Ainakin kuvaus tuossa sivussa tuntuu toimivaan itseeni:
http://www.puckermob.com/lifestyle/8-signs-you-may-be-a-shy-extrovert
Jotenkin tunnun herättävän ihmisten ilmoilla kiinnostusta, vaikka huomio saakin vetäytymään kuoreen jos joku oikeasti tulee puhumaan.
Olen kyllä aina pitänyt itseäni introverttina, ja omaan joitakin sellaisiin ihmisiin yleensä liittyviä ominaisuuksia, mm. jonkin asteista pakkomiellettä luovuuteen.
Olenko minä introvertti tai "ujo ekstrovertti"?
3
367
Vastaukset
Ehkäpä olet vain yleisössä huomiota herättävä kaunis/komea tavis?
Siihen suuntaan on usein sanottu kunhan olen muistanut pitää kehostani huolta. Lienee taas aika joulun jälkeiseen kuntoiluun.
Monet kauniit ihmiset ovat taviksia.Elaini kirjoitti:
Siihen suuntaan on usein sanottu kunhan olen muistanut pitää kehostani huolta. Lienee taas aika joulun jälkeiseen kuntoiluun.
Monet kauniit ihmiset ovat taviksia.Kylmä totuushan on, että ensituntumalta ihmiset ensinnä kiinnittävät huomionsa toisen ulkonäköön.
Itse olen susiruma, mutten sosiaalisilta kyvyiltäni sokea tai kuuro: kyllä tuo näkee ja kokee, eikä se enää tässä vaiheessa itseäni sen kummemmin liikuta saati loukkaa.
Elo vaan menee siten, ettei se henkinen pääoma näy eikä sitä arvosteta kuin (pitkän) ajan kanssa. En toki tässä yritäkään mussuttaa olevani fiksumpi ja sivistyneempi kuin joku itseäni paremman näköinen. Joillekin vaan on annettu enemmän kuin toisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501070
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89847
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713