Onko todellisuuden olemus ajasta riippumatonta?

kenelle_kellot_soivat

Sanotaan, että klassikkoteokset ovat ajattomia, mm. Shakespearen teoksia pidetään yleisesti aina uudestaan ja uudestaan yleisönsä löytävinä kirjoituksina. Klassikot eivät siis mene koskaan pois muodista.

Hyvät tieteelliset teoriat toimivat ajasta riippumatta, niillä voidaan ratkaista käytännön ongelmia aina uudestaan ja uudestaan, esim. Newtonin mekaniikan peruslait ovat tällaisia.

Onko todellisuus ajatonta? Onko maailmankaikkeus ajallinen vai ajaton kokonaisuus - onko maailmankaikkeudella edes aikaa?

Mitä aika on? Ajalla ymmärretään yleisesti lineaarista eli tasavälistä viisariliikettä atomikellossa, ajan määritelmä on siis tyypillisesti sidottu kelloon. Mutta aika itsessään näin määriteltynä ei ole ajatonta. Liike ja muutos on toki ikuista, eikä sen havaitsemiseen tarvita kelloa.

Mitä ajalle tapahtuisi jos hävittäisimme maailmasta kaikki kellot (ja kalenterit tms. myös). Miten voisimme havaita aikaa?

Onko aikaa edes olemassa muutoin kuin ihmismielen sisällä - ja kellossa - tämä on vanha ja ikuinen filosofinen kysymys.

Onko aika pohjimmiltaan vain mittayksikkö jonka suhteen havaitaan liikettä ja muutosta - aivan kuten rahakin on vain mittayksikkö, jolla voidaan hankkia hintaa.

Niin tai näin ajan olemus on mielenkiintoinen kysymys.

10

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ugggghhg

      Me suorakaluiset nyrkkeilyä rakastavat filosofit tajuamme että aika on pelkkä illuusio. Aikaa ei ole olemassakaan paitsi nössöneitimäisten miekkosten uunoiluissa.

      • suksi_suohon

        Olet selvästi aika rasisti kun haukut meitä löysäkullisia miehiä siitä, että uskomme aikaan.

        Aika outoa toimintaa.


    • Joskus aika kuluu hitaasti, joskus nopeasti. Emme siis havaitse itse aikaa vaan sen kulumista.

    • Time-lord

      "Mitä ajalle tapahtuisi jos hävittäisimme maailmasta kaikki kellot (ja kalenterit tms. myös). Miten voisimme havaita aikaa?"

      Aika on normaaliolosuhteissa täysin riippumaton ihmisten tekemisistä. Ihminen ei pysty edes hävittämään maailmasta kuin vain hyvin hyvin pienen osan niistä asioista, jotka olisivat käyttökelpoisia käytettäviksi kelloina, joita voitaisiin käyttää ajan kulumisen mittareina. Esimerkiksi kappaleet jäähtyisivät edelleen ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin. Ihminen havaitsisi ajan kulumisen edelleen helposti esimerkiksi menemällä kylmään suihkuun. Jos suihkussa käynti kiellettäisiin, niin ihminen havaitsisi edelleen ajan kulumisen esimerkiksi siitä, että hiukset kasvaisivat ja suurin osa juodusta nesteestä tulisi tietyn ajan päästä ulos virtsana. Ja jos juominen kiellettäisiin, niin ihminen tuntisi ajan kulumisen lisääntyvänä janona jne.

      Subjektiivisesti koetun ajan pituutta voitaisiin kylläkin ehkä kasvattaa lisäämällä tietoisuuteen syötettyjen asioiden määrää. Tehokkaimmin tuo olisi ehkä aikaansaatavissa kytkemällä ihmisen aivot suoraan tietokoneeseen. Tuokaan ei vaikuttaisi aikaan sinällään, mutta se vaikuttaisi siihen, kuinka nopeasti aika tuntuisi kuluvan. Äärimuodossaan, ihmisen tietoisuus voitaisiin ehkä siirtää jollakin transhumanistisella tempulla kokonaan tietokoneeseen, jolloin ihminen voisi elää virtuaalitodellisuudessa, josta olisi poistettu kaikki asiat, joita voitaisiin käyttää kelloina tai niiden korvikkeina.

      Tuolloinkin tuo tietokone kuitenkin toimisi edelleen samojen luonnonlakien mukaisesti kuin aina ennenkin. Koska todellisia laitteita ei pystytä rakentamaan vikaantumattomiksi, niin ihminen havaitsisi ennemmin tai myöhemmin ajan kulumisen siitä, että hänen tietoisuutensa sisällöt olisivat laitteistotason toiminnan lisääntyvän satunnaisuuden seurauksena satunnaisempia kuin ennen. Ainoa keino tuon ajan kulun tunteen hävittämiseen olisi se, että ihminen ei muistaisi aiempia tapahtumia.

      Tuokin siis poistaisi vain ajan kulun tunteen, mutta laitteiston lisääntyvän vikaantumisen seurauksena koetutkin tapahtumat muuttuisivat vähitellen täysin satunnaisiksi ja lopulta lakkaisivat kokonaan viimeistään siinä vaiheessa kun laitteen energiansaanti katkeaisi energiavarastojen ehdyttyä tai keskeiset virtapiirit kuluisivat puhki esimerkiksi protonien hajoamisen seurauksena. Periaatteessa subjektiivisia kokemuksia voitaisiin tuottaa rajallisella energiamäärällä hyvin hyvin suuria määriä, mutta viimeistään protonien hajoaminen johtaisi silti lopulta subjektiivisten kokemusten päättymiseen. Laitteisto tosin tietysti todennäköisesti tuhoutuisi muista sekalaisista syistä jo paljon paljon aiemmin.

      Toisaalta, aika on suhteellisuusteorian mukaan suhteellista, eli suhteellista aikaa voitaisiin manipuloida joko lisäämällä nopeutta hyvin suureksi tai viettämällä aikaa hyvin vahvassa painovoimakentässä. Eli, esimerkiksi lähes valonnopeudella kiitävässä avaruusaluksessa olevan ihmisen elimistö vanhenisi huomattavasti hitaammin kuin niiden, jotka olisivat paikallaan. Tuolla ei kuitenkaan olisi mitään vaikutusta subjektiivisesti koettuun aikaan, eli avaruusaluksessa oleva ihminen kokisi ajan kuluvan normaaliin tapaan. Ja myös jos tuollaisessa avaruusaluksessa kiidätettäisiin tietokoneeseen siirrettyä ihmisen tietoisuutta, niin sekin kokisi ajan kulumisen aivan samoin kuin tuolla aiemmin on kuvattu ja mahdollisiin tietoisuudentiloihin, jotka sallisivat ajan kulumattomuuden tunteen liittyisi siis samat sisällölliset ja kestolliset rajoitteet.

      • Mitä-siinä-siirtyy

        "Äärimuodossaan, ihmisen tietoisuus voitaisiin ehkä siirtää jollakin transhumanistisella tempulla kokonaan tietokoneeseen"

        Niin, sellaiset transhumanistiset tietoisuudensiirtometodithan ovat tunnetusti täysin toimivia ja temppujen toimintaperiaatteetkin täysin ymmärrettyjä. Ei mitään satua.


      • tyhjä_simulaatio

        Tietokoneessa tuskin on jatkuvaa tietoisuutta, vaan pelkkä ihmisen käyttäytymistä jäljittelevä simulaatio joka on kuitenkin "tyhjä" ja ilman tietoisuutta.
        Tietokoneen keskusmuisista tietoa jatkuvasti kopioidaan cacheen ja sieltä cpu:n rekistereihin. Välillä ohjelman suorituksen voi pysäyttää, kopioida muistivedoksen kovalevylle ja sammuttaa koko koneen, ja taas jatkaa ohjelman suoritusta. Ainakin syntyvä tietoisuus on pätkittäistä joka jatkuvasti "kuolee" ja syntyy uusi tilalle, mutta myös cpu:n toimintaperiaatteen takia tuskin pääsee syntymään edes lyhytaikaisia hetkellisiä tietoisuuksia jatkuvan tiedon kopioinnin ja ylikirjoituksen takia.


      • Time-lord
        tyhjä_simulaatio kirjoitti:

        Tietokoneessa tuskin on jatkuvaa tietoisuutta, vaan pelkkä ihmisen käyttäytymistä jäljittelevä simulaatio joka on kuitenkin "tyhjä" ja ilman tietoisuutta.
        Tietokoneen keskusmuisista tietoa jatkuvasti kopioidaan cacheen ja sieltä cpu:n rekistereihin. Välillä ohjelman suorituksen voi pysäyttää, kopioida muistivedoksen kovalevylle ja sammuttaa koko koneen, ja taas jatkaa ohjelman suoritusta. Ainakin syntyvä tietoisuus on pätkittäistä joka jatkuvasti "kuolee" ja syntyy uusi tilalle, mutta myös cpu:n toimintaperiaatteen takia tuskin pääsee syntymään edes lyhytaikaisia hetkellisiä tietoisuuksia jatkuvan tiedon kopioinnin ja ylikirjoituksen takia.

        Tietyssä merkityssä ihmisen tietoisuuden siirtäminen tietokoneeseen voisi itseasiassa ja ehkä joillekin varsin yllättävästikin olla suhteellisen helpostikin aikaansaatavissa. Tuo siirtäminen ei edellyttäisi lainkaan sitä, että tietokoneella olisi tietoisuus, vaan riittäisi, että tietokone suodattaisi sen, mitkä tiedot päästettäisiin ihmisen tietoisuuteen. Tuohon liittyvät tekniset pulmat olisivat varmaankin ratkaistavissa suhteellisen pienillä, joskin ehkä useimmille varsin haasteellisilla älyllisillä harjoitteilla.

        Ihmisen ei tietenkään välttämättä tarvitsisi edes luopua aivoistaan, vaan riittäisi, että aivojen tuottama todellisuussimulaatio olisi algoritmisesti ohjattavissa. Mahdollisesti tuo voisi varsin yllättävästikin olla suhteellisen helpostikin aikaansaatavissa. Itseasiassa algoritmi voisi jopa olla triviaali. Itseasiassa, tämä on myös triviaali esimerkki siitä, miten ns. out-of-the-box -ajattelun avulla on mahdollista ratkaista näennäisesti vaikeita ongelmia yksinkertaisesti. Itseasiassa ihmisten tietoisuuden ohjaaminenkin on erittäin perinteistä ihmiskunnan toimintaa, joten siinäkään ei olisi mitään uutta.

        Tuollaista tietokoneperusteistakin tiedon suodatustahan tapahtuu itseasiassa tietysti jo nykyäänkin, mutta tietoa on edelleen saatavilla paljon myös muuta kautta. Jos tietoa ei olisi saatavilla lainkaan muuta kautta, niin ihminen eläisi täysin algoritmisesti ohjatussa virtuaalitodellisuudessa. Ottamatta kantaa siihen, olisiko se hyvä ja/vai paha asia, niin se mahdollistaisi sen, että ihminen ei kokisi aikaa perinteisellä tavalla, mikä liittyi aloittajan kommentista esiinnostettuun kysymykseen. Tavallaan tietokone ottaisi tuolloin ihmisen aivot hallintaansa ja korvaisi niiden tuottaman virtuaalitodellisuuden itse tuottamallaan.


    • ajasta_riippuvainen

      On se ajasta riippuvainen. Minulle ainakin usein kestää aina vähän aikaa uskoa jokin asia todeksi.

    • Todellisuudessa on aika. Kappaleilla on aika, ihmisillä on aika, galakseilla on aika. Mutta mutta mutta!!! Staattisella avaruudella ei ole aikaa. Tila voidaan käsittää ilman aika- ulottuvuutta. Ja staattinenhan avaruus on vaikka kosmologit muuta väittävät hienojen kaavojensa hypnotisoimina.

      Aika tulee aineen ja energian liikkeestä. Ilman kappaleita ja liikettä sitä ei ole. Universumin avaruudella ei ole aikaa. The Space of the Universe has no Time. Uusi iskulause.

      Tämä kun oikein tajutaan niin standardimallin dogmaattiset kannattajat saavat vihdoin neniinsä, mikä on heille aivan oikein kun ovat uskoneet että koko universumi on joskus ollut yhdessä pisteessä!! tai edes alkanut, ikuinenhan se on.

    • Hyvä avaaja! Loistava oivallus. Universumin avaruudella ei ole aikaa mutta universumin tavaralla on aika, ratkaisisin tuon kysymyksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4323
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      18
      2776
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2658
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2455
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2424
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2161
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      628
      2014
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1965
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1776
    Aihe