-45 asteen pakkaset ovat leikkautuneet pois

Näin se vain on. -45 asteen pakkasia on ollut 1960-luvulla yhtenä vuotena, 1970-luvulla yhtenä vuotena, 1980-luvulla kahtena vuotena ja 1990-luvulla yhtenä vuotena. Mutta 2000-luvullapa ei ole ollut ei 2000-luvulla eikä 2010-luvulla yhtenäkään vuotena.

http://ilmatieteenlaitos.fi/lampimin-ja-kylmin-paikka-vuosittain

Itse asiassa -44 asteen pakkaset ovat myös leikkautuneet pois ja -43 asteen pakkasetkin ovat hyvin pitkälti jo leikkautuneet pois. Vuosina 1976-1980 oli 5 sellaista talvea, jolloin jokaisena oli ainakin -43 asteen pakkasia. Siinä välissä oli vuosi 1981, jolloin pakkaslukema jäi "vain" -42,8 asteeseen, joka sekin tosin on 2000-luvulla alitettu vain yhtenä talvena ja 2010-luvulla ei kertaakaan. Sitten taas vuonna 1982 oli yli -43 asteen pakkasia.

Näinhän se ilmaston lämpeneminen näkyy jo, että kovat pakkaset vähenevät tai katoavat kokonaan ja kovimmat pakkaslukemat lauhtuvat.
31967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Samoin ovat leikkautuneet 30 asteen helteet kokonaan pois.
Eli kovasti on viilentynyt.

Pakkaisia saadaan lämmitettyä siirtämällä mittareita lämpöisiin paikkoihin, niin kuin ilmastotaiteen laitos on tehnyt.

Äänestä
  • 30 astetta on viimeksi ylittynyt vähän yli 2 vuotta sitten.
    -45 astetta tai -44 astetta on viimeksi alittunut yli 18 vuotta sitten.
    -43 astetta on viimeksi alittunut yli 11 vuotta sitten.

    Eli kummatkohan ne ovatkaan pidempään loistaneet poissaolollaan ja leikkautuneet pois?

    Äänestä

  • Lämpenee kirjoitti:

    30 astetta on viimeksi ylittynyt vähän yli 2 vuotta sitten.

    rajanhan voi tässä laittaa mihin haluaa -45.....-30.
    Voi miettiä mikä pakkanen 'vastaa' suomessa 30c hellettä.

    Äänestä

  • Lämpenee kirjoitti:

    30 astetta on viimeksi ylittynyt vähän yli 2 vuotta sitten.
    -45 astetta tai -44 astetta on viimeksi alittunut yli 18 vuotta sitten.
    -43 astetta on viimeksi alittunut yli 11 vuotta sitten.

    Eli kummatkohan ne ovatkaan pidempään loistaneet poissaolollaan ja leikkautuneet pois?

    Samoin lämpimät järvivedet ovat leikkautuneet pois.
    Niin mielellään kun kävisi uimassa, mutta ei sinne enää tarkene mennä nykyään.

    http://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/fin/Lampotila/Lampotila.htm

    Äänestä

Näin se lämmittäminen ja kylmien leikkaaminen tapahtuu.

Siirretään mittarit kylmästä paikasta pois.
http://www.kittilalehti.com/arkisto/pokkalaiset-pelkaavat-pakkasennatyksensa-puolesta.html

Eikä enää oteta kylmiä alueita mukaan, eli kylmimmiltä alueilta vuonna 2017 ei ole mukana esimerkiksi:

Kajaani 64.3 N 27.7 E
Kuusamo 66.0 N 29.2 E
Reboly 63.8 N 30.8 E
Joensuu 62.7 N 29.6 E
Oulu 64.9 N 25.4 E
Haparanda 65.8 N 24.1 E
Jokkmokk 66.6 N 19.6 E
Stensele 65.1 N 17.2 E

Se sijaan mukaan on tullut etelämpää muun muassa:

Jyvaskyla 62.4 N 25.7 E
Jokioinen 60.8 N 23.5 E
Tallin 59.4 N 24.8 E
St.Petersburg 60.0 N 30.3 E
Ostersund/Fro 63.2 N 14.5 E

ja Golfvirran lämmittämät:

Karasjok 69.5 N 25.5 E
Murmansk 69.0 N 33.0 E

Äänestä

Helteet taitavat olla Eelikselle kuuma peruna, kun jo nyt vaihtaa aiheen pakkasiin, vaikka kesän puolella vielä ollaan. Vai olisiko tässä "uudessa ilmastossa" parempi vertaus kylmä peruna?

Kun kerran kaikki TOP5-hihhulointisi perustuu Kaisaniemeen, niin kerropa Eelis lämpimiksesi Kaisaniemen hellepäivistä vuosina 2016 ja 2017. Oliko hellepäiviä paljonkin ja olivatko hellejaksot pitkiäkin? Onhan kyseessä sentään pääkaupunki ...

Äänestä
  • Pierre voi kertoa sen, miksi Kaisaniemessä ei ollut kesinä 1902-1904 YHTÄÄN hellepäivää ja kahden peräkkäisen hellepäivän välissä oli lähes neljän vuoden väli! Tästä on aiemmin jo keskusteltukin.

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14946873/vanhan-ajan-helteettomyys-liikaa-denialisteille

    Jos Kaisaniemeen tulee yksi helteetön kesä silloin tällöin, ei kyseessä ole mitenkään ennätyksellinen ilmiö. Katsellaan niitä ennätyksiä uudelleen sitten, kun alkaa olemaan kolme tai neljä täyshelteetöntä kesää putkeen.

    Äänestä

  • Lämpenee kirjoitti:

    Pierre voi kertoa sen, miksi Kaisaniemessä ei ollut kesinä 1902-1904 YHTÄÄN hellepäivää ja kahden peräkkäisen hellepäivän välissä oli lähes neljän vuoden väli! Tästä on aiemmin jo keskusteltukin.

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14946873/vanhan-ajan-helteettomyys-liikaa-denialisteille

    Jos Kaisaniemeen tulee yksi helteetön kesä silloin tällöin, ei kyseessä ole mitenkään ennätyksellinen ilmiö. Katsellaan niitä ennätyksiä uudelleen sitten, kun alkaa olemaan kolme tai neljä täyshelteetöntä kesää putkeen.

    Ei Eelis, kyse ei ollut kesistä 1902-1904 vaan kesistä 2016 ja 2017. Kyse ei liioin ollut pieksemästäsi "ennätyksellinen ilmiö" -olkiukostasi.

    Ummetuksesi kesien -16 ja -17 suhteen näyttää vain pahenevan. Aikana, jolloin pitkien hellejaksojen piti yleistymän ja lämpenemisen piti oleman "äärimmäistä" ja poikkeuksellista, ainoa joka on äärimmäistä on mainostamasi "uuden ilmaston" nolo konttaus.

    Äänestä

Juu kyllä silloin, ennen ilmaston lämpenemistä, noin sata vuotta sitten oli kylmä. Silloin sata vuotta sitten on tietenkin syntynyt Suomen kaikkien aikojen pakkasennätyskin ja kylmin kuukausikin on tietenkin siltä ajalta. Tietenkin silloin, sillä sen jälkeen on kuumentunut hirvittävästi.

Äänestä
  • Silloin ennen ilmaston viilenemistä, kun tammia vielä kasvoi Oulua myöten, niin oliko silloin koviakin top-pakasennätyksiä?

    Äänestä

  • No nyt kun noita kylmyysennätyksiä katsoin ilmatieteenlaitoksen tilastoista hieman tarkemmin, niin ihmeekseni huomasin, että kylmyysennätykset ovatkin ajan mittaan koventuneet. Siis pakkaset kasvaneet näin:
    1966 -48,6 Ivalo
    1985 -50,4 Salla
    1999 -51,5 Kittilä. Kittilän pakkanen onkin sitten alhaisin mitä Suomessa on koskaan mitattu.

    Näin nämä ennätykset ovat Ilmatieteenlaitoksen tilastojen mukaan koventuneet noin puolellatoista asteella säännällisesti noin viidentoista vuoden välein. Päästäänkö parin vuoden sisällä -53 asteeseen? Siltä tuo trendi näyttää.

    Kiitoksia vain nimimerkille lämpenee mielenkiintoisesta tiedosta.
    Ja terveisiä "Pakkaset leikkautuneet Eelikselle". Tänään oli Lapissa jo pakkasta. Taisi tänä vuonna olla Heinäkuu ainoa kuukausi, jona ei lunta satanut, siis Suomessa.

    Pitääpä vaihtaa nimemerkkiäni ilmasto_kuumeneesta ilmasto_kylmeneeksi

    Äänestä

  • Ilmasto_kylmenee_ kirjoitti:

    No nyt kun noita kylmyysennätyksiä katsoin ilmatieteenlaitoksen tilastoista hieman tarkemmin, niin ihmeekseni huomasin, että kylmyysennätykset ovatkin ajan mittaan koventuneet. Siis pakkaset kasvaneet näin:
    1966 -48,6 Ivalo
    1985 -50,4 Salla
    1999 -51,5 Kittilä. Kittilän pakkanen onkin sitten alhaisin mitä Suomessa on koskaan mitattu.

    Näin nämä ennätykset ovat Ilmatieteenlaitoksen tilastojen mukaan koventuneet noin puolellatoista asteella säännällisesti noin viidentoista vuoden välein. Päästäänkö parin vuoden sisällä -53 asteeseen? Siltä tuo trendi näyttää.

    Kiitoksia vain nimimerkille lämpenee mielenkiintoisesta tiedosta.
    Ja terveisiä "Pakkaset leikkautuneet Eelikselle". Tänään oli Lapissa jo pakkasta. Taisi tänä vuonna olla Heinäkuu ainoa kuukausi, jona ei lunta satanut, siis Suomessa.

    Pitääpä vaihtaa nimemerkkiäni ilmasto_kuumeneesta ilmasto_kylmeneeksi

    Satoihan sitä lunta heinäkuussakin, kun silloin tehtiin heinäkuun lumensyvyysennätyskin. Elokuun lumisateiden osalta ei sentään ennätyksiin asti menty.

    Äänestä

Missä ovat Eeliksen kuukausi lämpötilavertailut.,viimekesänä niitä tuli jatkuvasti.

Äänestä

Ja taas viedään eelistä kölin alta pohjalautojen kolistessa.

Äänestä

Taitaa nykyihmiset tarkastella maapallon asioita hieman liian lyhyeltä ajanjaksolta. Digimittari ja excel-taulukko ovat aika nuoria juttuja maapallon ikään nähden.

Äänestä

Talvet ovat leudontuneet ja kesät kylmenneet. -0
Toki on hieman lämmennyt pienestä jääkaudesta joka ei ole mikään normiilmasto Pohjolassakaan.
Voidaan ottaa normiksi keskiajan lämmin jakso ja sitä kohden ollaan menossa pikku hiljaa.

Äänestä

Etelärannikolla ei ole minun muistin (55v) mukaan ollut koskaan -45. Sen sijaan 70-luvulla oli vielä 30 tuiki tavallinen sydänkesän lämmin päivä ja niinpä sitä juoksenneltiin stadin pihoilla pelkissä tsimmareissa. Ei juoksennella enää.

Äänestä
  • Kerro toki tarkemmin minä vuonna moisia lämpöjä on ollut?
    Tarkastellaan, miten on aika kullannut muistoja.

    Äänestä

  • Oli silloin pari lämmintä kesää. Myös melkoisen kylmiä oli.... 2000-luvulla on niitä lämpimiä kesiä (jopa ennätys-) ollut paaaaaljon enemmän. Miten helkkarissa tässä näin kävi? Taaaaaaaaaaaaaas kerran...

    Äänestä

  • Eelis__Perma_nen kirjoitti:

    Oli silloin pari lämmintä kesää. Myös melkoisen kylmiä oli.... 2000-luvulla on niitä lämpimiä kesiä (jopa ennätys-) ollut paaaaaljon enemmän. Miten helkkarissa tässä näin kävi? Taaaaaaaaaaaaaas kerran...

    Mutta kun 30-luvulla oli neljä lämmintä kesää putkeen ja 1930-1947 oli 13 keskiarvoa lämpimämpää kesää. Sellaista ei sen jälkeen ole ollut. Mitäs siihen sanot kölieelis.

    Äänestä

  • kerro_toki kirjoitti:

    Kerro toki tarkemmin minä vuonna moisia lämpöjä on ollut?
    Tarkastellaan, miten on aika kullannut muistoja.

    Kyllä niitä oli pitkin 60-70 -lukujen taitetta. Sen ajan stadilaiset pikkukundit muistaa hyvin miten auringossa kuumennut asfalttipiha antoi vähän myöden jalkojen alla. Ja paljain jaloin silloin kesä kirmattiin menemään. Pihan sileäsoraiseen asfalttiin jäi matalia jalanjälkiä.

    Äänestä

Ei täällä Lapissakaan -45 ole ollut enää aikoihin. Eipä ole tainnut 2000-luvulla alittua.

Äänestä
  • Ei tietenkään, kun mittarit on siirrelty lämpöisempiin paikkoihin, eikä kylmistä paikoista uskalleta mitata.

    Äänestä

  • Höpön löpön. En minä eikä naapuritkaan ole mihinkään mittareita siirtäneet.

    1Äänestä

Siperiassa paraikaa -60... Kova lämpeneminen heillä siellä päällänsä.

Äänestä
  • No ei ole näkynyt sitä 3,5 astetta lämpimämpää -48 astettakaan. Eheeeii.... Ei lähellekään. Kun lämpenee......ja kylmimmät on leikkautuneet 2000-luvulla.

    Äänestä

  • Eelis_Perma___nen kirjoitti:

    No ei ole näkynyt sitä 3,5 astetta lämpimämpää -48 astettakaan. Eheeeii.... Ei lähellekään. Kun lämpenee......ja kylmimmät on leikkautuneet 2000-luvulla.

    Ja kun "lämpenee", kuten väität, niin lämpimät leikkutuvat pois?
    Montakos kertaa viimekesänäkin mentiin yli 30 asteen?
    Montakos hellepäivää oli Kaisaniemessä viime kesänä?

    Äänestä

Kylmimmät leikkautuneet?
Vanha maailman pakkasennätys, -89.2 astetta, mitattiin vuonna 1983. Seuraava ennätys mitattiin 2010, -93,2 astetta.
Suomen kaikkien aikojen pakkasennätys mitattiin 1999.

Tarkoitatko e.e.l.i.s, että kaikkien aikojen pakkasennätys pitäisi syntyä joka vuosi ja vain se todistaisi lämpenemättömyydestä?

Ehkä vain unohdit ottaa lääkkeesi?

https://www.is.fi/tiede/art-2000000690982.html

Äänestä

Kaipaatko tosi kylmiä kelejä? Ne tappavat kaiken elämän. Minä en kaipaa vaan keskiajan lämmintä kautta jolloin Eurooppa kukoisti.

Äänestä
  • Mikäs oli malariatilanne lämpimän kauden aikaan? Taisi Suomessakin olla tautia epidemiaksi asti jatkosodan päättymisen aikoihin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Lämpenee kirjoitti:

Näin se vain on. -45 asteen pakkasia on ollut 1960-luvulla yhtenä vuotena, 1970-luvulla yhtenä vuotena, 1980-luvulla kahtena vuotena ja 1990-luvulla yhtenä vuotena. Mutta 2000-luvullapa ei ole ollut ei 2000-luvulla eikä 2010-luvulla yhtenäkään vuotena.

http://ilmatieteenlaitos.fi/lampimin-ja-kylmin-paikka-vuosittain

Itse asiassa -44 asteen pakkaset ovat myös leikkautuneet pois ja -43 asteen pakkasetkin ovat hyvin pitkälti jo leikkautuneet pois. Vuosina 1976-1980 oli 5 sellaista talvea, jolloin jokaisena oli ainakin -43 asteen pakkasia. Siinä välissä oli vuosi 1981, jolloin pakkaslukema jäi "vain" -42,8 asteeseen, joka sekin tosin on 2000-luvulla alitettu vain yhtenä talvena ja 2010-luvulla ei kertaakaan. Sitten taas vuonna 1982 oli yli -43 asteen pakkasia.

Näinhän se ilmaston lämpeneminen näkyy jo, että kovat pakkaset vähenevät tai katoavat kokonaan ja kovimmat pakkaslukemat lauhtuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu