Alkuräjähdysuskonlahkolaiset eivät uskalla vastata

Liittyykö liike millään tavalla laajenevan avaruuden laajenemiseen?

Jos, niin miten?

Jos ei, mikä liittyy?

MrNewTime
25388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Herra uusiaika ei vieläkään ole vastannut siihen että jos kerran kaikki laajenee samassa suhteessa ja samaan aikaan, niin miten siitä syntyisi painovoimana tunnettu reaktio kun mitään suhteellista aktiota ei ole? JA vastaukseksi ei kelpaa tonttutihentymät jotka vaikuttavat aina tarvittaessa miten milloinkin, ja välillä ristiriitaisesti.

TAI, jos kaikki turpoaa niin miten kahden taivaankappaleen keskinäisestä massakeskipisteestä katsoen ulommaisilla puolilla painovoima ei ole suurempi kuten sen pitäisi olla jos gravitaatio johtuisi kiihtyvyydestä? JA vastaukseksi eivät kelpaa tonttutihentymät jotka vaikuttavat aina tarvittaessa miten milloinkin, ja välillä ristiriitaisesti.

Molemmat sisältyvät OPS:iin, ja molemmat kumoavat toisensa, sekä molemmat kumoavat OPS:in.

Olet nyt hölissyt yli kymmenen vuotta, kysellyt ja saanut vastauksia mutta et ilmeisesti onnistu oppimaan yhtään mitään vaan kyselet samoja asioita ja jankkaat kuin rikkinäinen levysoitin. Välillä olisi sinun vuorosi vastata kysymyksiin jotka koskevat "teoriasi" kumoavia ristiriitaisuuksia. Kumman valitset vai huidotko käsiäsi ja öliset hätäselityksiä taas kerran?

1Äänestä
  • "Herra uusiaika ei vieläkään ole vastannut siihen että jos kerran kaikki laajenee samassa suhteessa ja samaan aikaan, niin miten siitä syntyisi painovoimana tunnettu reaktio kun mitään suhteellista aktiota ei ole?"

    Kai ymmärrät että vauhtiaan voimakkaasti laajenevalla työntävällä voimalla kiihdyttävässä avaruusaluksessa havaitaan ns. painovoimailmiö ilman vetävää voimaa?!?

    Joten heti alusta lähtien olet väärässä!!!

    Sinun vuorosi

    Liittyykö liike millään tavalla laajenevan avaruuden laajenemiseen?

    Jos, niin miten?

    Jos ei, mikä liittyy?

    MrNewTime

    Äänestä

  • MrNewTime kirjoitti:

    "Herra uusiaika ei vieläkään ole vastannut siihen että jos kerran kaikki laajenee samassa suhteessa ja samaan aikaan, niin miten siitä syntyisi painovoimana tunnettu reaktio kun mitään suhteellista aktiota ei ole?"

    Kai ymmärrät että vauhtiaan voimakkaasti laajenevalla työntävällä voimalla kiihdyttävässä avaruusaluksessa havaitaan ns. painovoimailmiö ilman vetävää voimaa?!?

    Joten heti alusta lähtien olet väärässä!!!

    Sinun vuorosi

    Liittyykö liike millään tavalla laajenevan avaruuden laajenemiseen?

    Jos, niin miten?

    Jos ei, mikä liittyy?

    MrNewTime

    Sinä et ymmärrä että opsisi on kuolleena syntynyt keskonen.

    Jos väität että gravitaatio johtuu laajenemisesta tai peräti jatkuvasta kiihtyvyydestä, ei ilman suhteellista eroavaisuutta nopeuksissa ja kiihtyvyyksissä syntyisi gravitaatiota; jos aivan kaikki laajenee samassa suhteessa ja samaan aikaan, ei asia ole havaittavissa eikä mitään gravitaationa tunnettavaa vaikutusta synny. Yhtä hyvin kaikki voisi kutistua.

    Ops kumosi itsensä.

    Jos taas opsin vaikutus olisi mitattavissa, niin kiihtyvyydessä olisi eroja, ja ero ja vaikutus olisi havaittavissa, mutta se johtaisi kiihtyvyyden päätymiseen ylivalonnopeuteen ja vääristymiin avaruudellisissa mittasuhteissa, sekä erilaisiin g-voimiin kappaleiden eri puolilla, eikä tällaista olla havaittu.

    Ops kumosi itsensä.

    Molemmat kumoavat toisensa, ja molemmat kumoavat opsin, yhdessä ja erikseen.

    Äänestä

  • Heh heh heh.

    Kyllä siellä laajenevan Maapallon keskustassa on koko ajan paine, koska sieltä tukipisteestähän ne koko ajan laajenevat ja toisiansa pois päin toisistansa työntävät laajenevat atomien ytimet työntyvät pois päin kiihtyvällä vauhdilla.

    MrNewTime

    Äänestä

  • MrNewTime kirjoitti:

    Heh heh heh.

    Atomit eivät laajene, eikä niillä ole "tukipisteitä".

    Tukipisteesi ei poista perusdilemmoja "teoriassasi"

    Jos väität että gravitaatio johtuu laajenemisesta tai peräti jatkuvasta kiihtyvyydestä, ei ilman suhteellista eroavaisuutta nopeuksissa ja kiihtyvyyksissä syntyisi gravitaatiota; jos aivan kaikki laajenee samassa suhteessa ja samaan aikaan, ei asia ole havaittavissa eikä mitään gravitaationa tunnettavaa vaikutusta synny. Yhtä hyvin kaikki voisi kutistua.

    Ops kumosi itsensä.

    Jos taas opsin vaikutus olisi mitattavissa, niin kiihtyvyydessä olisi eroja, ja ero ja vaikutus olisi havaittavissa, mutta se johtaisi kiihtyvyyden päätymiseen ylivalonnopeuteen ja vääristymiin avaruudellisissa mittasuhteissa, sekä erilaisiin g-voimiin kappaleiden eri puolilla, eikä tällaista olla havaittu.

    Ops kumosi itsensä.

    Niin, kumman valitset, heh heh heh.

    Äänestä

  • Seli seli.

    Ylivannopeukset ovat höpö höpö juttuja.

    Valokin tietysti laajenee koko ajan ja laajenevan valon vauhti kiihtyy koko ajan samassa suhteessa kuin aine ja valo laajenevat..

    Nyt tiedän miltä Galileo Galileista tuntui vääntää rautalankaa kun hän väitteli maakeskisen mallin kannattajien kanssa. 😂

    MrNewTime

    Äänestä

  • MrNewTime kirjoitti:

    Seli seli.

    Galilei ei ollut imbesilli, kuten sinä. Jokainen täysipäinen näkee OSP horinoissasi lukuisia ristiriitoja sen lisäksi, että ne ovat totaalisesti erittäin hyvin todennettua perusfysiikkaa vastaan.

    Äänestä

  • MrNewTime kirjoitti:

    Seli seli.

    Ylivannopeukset ovat höpö höpö juttuja.

    Valokin tietysti laajenee koko ajan ja laajenevan valon vauhti kiihtyy koko ajan samassa suhteessa kuin aine ja valo laajenevat..

    Nyt tiedän miltä Galileo Galileista tuntui vääntää rautalankaa kun hän väitteli maakeskisen mallin kannattajien kanssa. 😂

    MrNewTime

    Klassinen Galileo-kompleksi. Jotenkin sööttiä etenkin silloin kun kompleksin haltija on täysi imbesilli.

    "Ylivannopeukset ovat höpö höpö juttuja."

    Oppisit nyt edes kirjoittamaan ennen kuin alat kaatamaan nykyfysiikkaa...

    Äänestä

Heh heh heh 😂😂😂

Eipä uskalla kukaan vastata.

Liittyykö liike millään tavalla laajenevan avaruuden laajenemiseen?

Jos, niin miten?

Jos ei, mikä liittyy?

MrNewTime

Äänestä
  • Kohta jää Pölkkypurontien asuntokin pieneksi, kun Jukan aivopierut laajenevat kiihtyvästi pienentyen ja supistuen äärettömyyteen asti.

    Äänestä

Miksi tuolle imbesillille vastataan? Aloitukset poistoon ja sillä hyvä. Kun aloituksessa on vastauksia, robotti ei enää poista sitä
Toistakymmentä vuotta samaa paskaa lukemattomilla palstoilla eikä pienintäkään kehitystä missään suhteessa. Täysin toivoton tapaus.

Äänestä

"Liittyykö liike millään tavalla laajenevan avaruuden laajenemiseen?"

Pienemmissä mittasuhteissa ilmenevät liikkeet eivät liity siihen mitenkään.
Mutta muuan vasta hyvin suurissa mittasuhteissa ilmenevä liike, nimittäin kaukaisten galaksien etääntyminen liittyy siihen sitäkin kiinteämmin. Sitähän se avaruuden laajeneminen juuri on.

Äänestä

https://urly.fi/info/Bn4

Testataan. Reddit - sivustolla on kerrottu paljonkin tästä asiasta. Antamallani linkillä ei ole mitään tekemistä redditin kanssa.

Äänestä
  • Viestit poistettiin siinä vaiheessa, kun testin olemassaolo kerrottiin toisella palstalla...

    Äänestä

Paikalliset joukot lähenevät ja törmäileevät toisiinsa koten andrineda meihin tulevaisuudessa...mutta mitä kaukaisempi kohde sitä nopeammin kohteet loittonevat toisistaan..ja mikä siinä on vaikeaa metrinen koordinaatisto kasvaa ei minnekkään..sitten se on avaruutta..mutta ei sinä olet kreationisti ja muuksi et muutu..se jo yksinään tekee susta kykenemättömän pohtimaan alkuräjähdysteoriaa objektiivisestl

1Äänestä

Ei meihin mikään asteroidi törmää ikinä. Olemme maailman keskus ja kaikki pakenevat meitä hurjaa vauhtia. Myös avaruuden taipuminen vähän kaikkiin suuntiin pistää ne asteroidit lentelemään aivan päin honkia, sano.

Äänestä
  • Levität valheellista tietoa.Maapalloon osuu jatkuvasti kiviä avaruudesta,keskimäärin 100 tonnia vuorokaudessa.Tässä esimerkki helmikuulta 2013
    https://www.youtube.com/watch?v=dpmXyJrs7iU&t=429s
    Etkä ymmärrä tähtieteestä mitään.

    1Äänestä

Eikö tätä Kuopion vajakkipelleä voi saada vastuuseen tietoliikenteen/ keskustelupalstojen häirinnästä? Typerää saman asian, eli asiattomuuden toistamista jo 15 vuotta, naiivina toiveenaan "nerokkaan osp-ToE:n läpimurto", kunhan tarpeeksi kauan floodaa.

Ai niin, Suomessa avohoitopotilaat on jätetty heitteille, eikä viranomaisillakaan riitä resursseja viedä pannuhalkisia lääkärin pakeille, jotta saataisiin lähete asianmukaiseen paikkaan. Sukulaiset ja omaisetkaan eivät pidä sen vertaa huolta läheisistään, että lähettäisivät sekopään hoitoon..

Tuossa linkki, jossa potilas itse kertoo suuruusharhastaan, eli megalomaniasta: http://www.tiede.fi/comment/1765571#comment-1765571

"Olikohan se Pietarissa, kun oli Hotelli jonka aulassa on erinäisten julkisuuden henkilöiden nimiä taulussa ja nimien alla pieni maininta kyseisestä henkilöstä?

Kyseisessä taulussa on myös isäni nimi ja nimen alla teksti: Savolainen ajattelija.

Päätin viisi vuotta sitten, että haluan maininnan itsestäni tuohon tauluun, niin että nimen paikalla lukeekin Savolaisen ajattelijan poika ja sen alla pieni maininta minusta: Selvitti miten maailmankaikkeus toimii."

Tuosta päätellen miekkonen (50v.) ei lopeta suosiolla höpsimisfloodaustaan ja keskustelupalstojen häirintää. Hän todennäköisesti jatkaa siihen asti, kunnes valkotakkiset taluttaa hänet läheiseen Nuivanniemen yliopistoon tai hän aikanaan heittää lusikkansa nurkkaan.

1Äänestä

Pakko vastata, ettei saa alkuräjähdysuskonlahkolaisen leimaa otsaansa.
Haparoivaa ja hikihelmiä kirvoittavaa pohdintaa: Laajeneminen on mielestäni liikettä.

Äänestä
  • Niin, aineen lämpölaajeneminen avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen perustuu liikkeeseen.

    Mutta mihinkäs avaruuden sisältä päin sisälle päin jotenkin jotenkin laajeneminen perustuu? 😂😂😂

    MrNewTime

    Äänestä

  • MrNewTime kirjoitti:

    Niin, aineen lämpölaajeneminen avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen perustuu liikkeeseen.

    Mutta mihinkäs avaruuden sisältä päin sisälle päin jotenkin jotenkin laajeneminen perustuu? 😂😂😂

    MrNewTime

    Se perustuu lamdaan.

    Kysytkö tuota asiaa tietoa saadaksesi vai ikään kuin läksyjä kuulustellaksesi?

    Äänestä

  • miksi_kysyt kirjoitti:

    Kysytkö tuota asiaa tietoa saadaksesi vai ikään kuin läksyjä kuulustellaksesi?

    Se on sama kuin kysyisi miten jumala loi maailmankaikkeuden.

    Ei mitään toivoa saada vastausta.

    Laajeneva avaruus on keisari alasti

    MrNewTime

    Äänestä

  • MrNewTime kirjoitti:

    Se on sama kuin kysyisi miten jumala loi maailmankaikkeuden.

    Ei mitään toivoa saada vastausta.

    Laajeneva avaruus on keisari alasti

    MrNewTime

    Olisikohan sinulle vastattu parisataa kertaa vai enemmän.

    Äänestä

  • agnoskepo kirjoitti:

    Olisikohan sinulle vastattu parisataa kertaa vai enemmän.

    Mitä laajenevaa avaruudelle tapahtuu silloin kun se laajenee?

    Sen metrinen koordinaatisto kasvaa.

    Mihin se perustuu?

    Siihen että avaruus laajenee. 😂😂😂

    MrNewTime

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

MrNewTime kirjoitti:

Liittyykö liike millään tavalla laajenevan avaruuden laajenemiseen?

Jos, niin miten?

Jos ei, mikä liittyy?

MrNewTime

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu