Lemmestä on tälläkin palstalla jankutettu päivästä toiseen, mutta lempikalat on jätetty huomioitta.
Ajatus tuli mieleeni kun söin eilen kaupasta ostamani pienen purkillisen Vestan matjes-silliä. Silli on jalokala.
Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kala on terveellisempi proteiininlähde kuin liha, ja asiantuntijat tuppaavat tietämään asioiden oikean laidan. Ihmiset kuulemma eläisivät terveempinä ja pidempään jos söisivät enemmän kalaa kuin lihaa, ja ainakin omassa tuttavapiirissäni kalansyöjät ovat terveemmän oloisia kuin lihansyöjät.
Kaloja on lajiluokitusten mukaan ties kuinka paljon, mutta ihmisten ei ole syytä hallita kalalajien tuntemusta mitenkään erityisen laajasti, ellei sitten satu olemaan esim. joku meribiologi. Ihmiselle tärkeintä on tietenkin se, miltä kala maistuu.
Kiinnostaisi tietää vähän minkälaisia kaloja palstalaiset syövät. elikä mikä on lempikalanne?
lempikalat
70
746
Vastaukset 70
No japanissahan porukka vetää kalaa ja merenelävää ihan simona ja aika ruipeloo ja hyväkuntoista sakkia tuntuu olevan.
Lohi tietysti on helpointa saalista kalatiskiltä, mutta ehkä liputtaisin ihan kuhan perään. Hyvä suolaus, voita ja tilliä seuraks ja uuniin. Keitetty pottu ja joku ranskankerma kyytipojaks.
Joskus mummo teki lahnoista "kesäänttynyttä" eli helkatin julmettuun suolaan pitkäksi aikaa ja sitten aurinkoon kuivamaan. Siitä oli hyvä vetää slaisseja sellaisia kahden kylkiruodon levyisiä ja poisti nahkan ja ääntä kohti. Kylläpä janotti koko illan kivasti.Japanilaisista mainitsisin huomionarvoisena yksityiskohtana heille niin rakkaan sumopainin, eli lajin joka ei suosi kukkakeppejä.
Lajia varten joutuu treenaamaan oikeastaan 24/7, kaikki elämässä tehdään vain jotta kehityttäisiin ottelijana. Ottelijoilta edellytetään massiivista ulkoista olemusta ja kehässä on aina parempi mitä alempana painopiste on.
Suomeksi sanottuna sumopainijat lihottavat itsensä tajuttomiin mittoihin. Päällepäin vilkaistuna ottelijat voisivat näyttää vain lihavilta miehiltä, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa että kyseessä ovat huippu-urheilijat joiden voima- ja nopeusominaisuudet vetävät vertaa kreikkalaisroomalaisen painin maailman valioihin.
Lihavuudesta en tiedä riittävästi luennoidakseni aiheesta, mutta sen verran tiedän sumopainijoista että he lihottavat itsensä terveellisellä ruokavaliolla, ja tässä tapauksessa heille syntyy vain "pintaläskiä".
Siinä missä epäterveellisesti syövät länsimaalaiset kärsivät matala-asteisista tulehduksista, sisäelinrasvasta ja korkeista rasvapitoisuuksista veressä, japanilaisilla sumopainijoilla lihavuus on vain pintaa. Sisältä sumopainija on huippukunnossa.
Voisi sanoa että kyllä kalansyöjäkin voi lihottaa itsensä halutessaan, ja vieläpä kohtalaisen terveellisesti.A.Palstamäki kirjoitti:
Japanilaisista mainitsisin huomionarvoisena yksityiskohtana heille niin rakkaan sumopainin, eli lajin joka ei suosi kukkakeppejä.
Lajia varten joutuu treenaamaan oikeastaan 24/7, kaikki elämässä tehdään vain jotta kehityttäisiin ottelijana. Ottelijoilta edellytetään massiivista ulkoista olemusta ja kehässä on aina parempi mitä alempana painopiste on.
Suomeksi sanottuna sumopainijat lihottavat itsensä tajuttomiin mittoihin. Päällepäin vilkaistuna ottelijat voisivat näyttää vain lihavilta miehiltä, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa että kyseessä ovat huippu-urheilijat joiden voima- ja nopeusominaisuudet vetävät vertaa kreikkalaisroomalaisen painin maailman valioihin.
Lihavuudesta en tiedä riittävästi luennoidakseni aiheesta, mutta sen verran tiedän sumopainijoista että he lihottavat itsensä terveellisellä ruokavaliolla, ja tässä tapauksessa heille syntyy vain "pintaläskiä".
Siinä missä epäterveellisesti syövät länsimaalaiset kärsivät matala-asteisista tulehduksista, sisäelinrasvasta ja korkeista rasvapitoisuuksista veressä, japanilaisilla sumopainijoilla lihavuus on vain pintaa. Sisältä sumopainija on huippukunnossa.
Voisi sanoa että kyllä kalansyöjäkin voi lihottaa itsensä halutessaan, ja vieläpä kohtalaisen terveellisesti.Joo ja en mä ymmärrä tätä suomalaista kevytruokaintoilua. Keskieuroopassa vetävät eläinrasvaa ihan rauhassa, eikä tukkeudu suonet. Nää suomalaiset kevythömpöttäjäsuositukset on persiistä. Hiilarit ne on ne mitkä ei mittavissa määrin sovi ihmiselle.
Mutta kalaeväs on taatusti hyvää, enkä usko mihinkään elohopeahömpötyksiinkään. Mutta kyllähän sitä pelkkää kalaakaan jaksais syödä, kyllä sitä on läskiäkin saatava. :o)A.Palstamäki kirjoitti:
Japanilaisista mainitsisin huomionarvoisena yksityiskohtana heille niin rakkaan sumopainin, eli lajin joka ei suosi kukkakeppejä.
Lajia varten joutuu treenaamaan oikeastaan 24/7, kaikki elämässä tehdään vain jotta kehityttäisiin ottelijana. Ottelijoilta edellytetään massiivista ulkoista olemusta ja kehässä on aina parempi mitä alempana painopiste on.
Suomeksi sanottuna sumopainijat lihottavat itsensä tajuttomiin mittoihin. Päällepäin vilkaistuna ottelijat voisivat näyttää vain lihavilta miehiltä, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa että kyseessä ovat huippu-urheilijat joiden voima- ja nopeusominaisuudet vetävät vertaa kreikkalaisroomalaisen painin maailman valioihin.
Lihavuudesta en tiedä riittävästi luennoidakseni aiheesta, mutta sen verran tiedän sumopainijoista että he lihottavat itsensä terveellisellä ruokavaliolla, ja tässä tapauksessa heille syntyy vain "pintaläskiä".
Siinä missä epäterveellisesti syövät länsimaalaiset kärsivät matala-asteisista tulehduksista, sisäelinrasvasta ja korkeista rasvapitoisuuksista veressä, japanilaisilla sumopainijoilla lihavuus on vain pintaa. Sisältä sumopainija on huippukunnossa.
Voisi sanoa että kyllä kalansyöjäkin voi lihottaa itsensä halutessaan, ja vieläpä kohtalaisen terveellisesti.Jaa...ensin kaloista, savustamallahan sitä parasta tulee sen jälkeen paistamalla.
Jos kalan haluaa pilata totaalisesti sen voi keittää.
Sitten Sumopainijoista, olet oikeassa, että heidän fyysinen suorituskykynsä( nopeus, voima ja kestävyys) ovat huippu urheilijoiden luokkaa.
Eivät he silti mitään terveitä läskejä ole, niillä rasvaprosenteilla joita heillä esiintyy kertyy väkisin myös sisäelinrasvaa ja kun kilpaura on ohi alkavat myös lihavuuden tuomat terveysongelmat joita raju liikunta kilpauran aikana tehokkaasti lieventää.
Sumopainijoiden keskimääräinen elinikä on Japanilaisittain alhainen ja moni kuolee siinä kuusikymppisenä.A.Palstamäki kirjoitti:

Sumopainijoiden keskimääräinen elinikä on Japanilaisittain alhainen ja moni kuolee siinä kuusikymppisenä.hullu_ukko kirjoitti:
Jaa...ensin kaloista, savustamallahan sitä parasta tulee sen jälkeen paistamalla.
Jos kalan haluaa pilata totaalisesti sen voi keittää.
Sitten Sumopainijoista, olet oikeassa, että heidän fyysinen suorituskykynsä( nopeus, voima ja kestävyys) ovat huippu urheilijoiden luokkaa.
Eivät he silti mitään terveitä läskejä ole, niillä rasvaprosenteilla joita heillä esiintyy kertyy väkisin myös sisäelinrasvaa ja kun kilpaura on ohi alkavat myös lihavuuden tuomat terveysongelmat joita raju liikunta kilpauran aikana tehokkaasti lieventää.
Sumopainijoiden keskimääräinen elinikä on Japanilaisittain alhainen ja moni kuolee siinä kuusikymppisenä.Minusta loimuttamalla kalasta tulee ihan paras. Savustaminen antaa kyllä esanssinsa, mutta jättää rasvaisen kalan rasvaiseksi ja nahkeaksi. Loimuttamalla siitä valuu ylimääräinen pois, mutta kala ei ole oikein loimuttamalla kuivaa.
hullu_ukko kirjoitti:
Jaa...ensin kaloista, savustamallahan sitä parasta tulee sen jälkeen paistamalla.
Jos kalan haluaa pilata totaalisesti sen voi keittää.
Sitten Sumopainijoista, olet oikeassa, että heidän fyysinen suorituskykynsä( nopeus, voima ja kestävyys) ovat huippu urheilijoiden luokkaa.
Eivät he silti mitään terveitä läskejä ole, niillä rasvaprosenteilla joita heillä esiintyy kertyy väkisin myös sisäelinrasvaa ja kun kilpaura on ohi alkavat myös lihavuuden tuomat terveysongelmat joita raju liikunta kilpauran aikana tehokkaasti lieventää.
Sumopainijoiden keskimääräinen elinikä on Japanilaisittain alhainen ja moni kuolee siinä kuusikymppisenä.Voit olla oikeassa tuon sisäelinrasvan suhteen. Joskus vain törmäsin väitteeseen että heillä ei olisi yhtä paljon sisäelinrasvaa kuin saman pituisilla ja tilavuisilla länsimiehillä.
- sanomuikku
A.Palstamäki kirjoitti:
Japanilaisista mainitsisin huomionarvoisena yksityiskohtana heille niin rakkaan sumopainin, eli lajin joka ei suosi kukkakeppejä.
Lajia varten joutuu treenaamaan oikeastaan 24/7, kaikki elämässä tehdään vain jotta kehityttäisiin ottelijana. Ottelijoilta edellytetään massiivista ulkoista olemusta ja kehässä on aina parempi mitä alempana painopiste on.
Suomeksi sanottuna sumopainijat lihottavat itsensä tajuttomiin mittoihin. Päällepäin vilkaistuna ottelijat voisivat näyttää vain lihavilta miehiltä, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa että kyseessä ovat huippu-urheilijat joiden voima- ja nopeusominaisuudet vetävät vertaa kreikkalaisroomalaisen painin maailman valioihin.
Lihavuudesta en tiedä riittävästi luennoidakseni aiheesta, mutta sen verran tiedän sumopainijoista että he lihottavat itsensä terveellisellä ruokavaliolla, ja tässä tapauksessa heille syntyy vain "pintaläskiä".
Siinä missä epäterveellisesti syövät länsimaalaiset kärsivät matala-asteisista tulehduksista, sisäelinrasvasta ja korkeista rasvapitoisuuksista veressä, japanilaisilla sumopainijoilla lihavuus on vain pintaa. Sisältä sumopainija on huippukunnossa.
Voisi sanoa että kyllä kalansyöjäkin voi lihottaa itsensä halutessaan, ja vieläpä kohtalaisen terveellisesti.Eikös ole tutkittu. että kalansyöjät on terveempiä? No tietty, kun muutenkin liikkumalla ja terveellisillä elämäntavoilla huolehtivat itsestään. Lohihan se parasta on. Ainakin minun mielestä, muksuna syötettiin niin paljon järvikalaa että tuli järvikalakiintiö täyteen. Melkein evät kasvoi. :) Savustettu lahna on hyvää, samoin vähäruotoinen kuha paistettuna tai keitossa.
Olisi mulla 30 senttisiä kultakaloja, akvaariossa. Niistä voisi systerin mielestä tehdä sushia.. Hyi miten julmaa. ;( sanomuikku kirjoitti:
Eikös ole tutkittu. että kalansyöjät on terveempiä? No tietty, kun muutenkin liikkumalla ja terveellisillä elämäntavoilla huolehtivat itsestään. Lohihan se parasta on. Ainakin minun mielestä, muksuna syötettiin niin paljon järvikalaa että tuli järvikalakiintiö täyteen. Melkein evät kasvoi. :) Savustettu lahna on hyvää, samoin vähäruotoinen kuha paistettuna tai keitossa.
Olisi mulla 30 senttisiä kultakaloja, akvaariossa. Niistä voisi systerin mielestä tehdä sushia.. Hyi miten julmaa. ;(Tuo mitä sanoit kalansyöjien terveellisistä elintavoista pitää kyllä kutinsa, se on juuri noin. Väittäisin silti että kala on itsessäänkin terveellisempää kuin liha, siitä on tutkimustuloksia.
Olen FisuLover.. ;D *Maiskis*.. ;P
Ei mulla ole oikeastaan lempikalaa.. Kunhan maistuu suussa hyvälle.. Ja se nyt on Vain pääosin valmistustavasta kiinni ja mistä itse kukin tykkää.. ;P- EdesUnissa
Suomalaisista järvikaloista hauki on miellyttävin. Sen lihan koostumus on selkeästi tiukempi kuin esim Kuhan. Kuhan helppous ruuanlaitossa on kaiketi sen saaman suosion takana. Kasvatettu lohi on ehken vastenmielisin massa jota ihmisille tarjotaan. Sen sijaan vapaana kasvanut merilohi on erinomainen ja tiukkalihainen kuin hauki.
Osterit ja pienet mustekalat on myös hyviä, mutta niitä ei juuri Suomessa tarjoilla. Sen sijaan rapuja en syö, koska saatu energia alittaa syömiseen kuluvan energiamäärän.Eräässä toisessa ketjussa jo kerkesin laittamaan kommenttia siitä että riippumatta samankaltaisista mielipiteistämme meillä on myös isoja eroja.
Hauki on minulle ongelmallinen tapaus, minun kotikasvatukseni on rajannut sen käyttökalojen ulkopuolelle. Haukea olenkin syönyt vain kerran eläessäni ja silloinkin "kalapullien" muodossa. Sitaatit tuossa siitä syystä, että "kalapullamassasta" 35%:ia oli sianlihaa. Haukea on silti kehuttu minulle niin paljon ja hyvinkin fiksujen ihmisten suulla, että uskon ongelman olevan minussa eikä hauessa.
Ravuista sanoisin ettei meidän kotoisat rapulajimme ole tarkoitettu kuin rapujuhliin, eli rekvisiitaksi juomajuhlaan. Silti rapu on hyvänmakuinen otus. Ravuista löytyy sitten useita variaatioita maailman meristä, ja sieltä tulevat äyriäiset ovatkin sitten ehtaa herkkua joista saa mahan täyteen jos haluaa.
Skamppi on ehkä se meille tutuin tuotavista rapulajeista, eli kyse on viljellystä jättiravusta. Helppo valmistaa ja kohtalaisen halpakin.- Teknodonna
A.Palstamäki kirjoitti:
Eräässä toisessa ketjussa jo kerkesin laittamaan kommenttia siitä että riippumatta samankaltaisista mielipiteistämme meillä on myös isoja eroja.
Hauki on minulle ongelmallinen tapaus, minun kotikasvatukseni on rajannut sen käyttökalojen ulkopuolelle. Haukea olenkin syönyt vain kerran eläessäni ja silloinkin "kalapullien" muodossa. Sitaatit tuossa siitä syystä, että "kalapullamassasta" 35%:ia oli sianlihaa. Haukea on silti kehuttu minulle niin paljon ja hyvinkin fiksujen ihmisten suulla, että uskon ongelman olevan minussa eikä hauessa.
Ravuista sanoisin ettei meidän kotoisat rapulajimme ole tarkoitettu kuin rapujuhliin, eli rekvisiitaksi juomajuhlaan. Silti rapu on hyvänmakuinen otus. Ravuista löytyy sitten useita variaatioita maailman meristä, ja sieltä tulevat äyriäiset ovatkin sitten ehtaa herkkua joista saa mahan täyteen jos haluaa.
Skamppi on ehkä se meille tutuin tuotavista rapulajeista, eli kyse on viljellystä jättiravusta. Helppo valmistaa ja kohtalaisen halpakin.Mä taisin syödä hummeria ensimmäisen kerran Kap Verdellä muutama vuosi sitten, ja siinä oli syömistä kuin broiskussa.
Maku "dish" nyt oli vähän toinen.
(saksivaa naurua) - Teknodonna
Teknodonna kirjoitti:
Mä taisin syödä hummeria ensimmäisen kerran Kap Verdellä muutama vuosi sitten, ja siinä oli syömistä kuin broiskussa.
Maku "dish" nyt oli vähän toinen.
(saksivaa naurua)Siis maku_ja_"dish"...
blaablaa
(reps) Teknodonna kirjoitti:
Mä taisin syödä hummeria ensimmäisen kerran Kap Verdellä muutama vuosi sitten, ja siinä oli syömistä kuin broiskussa.
Maku "dish" nyt oli vähän toinen.
(saksivaa naurua)Jos pidät hummerin mausta, niin suosittelen kokeilimaan merikrottia. Hyvänmakuinen fisu ja maistuu vähän "hummerille".
- Teknodonna
A.Palstamäki kirjoitti:
Jos pidät hummerin mausta, niin suosittelen kokeilimaan merikrottia. Hyvänmakuinen fisu ja maistuu vähän "hummerille".
Liian ruma mulle. Jopa lautasella.
(reps) Teknodonna kirjoitti:
Liian ruma mulle. Jopa lautasella.
(reps)Kieltämättä ruma otus, mutta lautasella oikein laitettuna jotain ihan taivaallista.
- Teknodonna
A.Palstamäki kirjoitti:
Kieltämättä ruma otus, mutta lautasella oikein laitettuna jotain ihan taivaallista.
Missä söit ja missä ohje?
Pitääkö olla sitruunaa?
(naurua) Teknodonna kirjoitti:
Missä söit ja missä ohje?
Pitääkö olla sitruunaa?
(naurua)Kyse oli grillijuhlista johon hommasin fisut ja kokkina oli kaveri joka on ehkä kotikokkia hivenen etevämpi. On ollut mm. yhden stadilaisen kalaravintolan keittiömestarina.
Pelkkä pikainen suolaus 10%:sessa suolaliemessä ja fisut grilliin. Kala tarjottiin parmesaanikastikeen kera, mutta kastikkeen tarkkaa reseptiä tuskin saan vaikka ottaisin elämäntehtäväkseni sen hommaamisen.- Teknodonna
A.Palstamäki kirjoitti:
Kyse oli grillijuhlista johon hommasin fisut ja kokkina oli kaveri joka on ehkä kotikokkia hivenen etevämpi. On ollut mm. yhden stadilaisen kalaravintolan keittiömestarina.
Pelkkä pikainen suolaus 10%:sessa suolaliemessä ja fisut grilliin. Kala tarjottiin parmesaanikastikeen kera, mutta kastikkeen tarkkaa reseptiä tuskin saan vaikka ottaisin elämäntehtäväkseni sen hommaamisen.Mistä hommasit kalat ja mikä ravintola oli kyseessä?
(cuul) Teknodonna kirjoitti:
Mistä hommasit kalat ja mikä ravintola oli kyseessä?
(cuul)Arvo Kokkonen myy kalaa ja äyriäisiä suoraan kuluttajille, priimatavaraa.
Kalaravintolaa en näe tarpeelliseksi mainostaa.- kiitokseni.heille
A.Palstamäki kirjoitti:
Arvo Kokkonen myy kalaa ja äyriäisiä suoraan kuluttajille, priimatavaraa.
Kalaravintolaa en näe tarpeelliseksi mainostaa.Arvo Kokkonen Oy on muuten ainoa kalatukku Suomessa, jolla on varastossaan eläviä kaloja. Siellä tukussa on nimittäin altaita, joissa uiskentelee hieman eksoottisempiakin otuksia.
Ihan huippuluokan kalatukku. Ja palvelu on myös ensiluokkaista. kiitokseni.heille kirjoitti:
Arvo Kokkonen Oy on muuten ainoa kalatukku Suomessa, jolla on varastossaan eläviä kaloja. Siellä tukussa on nimittäin altaita, joissa uiskentelee hieman eksoottisempiakin otuksia.
Ihan huippuluokan kalatukku. Ja palvelu on myös ensiluokkaista.Kalaa ei voi juuri tuon tuoreempana saada. Menetelmä on nykyisin harvinainen, mutta juttelin joskus vanhemman herrasmiehen kanssa joka kertoi tehneensä aikoinaan kalakauppaa maakunnissa. Hän kertoi että kuhaa piti kuskata isoissa vesialtaissa elävänä kesäaikana jos halusi jonkun ostavan sitä.
Kalan ostosta sen verran, että kalatukku on paikka mistä kalan ostaja löytää tuoreimman kalan.
Olen kovin kaikkiruokainen ja syön mitä eteen kannetaan tai on helppo hankkia. Sen verran löytyy kiinnostusta enemmän pääoman liikkeisiin kuin kalastukseen että inhokki on helppo nimetä: turska.
"Turska" ja turska ovat kaksi eri kalaa.
Pohjois-atlantilta saatava isokoinen turska on tyystin erimakuinen kala kuin itämereen levinnyt pienikokoinen turska.
Turskaa ostaessa on syytä katsoa kalan koon lisäksi myös lihan valkoisuutta. Norjalaiset kutsuvat hivenen tummempilihaista turskaa "rantaturskaksi" eivätkä syö sitä ollenkaan. Norjalaiset syövät ainoastaan täysin valkolihaista turskaa jota kutsutaan meriturskaksi.
Turskan seläke on ihan ok, voissa paistettuna.Yllättäen lempikaloja listatessa kukaan ei vielä olekaan muistanut lahnaa, vaikka muuten niistä paljon puhutaan. Puhetta riittää myös silleistä, joiden haju on erityisen suosittu.
scrg kirjoitti:
Yllättäen lempikaloja listatessa kukaan ei vielä olekaan muistanut lahnaa, vaikka muuten niistä paljon puhutaan. Puhetta riittää myös silleistä, joiden haju on erityisen suosittu.
Lahnaan sekaantumista pidetään yleisesti huonona ratkaisuna, mutta tuore ja savustettu lahna on oikein hyvää herkkua.
Kaupan lohi on perseestä..
Itse tykkään kaloista joilla on valkonen liha..Kaupan lohi on perseestä siitäkin syystä että se on mätänemistilassa kun heitetään kalatiskiin.
A.Palstamäki kirjoitti:
Kaupan lohi on perseestä siitäkin syystä että se on mätänemistilassa kun heitetään kalatiskiin.
On siellä ihan tuorettakin mutta ne on kasvatettuja pullamössö lohia..
Maistuu puulta..
Ahven, hauki, siika jne.. on hyviä kaloja..Eräkettu kirjoitti:
On siellä ihan tuorettakin mutta ne on kasvatettuja pullamössö lohia..
Maistuu puulta..
Ahven, hauki, siika jne.. on hyviä kaloja..Minä törmään toisinaan väitteisiin siitä että kaupan kalatiskin lohet ovat tuoreita, mutta asiaan liittyy muutamia yksityiskohtia jotka tekevät väitteestä epäuskottavan.
Lohet tuodaan rekkarahtina joko pohjois- tai länsinorjasta, kuljetusaika lastauspaikalta kalankäsittelylaitokseen Suomessa 3-4 vrk. Tuolta kalat siirtyvät kauppaketjun keskustukkuun, sieltä alueellisiin tukkuihin ja vasta sitten itse kauppoihin.- entinen.kauppias
A.Palstamäki kirjoitti:
Minä törmään toisinaan väitteisiin siitä että kaupan kalatiskin lohet ovat tuoreita, mutta asiaan liittyy muutamia yksityiskohtia jotka tekevät väitteestä epäuskottavan.
Lohet tuodaan rekkarahtina joko pohjois- tai länsinorjasta, kuljetusaika lastauspaikalta kalankäsittelylaitokseen Suomessa 3-4 vrk. Tuolta kalat siirtyvät kauppaketjun keskustukkuun, sieltä alueellisiin tukkuihin ja vasta sitten itse kauppoihin.Tuota tuota...
Isot marketit ostavat kalatiskeihin lohet suoraan maahantuojalta. Eli välistä jää pois tukkureissut. Pienet kaupat ostavat tukusta lohensa.
Loppuviikolla toimitettavat lohet (torstaina) ostetaan yleensä maanantaina tai edellisenä perjantaina. Kauppiailla on yleensä useampi "verkko vesillä", eli muutama maahantuoja, joilta tiedustellaan päivän hinta ja kalan koko yms. Näiden tietojen pohjalta sitten kauppias tekee päätöksen, keneltä ostetaan, minkä kokoista ja kuinka paljon, laitetaanko viikonlopuksi esim. kampanjatarjouksia lohesta jne.
Torstaina kauppaan saapuva lohi on parhaimmassa tapauksessa tapettu maanantaina. Huonoimmassa tapauksessa saapuva lohi on viikon vanhaa.
Mutta kylmäketju toimii erittäin hyvin norjalaisen lohen kohdalla. Isotkin kalat ovat joskus rigor mortis, vaikka tappopäivä ei taatusti ole ollut edellinen päivä. entinen.kauppias kirjoitti:
Tuota tuota...
Isot marketit ostavat kalatiskeihin lohet suoraan maahantuojalta. Eli välistä jää pois tukkureissut. Pienet kaupat ostavat tukusta lohensa.
Loppuviikolla toimitettavat lohet (torstaina) ostetaan yleensä maanantaina tai edellisenä perjantaina. Kauppiailla on yleensä useampi "verkko vesillä", eli muutama maahantuoja, joilta tiedustellaan päivän hinta ja kalan koko yms. Näiden tietojen pohjalta sitten kauppias tekee päätöksen, keneltä ostetaan, minkä kokoista ja kuinka paljon, laitetaanko viikonlopuksi esim. kampanjatarjouksia lohesta jne.
Torstaina kauppaan saapuva lohi on parhaimmassa tapauksessa tapettu maanantaina. Huonoimmassa tapauksessa saapuva lohi on viikon vanhaa.
Mutta kylmäketju toimii erittäin hyvin norjalaisen lohen kohdalla. Isotkin kalat ovat joskus rigor mortis, vaikka tappopäivä ei taatusti ole ollut edellinen päivä.Lainsäädäntö ei silti velvoita käsittääkseni edelleenkään tukkuria ilmoittamaan asiakkaalle teurastuspäivää ja lain mukaan tukkuri saa myydä 14 vuorokautta lohta "tuoreena".
A.Palstamäki kirjoitti:
Lainsäädäntö ei silti velvoita käsittääkseni edelleenkään tukkuria ilmoittamaan asiakkaalle teurastuspäivää ja lain mukaan tukkuri saa myydä 14 vuorokautta lohta "tuoreena".
Ite tunnustelen fisun tuoreutta painamalla sitä sormella.
Kimmosat on tietääkseni aika tuoreita.Eräkettu kirjoitti:
Ite tunnustelen fisun tuoreutta painamalla sitä sormella.
Kimmosat on tietääkseni aika tuoreita.Minä suosin kovia, eli ostan loheni vain tuorepakasteena.
A.Palstamäki kirjoitti:
Minä suosin kovia, eli ostan loheni vain tuorepakasteena.
Meillä on tuossa marketissa ihan tuoretta tavaraa.. Edellisenä päivänä pyydettyä.
Eräkettu kirjoitti:
Meillä on tuossa marketissa ihan tuoretta tavaraa.. Edellisenä päivänä pyydettyä.
Teillä on sitten oma järvi ja kalankäsittelylaitos, muutoin yhtälö ei oikein toimi.
- monta.tapaa
A.Palstamäki kirjoitti:
Teillä on sitten oma järvi ja kalankäsittelylaitos, muutoin yhtälö ei oikein toimi.
Jotkut kauppiaat ostavat osan kaloista suoraan harrastajakalastajilta.
Kyllä marketin kalatiskiltä voi saada samana päivänäkin pyydettyä kalaa. monta.tapaa kirjoitti:
Jotkut kauppiaat ostavat osan kaloista suoraan harrastajakalastajilta.
Kyllä marketin kalatiskiltä voi saada samana päivänäkin pyydettyä kalaa.Eu:n myötä lainsäädäntö tiukentui kalanmyynnin osalta, nykyään kalat pitää käsitellä viranomaisten hyväksymässä kalankäsittelylaitoksessa.
Kalastaja ei näin voi myydä kalaa suoraan kaupalle mikäli hänellä ei ole kalankäsittelylaitosta. Harvalla sellainen on.- älä.lässytä
A.Palstamäki kirjoitti:
Eu:n myötä lainsäädäntö tiukentui kalanmyynnin osalta, nykyään kalat pitää käsitellä viranomaisten hyväksymässä kalankäsittelylaitoksessa.
Kalastaja ei näin voi myydä kalaa suoraan kaupalle mikäli hänellä ei ole kalankäsittelylaitosta. Harvalla sellainen on.Ei kokonaisina myytäviä kaloja sen kummemmin tarvitse käsitellä. Kunhan ottaa hengen kalalta pois.
Isoissa marketeissa on tarvittavat tilat kalankäsittelyyn. älä.lässytä kirjoitti:
Ei kokonaisina myytäviä kaloja sen kummemmin tarvitse käsitellä. Kunhan ottaa hengen kalalta pois.
Isoissa marketeissa on tarvittavat tilat kalankäsittelyyn.Kaupallinen myynti lisää kalastajan vastuita, pitää pystyä huolehtimaan kylmäketjusta.
https://www.lapinkansa.fi/uusirovaniemi/eduskunnasta-kotimaista-kalaa-poytaan-15647000/
- sushikin-hyvää
Ainakin ahvenfileet voissa paistettuna ovat tosi hyviä. Sitä ei kysytty, mutta mieleen tulee pahanmakuinenkin kala, savukampela. Se jäi kyllä syömättä.
Ahven on kieltämättä hyvänmakuinen kala. Ammattikokit tekevät lohikeitonkin ahvenesta keitettyyn kalaliemeen silloin kun tehdään vähän parempaa keittoa.
A.Palstamäki kirjoitti:
Ahven on kieltämättä hyvänmakuinen kala. Ammattikokit tekevät lohikeitonkin ahvenesta keitettyyn kalaliemeen silloin kun tehdään vähän parempaa keittoa.
Eikös ahven ole joku herrojen herkku keski-euroopassa?
Ite oon joskus nakkonu menemään kun on tullu niin helevetisti ahvenia. 😁Eräkettu kirjoitti:
Eikös ahven ole joku herrojen herkku keski-euroopassa?
Ite oon joskus nakkonu menemään kun on tullu niin helevetisti ahvenia. 😁Ahven on todella arvostettu herkkukala keski-euroopassa ja lienee myös Suomessa top 3:ssa.
A.Palstamäki kirjoitti:
Ahven on todella arvostettu herkkukala keski-euroopassa ja lienee myös Suomessa top 3:ssa.
Täälläpäin ei ahventa hirveästi arvosteta..
Sitä tulee niin paljon.Eräkettu kirjoitti:
Täälläpäin ei ahventa hirveästi arvosteta..
Sitä tulee niin paljon.Näinhän se Lapissa on. Juttelin aikoinani yhden käsivarressa vaikuttavan eräoppaan kanssa joka oli muualta paikkakunnalle muuttaneita. Kaverilla olikin pikkaisen selkeämpi näkemys pohjoisten alueiden vetovoimatekijoistä kuin alkuperäisillä asukkailla.
Hän oli keskittynyt pelkästään ulkomaisiin asiakkaisiin ja vei porukkaa luontoon viikon mittaisille reissuille laavuolosuhteissa. Kaveri sanoi että jos paikalliset älyäisivät ahvenen suosion keski-euroopassa, niin he ryhtyisivät myymään näille pilkkireissuja järville mistä löytyy hyvin ahventa.
- tulikin.nälkä
Melkein kaikki kalat ja merenelävät ovat hyvää ruokaa.
Haikalaa joskus maistoin, ja se ei ollut hyvää. En syö toista kertaa. Nahkiaisistakaan en tykkää ollenkaan, oksettava maku. Onko nahkiainen edes kala, vaikka sitä kalatiskiltä myydään?
Olettekos maistaneet särkeä? Siinä on kyllä aliarvostettu ja hyvänmakuinen kala.hullu_ukko kirjoitti:
Nahkiainen ei ole kala, luetaan ympyräsuisiin. Särki sinappikastikkeessa on aika herkkua.
Joskus muinoin historiassa oli kyläilemässä erään tuttavani luona Pattijoella ja käväistiin jossakin vaiheessa kävellen katsastamassa "tiluksia".
Kuljettiin pienen ja pahalta haisevan ojan viertä kun tuttavani kertoi kyseessä olevan pattijoen ja sieltä tulevan saalistusaikana hyvin nahkiaisia.
Vaikken rasisti olekaan, niin mietin ettei minun elimistöni kestäisi sitä maatalouden keinolannotteiden määrää mitä pelloilta huuhtoutuu pattijokeen ja siirtyy sieltä "ympyräsuisten" lihaan juomaveden mukana.A.Palstamäki kirjoitti:
Joskus muinoin historiassa oli kyläilemässä erään tuttavani luona Pattijoella ja käväistiin jossakin vaiheessa kävellen katsastamassa "tiluksia".
Kuljettiin pienen ja pahalta haisevan ojan viertä kun tuttavani kertoi kyseessä olevan pattijoen ja sieltä tulevan saalistusaikana hyvin nahkiaisia.
Vaikken rasisti olekaan, niin mietin ettei minun elimistöni kestäisi sitä maatalouden keinolannotteiden määrää mitä pelloilta huuhtoutuu pattijokeen ja siirtyy sieltä "ympyräsuisten" lihaan juomaveden mukana.Nahkiainen pystyy elämään kyllä melkoisissa likaränneissä.
hullu_ukko kirjoitti:
Nahkiainen pystyy elämään kyllä melkoisissa likaränneissä.
Se oli minullekin yllätys. Itselläni otti sydänalasta vaikka kuljin ojasta vähän loitompana, arviolta 10 metrin päässä siitä. Tilanne itse likarännissä oli taatusti tukalampi, luulen että nahat olisi sulaneet lihan päältä jos olisin altistunut kosketukselle tuon veden kanssa.
Eräkettu kirjoitti:
Särki on aliarvostettu koska se on täynnä ruotoja..
Särkikaloista voisi tehdä täyssäilykkeitä erilaisissa mausteliemissä. Painekattilassa kypsennys pehmentää ruodot hyvin.
- Kiltti-ja-kunnollinen
Ahvenet on hyvii mutta ei niitä viitsi ostaa kun maksavat 30 euroa kilo. Siksi yritän taas kesällä ongia niitä ja jigilläkin niitä saa hyvin.
- Pillujen--asiantuntija
Lempikalani on naiskala.
Ei varsinaisesti ole lempikalaa, lohi ja kuha ovat ihan hyviä. Kovin ruodollisista kaloista en oikein tykkää kun ne on niin hankalia syödä. Nuo mainitsemasi vestan sillit on kyllä hyviä leivän päällä, tosin en itse pientäkään purkkia kerralla saisi syötyä kun se suolaisuus alkaisi sitten etomaan melko pian.
Silli on ollut aina mun heikkous, mutta leivänsyönnin tuntuva vähentäminen on vaikuttanut myös sillin menekkiin.
Silli on mulle enempi kuitenkin arkiruokaa, enemmän tykkään jostakin luonnonvesistöjen siiasta. Viimeksi söin kunnon siikaa loppuvuodesta kun siskon mies kävi pohjoisessa ja toi Inarin siikaa tullessaan. Graavasin sitä joulupöytään ja pakko sanoa että hyvää tuli.A.Palstamäki kirjoitti:
Silli on ollut aina mun heikkous, mutta leivänsyönnin tuntuva vähentäminen on vaikuttanut myös sillin menekkiin.
Silli on mulle enempi kuitenkin arkiruokaa, enemmän tykkään jostakin luonnonvesistöjen siiasta. Viimeksi söin kunnon siikaa loppuvuodesta kun siskon mies kävi pohjoisessa ja toi Inarin siikaa tullessaan. Graavasin sitä joulupöytään ja pakko sanoa että hyvää tuli.Siika ja muikut jäi tosiaan multa mainitsematta. On siika tosiaan hyvä kala kieltämättä.
Harmaaritari kirjoitti:
Siika ja muikut jäi tosiaan multa mainitsematta. On siika tosiaan hyvä kala kieltämättä.
Kala on melkein aina hyvää kun se tulee luonnon vesistöistä, silloin siinä on maut kohdillaan.
Nuorempana keittelin muikut puolenkilon voipaketissa ja huitasin kaikki pottujen kera kerralla naamariin, mutta enää ei uskalla revitellä noin.A.Palstamäki kirjoitti:
Kala on melkein aina hyvää kun se tulee luonnon vesistöistä, silloin siinä on maut kohdillaan.
Nuorempana keittelin muikut puolenkilon voipaketissa ja huitasin kaikki pottujen kera kerralla naamariin, mutta enää ei uskalla revitellä noin.Joo, paistetut muikut perunamuusin kanssa, ai ai kun on hyvää. Tai muikkukukko, tai savusiika...nälkähän tässä tulee.
Harmaaritari kirjoitti:
Joo, paistetut muikut perunamuusin kanssa, ai ai kun on hyvää. Tai muikkukukko, tai savusiika...nälkähän tässä tulee.
Mun oli tarkoitus tehdä huomenna kanaa ja ylihuomenna lihapullia, mutta voipi olla että käväisen aamupäivästä kaupasta hakemassa fisua.
Lohi on ehkä lemppari, mutta tykkään myös joistakin valkolihaisista kaloista.
Lohi on suomalaisten eniten käyttämä kala, ja hyväähän se on.
Itse olen palannut taas vuosien boikotin jälkeen kalapuikkoihin, ne on helppo "tehdä" . Vaativin osuus on kermaviilikastike.
Lohi, kirjolohi, taimen, kuha, siika, muikku.
- eemeli_peeveli
Parhaan kuuloinen kala on elaska. Maun puolesta äänestän joko tammukkaa tai kuhaa, riippuu päivästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.811168Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu27749- 12734
- 90695
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687- 46658
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14655Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68639Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27607- 56600
- 60573
- 41571
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan83569Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?46540- 43534
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129517Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa52503Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13492Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31465Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27457