Luulisi pikkuisen hävettävän,olla Suomen surkein arkkipiispa. Yhtä kaikki ei sano mitään. Änkyttää josta ei kukaan saa selvää mitä hän tarkoittaa ja on vielä synkästä synkimmän näköinenkin. Toisille kumartaa ja toisille pyllistää.
Kirkon surkein lenkki
91
650
Vastaukset
Jos arkkipiispa Mäkinen pyllistää kirkon fundiksille, niin hyvä niin!
- ytrewq_
Mutta kun pyllistää homoille ;)
ytrewq_ kirjoitti:
Mutta kun pyllistää homoille ;)
Ja en itse ainakaan muista muidenkaan arkkipiispojen ottavan kantaa sen enempää kuin Mäkinenkään. Mikä tehtävä arkkipiispoilla on? Tehtävänä antaa lausuntonsa kaikista asioista? Vai saako olla hiljaakin?
torre12 kirjoitti:

Itse asiassa arkkipiispan tehtävä on juuri ottaa kantaa asioihin ja se mielessä hänet aina valitaan – siis esittämään kantoja joita hänen valinneet todennäköisesti voivat kirkon näkemyksinä kunnioittaa. Arkkipiispahan ei ole kirkon toimitusjohtaja, vaan paremminkin arvovaltainen mielipidevaikuttaja.
- ValtakunnankansleriTimoS
Minä pyllistän rikosta ihmiskuntaa kohtaan äärettömän julmaa miehitystä.
- perusteluja.pliis
Kun aloit arvostelemaan suomen huonoimmaksi arkkipiispaksi, niin olisit voinut myös perustella kantaasi vaikka listaamalla hänen tekemisiään, jotta mekin jotka emme tunne arkkipiispaa, voisimme uskoa väitteesi vai perustuuko tämä huonous vain tuohon, että hän änkyttää ja on synkeän näköinen?
- 8egas
sage8 kirjoitti:
Fundikset eivät perustele! Sehän vaatisi asioihin paneutumista!
Peruste miksi aloittaja on fundis!
sage8 kirjoitti:
Fundikset eivät perustele! Sehän vaatisi asioihin paneutumista!
Mäkisen jättiläismäinen synti on, että hän ei lue raamattua kauttaaltaan kirjaimellisena Jumalan sanana vaan ymmärtää sen historiallisen kontekstin. Tätä äärivanhoilliset ja erilaiset lahkouskovaiset eivät hänelle koskaan tule anteeksi antamaan.
RepeRuutikallo kirjoitti:

Näinhän se on.

>> Mäkisen jättiläismäinen synti on, että hän ei lue raamattua kauttaaltaan kirjaimellisena Jumalan sanana vaan ymmärtää sen historiallisen kontekstin. <<
Mutta eihän ne fundamentalistitkaan lue vaan tulkitsee, omassa kontekstissaan.
Pekka Puupää Reinikainen on YEC, Patmoksen Pasi Turunen ja Juha Ahvio on progressiivisen kreationismin kannattajia, Päivi Räsänen allekirjoittaa teistisen evoluution jne.
Lisäksi Patmoksen uusi toiminnanjohtaja Pasi Turunen on äärimmäisen väsynyt näihin loputtomiin maailmanlopun ennustajiin ja Jeesuksen nähneisiin höperöihin.
Pistäisivät ensin omat rivinsä edes jonkinmoiseen järjestykseen, ennekuin alkavat neuvomaan muita.
Aloitus on vanha ja palstatrollin tekosia.qwertyilija kirjoitti:

Aloitus on vanha ja palstatrollin tekosia.Onko sageliini taas ottanut jotain sekaisin?
"Näinolenkokenut"
Siinähän olet! Mutta se ei tarkoita, että se olisi totuus asiassa.- nitelaW
Miten kirkon jäsenmäärä on kehittynyt Mäkisen kaudella?
nitelaW kirjoitti:
Miten kirkon jäsenmäärä on kehittynyt Mäkisen kaudella?
Päivi Räsäsen lausunnot ovat vähentäneet kirkon jäsenmäärää selvästi. Muuten kirkon jäsenyys on vähentynyt tasaisesti jo 100 vuoden ajan.
torre12 kirjoitti:
Päivi Räsäsen lausunnot ovat vähentäneet kirkon jäsenmäärää selvästi. Muuten kirkon jäsenyys on vähentynyt tasaisesti jo 100 vuoden ajan.
Niin, kirkon jäsenmäärä on erittäin todennäköisesti vähentynyt vähemmän kuin se Ruokasen valinnan seurauksena olisi vähentynyt. Nyt kansalta jäivät Miikan "tiukasti Jumalan sanan mukaiset" kommentit kuulematta ja siksi suurin osa erinäköisistä liberaaleista on yhä kirkon helmoissa.
Voi vain kuvitella sitä eroaaltoa, joka olisi seurannut, kun Ruokanen olisi kehottanut eduskuntaa torjumaan homojen avioliitot. Ehkäpä Jolkkonen saisi seuraavana arkkihiippana aikaan jotain siihen suuntaan?torre12 kirjoitti:
Päivi Räsäsen lausunnot ovat vähentäneet kirkon jäsenmäärää selvästi. Muuten kirkon jäsenyys on vähentynyt tasaisesti jo 100 vuoden ajan.
Kerros torre miten yksi kirkon rivijäsen onnistuu moisesa 🤓
- satunnainen.nimimerkki
usko.vainen kirjoitti:
Kerros torre miten yksi kirkon rivijäsen onnistuu moisesa 🤓
Tässä vähän päiväkohtaisia kirkosta eroamisen lukuja.
Jokainen voi miettiä, että oliko Päivi Räsänen homoillassa 11.10-, 12.10- vai 13.10-2010.
Yhden pisteen vihje, se näkyy eroluvuista.
2010-10-08 141
2010-10-09 100
2010-10-10 116
2010-10-11 136
2010-10-12 372
2010-10-13 2633
2010-10-14 2032
2010-10-15 3473
2010-10-16 4545
2010-10-17 5738
2010-10-18 6773
2010-10-19 3915
2010-10-20 1973
2010-10-21 1345
2010-10-22 1092
2010-10-23 774
2010-10-24 723
2010-10-25 750
2010-10-26 700
2010-10-27 634
2010-10-28 550
2010-10-29 485
2010-10-30 465
2010-10-31 618
2010-11-01 488
2010-11-02 470
2010-11-03 655
2010-11-04 374
2010-11-05 305
2010-11-06 290
Päivi teki yhdessä illassa saman, mikä muuten vie kokonaisen vuoden eli noin 40'000 ylimääräistä kirkosta eroamista. - satunnainen.nimimerkki
satunnainen.nimimerkki kirjoitti:
Tässä vähän päiväkohtaisia kirkosta eroamisen lukuja.
Jokainen voi miettiä, että oliko Päivi Räsänen homoillassa 11.10-, 12.10- vai 13.10-2010.
Yhden pisteen vihje, se näkyy eroluvuista.
2010-10-08 141
2010-10-09 100
2010-10-10 116
2010-10-11 136
2010-10-12 372
2010-10-13 2633
2010-10-14 2032
2010-10-15 3473
2010-10-16 4545
2010-10-17 5738
2010-10-18 6773
2010-10-19 3915
2010-10-20 1973
2010-10-21 1345
2010-10-22 1092
2010-10-23 774
2010-10-24 723
2010-10-25 750
2010-10-26 700
2010-10-27 634
2010-10-28 550
2010-10-29 485
2010-10-30 465
2010-10-31 618
2010-11-01 488
2010-11-02 470
2010-11-03 655
2010-11-04 374
2010-11-05 305
2010-11-06 290
Päivi teki yhdessä illassa saman, mikä muuten vie kokonaisen vuoden eli noin 40'000 ylimääräistä kirkosta eroamista.Linkin käyrästä se näkyy vielä paremmin. Se korkein käppyrä on vuoden 2010 eroennätys.
https://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/vsumma.svg satunnainen.nimimerkki kirjoitti:
Tässä vähän päiväkohtaisia kirkosta eroamisen lukuja.
Jokainen voi miettiä, että oliko Päivi Räsänen homoillassa 11.10-, 12.10- vai 13.10-2010.
Yhden pisteen vihje, se näkyy eroluvuista.
2010-10-08 141
2010-10-09 100
2010-10-10 116
2010-10-11 136
2010-10-12 372
2010-10-13 2633
2010-10-14 2032
2010-10-15 3473
2010-10-16 4545
2010-10-17 5738
2010-10-18 6773
2010-10-19 3915
2010-10-20 1973
2010-10-21 1345
2010-10-22 1092
2010-10-23 774
2010-10-24 723
2010-10-25 750
2010-10-26 700
2010-10-27 634
2010-10-28 550
2010-10-29 485
2010-10-30 465
2010-10-31 618
2010-11-01 488
2010-11-02 470
2010-11-03 655
2010-11-04 374
2010-11-05 305
2010-11-06 290
Päivi teki yhdessä illassa saman, mikä muuten vie kokonaisen vuoden eli noin 40'000 ylimääräistä kirkosta eroamista.Mutta kerro minulle miksi joku eroasi kirkosta sen takia mitä joku toinen kirkon jäsen sanoo homoista.
Se on niin ihmeellistä, että miksei sitten edes Mäkisen ja Askolan sanomiset ole saaneet ihmisiä sankoin joukoin liittymään kirkkoon?
Miksi maallikko Räsäsen sana painaa enemmän kuin kahden kirkkoruhtinaan sana yhyeensä?
Votko tämän minulle selittää, kiitos!- väärä.tullknta
satunnainen.nimimerkki kirjoitti:
Tässä vähän päiväkohtaisia kirkosta eroamisen lukuja.
Jokainen voi miettiä, että oliko Päivi Räsänen homoillassa 11.10-, 12.10- vai 13.10-2010.
Yhden pisteen vihje, se näkyy eroluvuista.
2010-10-08 141
2010-10-09 100
2010-10-10 116
2010-10-11 136
2010-10-12 372
2010-10-13 2633
2010-10-14 2032
2010-10-15 3473
2010-10-16 4545
2010-10-17 5738
2010-10-18 6773
2010-10-19 3915
2010-10-20 1973
2010-10-21 1345
2010-10-22 1092
2010-10-23 774
2010-10-24 723
2010-10-25 750
2010-10-26 700
2010-10-27 634
2010-10-28 550
2010-10-29 485
2010-10-30 465
2010-10-31 618
2010-11-01 488
2010-11-02 470
2010-11-03 655
2010-11-04 374
2010-11-05 305
2010-11-06 290
Päivi teki yhdessä illassa saman, mikä muuten vie kokonaisen vuoden eli noin 40'000 ylimääräistä kirkosta eroamista.Minä ja monet muutkin erosimme ohjelmassa olleiden kirkon liberaalien pappien tähden.
usko.vainen kirjoitti:
Mutta kerro minulle miksi joku eroasi kirkosta sen takia mitä joku toinen kirkon jäsen sanoo homoista.
Se on niin ihmeellistä, että miksei sitten edes Mäkisen ja Askolan sanomiset ole saaneet ihmisiä sankoin joukoin liittymään kirkkoon?
Miksi maallikko Räsäsen sana painaa enemmän kuin kahden kirkkoruhtinaan sana yhyeensä?
Votko tämän minulle selittää, kiitos!Niin. Miksi ihmiset erosivat kirkosta Räsäsen lausuntojen takia? Räsänen koettiin kai sen verran vieraaksi ajattelultaan, että jätettiin kirkko.
Mäkinen ja Askola lausuntoineen eivät vaikuta sitä eikä tätä; heidän ajattelunsa ei ole vierasta kirkon jäsenille.- kshvb
torre12 kirjoitti:
Niin. Miksi ihmiset erosivat kirkosta Räsäsen lausuntojen takia? Räsänen koettiin kai sen verran vieraaksi ajattelultaan, että jätettiin kirkko.
Mäkinen ja Askola lausuntoineen eivät vaikuta sitä eikä tätä; heidän ajattelunsa ei ole vierasta kirkon jäsenille."Räsänen koettiin kai sen verran vieraaksi ajattelultaan, että jätettiin kirkko."
Sinulla on kusta päässäsi! - löjfdnbh
torre12 kirjoitti:
Niin. Miksi ihmiset erosivat kirkosta Räsäsen lausuntojen takia? Räsänen koettiin kai sen verran vieraaksi ajattelultaan, että jätettiin kirkko.
Mäkinen ja Askola lausuntoineen eivät vaikuta sitä eikä tätä; heidän ajattelunsa ei ole vierasta kirkon jäsenille."Mäkinen ja Askola lausuntoineen eivät vaikuta sitä eikä tätä; heidän ajattelunsa ei ole vierasta kirkon jäsenille."
Ei niin, Setassa noita on pilvin pimein. usko.vainen kirjoitti:
Mutta kerro minulle miksi joku eroasi kirkosta sen takia mitä joku toinen kirkon jäsen sanoo homoista.
Se on niin ihmeellistä, että miksei sitten edes Mäkisen ja Askolan sanomiset ole saaneet ihmisiä sankoin joukoin liittymään kirkkoon?
Miksi maallikko Räsäsen sana painaa enemmän kuin kahden kirkkoruhtinaan sana yhyeensä?
Votko tämän minulle selittää, kiitos!Ehkä sä koet Räsäsen vihapuheet homoseksuaaleista pelkkänä hyvänä asiana, mutta sitä ei tainnut tuolloin noin 40000 kirkosta eronnutta jäsentä pitää.
Kuitenkin olen kuullut monelta sanottavan tuon illan jälkeen, että jollen olisi eronnut aikaisemmin kirkosta niin olisin tehnyt sen nyt välittämästi. Lisäksi eroakirkosta.fi ilmoitti tuhansien kirkosta eroavien syyksi kirkosta eroamiselle "Päivi Räsänen", ellei se sitten ole Päivi Räsäsen syy niin kenen sitten?! Saattoi syitä olla jo sitä ennenkin monia, mutta "Päivi Räsänen" saattoi olla se viimeinen tikki sille kirkosta eroamiselle joka oli jo muutenkin hiuskarvan varassa.kshvb kirjoitti:
"Räsänen koettiin kai sen verran vieraaksi ajattelultaan, että jätettiin kirkko."
Sinulla on kusta päässäsi!Sulla taitaa päässäsi oelvan vain umpiluuta, kuten muillakin kaltasillasi ihmisillä jos teitä ihmisiksi voi edes kutsua!
- Ateisti1982EiKirj
väärä.tullknta kirjoitti:
Minä ja monet muutkin erosimme ohjelmassa olleiden kirkon liberaalien pappien tähden.
Oisitte kirjoittaneet eron syyksi teidän kirkottumuutenne ja haluatte valalta kirkot uskonlahkonne uskontemppeleiksi. Sitähän te havittelette ja hallitusmuodoksi teokratiaa. Silloin olisin voinut luovuttaa kansalaisuutenikin pois. En halua maksaa valtion verotuksessa kirkolle jos ne ovat joidenkin uskonlahkojen käsissä, kunnen haluaisi maksaa nytkään mutta se on pakko niin kauan kun on Suomen kansalainen ja valtio ei ole eronnut kirkosta.
ateisti1982 kirjoitti:
Ehkä sä koet Räsäsen vihapuheet homoseksuaaleista pelkkänä hyvänä asiana, mutta sitä ei tainnut tuolloin noin 40000 kirkosta eronnutta jäsentä pitää.
Kuitenkin olen kuullut monelta sanottavan tuon illan jälkeen, että jollen olisi eronnut aikaisemmin kirkosta niin olisin tehnyt sen nyt välittämästi. Lisäksi eroakirkosta.fi ilmoitti tuhansien kirkosta eroavien syyksi kirkosta eroamiselle "Päivi Räsänen", ellei se sitten ole Päivi Räsäsen syy niin kenen sitten?! Saattoi syitä olla jo sitä ennenkin monia, mutta "Päivi Räsänen" saattoi olla se viimeinen tikki sille kirkosta eroamiselle joka oli jo muutenkin hiuskarvan varassa.Osaatko sinä vastata tuohon kysymykseeni.
Mutta kerro minulle miksi joku eroasi kirkosta sen takia mitä joku toinen kirkon jäsen sanoo homoista.
Se on niin ihmeellistä, että miksei sitten edes Mäkisen ja Askolan sanomiset ole saaneet ihmisiä sankoin joukoin liittymään kirkkoon?
Miksi maallikko Räsäsen sana painaa enemmän kuin kahden kirkkoruhtinaan sana yhyeensä?
Votko tämän minulle selittää, kiitos!- kotiruokaa
usko.vainen kirjoitti:
Osaatko sinä vastata tuohon kysymykseeni.
Mutta kerro minulle miksi joku eroasi kirkosta sen takia mitä joku toinen kirkon jäsen sanoo homoista.
Se on niin ihmeellistä, että miksei sitten edes Mäkisen ja Askolan sanomiset ole saaneet ihmisiä sankoin joukoin liittymään kirkkoon?
Miksi maallikko Räsäsen sana painaa enemmän kuin kahden kirkkoruhtinaan sana yhyeensä?
Votko tämän minulle selittää, kiitos!Ehkä siksi, että he eivät halunneet olla olla jäseninä samassa kirkossa, johon kuuluu Räsäsen kaltaisesti ajattelevia ihmisiä.
kotiruokaa kirjoitti:
Ehkä siksi, että he eivät halunneet olla olla jäseninä samassa kirkossa, johon kuuluu Räsäsen kaltaisesti ajattelevia ihmisiä.
Niin, se on paljon mahdollista 🤗
usko.vainen kirjoitti:
Osaatko sinä vastata tuohon kysymykseeni.
Mutta kerro minulle miksi joku eroasi kirkosta sen takia mitä joku toinen kirkon jäsen sanoo homoista.
Se on niin ihmeellistä, että miksei sitten edes Mäkisen ja Askolan sanomiset ole saaneet ihmisiä sankoin joukoin liittymään kirkkoon?
Miksi maallikko Räsäsen sana painaa enemmän kuin kahden kirkkoruhtinaan sana yhyeensä?
Votko tämän minulle selittää, kiitos!Milloin sä alat ajattelemaan asioita omilla aivoillasi?! Vastasin sinulle jo, että monet kirkosta eronneet laittoivat kirkosta eromisen syyksi "Päivi Räsänen". Jos se ei sulle valjennut mistä homoillan jälkeen kirkosta eroaminen kaikkein eniten johtui niin mä en voi mitään. Tuskin Päivi Räsänen kuitenkaan mitään hyvää asiallaan tarkoitti, jos siitä syystä ihmisiä eroaa kirkosta?!
ateisti1982 kirjoitti:
Milloin sä alat ajattelemaan asioita omilla aivoillasi?! Vastasin sinulle jo, että monet kirkosta eronneet laittoivat kirkosta eromisen syyksi "Päivi Räsänen". Jos se ei sulle valjennut mistä homoillan jälkeen kirkosta eroaminen kaikkein eniten johtui niin mä en voi mitään. Tuskin Päivi Räsänen kuitenkaan mitään hyvää asiallaan tarkoitti, jos siitä syystä ihmisiä eroaa kirkosta?!
Kenenkäs aivoilla minun luulet ajattelevan? 🤗
Minä en todellakaan edeleenkään ymmärrä miten joku omilla aivoillaan ajattelava voi sanoa kirkosta eroamisensa syyksi toisen maalllikon mielipiteen homoista, varsinkin kun se mielipide on täysin raamatullnenusko.vainen kirjoitti:
Kenenkäs aivoilla minun luulet ajattelevan? 🤗
Minä en todellakaan edeleenkään ymmärrä miten joku omilla aivoillaan ajattelava voi sanoa kirkosta eroamisensa syyksi toisen maalllikon mielipiteen homoista, varsinkin kun se mielipide on täysin raamatullnen"Minä en todellakaan edeleenkään ymmärrä miten joku omilla aivoillaan ajattelava voi sanoa kirkosta eroamisensa syyksi toisen maalllikon mielipiteen homoista, varsinkin kun se mielipide on täysin raamatullnen"
Kerroit itsestäsi totuuden ettet näytä ymmärtävän yhtään mitään. Aivojesi tilalla umpiluuta, ettet kykene ajattelemaan mitään asiaa! Aivoja sinulla ei ole!ateisti1982 kirjoitti:
"Minä en todellakaan edeleenkään ymmärrä miten joku omilla aivoillaan ajattelava voi sanoa kirkosta eroamisensa syyksi toisen maalllikon mielipiteen homoista, varsinkin kun se mielipide on täysin raamatullnen"
Kerroit itsestäsi totuuden ettet näytä ymmärtävän yhtään mitään. Aivojesi tilalla umpiluuta, ettet kykene ajattelemaan mitään asiaa! Aivoja sinulla ei ole!Kerro toki sinä sitten minulle miten joku omilla aivoillaan ajattelava voi sanoa kirkosta eroamisensa syyksi toisen maalllikon mielipiteen homoista, varsinkin kun se mielipide on täysin raamatullinen.
Kerro jo! 😉usko.vainen kirjoitti:
Kerro toki sinä sitten minulle miten joku omilla aivoillaan ajattelava voi sanoa kirkosta eroamisensa syyksi toisen maalllikon mielipiteen homoista, varsinkin kun se mielipide on täysin raamatullinen.
Kerro jo! 😉Jollei se sun kaaliisi mahdu että syy kirkosta eroamiseen oli homoillan jälkeen Päivi Räsänen kun kirkosta eronnut oli ilmoittanut syysi "Päivi Räsänen" niin mä en voi tällöin muuta kuin ihmetellä jos sanot vielä omaavasi omat aivosi.
Päivi Räsänen edusti kirkkoa. Liekö ollut silloin sisäministeri, joka toimii Suomessa ns. "kirkkoministerinä". Jos noin korkea henkilö on vastaan homoseksuaaleja ja sitten pitäisi kaikkien hyväksyä moinen mielipide yleisenä kirkon mielipiteenä en yhtään ihmettele että ihmiset eroavat kirkosta.
Kyse ei todellakaan ollut vain yhden maallikon mielipiteestä homoista, jos on päättävässä asemassa Suomessa.ateisti1982 kirjoitti:
Jollei se sun kaaliisi mahdu että syy kirkosta eroamiseen oli homoillan jälkeen Päivi Räsänen kun kirkosta eronnut oli ilmoittanut syysi "Päivi Räsänen" niin mä en voi tällöin muuta kuin ihmetellä jos sanot vielä omaavasi omat aivosi.
Päivi Räsänen edusti kirkkoa. Liekö ollut silloin sisäministeri, joka toimii Suomessa ns. "kirkkoministerinä". Jos noin korkea henkilö on vastaan homoseksuaaleja ja sitten pitäisi kaikkien hyväksyä moinen mielipide yleisenä kirkon mielipiteenä en yhtään ihmettele että ihmiset eroavat kirkosta.
Kyse ei todellakaan ollut vain yhden maallikon mielipiteestä homoista, jos on päättävässä asemassa Suomessa.Aina vain hullummaksi menee jos ihmiset eroavat kirkosta ministerien kannanottojen tähden 😉
Miksei muuten nyt ole ryntäys kirkkoon takaisin kun Räsänen ei enää ole ministeri 😳?
Minä erosin kirkosta arkkipiispan ja oman hiippakuntani piispan kannanottojen tähden.torre12 kirjoitti:
Niin. Miksi ihmiset erosivat kirkosta Räsäsen lausuntojen takia? Räsänen koettiin kai sen verran vieraaksi ajattelultaan, että jätettiin kirkko.
Mäkinen ja Askola lausuntoineen eivät vaikuta sitä eikä tätä; heidän ajattelunsa ei ole vierasta kirkon jäsenille.>> Räsänen koettiin kai sen verran vieraaksi ajattelultaan, että jätettiin kirkko. <<
Oliko Päivi Räsänen silloin (lokakuu 2010) kirkon asioita hoitava ministeri. No oli eli ei, niin kovin hiljaa oli se kirkkoa edustanut piispa siinä homoillassa.
Päivin jutut koettiin vastenmielisiksi ja osa erosi protestiksi ja osa sai tuosta kaipaamansa tekosyyn erota kirkosta, josta he olisivat halunneet erota jo aikaisemmin.
Somessa Päivin tarinat lähti lentoon ja eromittari paukutti uusia päiväennätyksiä vähän väliä.
Loppusaldo oli noin 40'000 eronnutta yhden Päivin esiintymisen ansiosta.usko.vainen kirjoitti:
Aina vain hullummaksi menee jos ihmiset eroavat kirkosta ministerien kannanottojen tähden 😉
Miksei muuten nyt ole ryntäys kirkkoon takaisin kun Räsänen ei enää ole ministeri 😳?
Minä erosin kirkosta arkkipiispan ja oman hiippakuntani piispan kannanottojen tähden.Onko sinusta tuossa jokin ero? Erotakko piispojen tai ministerien mielipiteen takia? Jos uskoo niin mielestäni tulisi olla kirkon jäsen ja erota kirkosta vaan jollei usko!
ateisti1982 kirjoitti:
Onko sinusta tuossa jokin ero? Erotakko piispojen tai ministerien mielipiteen takia? Jos uskoo niin mielestäni tulisi olla kirkon jäsen ja erota kirkosta vaan jollei usko!
Tottakai siinä on ero. Kirkon papit ja piispat vastaavat kirkon opetuskesta eikä maallikot 🤗
- KristuksenSeuraaja
Liberaaliteologia on saatanasta.
Fundiksilla on lisäksi nämä vainaja - ja tietäjähenget, noidat, velhot, metsänpeikot ja puhuvat eläimet joista Raamatussa kerrotaan vaikka ne ovat taikauskoa.
sage8 kirjoitti:
Fundiksilla on lisäksi nämä vainaja - ja tietäjähenget, noidat, velhot, metsänpeikot ja puhuvat eläimet joista Raamatussa kerrotaan vaikka ne ovat taikauskoa.
Sinulle kaikki mitä SINÄ et ymmärrä on taikauskoa :D
sage8 kirjoitti:
Raamatussa on paljon muutakin taikauskoista ainesta.
Sinulle ihan varmasti 🤗
usko.vainen kirjoitti:
Sinulle ihan varmasti 🤗
Jokaiselle jolle totuus ja todellisuus ovat tärkeitä.
sage8 kirjoitti:
Jokaiselle jolle totuus ja todellisuus ovat tärkeitä.
Sinun totuutesi on kovin rajoittunutta.
usko.vainen kirjoitti:
Sinun totuutesi on kovin rajoittunutta.
Onko puhuviin eläimiin uskominen jotenkin osoitus laajentuneesta totuudesta?
Ja sinä kehuit kuinka järkevyytesi ei ole katoamassa!torre12 kirjoitti:
Onko puhuviin eläimiin uskominen jotenkin osoitus laajentuneesta totuudesta?
Ja sinä kehuit kuinka järkevyytesi ei ole katoamassa!Mikäs temppu se maailmankaikkeuden Luojalle on laittaa eläin puhumaan. Puhuthan sinäkin🤗
usko.vainen kirjoitti:
Mikäs temppu se maailmankaikkeuden Luojalle on laittaa eläin puhumaan. Puhuthan sinäkin🤗
No. Tiedämme, ettei käärme eikä aasi kykene puhumaan ja keskustelemaan puhuvien ihmisten kanssa. Uskomukset ovat eri asia.
Etkö ole koskaan ihmetellyt miksi tuo kaikki on tapahtunut vain Raamatussa, eikä sen jälkeen ole mitään noin omituista ollut? Mikä temppu maailmankaikkeuden Luojalle olisi laittaa eläimet puhumaan tuon tuostakin?torre12 kirjoitti:
No. Tiedämme, ettei käärme eikä aasi kykene puhumaan ja keskustelemaan puhuvien ihmisten kanssa. Uskomukset ovat eri asia.
Etkö ole koskaan ihmetellyt miksi tuo kaikki on tapahtunut vain Raamatussa, eikä sen jälkeen ole mitään noin omituista ollut? Mikä temppu maailmankaikkeuden Luojalle olisi laittaa eläimet puhumaan tuon tuostakin?Kaikki mikä Raamatussa lukee on totta.
usko.vainen kirjoitti:
Sinun totuutesi on kovin rajoittunutta.
Sinulla ei ole totuutta ollenkaan. Jo pelkkä tervehtimisesi herättää kahtiajakautuneen tunteen: onko tuo potaskaa vai pottuilua.
sage8 kirjoitti:
Sinulla ei ole totuutta ollenkaan. Jo pelkkä tervehtimisesi herättää kahtiajakautuneen tunteen: onko tuo potaskaa vai pottuilua.
Aika oudosti sanottu koska et koskaan pysty mistään keskustelemaan 😳
usko.vainen kirjoitti:
Kaikki mikä Raamatussa lukee on totta.
Miksikähän nyt olisi täysin mahdotonta tehdä Raamattu tämän ajan vallitsevien tapahtumien ja tosiasioiden pohjalta? Entisen laista Raamattua ei voisi saada millään aikaan.
Siksi voimme suuresti epäillä kaikkea mitä Raamattuun on KIRJOITETTU. Yksi hyvä esimerkki: uskovissa ja ateisteissa näkyy uskovan merkkejä yhtä vähän (Mark 16).- kuissilleen
torre12 kirjoitti:
Miksikähän nyt olisi täysin mahdotonta tehdä Raamattu tämän ajan vallitsevien tapahtumien ja tosiasioiden pohjalta? Entisen laista Raamattua ei voisi saada millään aikaan.
Siksi voimme suuresti epäillä kaikkea mitä Raamattuun on KIRJOITETTU. Yksi hyvä esimerkki: uskovissa ja ateisteissa näkyy uskovan merkkejä yhtä vähän (Mark 16).Eikö hartaasi uskovassa ex-vaimossasi ole mitään uskovien merkkejä?
usko.vainen kirjoitti:
Sinulle kaikki mitä SINÄ et ymmärrä on taikauskoa :D
Siis ihminen joka omaksuu muuta kuin raamatun sisältöä elämässään niin todennäköisesti selviytyy paremmin elämästään.
Kuinka monta kysymystä visailuohjelmissa esitetään raamatusta tai uskonnoista, joka on teille uskoville vahvinta aluetta? Sen verran ihminen saattaa tarvita uskontoa johonkin arjessaan eli 1 suhde 10000!ateisti1982 kirjoitti:
Siis ihminen joka omaksuu muuta kuin raamatun sisältöä elämässään niin todennäköisesti selviytyy paremmin elämästään.
Kuinka monta kysymystä visailuohjelmissa esitetään raamatusta tai uskonnoista, joka on teille uskoville vahvinta aluetta? Sen verran ihminen saattaa tarvita uskontoa johonkin arjessaan eli 1 suhde 10000!Minä en tiedä ainakaan yhtään uskovaa joka olisi menestynyt huonosti elämässään, päinvastoin 🤗
Mutta kerro toki jos sinä tiedät.usko.vainen kirjoitti:
Minä en tiedä ainakaan yhtään uskovaa joka olisi menestynyt huonosti elämässään, päinvastoin 🤗
Mutta kerro toki jos sinä tiedät.Minä en tiedä ainakaan yhtään uskovaa joka olisi menestynyt huonosti elämässään Raamatun takia, päinvastoin 🤗
Mutta kerro toki jos sinä tiedät.usko.vainen kirjoitti:
Minä en tiedä ainakaan yhtään uskovaa joka olisi menestynyt huonosti elämässään, päinvastoin 🤗
Mutta kerro toki jos sinä tiedät.Minä en ole tavannut yhtäkään uskovaa joka ei olisi ollut mielisairaalassa.
ateisti1982 kirjoitti:
Minä en ole tavannut yhtäkään uskovaa joka ei olisi ollut mielisairaalassa.
Se on mahdollista vai jos itse olet mielisairaalassa 😂
usko.vainen kirjoitti:
Se on mahdollista vai jos itse olet mielisairaalassa 😂
En ole koskaan käynyt tai ollut mielisairaalassa, mutta ne jotka olen aikoinani tuntenut ovat kertoneet siellä mielisairaalassa joskus olleen. Se miksi olen tuntenut ne aikoinani olivat todella rasittavia uskovia, enkä ole niihin enää ollut yhteydessä.
Niin mihin nyt tarvittaisiin piispan kannanottoa ?
Sinäkö tuon "arvonimen" hänelle olet antanut ja noilla kertomillasi perusteilla? Hänkö puhuu niin että sinä et ymmärrä, änkyttää niin että sinä et saa selvää siitä, mitä et kuitenkaan ymmärrä ja on vielä sinun mielestäsi synkän näköinen..ymmärsinköhän perustelut oikein?
Aika pitkälle varmaankin. Aloittaja varmaankin itse sutjakkakielinen ja aina iloinen, tosi uskova ;)
nähty.on kirjoitti:
Aika pitkälle varmaankin. Aloittaja varmaankin itse sutjakkakielinen ja aina iloinen, tosi uskova ;)
Varmaan näin. Tosin olisihan se aika mukava juttu, jos tulisi hyväksytyksi itsenään. Näin vanhemmiten kun ne suupielet ihan väkisin kääntyvät alaspäin ja otsarypyt syvenevät ja ilme pakosta alkaa olla "roikkuva", voi voi sentään....nuorilla ja näteillä on helpompaa....niin ja sujuvasanaisilla....
Eerikatässämoi kirjoitti:

No ei pidä ottaa vakavasti. Eikä kannata niistä metsäsioista välittää ;) kuten sanottu ihmisen joka pyhittää aikansa toisten nokkimiseen niin sillähän on sitten aina paljon pahemmin asiat kuin vajavaisella ihmisellä joka yrittää vaan maailmantuulissa pärjätä. Eli nokkaa pystyyn vaan ;)

Juu ei näitä ryppyjä peitellä kannata...on niin toivoton urakka :D On se muuten niikin, että vanhemmiten ihmiseen tulee sellista särmää ja luonnetta, että ihan mielikseen katselee, eikä tuo Mäkinenkään loppupeleissä niin synkkä ole, ainakaan minun silmääni

#eikä tuo Mäkinenkään loppupeleissä niin synkkä ole, ainakaan minun silmääni#
Ei varmaan kun homottaa ihan sinun mielesi mukaisesti.ArtoTTT kirjoitti:
#eikä tuo Mäkinenkään loppupeleissä niin synkkä ole, ainakaan minun silmääni#
Ei varmaan kun homottaa ihan sinun mielesi mukaisesti.Voi laps kulta, kun se naama ja aatteet on kaksi eri asiaa. Eikä minulla ainakaan ole tapana ajatella kauniina vain heitä, jotka ovat kanssasi samaa mieltä. Sinulla ehkä on sellainen tapa??
- Näinolenokenut
Saatananpalvojat ja sateenkaarilippujen heiluttajat pridekulkueineen ja vapaamuurarit ovat samasta paholaisen hengestä.
- on.nähty
nähty.on kirjoitti:
No hyvä että porukkasi tunnistat .
Taisi puhua sinusta.
on.nähty kirjoitti:
Taisi puhua sinusta.
Ei kyllä Pertsa puhu itsestään ainakin lausemuodon perusteella.
Toi nikkien kääntely aina sen mukaan kenen kommenttiin vastaa on varmaan hirmu kivaa??
- pelleeee
Kari Mäkisen virka-aikana on kirkosta eronnut jo lähes 200.000 henkeä.Useimmat ilmoittavat eronsa syyksi nykyisen ateistisen humaaniarkkipiispan lue- piiskan.
"Kari Mäkisen virka-aikana on kirkosta eronnut jo lähes 200.000 henkeä.Useimmat ilmoittavat eronsa syyksi nykyisen ateistisen humaaniarkkipiispan lue- piiskan."
Mistä olet saanut tuon tiedon? Itse luin Iltalehden tekemästä tutkimuksesta, joskin se oli vuodelta 2014, että Kari Mäkisestä ei olisi ollut suurtakaan haittaa eroajien mielestä.
"Arkkipiispa Kari Mäkisen myönteisiä kommentteja tasa-arvoisesta avioliittolaista on tulkittu yhdeksi keskeiseksi syyksi eroaaltoon kirkosta. Iltalehden kyselystä voi päätellä, että näin ei ole.
Aika harva kirkosta eronnut tai sitä harkitseva sanoo, että syy olisi kirkon liika vapaamielisyys.
Sen sijaan yli 60 prosenttia jo eronneista tai sitä harkitsevista sanoo, että ratkaisuun vaikuttaa ratkaisevasti tai jonkin verran se, että kirkko on liian vanhoillinen."
Eron syitä tuon tutkimuksen mukaan olisivat mm. ettei enää uskota Jumalaan ja raha sekä se, etteivät ihmiset enää osallistu kirkon järjestämään toimintaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014120618893093_uu.shtml
Yhden jutun mukaan kirkosta erotaan paljon myös siksi, että se on nykyisin niin helppoa vain parilla hiiren klikkauksella. Siinä myös pohdittiin, että kuinka paljon kirkosta olisi eronneita, jos se pitäisi käydä tekemässä henk.koht. kirkkoherran virastossa.
Oliko sinulla tuoreempaa tietoa asiasta?
Nyt jos ajatellaan rahan kautta Mäkisen palkka vuodessa 130 tuhatta sosiaalikulut mahd. muut luontaisedut matka ja kulukorvaukset edustuskulut viina ja viini tarjoiluineen. Kuinka kalliiksi tämä arkkipiispa on tullut ja mitä hän on tuonut Luterilaiselle kirkolle. Johdattanut kirkon aina vain syvemmälle luopumukseen ja rappioon? Vaikuttanut yhteiskunnassa niin että Jumalan sanan vastaisia lakeja on hyväksytty ja yritänyt ajaa niitä kirkon sisälle?
- ihmettelen.kauhiast
Siinä oikein kunnon luterilaisena kristittynä ollaan aidosti enemmän huolissaan arkkipiispamme tuloista kuin inhimillisestä kärsimyksestä jota maailmalla koetaan.
Tuskinpa enempää voi odottaakaan ihmisiltä jotka pitävät lasten raiskaamistakin vain viettelemisenä syntiinlankeemukseen.
Suomen YK-liiton verkkojulkaisun mukaan maailman kriisikohteista pelkästään Itä-Afrikassa kuolee ihmisiä ravinnon ja puhtaan juomaveden puutteessa. Yli 20 miljoonaa ihmistä siellä tarvitsee välitöntä ruoka-apua.
Suomen YK-liiton arvion mukaan Yksi lapsi joka minuutti - eli 1400 lasta päivässä maailmassa - kuolee likaisen veden aiheuttamiin sairauksiin, kuten ripuliin. ihmettelen.kauhiast kirjoitti:
Siinä oikein kunnon luterilaisena kristittynä ollaan aidosti enemmän huolissaan arkkipiispamme tuloista kuin inhimillisestä kärsimyksestä jota maailmalla koetaan.
Tuskinpa enempää voi odottaakaan ihmisiltä jotka pitävät lasten raiskaamistakin vain viettelemisenä syntiinlankeemukseen.
Suomen YK-liiton verkkojulkaisun mukaan maailman kriisikohteista pelkästään Itä-Afrikassa kuolee ihmisiä ravinnon ja puhtaan juomaveden puutteessa. Yli 20 miljoonaa ihmistä siellä tarvitsee välitöntä ruoka-apua.
Suomen YK-liiton arvion mukaan Yksi lapsi joka minuutti - eli 1400 lasta päivässä maailmassa - kuolee likaisen veden aiheuttamiin sairauksiin, kuten ripuliin.Ei nämä ns.oikeauskoiset välitä pätkääkään muista kuin omasta rahapussistaan ja toisten haukkumisesta.
ihmettelen.kauhiast kirjoitti:
Siinä oikein kunnon luterilaisena kristittynä ollaan aidosti enemmän huolissaan arkkipiispamme tuloista kuin inhimillisestä kärsimyksestä jota maailmalla koetaan.
Tuskinpa enempää voi odottaakaan ihmisiltä jotka pitävät lasten raiskaamistakin vain viettelemisenä syntiinlankeemukseen.
Suomen YK-liiton verkkojulkaisun mukaan maailman kriisikohteista pelkästään Itä-Afrikassa kuolee ihmisiä ravinnon ja puhtaan juomaveden puutteessa. Yli 20 miljoonaa ihmistä siellä tarvitsee välitöntä ruoka-apua.
Suomen YK-liiton arvion mukaan Yksi lapsi joka minuutti - eli 1400 lasta päivässä maailmassa - kuolee likaisen veden aiheuttamiin sairauksiin, kuten ripuliin.# Itä-Afrikassa kuolee ihmisiä ravinnon ja puhtaan juomaveden puutteessa. Yli 20 miljoonaa ihmistä siellä tarvitsee välitöntä ruoka-apua.#
No Mäkiseen vuodessa käytetyllä rahamäärällä ja vaikkapa Piispojen Saariselän reissun hinnalla olisi autettu jo aika montaa.- ihmettelen.kauhiast
ArtoTTT kirjoitti:
# Itä-Afrikassa kuolee ihmisiä ravinnon ja puhtaan juomaveden puutteessa. Yli 20 miljoonaa ihmistä siellä tarvitsee välitöntä ruoka-apua.#
No Mäkiseen vuodessa käytetyllä rahamäärällä ja vaikkapa Piispojen Saariselän reissun hinnalla olisi autettu jo aika montaa.Pointti olikin siinä, mitä me jokainen itse kristittyinä ihmisinä olemme tehneet ja mitä olemme valmiita tekemään hädänalaisten ihmisten hyväksi?
Arvostelemaan toisten ihmisten varojen käyttöä? Siinäkö kaikki? - kotiruokaa
Ja tasan tarkkaan sen palkan olisi saanut arkkipiispana sellainenkin henkilö, jonka sinä Arto olisit hyväksynyt.
- Pudis55
Eikö se ole hyvä että joku on surkea. On mukava ajatella että itse hoitaisi hommat paljon paremmin. Tietysti siinä tapauksessa että pääsisi ko pallille, mutta kun ei pääse ;) Ja onneksi voi siitä taas syyttä tyhmiä valitsijoita. Ai että ympärillä onkin vain pelkkiä keskinkertaisuuksia.
Ilmeisesti noin se on. Näillä karismaattisilla tahoilla on aina jotain hampaankolossa mitä tulee kirkkoon jos nyt ei muuta niin arvostellaan jonkun ulkonäköä. Kokoajan toitetaan kuin kirkko on aivan saastainen ja on itse erottu jo vuosia sitten mutta kamalan kipeitä ollaan sille , että piispojen pitäisi ottaa jokaiseen napsaukseen kantaa mitä noissa piireissä maristaan.
Parannusehdotuksiksi tarjoavat sitten paatoksellista saatanalla pelottelua ja tietenkin vain miespappien suusta ja piispathan nyt vähintään tulisi valita heidän joukostaan.
- fundistyttö
Tismalleen samaa mieltä aloittajan kanssa!
"Ne jotka Herraan katsovat, säteilevät iloa" (psalmi 34) Jos uskovaiselta kysytään niin paras arkkipiispa ois tietysti sellainen äärikonservatiivinen ja kaikkea vastustava. Uskovainen ei ymmärrä että silloin ei kirkossa kovinkaan montaa jäsentä olisi ja niistä joka sunnuntai jumalanpalveluksissa istuvista mummuistakin varmaan monet eroaisivat tuolloin kirkosta. Olen aina sanonut, että te hellarit ja muut lahkolaiset saatte valita sen oman "arkkipiispanne" siellä omassa seurakunnissanne. Monet olette kumminkin eronneet kirkosta yhtälailla kuin minäkin, joten teitä ei pitäisi ne ev.lut. -kirkon asiat pahemmin kiinnostaa, mutta niin kauan kuin kirkosta eronneena tulen maksamaan valtion verotuksesta kirkolle jotakin vasten tahtoani niin kauan myöskin teidän ei tule siitä kirkosta tehdä mitään "uskontemppeliänne" edes omassa umpiluisessa päässänne.
Jospa Mäkinden muistetaankin joskus arkkipiispana, joka pelasti kirkon. Meinaan, että Mäkinen kannatti piispainkokoukselle tehtyä selvitystä, jossa sanottiin, että papeille voisi antaa omantunnonvapauden vihkiä myös sateenkaariparit kirkossa avioliittoon, muuttamatta kirkkolakia.
Fundamentalisteille tuo ei käy, mutta monelle muulle kyllä sopii.
Kannatetaan.- OmatViinat
Mäkinen joutuu 1.7.2018 ostamaan viinansa omasta lompsastaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi674222Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D863804- 433296
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192598Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!232469Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa562313- 482135
- 471828
- 361770
- 301596