Housu jalkoihin?

housuJalkoihin

Miksi sanotaan "housut jalkaan", eikä housu jalkoihin?

29

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niintaisitten

      Jalat housuihin, kädet hanskoihin ja pää pipoon?

    • Olivatkohan housut aluksi vain sellaiset kaksi letkua, jotka vedettiin jalkaan, kumpikin letku omaansa?

      Housujen nimen etymologiahan on samaa kantaa kuin esimerkiksi englannin letkua tarkoittava hose.

    • hgfhghgfhghg

      Housu on luultavasti ennen tarkoittanut vain yhtä lahjetta.

    • Irwin_Leukanen

      Ällistelepä saman tien, miksi panet kengät jalkaan, etkä jalkoja kenkiin.

    • Kauko.Putki

      Sanotaan myös shortsit, legginsit, sakset, silmälasit, kiikarit. Yhteistä on että niitä käytetään johonkin parillisen kohteeseen tai pareina👖👓

      Kun urheiluselostaja Pekka Tiilikainen sanoi kollegalleen: "Kuule annappas välillä tänne se kiikari! 🍺", voitiin päätellä että kisatunnelma oli selvästi nousussa.

      • Ryystäinen

        Pekka Tiilikaisen kiikarointia: "Kohta alkaa kymmenentuhannen kilometrin juoksu, urheilijat riisuvat viimeisiä vatteitaan".


      • tsiigarit
        Ryystäinen kirjoitti:

        Pekka Tiilikaisen kiikarointia: "Kohta alkaa kymmenentuhannen kilometrin juoksu, urheilijat riisuvat viimeisiä vatteitaan".

        ... "ja tuolla näkyy Togon tyttö jo kyyristyvän lähtöasentoon... jaa-a, ovatpas nuo urheiluasut käyneet pieniksi... annappas Paavo tännekin niitä kiikareita!"


      • Lyssnare
        tsiigarit kirjoitti:

        ... "ja tuolla näkyy Togon tyttö jo kyyristyvän lähtöasentoon... jaa-a, ovatpas nuo urheiluasut käyneet pieniksi... annappas Paavo tännekin niitä kiikareita!"

        Kerran Noponen sanoi: Tämä 160-vuotias tyttö.


      • "Kiikari" nimenomaan on oikein, kun kyseessä on yksi kiikari. En tiedä onko englannin vaikutusta, että porukka tunkee siihen monikkoa. Kiikari on kaksiosainen kaukoputken tapainen laite.

        Puhekielessä ennen käytettiin videonauhurille monikollista motoa videot. Tuossa taitaa olla sanan "stereot" vaikutusta


      • putkinäköä
        okaro kirjoitti:

        "Kiikari" nimenomaan on oikein, kun kyseessä on yksi kiikari. En tiedä onko englannin vaikutusta, että porukka tunkee siihen monikkoa. Kiikari on kaksiosainen kaukoputken tapainen laite.

        Puhekielessä ennen käytettiin videonauhurille monikollista motoa videot. Tuossa taitaa olla sanan "stereot" vaikutusta

        Binokulaareiksikin taidetaan kiikareita kutsua. Okulaari tosin on ainoastaan yksi kaukoputken osa, eikä pelkästään kahdella okulaarilla näe juuri mitään.


      • ökylaari

        Vain silmillä näkee; yksittäin tai pareittain...


      • Kiikaristi

        "Kiikari" onkin se kielellisesti oikea muoto.Se tarkoittaa koko laitetta, ei erillisiä ulokkeita.
        Jos ulokkeita on vain yksi, se on jo kaukoputki. Näin mitään sekaannusta ei synny.
        Nimitys tule epäilemättä ruotsin "kikaresta", sekin siis yksikkömuoto.


      • putkinäköä kirjoitti:

        Binokulaareiksikin taidetaan kiikareita kutsua. Okulaari tosin on ainoastaan yksi kaukoputken osa, eikä pelkästään kahdella okulaarilla näe juuri mitään.

        Ei kutsuta.


    • yhdestä_kaksi

      Housut taitavatkin olla ainoa vaatekappale, joka on ylhäällä yksikkö ja alhaalla monikko.

      • Dghgg

        Trikoot taas ovat vaatekappale, jossa yksikkö ja monikko vaihtelevat henkilön painon mukaan. Trikoot hoikalla ja rikoo riskillä.


    • Miksi me myöskin sanomme "housut jalkaan" eikä "housut jaloille"?

    • Uljailunystävä

      Penkkiurheiluvaisuuteen taipuvaista kansaamme ovat taas hauskuuttaneet urakalla toista viikkoa niin selostajat, kommentaattorit kuin urheiluttelijat itsekin. Lahdessa ollaan oltu liikkeellä ”hyvällä jalalla” ja ”hyvällä suksella” ja silti on tullut Suomellekin melkoista sukseeta ”mitaleita myöden”. Ja kyseessä eivät suinkaan ole olleet alaraajojen osalta toispuoleisesti amputoidut vammaisurheiluttelijat!

      • Lahdessa ollaan urheilun ja ulkoilun lisäksi uskoakseni viihdytty myös viihteellä, jopa yöjalassa.


      • sauvasuoja
        Kollimaattori kirjoitti:

        Lahdessa ollaan urheilun ja ulkoilun lisäksi uskoakseni viihdytty myös viihteellä, jopa yöjalassa.

        Riittiköhän ne spärdärit? Joka ikinen sulttaani sinne kuulemma toimitettiin.


      • Uljailunystävä
        sauvasuoja kirjoitti:

        Riittiköhän ne spärdärit? Joka ikinen sulttaani sinne kuulemma toimitettiin.

        Skordareitako tarkoitia? Yöjalkasukkia? No, sprägäreitä tuskinkaan.

        Rantasalmen sulttaani, rinssieversti, kiljuvan karhun komentaja ja kuun varakuningas tuskin kuitenkaan tuollaista sanastoa käytti.


    • zzz.ggg

      Minäpä työnnän jalat puntteihin, yhden kuhunkin.
      Eikä nyt ole kysymys mistään pieleen menneestä painonnosto-operaatiosta.

      • puntittaa

        Jalkojen puntittaminen olisikin osuvampi ilmaisu verrattuna tuohon "laittaa housut jalkaan", mikä herättää täälläkin vain kummastusta.

        Jos haluttaisiin korostaa housujen laittamista vain yhteen jalkaan, voitaisiin sanoa "puntittaa jalka".

        Monesti kuitenkin riittäisi pelkkä puntittaa. Esimerkiksi:
        - Meillä on sovituskoppi tuolla, voitte puntittaa siellä.


    • maximinishorts

      Jos housuista leikataan lahkeet pois, niin miksi kutsutaan jäljelle jäävää osaa?

      • pikku.pikku.bikineissä

        Miten paljon lahkeita pois?
        Lopputuloksena ensin shortsit ja viimeiseksi kai sitten stringit.


      • Ovathan alushousutkin vielä housut, vaikkei niissä olisi lahkeita lainkaan.


      • Hfujk

        Jos isoista housuista leikataan lahkeet pois, niistä tulee pikku-housut.


      • Mental_loss
        pikku.pikku.bikineissä kirjoitti:

        Miten paljon lahkeita pois?
        Lopputuloksena ensin shortsit ja viimeiseksi kai sitten stringit.

        Takamuksesta käytetään jossakin päin Suomea nimitystä puo. Ehkä ei niinkään Kainuussa, mutta silti sopinee miettiä nimen Puolanka etymologiaa tältä kannalta.

        Puolanka = persnaru? Stringit = puolankapöksyt?

        Hammaslankabikineiksikin (tai sellaisten alaosaksi) tuollaista minimalistista vaatekappaletta taidettiin joskus kutsua, engl. dental floss bikini.

        https://tinyurl.com/h3bf7ag


      • Mental_loss
        Mental_loss kirjoitti:

        Takamuksesta käytetään jossakin päin Suomea nimitystä puo. Ehkä ei niinkään Kainuussa, mutta silti sopinee miettiä nimen Puolanka etymologiaa tältä kannalta.

        Puolanka = persnaru? Stringit = puolankapöksyt?

        Hammaslankabikineiksikin (tai sellaisten alaosaksi) tuollaista minimalistista vaatekappaletta taidettiin joskus kutsua, engl. dental floss bikini.

        https://tinyurl.com/h3bf7ag

        Tuo ”Persnarun” pitäjä eli Puolangan kunta saattaa monen mielestä olla kaukaista periferiaa, mutta se on itse asiassa mitä keskeisintä Suomea.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Manner-Suomen_keskipiste

        Tuo yhden määrittelytavan mukainen manner-Suomen keskipiste siis sijaitsee – missäpäs muualla kuin Puolangan Housuvaarassa! Lienevätkö nuo stringit eli puolankapöksyt sitten vaarallisetkin ja kenen kannalta, eos.


      • Mental_loss
        Mental_loss kirjoitti:

        Tuo ”Persnarun” pitäjä eli Puolangan kunta saattaa monen mielestä olla kaukaista periferiaa, mutta se on itse asiassa mitä keskeisintä Suomea.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Manner-Suomen_keskipiste

        Tuo yhden määrittelytavan mukainen manner-Suomen keskipiste siis sijaitsee – missäpäs muualla kuin Puolangan Housuvaarassa! Lienevätkö nuo stringit eli puolankapöksyt sitten vaarallisetkin ja kenen kannalta, eos.

        Uudempana ollessa, 1980-luvulla, jopa Mental_loss sai itsensä useammankin kerran ladulle rehkimään pitkää matkaa (2 × Dolomitenlauf 60 km, 5 × Finlandia-hiihto 75 km, 2 ×Tervahiihto 75 km). Noista massahiihtotapahtumista jäi sellainenkin muistijälki, että somarakenteisen hiihtelijättären perässä saattoi viihtyä useampiakin kilometrejä ihailemassa valkoisen, tyköistuvan, vienosti läpikuultavan hiihtoasun alta paljastuvia muotoja ja alusasun mallia.

        Olisin kovin mielelläni nähnyt MM-mitalisti Tuulikki Pyykkösen, Puolangan Ryhdin kasvatin, edessäni puolankapöksymannekiinina, mutta siihen leikkiin hän olisi varmasti ollut aivan liian nopea. Itse lynkyttelin noita maratoneja tahtiin 10 km/h.

        Tässä Tuulikki Pyykkönen kuitenkin nähdään esittelemässä vähemmän onnistunutta hiihdäntäasua:

        http://m.iltalehti.fi/talviurheilu/2016100522418671_tl.shtml


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      72
      4251
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2720
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2437
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2412
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2223
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      109
      2183
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2141
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      607
      1937
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1915
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1683
    Aihe