Kotimainen kasvatettu siika WWF:n suositus

"Kotimainen kasvatettu siika WWF:n suositeltavien kalojen joukkoon :

Kotimaista kasvatettua siikaa voi ympäristöjärjestö WWF:n mukaan nyt syödä hyvillä mielin. Se on nostettu WWF:n Kalaoppaan vihreälle listalle eli suositeltavien kalojen joukkoon.

WWF:n mukaan nousuun vaikuttivat siian rehun koostumuksen ja sen hankinnan vastuullisuuden kehittyminen sekä kalankasvatusta ohjaava tiukka ympäristölainsäädäntö ja -lupajärjestelmä.

Tällä hetkellä suuri osa kalatiskeillä myytävästä siiasta on kasvatettua.

- Norjalaiseen loheen verrattuna kotimainen kasvatettu siika on ekologisesti kestävä valinta. Kalankasvatuslaitoksemme eivät levitä tauteja tai loisia luonnossa eläviin kalakantoihin eikä meillä ole esimerkiksi Norjan lohentuotannon kaltaista karkulaisongelmaa, WWF:n ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen sanoo järjestön tiedotteessa."
----------------------------------------------------------------------------------------------------



Jos uutinen pitää paikkaansa, niin ehdottomasti kannattaa suosia kotimaista tuotantoa !

Siian kilo hinta kalatiskillä ei sitten tosiaankaan ole tavalliselle kuluttajalle suunniteltu, jos kilohinta pyörii siinä 20€ paremmalla puolella jopa lähemmäs 30€.


Itse haluaisin ehdottomasti ostaa kalaa kalatiskiltä, muttä kalojen hinnat kaupassa ovat aikaslailla pöyristyttäviä !

Mutta joka tapauksessa suosittelen suosimaan kotimaista, jos siihen riittää lompakon paksuus.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kohtatuleekonkurssi kirjoitti:

"Kotimainen kasvatettu siika WWF:n suositeltavien kalojen joukkoon :

Kotimaista kasvatettua siikaa voi ympäristöjärjestö WWF:n mukaan nyt syödä hyvillä mielin. Se on nostettu WWF:n Kalaoppaan vihreälle listalle eli suositeltavien kalojen joukkoon.

WWF:n mukaan nousuun vaikuttivat siian rehun koostumuksen ja sen hankinnan vastuullisuuden kehittyminen sekä kalankasvatusta ohjaava tiukka ympäristölainsäädäntö ja -lupajärjestelmä.

Tällä hetkellä suuri osa kalatiskeillä myytävästä siiasta on kasvatettua.

- Norjalaiseen loheen verrattuna kotimainen kasvatettu siika on ekologisesti kestävä valinta. Kalankasvatuslaitoksemme eivät levitä tauteja tai loisia luonnossa eläviin kalakantoihin eikä meillä ole esimerkiksi Norjan lohentuotannon kaltaista karkulaisongelmaa, WWF:n ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen sanoo järjestön tiedotteessa."
----------------------------------------------------------------------------------------------------



Jos uutinen pitää paikkaansa, niin ehdottomasti kannattaa suosia kotimaista tuotantoa !

Siian kilo hinta kalatiskillä ei sitten tosiaankaan ole tavalliselle kuluttajalle suunniteltu, jos kilohinta pyörii siinä 20€ paremmalla puolella jopa lähemmäs 30€.


Itse haluaisin ehdottomasti ostaa kalaa kalatiskiltä, muttä kalojen hinnat kaupassa ovat aikaslailla pöyristyttäviä !

Mutta joka tapauksessa suosittelen suosimaan kotimaista, jos siihen riittää lompakon paksuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu