Kristillinen avioliitto sopii kirkkoon!

Kirkon papit vihkii samaa sukupuolta olevat ja kirkon pitää alistua tilanteeseen.
Kysy vaikka Kallion kirkkoherralta, seuraavalta piispaltamme.
27323
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Totta kai sen papin pitää vihkiä tai muuten he voivat haastaa käräjille sellaisen papin syrjinnästä tai kunnianloukkaamisesta. Se voi olla silloin paljon isompi juttu kuin että tuomiokapituli uhkaa esimerkiksi pappia irtisanomisella, jos pappi vaikka vihkisi. :)

1Äänestä
  • Aloittaja

    Totta eli kuten sanoit,pappi on maistraatin luvalla toimiva virkamies eli tietenkin papin pitää vihkiä kaikki kirkkoon kuuluvat ihmiset, myös saman sukuoliset avioliittoon.
    Jos he eivät vihi, niin kirkko irti valtiosta tai papille kenkää hanuriin.

    1Äänestä

  • Pahoittelen, mutta olet sekaisin.

    Äänestä

Ehkä jossain muussa, mutta ei minun kirkossani ..

Äänestä

Perheen ja sukupuolierojen romuttaminen ja homojen suosiminen on aina ollut kulttuurin rappeutumisen merkki. Missään tapauksessa se ei ole kristillistä, vaikka kuinka vastustettaisiin syrjintää homoja ja naisia kohtaan ja oltaisiin kaikin puolin suvaitsevaisia. Tästä on Tapio Puolimatka kirjoittanut ilmeisesti hyvän kirjan, josta kerrottiin TV7:ssä Café Raamatussa.

Miesten tulee kehittyä täyteen miehuuteensa ja naisten naisellisuuteensa. Homot eivät voi suuntautumiselleen mitään - on hienoa että nyky-yhteiskunta on suvaitsevainen heitä kohtaan - eivätkä voi ikinä mennä keskenään miehen ja naisen väliseen avioliittoon : ) mitä siitä avioliitto- sanan merkityksestä kiistelemään. Kirkot päättävät itsenäisesti kantansa ja siihen jäsenien on tyydyttävä. Voi sitten erota ja liittyä mieleiseensä kirkkoon. Keskustelu vaan on niin kiihkeää, että kaikki haluavat käännyttää toiset oman mielipiteensä kannalle, joka on ainoa oikea, ja sitä pitäisi yteiskunnan ja kirkon noudattaa.

1Äänestä
  • Niin. Itse olen mennyt avioliittoon sekä naisen että miehen kanssa. Muuten se on paljon samaa, mutta puolison sukupuoli on eri. Avioliiton merkitys on kyllä sama.

    Äänestä

  • "Perheen ja sukupuolierojen romuttaminen ja homojen suosiminen on aina ollut kulttuurin rappeutumisen merkki"

    Ai että oikein "aina" käynyt noin?
    Mainitse edes yksi esimerki, ettei mene täysin valheeksi.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    >> Perheen ja sukupuolierojen romuttaminen ja homojen suosiminen on aina ollut kulttuurin rappeutumisen merkki. <<
    Tuon väitteen ole kuullut uskovilta. Se ei muuten sen Roomankaan kohdalla pitänyt paikkaansa. Eli ne tarinan Sodomasta ja Gomorrasta on pelkkää keksittyä satua.

    Jos joku ns uskova lukisi yhtä absurdeja ja keskenään erittäin ristiriitaisia tarinoita kuin on raamatussa, niin hän pitäisi niitä jonain roskaviihteenä. Mutta kun ne samat sadut on koottu raamattuun, niin kristitty lukee ja tulkitsee ja lukee ja valaistuu ja "ymmärtää". Ihan aikuisen vakavissaan, vaikka esim uudessa testamentissa ei ole mitään punaista lankaa vaan se on vain kasa tarinoita.

    >> on hienoa että nyky-yhteiskunta on suvaitsevainen heitä kohtaan <<
    Joo ja se ei todellakaan ole teidän uskovien ansiota. Teidän ansiota on kaikki kehityksen vastustaminen ja vanhan kaksinaismoralistisen yhteiskuntamallin puolustelu. Kaikki mitä te kannatatte on menossa vaihtoon. Teidän arvomaailmanne löytyy arvojen museosta.

    >> Tästä on Tapio Puolimatka kirjoittanut ilmeisesti hyvän kirjan <<
    Puolimatka on katkeroitunut typerys joka mässäilee tällä hetkellä sanalla pervo.
    Puolimatka on itse perverssi ihminen perversseine ajatuksineen.

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    No teistä nyt sitten ilmeisesti perhe ja sukupuolierot pitää romuttaa ja homoutta suosia. Minusta ei pidä. Minusta perhearvoja pitää kunnioittaa ja homoille riittää ettei heitä sorreta.

    Ollaan sitten ihan rauhassa eri mieltä. Museoon ei mennä eikä kristittyjen ahdasmielisyyttä puolusteta, ja Puolimatka esittää raikkaita ajatuksia eikä ole perverssi. Kulttuurien kehityksen tutkimisen voimme jättää kulttuurien kehityksen tutkijoille.

    Mielipiteitä on joka lähtöön. Jollain yleisinhimillisellä perusteella voidaan sanoa, mikä on järkevää, tervettä ja raikasta. Nykyään kannatetaan monessa asiassa aika kummallisia ajatuksia. Sillä tehdään vaan tietä rasismille, populismille ja äärioikeistolle.

    1Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    Homoutta ei tarvitse "suosia", mutta on hyvä antaa homojenkin kokea rakkauden ja avioliiton antama turva. Kiitos, että näin on jo tapahtunut.

    Äänestä

  • santtunen kirjoitti:

    No teistä nyt sitten ilmeisesti perhe ja sukupuolierot pitää romuttaa ja homoutta suosia. Minusta ei pidä. Minusta perhearvoja pitää kunnioittaa ja homoille riittää ettei heitä sorreta.

    Ollaan sitten ihan rauhassa eri mieltä. Museoon ei mennä eikä kristittyjen ahdasmielisyyttä puolusteta, ja Puolimatka esittää raikkaita ajatuksia eikä ole perverssi. Kulttuurien kehityksen tutkimisen voimme jättää kulttuurien kehityksen tutkijoille.

    Mielipiteitä on joka lähtöön. Jollain yleisinhimillisellä perusteella voidaan sanoa, mikä on järkevää, tervettä ja raikasta. Nykyään kannatetaan monessa asiassa aika kummallisia ajatuksia. Sillä tehdään vaan tietä rasismille, populismille ja äärioikeistolle.

    Se että ihmisillä on yhdenvertainen asema yhteiskunnassa ei ole suosimista.

    Vai pystytkö perustelemaan miten homoja nyt sitten suositaan? Mikä oikeuksia heillä on joita vaikkapa sinulla ei ole?

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    >> Perheen ja sukupuolierojen romuttaminen ja homojen suosiminen on aina ollut kulttuurin rappeutumisen merkki. <<
    Tuon väitteen ole kuullut uskovilta. Se ei muuten sen Roomankaan kohdalla pitänyt paikkaansa. Eli ne tarinan Sodomasta ja Gomorrasta on pelkkää keksittyä satua.

    Jos joku ns uskova lukisi yhtä absurdeja ja keskenään erittäin ristiriitaisia tarinoita kuin on raamatussa, niin hän pitäisi niitä jonain roskaviihteenä. Mutta kun ne samat sadut on koottu raamattuun, niin kristitty lukee ja tulkitsee ja lukee ja valaistuu ja "ymmärtää". Ihan aikuisen vakavissaan, vaikka esim uudessa testamentissa ei ole mitään punaista lankaa vaan se on vain kasa tarinoita.

    >> on hienoa että nyky-yhteiskunta on suvaitsevainen heitä kohtaan <<
    Joo ja se ei todellakaan ole teidän uskovien ansiota. Teidän ansiota on kaikki kehityksen vastustaminen ja vanhan kaksinaismoralistisen yhteiskuntamallin puolustelu. Kaikki mitä te kannatatte on menossa vaihtoon. Teidän arvomaailmanne löytyy arvojen museosta.

    >> Tästä on Tapio Puolimatka kirjoittanut ilmeisesti hyvän kirjan <<
    Puolimatka on katkeroitunut typerys joka mässäilee tällä hetkellä sanalla pervo.
    Puolimatka on itse perverssi ihminen perversseine ajatuksineen.

    Sodoman synti ei ollut Homous, vaan ensimmäisenä oli YLPEYS toisena LEIVÄNYLTÄKYLLÄISYYS heillä oli syötävää yllinkyllin mutta eivät antaneet sitä nälkäänäkeville, komas oli HUOLETON LEPO neljäs synti oli KURJAA JA KÖYHÄÄ HÄN EI KÄDESTÄ OTTANUT.
    he korskeilivat tekivät kauheuksia minun edessäni ja minä kun sen näin toimitin heidät pois. Sodomaa ei hävitetty Homouden takia vaan suurin sunti oli juuri leivän yltäkylläisyys, joka tarkoittaa että he ei armahtanu köyhää nälkää näkevää ,Juuri Tämä oi se synti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    santtunen kirjoitti:

    No teistä nyt sitten ilmeisesti perhe ja sukupuolierot pitää romuttaa ja homoutta suosia. Minusta ei pidä. Minusta perhearvoja pitää kunnioittaa ja homoille riittää ettei heitä sorreta.

    Ollaan sitten ihan rauhassa eri mieltä. Museoon ei mennä eikä kristittyjen ahdasmielisyyttä puolusteta, ja Puolimatka esittää raikkaita ajatuksia eikä ole perverssi. Kulttuurien kehityksen tutkimisen voimme jättää kulttuurien kehityksen tutkijoille.

    Mielipiteitä on joka lähtöön. Jollain yleisinhimillisellä perusteella voidaan sanoa, mikä on järkevää, tervettä ja raikasta. Nykyään kannatetaan monessa asiassa aika kummallisia ajatuksia. Sillä tehdään vaan tietä rasismille, populismille ja äärioikeistolle.

    >> No teistä nyt sitten ilmeisesti perhe ja sukupuolierot pitää romuttaa ja homoutta suosia. <<

    Ei, koska mitä ihmeen romuttamista se on, että annetaan ihmisten elää rauhassa.
    Sinäkin saat uskoa omaan ahdasmieliseen uskoosi ihan vapaasti. Ja minä saan olla uskomatta.
    Kutsutaan sitä uskonnonvapaudeksi.
    Mutta kun laisillesi uskoville ei tunnu käyvän se, että sama vapaus koskisi myös ihmisen seksuaalisuutta.

    >> Minusta perhearvoja pitää kunnioittaa <<

    Jokainen kunnioittaa perhearvoja juuri kuten hyväksi näkee.

    >> homoille riittää ettei heitä sorreta. <<

    No nythän se sorto loppui kun heille annettiin oikeus mennä avioliittoon.
    Vai pitäisikö mielestäsi tuo oikeus ottaa heiltä pois?
    Entäpä jos joku esittäisi, että laisiltasi fundamentalisteilta otettaisiin pois oikeus mennä avioliittoon ja adoptioon. Että teille riittää kun teitä ei sorreta. Vai kokisitko sen sortona?

    Äänestä

  • Aloittaja

    HESEKIEL_16_JAKEET_49_50 kirjoitti:

    Sodoman synti ei ollut Homous, vaan ensimmäisenä oli YLPEYS toisena LEIVÄNYLTÄKYLLÄISYYS heillä oli syötävää yllinkyllin mutta eivät antaneet sitä nälkäänäkeville, komas oli HUOLETON LEPO neljäs synti oli KURJAA JA KÖYHÄÄ HÄN EI KÄDESTÄ OTTANUT.
    he korskeilivat tekivät kauheuksia minun edessäni ja minä kun sen näin toimitin heidät pois. Sodomaa ei hävitetty Homouden takia vaan suurin sunti oli juuri leivän yltäkylläisyys, joka tarkoittaa että he ei armahtanu köyhää nälkää näkevää ,Juuri Tämä oi se synti.

    >> Sodomaa ei hävitetty <<
    Tästä ollaan samaa mieltä.

    Äänestä

  • Luultavasti monelle uskonnolliseen (vapaiden suuntien) kielenkäyttöön liittyvät sanaparit "täyteen naiseuteen" ja täyteen miehuuteen" ovat sisällöltään vailla sen kummempaa sisältöä joten jospa viitsisit avata noiden täsmällisen merkityksen ja sen mitä ne pitävät ja mitä eivät pidä sisällään?

    Millainen on ihminen joka on saavuttanut täyden naiseuden tai miehuuden?

    Äänestä

Mihin katosi asiallinen viestini?

2Äänestä

Tulihan se sitten.

2Äänestä

Aivan ensimmäiseksi kirkon tulee tietenkin hyväksyä ihan virallisestikin samaa sukupuolta olevien parien kirkolliset vihkimiset, mutta sen jälkeen kirkon pitää osoittaa, että he ovat todellakin luopuneet homofobiastaan siten, että alkavat rohkaisemaan homoseksuaaleja pappeja tulemaan kaapista ulos ja vihkimään papeiksi julkihomoja ja julkilesboja teologian opiskelijoita.

Aluksi riittäisi yksi homopappi jokaiseen hiippakuntaa, joka avaisi tietä muillekkin homo- ja lesbopapeille, jolloin homopappeus tulisi hyväksytyksi ja uudeksi normaaliksi.

2Äänestä

Hm! Olikohan Aatami ja Eeva väärin kohdeltuja kun kristity eivät olleet vihkineet heitä!

Tai, oliskohan kumminkin niin, että kun Jumalakaan ei avioliittoa asettanut ja kun
Jeesuksen aikaan häät oli kahden suvun tilaisuus jossa avioituneiden suvut ja kutsutut hää vieraat olivat todistamassa kahden, toisilleen antaman PYHÄN lupauksen yhteisestä Pyhästä liitosta.
HUOM!
Siihen tilaisuuteen ei tarvittu oppeja Jeesukselta eikä rikollisen kristinuskon papistolta!
Tuo tieto perustuu mm siihen selvyyteen, että Jeesus oli hääjuhla vieraaksi kutsuttuna Kaanan häissä JA JEESUSKAAN EI AVIOLIITTOA ASETTANUT.

Miettikääs yllä mainittuakin mahdollisuutta...
Ne kerrat kun olen valokuvaajana ollut kirkossa ja kuulut suoria ja epäsuoria ilmaisuja siitä, että Jumala olisi avioliiton asettanut niin tuntuu kuin sen asettajan paikalle asettuu uskontunnustuksessaan ihmisyydestäänkin luopunut valtion kirkon virkailija, ammatiltaan pappi jota Jumala ja Jeesus ei ole virkaan asettanut.

Muuten, tuli mieleen, että...
Jos Jumala ja Jeesus ei ole avioliittoa asettanut niin miksi kenelläkään olis oikeis avioliiton ulkopuolella syntyneitä pilkata "äpäriksi" ???
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9823701/#comment-49138876
"Mutta alkuperäiseen kommenttiin liittyen vastaan, että Jeesus oli äpärä. Siitäkin huolimatta, että ilmaisu on ruma.
Antti-pappi "

Minulla ei ole ollut sitä iloa, että olisin saanut seurata nk. siviili vihkimistä mutta täytyy katsoo jos vaikka vielä sellaiseenkin tilaisuuteen pääsisin..

Äänestä

Homoja ei vihitä eikä siunata avioliittoon,loska se on kadotukseen johtava comoran synti, jos makaa seksisuhteessa toisen samaa sukupuolisen kanssa. Joko nyt tuli selväksi.

Äänestä
  • Kyllähän noita homopareja on Suomessakin papit vihkinyt avioliittoon ja papit ja piispat haluaa heitä vihkiä jatkossakin avioliittoon. Kun kuuntelee pappien ja piispojen puheita tästä asiasta, niin vastaukset tulee kuin yhdestä suusta: toivomme ja haluamme, että kirkolliskokous sallii homovihkimiset.

    1Äänestä

  • Samaa sukupuolta olevien avioliitto ei ole Jumalan Sanana pidetyn Raamatun mukaan synti lainkaan joten mihin perustat tuon oman käsityksesi siitä että se olisi synti?

    Johonkin muille tuntemattomaan opukseen ehkä?

    Äänestä

  • Onko joskus ollut tilanne, että vain ne vihitään, jotka eivät ole menossa kadotukseen? Onko nyt sellainen tilanne?

    Äänestä

  • Aloittaja

    >> Homoja ei vihitä eikä siunata avioliittoon, koska se on kadotukseen johtava comoran synti <<

    Kristinuskossa korostuu seksuaalisuuden merkitys ja fundamentalistit ovat keskittyneet kauhistelemaan nimenomaan homoseksuaalisuutta, ihan kuin se oma taivaspaikka sillä varmentuisi.

    Tästä Jeesuksella oli kaikenkattava vertaus, joka usealla fundamentalistilla on jäänyt sisäistämättä. Koskee rikkaa ja malkaa.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

qwertyilija kirjoitti:

Kirkon papit vihkii samaa sukupuolta olevat ja kirkon pitää alistua tilanteeseen.
Kysy vaikka Kallion kirkkoherralta, seuraavalta piispaltamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu