sähkön olemus

kannattaakokeilla

Nyt se ateisteille myrkytyksen lykkäs. Nimittäin. Mitenkäs perustelette sähkön olemassaolon jos hattivatteja ei ole olemassa? Kysymys saattaa vaikuttaa liian teoreettiselta ja kaipaa selityksen. Sähkö, tuo sinisen värinen kipinöitsijä, baabelin tuli, sähkötuolin henki, öinen valottaja, virtapiirien taitava peluri, sähkö. Mistä se on peräisin? Se on tietysti peräisin Raamatusta ja sen ns. jälkituotannosta niin kuin kaikki muu. Monilla skandinaaveilla eli viikingeillä ja fenneillä on tapana katsella muumeja sillä silmällä so. oikeaa oppia ottaen ja niinpä monille ensimmäinen kiihkeä kosketus sähköön on muumien kautta koettu hattivattien paniikkikohtaus jossa sähköä vapautuu. Nyt siis kun sähkön alkuperä on Tove Janssonin Muumeissa niin miten voidaan vakavasti enää otauksua, että mikään muukaan olisi mistään muualta peräisin kuin luojien käsistä. Ja niinpä kaikkein ylimpänä on luominen sinällään koska luomisen kautta kaikki saa alkuperäinen muotonsa. On siis ilmeistä että myös ihminen on luotu ja luojan on tietysti oltava aina kaikessa ihmisen yläpuolella jotta se voisi luomisvoimallaan kattaa kaiken ihmisyydessä. Se on siis kertakaikkisen täydellinen olento joka on lihaksitulleena synnitön Jeesus nasarethilainen.

19

433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdfghasdfghasdf

      Näistä ei kai koskaan voi täysin varmasti tietää ovatko ihan aidosti kajahtaneita vai vain sellaista esittäviä nettikoomikoita.

    • hehehehehee
    • kannattaakokeilla

      Nimim. Heheheehee, Tossa "enuskon" alotuksessa on kyllä pointtia kerrakseen mutta itse edustan muiden koulukuntien opetuksia. Olen katsos sellainen että uskon kyllä sähköön sinällään. Sen luonne vaan on tietysti ihan muuta kuin mitä koulukirjat väittää. Sen luonne on salainen ja ilmenee ennenkaikkea YLEISEMMISSÄ KIRJOITUKSISSA. Jos joku tekee kirjan sähköstä niin sehän on väkisinkin täysin näkökulmaton. Sehän.katsoo asioita vaan sähkön vinkkelistä mutta jos joku sen sijaan tekee kirjan muumeista ja siinä kuvataan tämä sähköprosessi tosiasiallisesti ilmenevänä juttuna niin sehän on omasta perspektiivistä kiistaton tosiasia. Ja koska se on kiistaton tosiasia, se muodostaa myös erittäin vankan perustan teologialle ja filosofialle.

    • Sähkö on elektronien liikettä joka voidaan täydellisesti mitata.

      Kuten veden virtaaminen vesiputkessä, sähkö virtaa samalla tavalla metallissa (koska metalleissa elektronit voivat liikkue vapaammin eivätkö ole vain sidoksissa tiettyyn atomiin) ja sitä voidaan mitata ja ohjata laitteissa jolloin laitteet pystyvät mm. toimimaan kuin tietokone.

      Tämän lisäksi koska sähkön liike aiheuttaa magneettisen kentän (voimakkuutta saa vahvistettua todella moninkertaiseksi kiertämällä monta kierrosta johtoa metalliytimen ympäri) on mahdollista myös rakentaa siitä moottoreita, kaiuttimia ja muuta hyödyllistä normaalin elämän kannalta.

      Myöskin sähköllä (elektronien liikkeellä) ei ole väriä. Se "sininen kipinä" mitä yrität väittää sähköksi on sivuvaikutus siitä, eikä itse sähköä. Sähkö itsessään on eriste mutta jos jännite ja virta nousee tarpeeksi korkeaksi, voi sähkö ionisoida ilman (tai mitä vain välissä on) ja virrata vapaasti lävitse kuumentaen tätä.

      Kun kerran vihdoinkin avaaja tahtoo oppia jostain muustakin kuin hattivateista ja jumalista, onko hänellä muita kysymyksiä sähköön liittyen? :)

    • q.v

      Nimimerkille kannattaakokeilla ehdottaisin empiiristä koetta.

      Ota haarukka ja taita keskimmäiset piikit tai ota ne pois. Jätä kuitenkin laitapiikit.
      Mene sähköpistorasian viereen ja tökkää haarukan laitapiikit pistorasian reikiin.

      Voit huutaa samalla "Allah Akbar" tai "Amen" tai "Jessus".

      Tule sitten kertomaan minkälainen kokemuksesi sähköön oli ja näitkö Jeesuksen tai saitko mitään viestiä Jeesukselta?

      • erkkivaan

        Mitenpä itse arvelisit tuossa käyvän?


    • kannattaakokeilla

      Oudoksuva, Miten selität sen että muumeissa hattivatit synnyttävät.sähköä?

    • uskonpohjatontyhmyys

      Sähkö = Jeesus ?

      Ja sitten ne vielä väittää ettei usko muka ole mitään mielisairautta...

    • NäinHelppoaOsaajalle

      Sähköä on ynnäsähköä eli positiivista sähköä ja poissähköä eli negatiivista sähköä. Sukupuoliselta suuntautumiseltaan sähkö on heterogeenistä eli vastakkaismerkkiset vetävät toisiaan.
      Positiivista sähköä on sähkövalo ja lämpöpatterisähkö. Negatiivista pakastimen ja jääkaapin sähkö sekä sähkisku ja sähkölasku.

      Sitten ammattitason lakeja:
      Oomi kertaa käämi, pimeenä koko lääni.
      Kaksi lankaa lamppu, monta lankaa moottori.

      Kysymys: Mikä on musta pörheä ja roikkuu katossa? V: Oikosulun tehnyt sähkömies.

    • OIKEAUSKOINEN

      Sähkön alkuperä määrää sen pyhyyden. Jos se on tuotettu siunatussa ja pyhässä ydinvoimalassa on se uskovaiselle kaikkein varmin vaihtoehto. Hyväksyttävissä on myös hiili-, öljy- ja turvevoimalla tuotettu sähkö mutta oikea uskoisen tulee välttää äärimmäiseen asti Saatanasta tulevan saastaisen tuuli- , aurinko- ja hakevoiman käyttöä ettei vaaranna sielunsa tulevaisuutta Taivaassa Herran huomassa. Vain atte-evokit voivat suosia jotain niin selkeästi itsestään pääpirusta lähtöisin olevaa voimaa.

      Myös sähkölaiteita valittaessa on syytä osoittaa huolellista harkintaa ja välttää sellaisia laitteita jotka johtavat kiusaukseen, esimerkkinä pahimmista tällaisista laitteista ovat televisio ja ikkunaluukulliset pyykinpesukoneet. Molemmat ovat atte-evokkien riettauden ruumilistumia.

      • eihoower

        Mieleen tuleminen voi johtaa haureuteen..Ja paras ottaa pistoke ensin irti seinästä.


    • kannattaakokeilla

      Jeesuksen pallit varaavat sähköä kävellessä ja Hän antaa sähköiskuja väääräuskoisille. "over here. PAL" SANOO Jeesus pellerukkanen kädessä, ja liukuu MoonWalkkina ateististalkkereiden liki, sähkörukkanen villisti säristen.

      Luuli..USKOITKO että se Sirkuksen pellejuttu syntyi sattumalta? Uuusi Testamentti on kuin VW Phaeton, mutta huonommin varusteltu! Viisas Insinööri molemmat luonut!

    • suurtaajuuskäräyttäjä

      Uskovaiset ovat ulkoistaneet ajattelunsa olemattomille jumalille ja tässä tulos.

    • loissähköjeesus

      Zeuksen pyörän laakereista varaus syntyy.

      • ionuuperär

        Thorin vasara iskee salamoita kun Ukko ajaa taivaankantta pitkin.


    • varmaa.faktaa

      Jo Jeesus sanoi aikoinaan, että antakaa sähkön tulla luokseni. Tällä Jeesus tarkoitti omaa kaksinapaisuuttaan ja varauskykyään. Jeesus oli siis ihmisten seurassa kaiken aikaa varautunut. Jeesuksella oli perimätiedon mukaan sekä miinus- että plusnapa. Kun Jeesus tanssi Maria Magdalenan kanssa, hänen molemmat napansa osuivat vahingossa Marian vatsaan. Siitäkös Maria sai melkoisen tällin ja kaatui selälleen ja rupesi juttelemaan outoja. Juuri siksi uskovaiset edelleen kaatuilevat tilaisuuksissaan selälleen ja jokeltavat suut vaahdossa siansaksaa. Se on kunnianosoitus Jeesuksen sähköisestä voimasta, josta saamme yhä edelleen kiittää myös monipuolisen akkuteollisuuden syntyä ja se suomia helpotuksia elämään mm. akkukäyttöisten työkalujen ansiosta.

    • myrkyn2hamp-kahdesti

      Sähkö voi toki olla monessa paikassa samaan aikaan. Mutta voiko tietoisuus olla monessa paikassa samaan aikaan, vaikka ei oikeastaan tunne olevansa kuin ihan vain tässä ja nyt. Mun mielestä kuitenkin voi. Ainakin niin, että tietoisuus voi siirtyä muualle.

      Ellei sitä sitten siellä muualla tuhota. Jos se ei ole paremmalle tietoisuudelle mieleen. Se tapahtuu sitten kun sä olet kuollut. Sun tietoisuus teloitetaan, tai heitetään tuhottavaksi tuliseen uima-altaaseen, ellei se ole tarpeeksi hyvä.

      Tää on vanha tapa ajatella tietoisuudesta, se on taas mun tietoisuudelle mieleen, kun se haluaa olla aikanaan osa suurta tietoisuutta. toisin sanoen se tulee niin hyväksi että siinä on kaikki ja jokainen osa kuin niitä, joita sanottiin aikanaan jumaliksi eri nimillä. Ne on siten edelleen mun jumalia, vaikka mä en niistä ole sen enempää kiinnostunu tässä sanomaan, kun ne harvoja jos ketään enään kiinnostaa, mutta entäs sitten kun sekin oli jo aikaa sitten tiedossa.

      Olikohan se oikeassa olevien onnellisten määrä vain miljoonissa, niin että mulle riittää, kun on yksikin paikka vielä vapaana. Määräseltä on vain oikeessa olevia.

      • hgjhgjgjhg

        Lue seuraavaksi Hannusta Kertusta ja ilkeästä noita-akasta.
        Ei ole tietoisuutta ilman keskushermostoa.


    • "sähkö. Mistä se on peräisin? Se on tietysti peräisin Raamatusta "

      Sähköraamattu, ensi joulun lahjatoive nro 666

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      80
      1552
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1014
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      912
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      95
      912
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      724
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      141
      689
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    9. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      77
      649
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      641
    Aihe