Nyt kirkkausluokassa 12 (siis kiikarilla jne) näkyvästä kaksoistähdestä Joutsenen ja Lyyran välimaastossa (etäisyys n. 1800 valovuotta) tulee n. 5 vuoden kuluessa yksi taivaan kirkkaimmista kohteista, kun ko. tähdet sulautuvat toisiinsa eri lähteiden mukaan (CNN, etc). Putkikaupoissa saattaa kysyntä vilkastua.
Tähtien tähyilijöille kulta-aika
Tohtorisetä
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ota kaksi kaveria mukaan ja menkää avoimelle paikalle ja anna molemmille valonlähde josta lähtee valoa joka suuntaan (vaikka kynttilälyhty). Kun kaverit ovat suht kaukana sinusta ja toisistaan niin pyydä heitä lähestymään toisiaan. Kun valonlähteet ovat kiinni toisissaan niin onko lopputulemana "huikaisevan kirkas" valopiste. Vaikka en ole koetta tehnyt niin olen varma että EI OLE. Hämmästyttävää että jopa tiedeohjelmissa sorrutaan tähän. Pitkähkö aika sitten tv:ssä oli ohjelma jossa pähkäiltiin "joulun tähden" arvoitusta ja siinä kaksi planeettaa (olisiko olleet Venus ja Jupiter) lähestyivät tietokoneanimaatiossa toisiaan ja olivat lopussa aivan vierekkäin ja animaattori kehitti niistä yhden huiman kirkkaan valopisteen. Ei hyvä tavaton mitä "disinformaatiota".