesken arkiaskareiden voi saada ihmeitä aikaan. :)

      Äläkä ota näitä asioita tylsinä pakollisuuksina, sillä keskustelu, koskettelu, kehuminen ja halun osoittaminen palkitsevat vielä! Ja varmasti itsekin alat tykätä niiden antamisesta, kun huomaat, mitä niistä seuraa. Ja vaimokin todennäköisesti alkaa huomioida sinua ihan eri tavalla. :) Toivottavasti saatte tilanteen kuntoon!

    • Elämänneuvo

      Naiselle pitää selkeästi osoittaa hänen paikkansa. Naisen velvollisuus on antaa kun mies niin sanoo. Eli ei pidä kysellä ja anella. Jos ei passaa, niin mittaria alle ja parempaa palvelua hakemaan.

    • Ajattelepa

      Minun kohdallani pihtaaminen -puhumattakaan kiristyksestä- johtaa eroon.
      Nainen ja mies ovat kumpikin tehty naitavaksi...

    • Nautinsiistäysin

      Ota kuule kakkonen jolta saat aina hyvää seksiä. Näin se meilläkin sujuu. Vaimo kun ei anna menen toisen tykö. Kyllä se tietää mihin se johti kun ei seksiä anna. Ilmoitti vain että käy pussis tyhjentämässä siellä missä aikaisemminkin. Olin järkyttynyt mistä helvetistä tiesi? Olen ollut tarkka etten kiinni jää. Yritin kysellä asiaa mistä niin epäilee sanoi vain " kyllä ne lortot maineensa kantaa" no käyn sitten siellä kun ei näy haittaavan asia kotona. Naiset osaavat olla kyllä julmia. Jos olisin aikanaan tiennyt tämän en olisi ottanut tätä enkä olisi tuota kakkostaan tarvinnut. Naisilla on todella valta ja käyttävät seksiä hyväksi.

    • Tähän voisi sanoa , että: vedä käteen!

      Ole mies suhteessa. Älä alistu tuollaiseen vallankäyttöön.

      Edellämainittu ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei sinun tarvitsisi tehdä kotihommia. Se tekee, joka ehtii.

    • yhyyt

      Teillä on koko asia ymmärretty väärin. Ei se ole kauppatilanne, ei siinä ole antajaa tai saajaa. Jos se on niin, silloin et ole osannut vietellä, antaa nautinnollista seksiä. Ei kukaan nainen syty kysymyksellä "saanko", tai vielä vähemmän keskustelemalla "kuka vie roskapussin". Tuskin kukaan uroskaan.

      Pihvikin pitää paistaa ennen kuin se syödään. Naisen kiihottumisessa ja orgasmin saamisessa toimii sama sääntö kuin formula 1 auton renkaissa, ei toimi lämmittämättä! Siihen lämpenemiseen menee eri naisilla ja eri tilanteissa hyvinkin erilainen aika. Osaatko käyttää muita hellyyden osoituksia, kuin "panettaa kovasti"?

      Kerroit miten vaimosi kiristää, jätit kertomatta miten lähestyt häntä, kuinka lämmittelet vaimoasi saadaksesi hänen himot heräämään?

      • kaikkeaonkokeiltu

        Kaikkea on kokeiltu. Vaimo saa orgasmin lähes joka kerta, kun harrastetaan seksiä - ei ole siitä kiinni. Hän tykkää seksistä, kun häntä haluttaa eli on tietty aika kierrosta. Halailemalla ei voi lisätä naisen haluja, mutta erehtymällä jättämään halaamatta ja roskapussin viemättä voi ne vähäiset kiintiöhalut viedä. Synkkää on, ei se käteenvetäminen samaa merkitse. Ei viitsi vieraisiinkaan mennä, kun ei pystyisi enää itseään katsomaan peiliin. Kastraatio kai tässä pitää hakea, sittenpä saisi itse olla ilman.


      • yhyyt

        "Kaikkea on kokeiltu"?
        Edelleen jätät vastaamatta, mitä teet, miten teet, ja mitä on kokeiltu?
        Seksuaalisuus, aistillisuus, ei ole halailua ja roskapussin viemistä.
        Minä halaan kaikkia tuttujani. Roskapusseja en heille tarjoa.

        Ymmärrätkö, mitä tarkoittaa seuraavat sanat, vietteletkö naisesi?
        Montako aistia sinulla on? Käytät halatessasi vain yhtä.


      • lijowiw
        kaikkeaonkokeiltu kirjoitti:

        Kaikkea on kokeiltu. Vaimo saa orgasmin lähes joka kerta, kun harrastetaan seksiä - ei ole siitä kiinni. Hän tykkää seksistä, kun häntä haluttaa eli on tietty aika kierrosta. Halailemalla ei voi lisätä naisen haluja, mutta erehtymällä jättämään halaamatta ja roskapussin viemättä voi ne vähäiset kiintiöhalut viedä. Synkkää on, ei se käteenvetäminen samaa merkitse. Ei viitsi vieraisiinkaan mennä, kun ei pystyisi enää itseään katsomaan peiliin. Kastraatio kai tässä pitää hakea, sittenpä saisi itse olla ilman.

        Eli siis vaimoa haluttaa osan kuukaudesta? Eli jokusen kerran kuussa? Lisäksi välillä antaa sinun mieliksi? Ja mitä sinä valitatkaan?


      • naisetnenaiset
        lijowiw kirjoitti:

        Eli siis vaimoa haluttaa osan kuukaudesta? Eli jokusen kerran kuussa? Lisäksi välillä antaa sinun mieliksi? Ja mitä sinä valitatkaan?

        "Eli siis vaimoa haluttaa osan kuukaudesta? Eli jokusen kerran kuussa? Lisäksi välillä antaa sinun mieliksi? Ja mitä sinä valitatkaan?"

        Mitäpä syytä miehellä on valittaa, kun naisen seksitarpeet tulee ilmiselvästi tuossa suhteessa tyydytettyä?


      • Turbo72

        Ööö... Eikö tuo määrä nyt menettele kenelle tahansa miehellekin? Ei ole kovin kummoista ongelmaa! Sympatiat on niiden puolella, joilla on ihan oikea ongelma, ja seksi on loppunut parisuhteesta, tai sitä on vain muutaman kerran vuodessa. Se jos seksiä mun muutaman kerran kuukaudessa, ei ole ongelma. Herää jätkä, teet meistä miehistä idiootin oloisia. Oletko ihan kakara?


    • Minusta molempien pitäisi yrittää kykyjensä mukaan tehdä kumppaninsa onnelliseksi. Silloinkin, kun ei aina itseään niin huvittaisi. Ja se pätee niin seksiin, kotitöihin kuin vaikka toisen kuuntelemiseen ja henkiseen läsnäoloon.

      Ja jos jatkuvasti tuntuu siltä, että uhrautuu suhteessa enemmän kuin saa takaisin, niin kannattaa vissiin erota. Muuten katkeroituu.

      • 9859344

        Katkeroituminen on viisastumisen merkki.


    • pettynytsuhteeseen

      Naiset käyttää aina naisellisia avuja tilaisuuden tullen hyväksi, seksi on tyypillinen... ensin annetaan miehen ymmärtää että jos teet jotain kumppanisi hyväksi saat kosteaa karvalaukkua ja sitten vähän paljasta reittä näkyviin niin johan on mies valmiina, menin itsekin tuohon pommiin aikoinaan. Nainen saa monenlaista kun lupailee kuumaa seksiä mutta todellisuus on jotain muuta.

      • tollosinuhe

        Jep, neferneferneferit kusettavat sinuheja 6-0. Järki on päässä, mutta ei sitä pysty panetukselta käyttämään.


      • miehinennäkökulma

        Aika ikävästi puhut rakastelusta. Et siis kunnioita naista kuin karvalaukkuna? Ansaitset siis sen mitä saat.


    • yksitie

      Ilmoita Naisellesi, että elämä on mennyt seksin osalta liian vaikeaksi. Otat oman käden avuksi ja katsot miten vaimosi suhtautuu tilanteeseen. Jos tekee aloitteen, niin kerrot - "sorry, juuri ehdin tyhjentää kassit, koitetaan hommailla huomenna saunan jälkeen" eli ilmaiset ettet sorru enää kiristykseen...

    • sjsopije

      Tulee mieleen että siellä on parisuhteessa kaksi toopea...

      Ensiksikin nainen: Seksin käyttö vallanvälineenä on todella ala-arvoista ja typerää. Se vie suhteesta aidon romantiikan ja intohimon. Nainen tekee haittaa myös itselleen, koska ei aidosti mieti, että miten voisi itse himoita enemmän, eikä pohdi miten sitä miten hän hyväksikäyttää miehen tunteita.

      Toisekseen mies: Mikä on miehen laiskuuden taso, jos naisen täytyy esimerkiksi seksin avulla painostaa miestä hoitamaan lapsia aamulla, että väsynyt nainen saa nukkua? Eikö mies automaattisesti hoitaisi lapsia aamulla, jos nainen tarvitsee unta? Ja eikö mies osallistu ahkerastu koko ajan kodin ja perheen töihin, jos puolison täytyy niihin miestä painostaa???

      Ei minun tarvitse käskeä miestäni tekemään hommia. Hän tekee niitä ihan omasta aloitteestaan. Ja jos minä vaikkapa olen väsynyt, niin mies pitää huolen siitä, että saan levätä. Me molemmat teemme reippaasti hommia, ja pidämme myös huolen lepäämisestä.

      Enkä minä käytä seksiä kiristykseen. Ihan aina ei tee mieli, mutta sitten sanon sen avoimesti, ilman mitään uhkailuja. Eikä mieheni edes haluaisi seksiä kanssani, jos se tapahtuisi vain siksi, että minä "annan". Mieheni(kin) mielestä seksiä harrastetaan siksi, koska molemmat sitä haluavat. Meillä seksiä on vähintäänkin viikottain, ja hyvin tyytyväisiä ollaan.

      Yleensä arkisin minä nousen aiemmin lasten kanssa, mutta sitten viikonloppuisin minä jään sänkyyn pötköttämään ja mies nousee lasten kanssa. Näin vaan tapahtuu, ei asiasta ole tarvinnut keskustella.

      • vainnaiseltaonnistuu

        "Meillä seksiä on vähintäänkin viikottain, ja hyvin tyytyväisiä ollaan."

        Vain nainen voi kirjoittaa miehen puolesta, että kerran viikossa saa miehen pysymään tyytyväisenä. Tosiasiassa luultavasti vain sinä olet suhteessanne tyytyväinen määrään.


      • Edellinen

        Kyllä meillä minä, nainen, voisin haluta useamminkin, mutta olen tyytyväinen tähän määrään. Mies on hyvin ilmaissut itseään, että kerran viikossa on sopiva. Joskus innostuu toiseenkin kertaan, jos oikein lämmittelen. Kahta kertaa enempää mies ei halua, kun menee heppikin liian helläksi. Älä siis yleistä, halukkuuden tiheys vaihtelee eri ihmisillä. Meidän parisuhteessa on pystytty puhumaan siitä, mikä on ideaalimäärä, ja miehen mukaan se on kerran viikkoon.


      • ihmemiessulla

        Normaalimies tarvitsisi seksiä 3-5 krt/vko, normaalinainen sen 1 krt/vko. Puhumaan on kyetty, puhetta maailman mahtuu. Mitään ongelmaa ei tosiaan olisikaan, jos seksin tarve olisi naisen kerta viikossa -tasolla!


      • Pettttt

        Normaali mies? Lasken kyllä itseni hyvin normaaliksi mieheksi. Olen terve 45v, lapsia on, vaimo on, töissä käyn, riittävän älykäs, pari harrastusta, hetero, normaalin näköinen... Ja kerran viikossa on aivan riittävästi.


      • oleonnellinen

        Olet normaalin rajoissa, mutta seksuaalinen halukkuutesi on tavanomaista miestä vähäisempää. Luultavasti se on etu parisuhteen kannalta, koska harva nainen pitkällä aikavälillä haluaa seksiä enempää kuin kerran viikossa.


      • Turbo72

        Mistä tämä luulosi kumpuaa? En minäkään sen useammin tarvitse. Joillakin viikoilla on kiva kiksauttaa parikin kertaa, ja joskus menee huomaamatta kaksi viikkoa ohi, ilman sen suurempaa ongelmaa. Vaikka sinä olet kuin teini 5 kertaa viikossa haluinesi, niin älä ymppää muita samaan ongelmaan. Ihan lääketieteellisesti on todettu, että miehen terveydelle tekee hyvää säännöllinen laukeaminen, ja lääketieteessä se tarkoittaa laukeamista kerran viikossa tai parin viikon välein. Se ei tarkoita että pitäisi laueta useammin. Eikö sinulla ole elämää?


      • eturauhassyöpäävastaan

        "Ihan lääketieteellisesti on todettu, että miehen terveydelle tekee hyvää säännöllinen laukeaminen, ja lääketieteessä se tarkoittaa laukeamista kerran viikossa tai parin viikon välein."

        Onhan tuokin tietysti tyhjää parempi, mutta oikeasti tutkimukset puhuvat vilkkaamman seksielämän terveyshyödyistä:

        "Kymmenen vuoden seurantatutkimuksen mukaan kaksi orgasmia viikossa pienentää miesten kuolleisuutta. Orgasmissa vapautuvan hormonin on todettu vähentävän keski-ikäisten miesten sydäntautiriskiä.

        Viisi siemensyöksyä viikossa saavien miesten riski sairastua eturauhassyöpään on viidenneksen pienempi kuin niillä, jotka ejakuloivat harvemmin kuin kahdesti viikossa.

        Seksin harrastaminen ainakin kerran, pari viikossa on yhteydessä myös vahvempaan vastustuskykyyn."
        http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1441163575098


      • Anonyymi

        Kysehän on siitä mikä taso kodissa vaaditaan töiden suhteen


    • Roksi

      Minkä helvetin takia vaimon pitäisi antaa seksiä palkaksi siitä että hoidat lasten aamuhommat?! Siis sä sanot: Minä hoidan lasten aamuhommat jos sinä annat seksiä?
      Muistutukseksi sinulle: Olet itse 50 prosenttisesti vastuussa omista kersoistasi, olet ne tähän maailmaan väsännyt. Et siis voi vaatia palkioita siitä että omalta osaltasi huolehdit omista kersoistasi!

      Olet 50 prosenttisesti vastuussa kodin kaikista puuhista muutenkin. Olet mennyt sen naisen kanssa naimisiin; ilmeisesti vapaaehtoisesti. OLet kaikesta vastuullinen ihan kuin vaimokin, et voi olettaa että vaimolle kuuluu automaattisesti työt, mutta sinulla on oikeus saada palkkio jokaisesta suoritetusta puuhasta!

      Vaimosikin on yksi aivoton, epäitsenäinen typerys kun suostuu tuollaiseen kaupankäyntiin. Hän on alentanut itsensä huoraksi joka käy kauppaa seksillä. Avioliitto ja papin edessä käyminen ei muuta asiaa miksikään, huoraaminen on huoraamista ja huoran palveluksen ostaminen on huoralta palveluksen ostamista ja sillä sipuli.
      Sinä et lyö seteleitä kouraan vaan lupaat tehdä joitain puuhailuja jotka sinulle kuuluisivat ilman muuta. Siksi jos seksiin liittyy kaupankäyntiä, se on AINA huoraamista vaikkei seteleitä vaihdettaisikaan!

      Olette ansainneet toisenne. Onnittelut, olette muuttaneet parisuhteenne likaiseksi huoraamiseksi. Ja sinä olet se joka on alentanut vaimonsa lutkaksi. Olet myös se joka valittaa täällä sitä ettet saa henkilökohtaiselta lutkaltasi tarpeeksi hyvää palvelua vaikka hoidat omia kersojasi!!

      • nykyajantasa-arvoa

        "Olet 50 prosenttisesti vastuussa kodin kaikista puuhista muutenkin."

        Ei ihan. Mies on 50-prosenttisesti vastuussa "kodin töistä"* silloin, jos mies käy töissä ja nainen on kotona. Jos molemmat käyvät töissä, miehen osuus töistä on 80 %, jotta nainen voi kokea suhteen tasa-arvoiseksi. Toiset on vaan tasa-arvoisempia kuin toiset.

        * "Kodin työt" tarkoittaa ns. välttämättömyystöitä, jotka nainen haluaa tehtävän, mm. kalusteiden järjestyksen muuttaminen.


      • sssaraa

        Mikäköhän kommentti tuokin oli. Todistetusti miehet tekevät vähemmän kotitöitä kuin naiset (pohjoismaista vähiten), ihan niitä pakollisia kuten ruuanlaitto, siivous, tiskit, pyykinpesu jne. tähän päälle vielä huolehtivat lapsista huomattavan paljon enemmän kuin miehet. Näin siis, vaikka molemmat kävisivät töissä. Onneksi suuntaus on paranemaan päin.


      • heikkomies

        Useissa perheissä nainen kaipaa sitä viikkosiivousta. Mies ja lapset eivät aina koe sitä välttämättömäksi. Nainen määrittelee, mitkä työt ovat tärkeitä ja edellyttäisi niihin mieheltä 50 %:n osallistumista kokeakseen "tasa-arvoa". Itsellä se 50 % ei riitä, teen keskimäärin selvästi enemmän. Olen siis heikko mies, jota nainen seksillä hallitsee.


      • Anonyymi

        Seksiä haluaminen on luonnollista eikö se ole paremminkin pyrkimys kuin pyrkimys siihen et halut erilaiset joista ongelmia. Ja tämä seksi ilman kaupankäyntiä ja vaatimuksia


    • olisikohomonahelpompaa

      Homopareilla väitetään olevan siinä mielessä parempi tilanne, että seksiä saa helposti, kun panettaa, ja ilman unettavan pitkiä lämmittelyjä. Lesbot taas jaksavat silitellä toisiaan tunnista toiseen ilman mitään tarvetta siirtyä sen pidemmälle. Mutta ei sitä heterona pysty homoksi ryhtymään, joku alkukantainen vietti naisissa vain vetää, vaikka usein vituttaa.

    • Neronero

      Jo on menny oudoksi meininki suomessa.Tuhero on kortilla jos ei vie roskia tai osallistu kodin pyörittämiseen. Onneks en oo törmänny ko. pihtareihin. Ps.kyllä roskat kulkee ilman pihtaamistakin.:-)

    • 7268

      Noinhan siinä taitaa käydä jos keskivartalon reaktiot ovat omaa tahtoa ja järkeä hallitsevammat.
      Tekstisi viestii, ettet välitä vaimosi tunteista mitään. Muutenhan menetys olisi molemminpuolista.

      Ymmärrän sen, että puoliso, kumpi tahansa, ottaa huomioon kumppaninsa työtaakan ja silkasta hyvästä tahdostaan haluaa keventää sitä mutta "kaupan käynti" kotitöillä tuntuu varsin oudolta!

    • seksillähallitsevat

      Naiset ovat kautta historian hallinneet seksillä miehiään. Et ole ainoa, tuttu kuvio monissa suhteissa. Jossain vaiheessa mies kyllästyy ainaisiin "ei tänään", "päätä särkee". Lähtee sitten vieraisiin.

    • sssaraa

      Suhteenne on hataralla pohjalla, kun kerran noin on. Korjataksesi seksielämää, teidän tulisi korjata henkistä elämäänne. Kun se sujuu, sujuu seksikin.

      Itselläni on tiedossa useampiakin ystäviä, joilla on "pihtaava" mies. Oikeastaan tämä on jo maailmanlaajuinen trendi, esim. Japanissa.

      • suloinenkostokaaneitoimi

        "Itselläni on tiedossa useampiakin ystäviä, joilla on "pihtaava" mies. Oikeastaan tämä on jo maailmanlaajuinen trendi, esim. Japanissa."

        Ehkä he pihtaavat kostoksi katkeroituneina siitä, että vaimo ei anna ja käyvät sitten vieraissa tyydyttämässä tarpeensa.

        Itsekin olen kokeillut sitä kostoksi pihtaamista. Valitettavasti se on haitallisempaa miehelle itselleen kuin naiselle.


      • luultavastinoin

        On miehelle nöyryyttävää, kun nainen kerta toisensa jälkeen sanoo ei tänään, en jaksa.

        "Jotkut miehet ovat kertoneet, että he ovat polttaneet näppinsä niin monta kertaa, että pysyttelevät etäämmällä ja käyvät vieraissa. Kysyin eräältä miesporukalta, minkälaisia torjuvia viestejä naiset antavat heidän tehdessään aloitteen seksiin. Miehet kertoivat, että ensin on imuroitava tai vaikka sulatettava jääkaappi. Vähintäänkin biojätepussi on vietävä ulos, jos ei muuta syytä löydy. Mies saattaa käyttää aikaa päättelemällä, milloin toinen on valmis seksiin ja pohtii, että onkohan nyt oikea aika yrittää.

        Miehet ovat biologisesti seksuaalisempia kuin naiset ja siksi seksi on heidän mielessään enimmän aikaa. Kun mies haluaa seksiä ja kumppani ei, hän kokee tulevansa torjutuksi, ellei saa sitä. Kokiessaan jatkuvasti torjuntaa, hän kadottaa kosketuksen itseensä. Mies saattaa alkaa himoita naisia, jotka eivät ole vielä torjuneet häntä."
        http://anna.fi/seksi/artikkelit/miesten-ja-naisten-erilaiset-seksuaaliset-tarpeet


      • Nyhhörölömönylökolo

        Olen paljon kuullut ja monenlaista juttua noilla miesten yhteis majoitus kämpillä. Joku kertoi, ettei hänen vaimonsa ole koskaan kiinnostunut seksistä, hän haukottelee nainnin aikana ja saattaa puhua vaikka, että se on huomenna pyykkipäivä ja verhotkin on pantava pyykkiin(haukotus). Se tuo meijjän poika on jo melko osaava (haukotus). Siis näin ja tätä rataa Suomalainen aviosippa nainen yleensä on. Kihlaus aikana heistä useampi on kuten nainen mutta sen jälkeen- maatuska mikä maatuska!! Sitten noin kuukauden kuluttua alkaa ne vallan kaappaus yritykset jotka kohdistuvat hänen mieheensä tasaarvon nimissä. Miehen käsivällisyys kokeillaan että miten pitkälle häntä voi ärssyttää. Monet naiset ikään kuin kerjäävät turpiinsa ja siinä vaiheessa kun mies tämän turpaan lyönnin antaa lähtee ero prosessi liikkeelle.
        Älä hyvä veli luota tämän ajan naiseen! Älä hommaa hänen kansaan kakaroita älä tee hänen kassaan taloa. Turvaa omaisuutesi ainakin siten, että teet avio ehdon. Siis siten ettei nainen pääse naima oikeuden nojalla käsiksi omaisuuteesi. Yhteiskunta on jo muutenkin erotilanteessa Suomessa naisen puolella tee siis kaikki voitavasi oman etusi turvaamiseksi jos Suomalaisen akan kassa paneudut porukoihin.
        Tasaarvo ja siitä kiisteleminen on Suomessa suurin tekiä siihen, että täällä joka toinen pari eroaa suhteessa siihen kuinka paljon avioliittoja solmitaan. Ei se ole hyvä, niin kuin luullaan. Jehova seurakunnan piirissä sanotaan näin, että ei laivakaan kauan kulje kurssissa jos sitä ohjaa kaksi perämiestä, raamatullisen käsityksen mukaan mies on se joka perhettä johtaa, mutta miehenkin on muistettava asemansa edellyttämät vaatimukset. Jumala antoi naisen miehen avuksi, eikä tämä homma muuten toimi.


    • noinhansemenee

      "Nainen vastaan mies

      Miehen ja naisen välisessä suhteessa seksistä tulee ongelma, kun toinen on aktiivinen ja toinen ei. Sirkku Tukiainen törmää vastaanotollaan yhä useammin siihen, että nainen päättää parisuhteessa kaiken seksiin liittyvän.
      Kun mä en vaan halua!

      – Jos mies haluaa seksiä, hänen pitää käyttäytyä, Tukiainen muotoilee nykynaisen vaatimuksia. Nainen suostuu seksiin, jos mies esimerkiksi imuroi tai ottaa muuten huomioon."
      http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/seksille_aikaa

      • 7268

        Ei kaupankäyntiä vaan pelkästään mielihyvän tuottamisen vuoksi.

        Meidän seksiharrastuksemme on kompromissin tulosta.
        Minä olisin aktiivisempi mutta ilmapiirin vuoksi olemme päätyneet ka. 2 sessiota / viikko. Joskus useammin, joskus, kuten tällä viikolla, kerta vähemmän. Koskaan ei 0-linjaa.

        Jos sattuu, syystä tai toisesta, menemään useampi päivä ilman sessioita, niin minusta tulee pahantuulinen. Epäilen vaimoni kuitenkin säätelevän seksiä päädyttyään johtopäätökseen, että pari kertaa viikossa pitää minut siedettävällä tuulella.
        Kuitenkin arvelen noiden muutaman viikkokerran johtuvan siitä, että 68v nainen haluaa todistuksen haluttavuudestaan vielä vanhoilla päivillään!


    • piparintuoksu2

      Naiset ovat käyttäneet seksiä vallan välineenä sekä saadakseen tahtonsa läpi vuosisatoja tuo nyt mikään uusi asia ole. Kyllä naisenikin lirkutteli tuli syliin ja kiehnasi kun halusi jotain ja ellen heti lämmennyt jollekin asialle ni siten luvattiin jos jotakin. Kyllä siihen itsekin sortui teki asioita mitä ei muuten tekisi mutta kyllähän se kuuma kihkeä seksi "oman maun" mukaan voittaa.

    • naisenapuutteessa

      Saisinpa minäkin seksiä vaikkapa kerran viikossa edes, enkä esileikkejä ole koskaan tarvinnut..

    • Ammattipanija

      VARMA NAKKI! Joka kerta kun saat, ala jättää naisen yöpöydälle 20 €uroa, mutta vain kakskymppiä, se ilmentää lähinnä narkkaripanoa ! Taatusti tyyli muuttuu ja syntyy keskustelua.... Jos saat todella hyvän panon hoitoineen, jätä viiskymppiä..... se tulee ahneeksi ja homma alkaa hoitumaan !! Ps. vähennät ne sit ruokarahoista ! ;)))

      • äölåple

        Perus huora maksaa 200e tunnissa/ tai kerta. Ilman mitään erikoisuuksia, eikä mikään laatutason huora. Että lähdetään nyt liikkelle siitä taksasta siinä yöpöydällä. Sulla jäi nolla pois. Muutoin ihan toimiva idea, mutta oikealla ja kilpailukykyisellä rahamäärällä myös mies tietää että minkä arvoista se antaminen ilman omaa halua on. Miettii sitten että montako kertaa viikossa haluaa, jos nainen ei halua...

        Ja jos jättää ruokarahoista pois, mikäli sellaisia mieheltä perheelle tulee, niin voi olla syömättä, jos on valinnut käyttää rahansa seksiin.;)


    • 26667

      Omapa on vikasi koska olet noin pahasti seksiin addiktoitunut ja lisäksi olet heikko mies jota on seksin avulla helppoa alistaa.
      Tasa-arvo on on täyttä roskaa ja epätodellisessa maailmassa elävien heikkojen ihmisten toiveuni.

      Et ole ainoa heikko mies jota nainen kontrolloi seksin avulla.
      https://www.youtube.com/watch?v=t95mggJC9tI

    • Poikittain

      Hyvän kerran jälkeen sanelet ne omat säännöt lisäykseksi. "Joo, hoidan siis lapset aamulla kuten sovittin, mutta mulla on oma vaatimus. Joka kaupankäynnin jälkeen piiskaan sut sitten lopuksi, ja se alkaa nyt". Ja sitten vaimo polville poikittain, ei tarvi kun vähän lämmitellä, niin huomaa jujun. Olet tajunnut mitä vaimo pelaamisellaan kerjää. Siitä voi tulla kivakin leikki, miestä se susta hakee, ei käskyläistä.

    • kullervokaataja

      200€ nainen(huora) on sit viimesen päälle kropalla ja tisseillä varustettu ahnaasti "meisseliä" käyttävä herkku! Ei läskiä ei näppyjä pakaroissa... 20€ saa löysällä mahalla,reidellä, pakaroilla varustettua kotilahnaa.

      • tympeitäjuttuja

        Sen verran on vielä itsekunnioitusta jäljellä, että huorista ei jaksa innostua, vaikka olisi miten puutteessa. Voisi saada sukupuolitaudinkin, yäk.


      • Fllmn

        Ei ole... 200€ huora on tavallinen 40 nainen, jolla on lumpahtavat vaatteet. Varma tieto.


    • Brjrjrkttjh

      Huorat sanoo asiakkaitaan turskiksi. Turska ja kotilahna, siinäpä pari.

    • fukfuk

      Teillä on nyt jokin pielessä suhteessanne. Pahastakin. Jos vaimo asettaa seksille ehtoja, hän ei TÄYSIN VARMASTI nauti seksistä kanssasi, puhumattakaan että rakastaisi sinua. Etkä sinä häntä. Muuten tekisit osuutesi kotitöistä ja antaisit vaimon nukkua niin, ettei hänelle tulisi mieleenkään asettaa seksille ehtoja.

    • Lokösuuhalo

      Vaikuttaa siltä, ettei naisellasi ole yleensäkkään seksi haluja, kun ne skstaamiset on häneltä näin ostettavissa. Hän on tyypillinen Suomalainen nainen eli puoliksi mies.

    • hullumaailma

      Munkin naiseni on käyttänyt seksiä kiritämisen välineenä.

    • Anonyymi

      Ehkä sä oot vaan jotenki epämiellyttävä

    • Anonyymi

      Tuossa ei käynyt ilmi, oliko nainen töissä. Voihan olla niinkin, että nainen ei käy töissä ja mies tekee 12 tuntisia päiviä. Jospa mies ei vaan jaksa tiskata ja siivota, roskapussin voi vielä viedä töihin lähtiessä. Kotitöiden jakaminen 50/50 ei vaan toimi.

    • Anonyymi

      onko liian pitkälle? mennyt tasaarvo tehny tän et naiset vieraantuu miehistä kohta

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 57-vuotiads muka liian vanha töihin?

      On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei
      Maailman menoa
      298
      3239
    2. Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?

      Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette
      Sinkut
      234
      1753
    3. By the way, olet

      mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei
      Ikävä
      91
      1295
    4. J-miehelle toivon

      Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.
      Ikävä
      85
      1263
    5. Onko kaivattunne suosittu?

      Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(
      Ikävä
      78
      1159
    6. Haluatko S

      vielä yrittää?
      Ikävä
      59
      1158
    7. Täytyi haukkuu sut lyttyyn

      En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti
      Ikävä
      48
      1056
    8. Onkohan sulla enää tunteita

      kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut
      Ikävä
      36
      964
    9. Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola

      Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks
      Haapavesi
      46
      906
    10. Etkö ymmärrä että olen turhautunut

      kun ei etene. Auttaisit rakas vai onko kaikki vain kuvitelmiani omassa päässäni?
      Ikävä
      64
      831
    Aihe