Kun kävin äsken Ruotsissa, niin

Ruotsinpohdinta

siellä kaikki oli vähän rempallaan, ja ruotsalaiset olivat hieman väsyneen oloisia ja luovuttaneita. Elintaso oli Suomen luokkaa, tai jopa alle. Johtunee ehkä siitä, että Ruotsi tuli rikkaaksi niin varhain, että ruotsalaiset eivät enää jaksa kuumotella materiasta niin paljon kuin vaikka suomalaiset ja norjalaiset. Suomessa materian hankkiminen tuntuu olevan ykkösprioriteetti nykyään. Tässä kehitys on mennyt huonompaan suuntaan. Miehetkin tuntevat nahoissaan materian hankkimisen paineet. Skoda Octavia, pakettitalo jne. Suomessa onkin aina rakennettu enemmän kuin Ruotsissa.

Teen tasaisin väliajoin vakoiluretkiä Ruotsiin lähinnä tarkistaakseni, onko se niin romahtamassa kuin väitetään. Ei ole, vieläkään. Materiaaliset asiat ovat huonommassa kunnossa kuin Suomessa, mutta henkinen kunto on parempi. Vaikka Ruotsissa näkee sen, että eteenkin maahanmuuttajat joutuvat taistelemaan jokapäiväisessä elämässä, on Suomessa ilmapiiri kireämpi.

Ruotsalaiset suhtautuivat porukkaamme erittäin ystävällisesti. Puhuimme avoimesti suomea ja olimme luultavasti ulkomaalaisen oloisia. Kun istuimme Tukholman keskustassa katsomassa meininkiä, istui vieressämme keski-ikäinen maahanmuuttajamies. Kun teimme lähtöä, kysyi hän ruotsiksi, että tulemmeko Suomesta. Kun vastasin myöntävästi, nousi peukku pystyyn kaverilla. Hän vilpittömästi piti ajatuksesta, että suomalaiset olivat tulleet kylään. Sen huomasi selvästi. Vastaavia tapauksia oli useampia. Myös kantaruotsalaisten taholta, vaikka Ruotsissa eteenkin vanhemman polven maahanmuuttajat ovat yhtä ruotsalaisia kuin etninen alkuperäisväestökin. Vaikka maahanmuuttajia on Ruotsissa enemmän, on sikäläinen mamuväestö paremmissa väleissä kantaväestön kanssa kuin täällä.

Kun Suomeen tuli takaisin, huomasi, niin kuin aina, että Suomessa asiat toimivat paremmin. Silti ilmapiirin kireys löi heti vasten kasvoja. Ruotsissa kaiken kaaoksen peitti armelias välinpitämättömyys. Niin periruotsalaista. Suomessa vedetään hampaat irvessä, vaikka asiat ovat hyvin, mikä pitkässä juoksussa johtaa siihen, etteivät asiat enää olekaan niin hyvin. Suomessa porukka on vihaisen ja katkeran oloista.

Suomessa miltei koomista on se, miten lujille miesväestö on joutunut muutaman tuhannen pakolaisen takia. Naisten kärsimys on enemmän mysteeri, mutta yhtä selvästi havaittavissa.

Tämä naisten nujertama miespoloinen, feminismin ja seksin uhri, näyttää olevan ihan kotimainen juttu. Naapurimaassa en kyseistä ongelmaa havainnut, vaikka siellä on sama uuspakanallinen kulttuuri vallalla. Miksi näin on, niin sitä en tiedä. Liekö sisäsyntyinen ongelma suomimiehen huono itsetunto. Toisaalta naisetkin ovat Suomessa kärsineempiä kuin Ruotsissa.

16

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paska_maa

      Haista vittu.

      • Hohohohoho

        Ruotsissa pidetään suuret linjat kunnossa, kun pikkuasioista ei jakseta kuumottaa. Suomessa haistatellaan netin hyytävissä syövereissä. :D


    • Ruottiakaikille

      Eli mikä oli se summasummaarum. se että suomimiehestä ei ole mihinkään vai etä ruotsipakoilainen ei sen parempi. Onko mikään mies sinua arvostava vai onko niin ettet itse arvosta itseäsi.
      Jos sinun pitää matkustaa Ruotsiin siksi että tietäsisit mikä sinun arvo on niin miksi et sitten suoraan sinne missä sinua arvostetaan.
      Kaikki näkee kaikki muut , mutta eivät niitä jotka ovat lähellä.
      Ei lähellä olevat ihmniset sinua arvosta jos et anna syytä heille.
      Tuntematonta on helppo arvostaa kun sillä ei ole mitään arvoa.

      • Hömpsytihömpsyn

        En tiedä että oletko ottanut muutaman juhannushömpsyn, mutta en ymmärtänyt viestiäsi.

        Olen mies.


    • Suomessa otetaan asiat turhan vakavasti. Johtuu varmaan historiasta. Kun ensin oli nälkävuodet, siitä muutaman vuosikymmenen päästä sisällissota, sitten parinkymmenen vuoden päästä talvisota, ja lopulta juuri kun alkoi mennä hyvin tuli 90-luvun lama, niin kyllä se jättää jälkensä kansalliseen alitajuntaan.

      • .. Niih.. Ruottalaiset hoiti MaailmanPalon ajankin hieman toisin.. Kyhnyttäen SuomenSelän takana Turvassa VeliVenakoilta ja Diilaillen Suuntaan, jos toiseen.. ;P


      • Munavaikokanaensin

        Sisällissota ja lama voivat olla saman sisäisen heikkouden tuotos. Riitaisuus, kateus, viha...


      • Nykyään ei tarvitse ottaa asioita vakavasti, kosoka yhteiskunta kyllä elättää läskeimmänkin laiskottelijan, kuten sinut.

        Olet yhteiskunnan loinen.


      • kiitosteälykkäät
        Munavaikokanaensin kirjoitti:

        Sisällissota ja lama voivat olla saman sisäisen heikkouden tuotos. Riitaisuus, kateus, viha...

        Nimenomaan näin voi olla! Kumpi todellakin oli ensin! Todella hyvä huomio!

        Tämä aloitus oli muuten loistava! Tuntui erittäin miellyttävältä lukea älykästä ja syvällistä pohdintaa! Miksikähän suomessa on niin hitsin kireää. Kyllä se johonkin alitajuntaan on jättänyt merkit kun on sotaa ja kärsimystä tullut jatkuvalla syötöllä. Se on siirtynyt sukupolvesta toiseen sanoissa, käyttäytymisessä ja kehonkielessä. Ruotsalaisilla ei ole samanlaista painolastia. Venäläisillä taas esimerkiksi on synkkä historia ja hekin ovat synkkiä. Näin se volksgeisti toimii!


      • Syvpo
        kiitosteälykkäät kirjoitti:

        Nimenomaan näin voi olla! Kumpi todellakin oli ensin! Todella hyvä huomio!

        Tämä aloitus oli muuten loistava! Tuntui erittäin miellyttävältä lukea älykästä ja syvällistä pohdintaa! Miksikähän suomessa on niin hitsin kireää. Kyllä se johonkin alitajuntaan on jättänyt merkit kun on sotaa ja kärsimystä tullut jatkuvalla syötöllä. Se on siirtynyt sukupolvesta toiseen sanoissa, käyttäytymisessä ja kehonkielessä. Ruotsalaisilla ei ole samanlaista painolastia. Venäläisillä taas esimerkiksi on synkkä historia ja hekin ovat synkkiä. Näin se volksgeisti toimii!

        Jos se alamäki on alkanut jo joskus 1000-luvulta, ja on sieltä periytynyt.


    • "Naisten kärsimys on enemmän mysteeri, mutta yhtä selvästi havaittavissa."

      Ei naisilla ole mitään kärsimystä Suomessa. Naiset ovat etuoikeutettuja. Lisää etuoikeuksia he vaativat esimerkiksi esittämällä kärvivää ja uhriutumalla.

    • Ruotsissa on kansalliskulttuuria ollut satoja vuosia, Suomessa vasta nyt se 1 sata... On siinä selkeä ero. Lisäksi Outsiderin mainitsema myrskyisä ja vaikea taival. Ruotsissa on otettu paljon asioita huomioon historian perusteella ja Suomi on vaan matkinut länsinaapuriaan, mutta sodan jälkeen piti katsoa myös itään. Ollaan vähän kahden tulen välissä vieläkin. Nöyrä kansa, mutta huono alistumaan. Siinä sitä on vaikea rentoa kulttuuria saada tänne. Mutta eteenpäin mennään. :o)

    • pop98

      "Tämä naisten nujertama miespoloinen, feminismin ja seksin uhri, näyttää olevan ihan kotimainen juttu. Naapurimaassa en kyseistä ongelmaa havainnut, vaikka siellä on sama uuspakanallinen kulttuuri vallalla. Miksi näin on, niin sitä en tiedä. Liekö sisäsyntyinen ongelma suomimiehen huono itsetunto. "

      -Ei se ole mikään sisäsyntyinen ongelma vaan ihan puhdas matemaattinen fakta, että nuorissa ikäluokissa Suomessa on nyt naisia 20% vähemmän kuin miehiä ja miehistä tästä syystä 40% jää tänä päivänä kokonaan lapsettomiksi, koska valtavan miestarjonnan vuoksi naisten rima on entisestään kohonnut, tuon lukumääräisen epäsuhdan lisäksi. Lapsettomien miesten määr kasvaa kaiken lisäksi koko ajan.
      Miehista tulevaisuudessa lähes puolella ei ole tulevaisuutta Suomessa, ei ihme jos masentaa ja tekee kireäksi.
      Ei puolisoa, ei perhettä, ei rakkautta, koskaan!!

      Naisilla tilanne on päinvastainen, voi valita parhaat miehet päältä vaikka olisi kuinka lihava työtön nainen.

      -Hiukan ihmetyttää ruotsin miesten optimistisuus, sama homma on siellä, että valtava määrä miehiä jää ylimääräisiksi osattomiksi. Vasta oli juttu lehdessä, joka toki painettiin piiloon heti, että on paljon puhuttu Kiinan yhdenlapsen politiikan turmiollisuudesta kun poikalapsia syntyy 15% tyttöjä enemmän. Mutta Ruotsissa on tällä hetkellä 25%!!!!! enemmän miehiä kuin naisia kaikissa nuorissa ikäluokissa(pariutumisikäisissä).

      Ihme on jos ei ole ongelma Ruotsissa! Valtava määrä miehiä ilman minkäänlaista tulevaisuutta!!
      Voisi olla mielenkiintoista vierailla ruotsissa baarissa, naisille on varmasti vientiä, ei hetken rauhaa kun miehet, mamut ja syntyperäiset taistelevat vähistä naisista!


      • d12414

        EI 20% vielä riitä, nostetaan luku 100%iin. T: orpo


    • PAHUUSZ

      Kauheaa paskaa koko aloitus.

      Muka syvällistä analyysia ja havaintoja, mutta kun koko homma oikeasti perustui johonkin yhden lauttamatkan piipahdukseen, jonka aikana yksi mamu nosti peukkua, josta sitten vedetään johtopäätöksiä kansakuntien tilasta.. Huhhuh. Kertoi vain aloittajan heikosta itsetunnosta, kun siellä aidan toisella puolella täytyy väkiselläänkin nähdä asioiden olevan niin paljon paremmin. Ja tietenkin aloittajan heikko itsetunto saattaa olla osin kansallista perua ja täten hänen arvionsa suomalaisten heikosta itsetunnosta osua, mutta tämä ilmeni hieman eri tavalla kuin analyysissaan esitti.

      Ja sekaan tiedostavaa mamunhalausta ja rasisminvastaisuutta, vaikka nythän tilanne on se, että Ruotsissa mamukriittisillä on suurempi kannatus kuin Suomessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      605
      2172
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1088
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      21
      1035
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      907
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      81
      812
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      742
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe