Nyt kun maailma kohkaa Trumpn hyvyydestä tai huonoudesta,voisi olla aika puntaroida miten asiat ovat meilläpäin. Omasta mielestäni tämän hetkinen pressa on huonoin kaikista mitä on ollut, mm. koska hänen lukion päättötodistuksen keskiarvo on ollut 6,5 eikä hän ole suostunut armahtamaan vankeja. Paras oli varmaan Halonen, jolle ihmisoikeudet, etenkin LGBT-ryhmän oikeudet, olivat sydäntä lähellä.
Paras ja huonoin suomen presidenteistä
hetkenlepo
15371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kiitos tiedosta Saulin keskinkertaisuudesta. Taittaa olla taas joukkopsykoosi syynä herran suosioon.
Mieshän hukkasi juuri elämänsä tilaisuuden järjestää huipputapaaminen suomessa, mutta pissat tuli pöksyyn.
Vain keskinkertainen pikkuporvari, joka on median rummutuksella tehty pressaksi, menettää momentuminsa.
Halonen on ehdottomasti kaikista huonoin, koska hän on näitä joiden mielestä suomi on koko maailman sosiaalitoimisto. Luokittelen hänet yhteiskunnalle vaaralliseksi anarkistiksi.
Koodinimi "Kati" erään edesmenneen ihannevaltionsa arkistoissa... Oli puuhaamassa DDR:n tunnustamiskomiteassa samaan aikaan kun sen rajalla ammuttiin kansalaisia. Kaksinaamainen yksilö.
Tilinteon päivä koittaa vielä ja oikeus voittaa.
-" bolsu tarre" nimitti ekaksi hullujenhuoneen puoskarit ja nosti heille hurjasti palkkaa, jopa 300 000 /v ,että olisi tukevasti vallassa .
Todella merkillinen järjestelmä ,missä hullujenhuoneen puoskarilla pitää olla parenpi palkka kuin itse presidentillä ,- cv stään tilivelvollinen kai vain pressalle , liekkö siinä yhtä ainutta rehellistä työpäivää - pitää ihan tieteellisesti tukia järjestelmää
Myös demokratialla on omat kaatopaikkansa ,kuten diktatoriaanissa ,- himmler oli adille tilivelvollinen kolmannen valtakunnan kaatopaikoista ,- muistatte kai.
paras on kekkonen ja huonoin halonen
Puhuit puolesta. Kiitos siitä.
- kelle presidenteistämme oli suunniteltu murha jo valmiiksi ennen vaaleja ????
Ilja Janitskin.
- no , vastaan itse ku muut ei tiedä , siis lapuan liike arpoi ampujan stålbergille enne vaaleja -31 - arvan nosti s.v pekkola ,eräs jääkäri , mutta tehtävä oli niin hermojaraastava , että pekkola ampuikin itsensä ,tietämättä ,että stålberg hävisi niukasti svinhuvudille .
mannerheim oli paras. Ryti huonoin
nämä teinit ei muista/tiedä kuin 2 viimeisintä. Niistä pitää valita paras ja huonoin.
Kyllä Putlerin perseennuolija on kaikkein paras. Se jatkaa nuolemista edelleen.
Huonoin: Mävättäjä-Tavja.
Paras: seuraava eli Laura Huhtasaari.