Miksi islamin kritisointi välittömästi tulkitaan rasismina tai islamofobiana? Miksi islamille on muodostunut tällainen erityisasema länsimaissa?
Islamin kritisointi on islamofobiaa
8
122
Vastaukset
En tiedä miksi sinä uskot tähän, mutta mitä tekemistä sillä on ateismin kanssa?
- qäaäzm
Siksi kun sillä islamilla on Raamatullinen merkitys. Sen täytyy nousta maailmaan Raamatun mukaan ja nyt se nousee. Ilmestyskirjan 13.-luku, 15.-jae kertoo kuvakielellä mitä radikaali-islam tekee vääräuskoisille. Joka ei kumarra pedon kuvaa eli islamia, ne tapettaisiin. Näin toimii juuri esimerkiksi isis. Se tappaa vääräuskoisia. Siinä täyttyy eräs Raamatun ennustus.
Missä tulkitaan?
Missä länsimaissa erityisasema?- vm41
Koska islami ei ole sanan täydessä merkityksessä uskonto, vaan hallintomuoto.
Vain sen avulla pystytään väestöä (karjaa) pitämään edes jonkin asteen ruodussa.
Henkisen asteen vuoro tulee sitten myöhemmin, kunhan ymmärryksensä kehittyy ihmisyyden tasolle.Nyt tarkoitat kyllä teokratiaa.
Teokratia voidaan toteuttaa melkein minkä hyvänsä uskonnon pohjalta.
1600-l. ääriluterilainen Ruotsi oli teokratia, myös muinainen Egypti oli.Niinpä niin. Näin äsken erään kirja mainoksen. Sam Harris & Maajid Nawaz: "Islam ja suvaitsevuuden tulevaisuus:"
Harriksen kirja , Kirje kristitylle........ oli mielekäs. Saattaisi yllä olevakin olla hyvää luettavaa.
Onko em. kirja jollekin tuttu?- tietoa.löytyy
epikuros kirjoitti:
Niinpä niin. Näin äsken erään kirja mainoksen. Sam Harris & Maajid Nawaz: "Islam ja suvaitsevuuden tulevaisuus:"
Harriksen kirja , Kirje kristitylle........ oli mielekäs. Saattaisi yllä olevakin olla hyvää luettavaa.
Onko em. kirja jollekin tuttu?Luen vain Raamattua. Kaikissa muissa kirjoissa saattaa olla väärää tietoa.
- oletko.lukenut
tietoa.löytyy kirjoitti:
Luen vain Raamattua. Kaikissa muissa kirjoissa saattaa olla väärää tietoa.
Montako väärää tietoa löydät Raamatusta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841359- 52987
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142769
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604