Olen 49-vuotias ja onnellinen siitä, että biologinen kelloni on tikittänyt ja pärissyt ja se kaikki on nyt ohi. Olen lapseton ja onnellinen siitä.
Sen lapsuuden ja nuoruuden jälkeen, mikä minulla oli, en todellakaan halunnut yhtäkään räkäpokaalia tähän maailmaan. En todellakaan halunnut jatkaa sitä läpeensä sairasta ja kipeää sukua johon olin syntynyt. Olisin vain jatkanut sitä samaa sairasta väkivallan ja nujertamisen kierrettä.
Isäni oli A-luokan kusipää ja ainoa ihminen, jonka tiedän kyenneen olevan täysi mulkku omille lapsilleen selvinpäin. Hän kasvatti meidät väkivaltaisesti ja lyöden. Muistan lapsena, miten hän rankaisi minua virheistäni ja kolttosistani. Yleensä rankaisuvälineenä oli joko kärpäslätkä tai nahkavyö. Muistan kaikki lyönnit. Ei se fyysinen väkivalta mitään, mutta kun siihen liittyi vielä mitätöinti, lyttääminen ja henkinen nujertaminen.
Äitini ei koskaan puolustanut minua mitenkään. Hänen metodinsa oli tukkapölly ja kun isäni kuritti meitä, hän totesi, että olen ansainnut tottelemattomuuttani sen kaiken.
Mikään, mitä tein, saavutin tai kykenin, ei koskaan ollut riittäää. Arvosanat eivät koulussa olleet koskaan riittävän hyvät. En koskaan pärjännyt urheiluharrastuksessa riittävän hyvin. Tiesin etten ikinä kelpaisi vanhemmilleni, tein mitä tahansa. Heidän rakkautensa oli aina ehdollista.
Koulussa jouduin kertakaikkisen terrorisoinnin kohteeksi. Se loppui vasta, kun pahoinpitelin pääkiusaajan. Tajusin silloin, että koulu on pelkkä lasten vankila, aikuiset ovat hyödyttömiä ja että olen liian erilainen kelvataksena kenellekään kaveriksi. Opettelin vastaamaan kokeisiin tahallaan väärin etten saisi liian hyviä arvosanoja ja joutuisi toisten silmätikuksi.
En ole koskaan seurustellut. En kelvannut koskaan kenellekään. En milloinkaan ole kyennyt saamaan vastakkaiseen sukupuoleen romanttista suhdetta enkä kontaktia. Ainoat sukupuolisuhteeni olen saanut niin, että partneri on ollut umpikännissä ja olen käyttänyt häntä hyväkseni. Se on reilua peliä, koska jos olisin itse samassa tilassa, minuakin hyväksikäytettäisiin.
En ole enää vanhempieni kanssa puheväleissä. Elämä sujuu näinkin, olen työelämässä ja minulla on riittävästi rahaa harrastuksiini ja mielenkiintoni kohteeksi. Mutta en ole milloinkaan halunnut lapsia. Tämä maailma on kertakaikkiaan niin paha, julma ja vastenmielinen paikka etten halua yhtään viatonta lasta tänne kärsimään.
Sukuni sammuu minuun, ja olen onnellinen siitä.
Sen lapsuuden ja nuoruuden jälkeen, mikä minulla oli, en todellakaan halunnut yhtäkään räkäpokaalia tähän maailmaan. En todellakaan halunnut jatkaa sitä läpeensä sairasta ja kipeää sukua johon olin syntynyt. Olisin vain jatkanut sitä samaa sairasta väkivallan ja nujertamisen kierrettä.
Isäni oli A-luokan kusipää ja ainoa ihminen, jonka tiedän kyenneen olevan täysi mulkku omille lapsilleen selvinpäin. Hän kasvatti meidät väkivaltaisesti ja lyöden. Muistan lapsena, miten hän rankaisi minua virheistäni ja kolttosistani. Yleensä rankaisuvälineenä oli joko kärpäslätkä tai nahkavyö. Muistan kaikki lyönnit. Ei se fyysinen väkivalta mitään, mutta kun siihen liittyi vielä mitätöinti, lyttääminen ja henkinen nujertaminen.
Äitini ei koskaan puolustanut minua mitenkään. Hänen metodinsa oli tukkapölly ja kun isäni kuritti meitä, hän totesi, että olen ansainnut tottelemattomuuttani sen kaiken.
Mikään, mitä tein, saavutin tai kykenin, ei koskaan ollut riittäää. Arvosanat eivät koulussa olleet koskaan riittävän hyvät. En koskaan pärjännyt urheiluharrastuksessa riittävän hyvin. Tiesin etten ikinä kelpaisi vanhemmilleni, tein mitä tahansa. Heidän rakkautensa oli aina ehdollista.
Koulussa jouduin kertakaikkisen terrorisoinnin kohteeksi. Se loppui vasta, kun pahoinpitelin pääkiusaajan. Tajusin silloin, että koulu on pelkkä lasten vankila, aikuiset ovat hyödyttömiä ja että olen liian erilainen kelvataksena kenellekään kaveriksi. Opettelin vastaamaan kokeisiin tahallaan väärin etten saisi liian hyviä arvosanoja ja joutuisi toisten silmätikuksi.
En ole koskaan seurustellut. En kelvannut koskaan kenellekään. En milloinkaan ole kyennyt saamaan vastakkaiseen sukupuoleen romanttista suhdetta enkä kontaktia. Ainoat sukupuolisuhteeni olen saanut niin, että partneri on ollut umpikännissä ja olen käyttänyt häntä hyväkseni. Se on reilua peliä, koska jos olisin itse samassa tilassa, minuakin hyväksikäytettäisiin.
En ole enää vanhempieni kanssa puheväleissä. Elämä sujuu näinkin, olen työelämässä ja minulla on riittävästi rahaa harrastuksiini ja mielenkiintoni kohteeksi. Mutta en ole milloinkaan halunnut lapsia. Tämä maailma on kertakaikkiaan niin paha, julma ja vastenmielinen paikka etten halua yhtään viatonta lasta tänne kärsimään.
Sukuni sammuu minuun, ja olen onnellinen siitä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.