Ferrarin tuhannen hevosvoiman moottori

Kuulostaa filosofisesti hyvin tärkeältä. Elämä on lyhyt, joten tällaiseen pitää keskittyä. Ajatustyö on suunnattava tämmöisen pohtimiseen. Miten saadaan tapettua kaikki muut eliöt sukupuuttoon jotta ne eivät hyppää radalle häiritsemään kilpailua. Syanidi?

Ferrarin tuhannen hevosvoiman moottorissa uusitaan ennen kaikkea polttokammio sekä voimayksikön energiaa kierrättävät osat.

Lehti kertoo italialaistiimin suunnittelevan myös vaihdelaatikkoonsa uudelleen. Viime kaudella epäluotettavaksi osoittautuneen vaihdelaatikon mittasuhteet pyritään kuitenkin pitämään entisellään, jotta auton peräpään paketointi pysyy kompaktina.

Muuttuvien sääntöjen myötä autojen aerodynaaminen ilme muuttuu merkittävästi, kun renkaat levenevät ja autot madaltuvat. Muutosten myötä mutkanopeudet kasvavat selvästi. Suoranopeudet sen sijaan putoavat ilmanvastuksen lisääntyessä.
276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuolevan lajin hullutuksia. Ihminen on liian tyhmä selviytyäkseen.

Äänestä

Jo muinaiset roomalaiset tiesivät, että kilpa-ajot ovat välttämättömiä, eläminen ja filosofointi ei.
Kaliumsyanidi ei oikeastaan ole kovinkaan myrkyllistä. Sen LD-arvo on samaa luokkaa kuin lyijy-yhdisteillä. Tosin väittävät, että vaikutuksen huomaa nopeammin.
Joku sariinin ja ultraviolettivalon yhdistelmä saattaisi vähentää katsojien kiinnostusta lajia kohtaan ja kuljettajat voisivat sitten ihan rauhassa suihkutella suihkepulloistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kjhhjgjgjf kirjoitti:

Kuulostaa filosofisesti hyvin tärkeältä. Elämä on lyhyt, joten tällaiseen pitää keskittyä. Ajatustyö on suunnattava tämmöisen pohtimiseen. Miten saadaan tapettua kaikki muut eliöt sukupuuttoon jotta ne eivät hyppää radalle häiritsemään kilpailua. Syanidi?

Ferrarin tuhannen hevosvoiman moottorissa uusitaan ennen kaikkea polttokammio sekä voimayksikön energiaa kierrättävät osat.

Lehti kertoo italialaistiimin suunnittelevan myös vaihdelaatikkoonsa uudelleen. Viime kaudella epäluotettavaksi osoittautuneen vaihdelaatikon mittasuhteet pyritään kuitenkin pitämään entisellään, jotta auton peräpään paketointi pysyy kompaktina.

Muuttuvien sääntöjen myötä autojen aerodynaaminen ilme muuttuu merkittävästi, kun renkaat levenevät ja autot madaltuvat. Muutosten myötä mutkanopeudet kasvavat selvästi. Suoranopeudet sen sijaan putoavat ilmanvastuksen lisääntyessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu