Antaa oppilailleen vaihtoehdon evoluutiolle ja antaa todisteet lähteineen jotka puoltavat luomista.
Oppilaat voivat itse sen jälkeen miettiä kumpi ontotta
Minusta on oikein hyvä että Herra Aalto
6
117
Vastaukset
- ParempiTomppeli
Painuisi kaatumaseuroihin saarnaamaan.
Tieteen kentällä hänen kykynsä ovat suoraan verrannolliset hänen saavutuksiinsa. Trollaakos siellä opettaja itse? No samantekeväähän tuo on. Oleellista nimittäin on, että vaikka mitään luomisen todisteita ei ole missään vaiheessa esitetty, niin lapset eivät välttämättä ymmärtäisi asiaa, ja täten moisen huuhaan väittäminen vaihtoehdoksi evoluutiolle on eettisesti väärin.
Eivät oppilaat itse saa sitäkään päättää, että onko 1 1 kaksi vai kolme. Kyllähän asia niin menee, että jos kouluun oikeasti ujutettaisiin jotain kreationismin kaltaista skeidaa, niin paikallinen vanhempain toiminta varmasti reagoisi asiaan ja moinen pelehtiminen loppuisi kuin seinään.
Aloittajan pilailu on joka tapauksessa turhaa, koska vaikka jotenkin onnistuttaisiinkin sivistysvaltiossa kasvattamaan joitakin lapsia moisiin kieroihin oppeihin kuten kreationismiin, niin tosiasiat eivät siitä miksikään muutu, ja tiede se vain porsukuttaa menemään menojaan siinä missä kreationismi on samaa satuilua ja sellaisena pysyykin. Deal with it.- arse-nikki
Vai että ihan Herra (isolla H:lla).
"Antaa oppilailleen vaihtoehdon evoluutiolle"
Minkä ihmeen vaihtoehdon? Eihän teillä kretuilla ole vaihtoehtoa. Höpisette vain sekavia ristiin toistenne kanssa ja vastoin sekä todellisuutta että Raamattuanne. Pelkkää sekoilua.
Evoluutio on fakta. Kretujen tarkoittamia vaihtoehtoisia "faktoja" kutsutaan valheiksi.
"antaa todisteet lähteineen jotka puoltavat luomista."
Eihän teillä kretuilla ole todisteen puolikastakaan jostain luomisesta. Ei teillä ole mitään.
ROT taas ei ole koskaan kyennyt esittämään yhtään tieteellistä lähdettä joka vastaisi omia höpinöitään.- A.Teisti
Ikävä puoli tässä on se, että evoluutiolle ei vain ole vaihtoehtoa, josta olisi todisteita.
- kretujen-hullutukset
"Oppilaat voivat itse sen jälkeen miettiä kumpi ontotta"
Opetetaan siis jälleensyntymää, new agea ja vaikka Urantiaa. Oman maun mukaan. Ihanaa moniarvoisuutta sekin on, vai onko? Epäilemättä sinäkin haluat opettaa vain oikeaoppista kristillisyyttä, eikä nuo muut vaihtoehdot käy.
Mitä jos nyt lähdettäisiin siitä, että koulussa on syytä opettaa tieteen tutkimustuloksia. Olisko vähän parempi vaihtoehto verrattuna opettajan mielivaltaiseen oman maun mukaan opettamiseen? Tai ehkä olet niin suvaitsevainen, että sallit skientologiopettajan opettavan sinun lapsillisesi skientologiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861629Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141044Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.96960Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79922Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51734Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot141709- 81680
- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48661Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51651