Tiivistettynä tapahtuneesta

EiSelityksiä

Otin hyvin raskaasti sen että polkumme erkani, toki meillä molemmilla on omat juttumme ja kaikki muukin.
Otin vain hyvin hyvin raskaasti kaiken, olin niin tosissani ja niin hemmetin rakastunut.
Moikka

25

728

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EiSelityksiä

      Jotenkin tuntuu kuitenkin että tämä ei ollut vielä tässä..
      Ensimmäinen luku ja jatko-osa/t.
      Toivon että tarina olisi tositapahtumiin perustuva, eikä lisämausteita mielikuvituksella.

    • miehelle_mielessäin

      Samoin ajatuksin kuin ap.

    • kuhansanoin

      Se on vaan se ikävä tosiasia, että jos haluaa pitää yhteyttä anonyymisti/ rohkeus ei riitä aloitteellisuuteen, polut erkanevat. Näin ainakin minun ja erään miehen tapauksessa. Huolimatta tunteista.

    • Vieläkerrantänne

      Säälikäämme sinua, sinä sinä sinä sinä. Suhteeseessa olisi ollut paha epätasapaino, huomasin sut helvetin kakaramaiseksi ja itsekkääksi. Lisäksi heitit loukkauksia puoli huolimattomasti. Et ole mikään ihannekumppani, todellakaan. Lisäksi huonot elämäntavat, jotka valitettavasti näkyy susta päälle päin selvästi. Kaikki tämä ja muutama muu asiaan vaikuttava juttu sinussa, joita en edes tänne tohdi laittaa oli riittävä syy sille, että ignoorasin sut täysin elämästäni. Et ansaitse minua, enkä minä kaltaistasi kun parempiakin löytynyt/ löytyy.
      Hyvästi.

      • syöoikeinpainoeinouse

        Annas kun arvaan itse juopottelet joka viikonloppu ja muilla on huonot elämäntavat jos eivät liiku tai käy salilla. Itse vaadin ettei nainen käy salilla tai ole himolenkkeilijä koska silloin monesti vaativat sitä myös toiselta.


      • Mehuavai

        Huonot elämäntavat? Kuten millaiset saanen kysyä?


      • Mitässitkuaikajättää

        Olet narsisti ja siksi en enää välitä siitä mitä sinä tai lähipiirisi ajattelee. Haluan elää kuin sinua ei olisi olemassa. Äitisi paaponut sinua, niin olet ihan uusavuton.


      • Vieläkerrantänne
        syöoikeinpainoeinouse kirjoitti:

        Annas kun arvaan itse juopottelet joka viikonloppu ja muilla on huonot elämäntavat jos eivät liiku tai käy salilla. Itse vaadin ettei nainen käy salilla tai ole himolenkkeilijä koska silloin monesti vaativat sitä myös toiselta.

        Jos alkoholin käyttöni kiinnostaa, niin ehkä puoli lasillista olutta Juhannuksena, ei aina sitäkään. Ei siis voi absolutiksi nimitellä, mutta aika lähelle sitä olen :)


      • Kuka sinä olet ja kenelle kirjoitat?

        T: Palstalle ALOITUKSIA tekemätön,
        kuten nimimerkkikin kertoo


      • Vieläkerrantänne kirjoitti:

        Jos alkoholin käyttöni kiinnostaa, niin ehkä puoli lasillista olutta Juhannuksena, ei aina sitäkään. Ei siis voi absolutiksi nimitellä, mutta aika lähelle sitä olen :)

        Kuka olet ja kenelle kirjoitat?
        Oletko NAINEN vai MIES?

        T: Palstalle ALOITUKSIA tekemätön,
        kuten nimimerkkikin kertoo


      • Mehuavai kirjoitti:

        Huonot elämäntavat? Kuten millaiset saanen kysyä?

        Kuka sinä olet rekisteröimätön nimimerkki "Mehuvai"
        - tai kenenä koetat esiintyä?


      • Mitässitkuaikajättää kirjoitti:

        Olet narsisti ja siksi en enää välitä siitä mitä sinä tai lähipiirisi ajattelee. Haluan elää kuin sinua ei olisi olemassa. Äitisi paaponut sinua, niin olet ihan uusavuton.

        Kuka on NARSISTI? Ketä on äiti paaponut?
        (Ei ainakaan minua.)
        Sijasin jo 5 vuotiaana sänkyni itse.

        Kuka olet nimimerkki
        "Mitässitkuaikajättää?"


      • syöoikeinpainoeinouse kirjoitti:

        Annas kun arvaan itse juopottelet joka viikonloppu ja muilla on huonot elämäntavat jos eivät liiku tai käy salilla. Itse vaadin ettei nainen käy salilla tai ole himolenkkeilijä koska silloin monesti vaativat sitä myös toiselta.

        Kuka sinä olet?
        Kenelle kirjoitat?


      • fjfjhjhgkhjkgj

        Huumeidenkäyttäjä puhuu elämäntavoista, hahahhahahhaha!!!!!!!!


    • Arkeen___

      Kyllä muakin harmitti, kun tiemme erkanivat... Olit jotenkin niin mielenkiintoinen, vetoava ja sait mut tuntemaan voimakkaasti, mikä oli erittäin yllättävää. Ja tämä kaikki on ollut vähän kuin elokuvasta. Mutta tiedät, miksi meidän ei kannata tutustua jne... En halua rikkoa itseäni enempää.

      • Entä kuka sinä olet?
        Oletko mies vai oletko nainen?

        Herätkää ihmiset!
        Ei asioita anonyymipalstalla hoideta.


    • masentaakinjo

      Juuri samoin ajatuksin kuin aloittaja. Tähän päivään asti on ollut raskaita päiviä ja edes tulossa oleva kesä ei tunnu miltään kun tietää ettei mitään ihanaa tule hänen kanssaan. Tuomen tuoksua...kesäiltoja..

    • Kuten olen kirjoittanut

      - en aloita KAKARAMAISESTI suhteita ANONYYMIPALSTALLA,
      -en hoida KAKARAMAISESTI suhteita ANONYYMIPALSTALLA,
      -en lopeta KAKARAMAISESTI suhteita ANONYYMIPALSTALLA

      - en tee aloituksia ko., palstalle, kuten nimimerkkikin kertoo
      ALOITUS EI SIIS TAASKAAN OLLUT MINULTA

      • Meguvai

        Voi hemmetti, pitäiskö susta olla huolissaan.
        Tuntematon ja aiheutat päänvaivaa olemalla aina läsnä.


      • Meguvai kirjoitti:

        Voi hemmetti, pitäiskö susta olla huolissaan.
        Tuntematon ja aiheutat päänvaivaa olemalla aina läsnä.

        Vai aiheutanko sinulle Timo päänvaivaa sillä,
        että tulen tänne paljastamaan,
        miten sinä esiinnyt MILLOIN KENENKIN IHMISEN
        NIMISSÄ?

        Oliko yllä näkyvän keskustelun tarkoitus olla
        MUKA minun ja jonkun miehen välinen dialogi?
        (Yrititkö TIMO saada sen näyttämään siltä?)

        Se ei ollut sitä. Sillä olen tässä keskustelussa
        mukana VAIN rekisteröidyllä nimimerkilläni!

        Enkä tee aloituksia PALSTOILLE,
        kuten nimimerkkini "...ei-ap..." kertoo!


    • Olkaa ihmiset VARUILLANNE, kun täällä
      esiintyy TÄYSIN TUNNISTEETTOMIA KIRJOITUKSIA,
      joissa
      - ei ole nimikirjaimia,
      -ei ole sukupuolta,
      -ei ole paikkakuntia
      -ei ole ajankohtia!

      Tällaisiin SEPUSTUKSIIN EI PIDÄ LUOTTAA YHTÄÄN.
      Kirjoittaja voi olla kuka tahansa;

      EINARI voi esiintyä ELMANA tai päinvastoin!

    • tutsuu

      Niinpä.....JOO

    • Vuosientakaa

      Niin minäkin, suunnittelin itsemurhaa, sulkeuduin entisestään ja olin ujo ja pelokas, en uskaltanut näyttää tunteitani tai toiveitani. Odotin silti pitkään. Niinkuin nytkin. Aika ironista, kun muistan sanasi silloin kun kaikki alkoi. Kun soitin ja kuulin ne toiset sanat, se koski syvältä. En tiedä olemmeko kohdanneet viime aikoina, tuntuu kuin aivoni olisi deletoineet kuvasi, peläten tuskaa. Sinä taidat pelätä minua, kun et tule vaikka löytäisit, jos olen oikein ymmärtänyt, vai onko vain mielikuvitusta. En käy täällä kun ani harvoin enää, omin ehkä vääriä viestejä ja tulen surulliseksi.
      Moikka

    • Naiseltamiehelle

      Samat fiilikset, toivon ettei tämä ole lopullista

    • Joo.kuin

      myös, mutta kenelle sinä tuon tarkoitit? Kerro niin kerron onko tuo kommenttini sinulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      537
      1768
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      711
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      66
      613
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe