Tuttu tapa ?

Tässä on kysymys erään tavan alkuperästä.

Ainakin ennen vanhaan oli tapana, että kun mentiin "ensivisiitille" jonnekin niin talon väelle vietiin tuliaisiksi leipää ja suolaa. En ole varma, oliko kyse ensivisiitistä vai pitikö sen olla ensivierailu jonkun uuteen kotiin.Kummasta oli kyse?Mistähän tuo tapa johtuu? Mitä se symboloi? Onko kellekään lukijoista tuttu?
2501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ari Turusen kirjassa Hyvän ja pahan merkit eli taikauskoisten tapojen tarina selitetään suolan ja leivän merkitystä. Suola on yksi tärkeimmistä yhteenkuuluvuuden symboleista. Vanhan uskomuksen mukaan suolan tuominen perheen emännälle tai isännälle uuden vuoden aattona tuo onnea. Suomessa tapa liittyy tupaantuliaisiin, jolloin suolaa ja leipää viedään uuteen kotiin, jotta ruokaa riittäisi aina ja jotta se säilyisi. Suola ja leipä kertovat myös vieraanvaraisuudesta, luottamuksesta sekä tervetulleeksi toivottamisesta. Keskinäisen leivän murtaminen ja yhteisen suolan käyttäminen synnyttävät yhteyden.

Äänestä
  • Tupaantuliaisissa sitä tosiaankin käytettiin. Nyt muistan kun mainitsit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Orwell-1984 kirjoitti:

Tässä on kysymys erään tavan alkuperästä.

Ainakin ennen vanhaan oli tapana, että kun mentiin "ensivisiitille" jonnekin niin talon väelle vietiin tuliaisiksi leipää ja suolaa. En ole varma, oliko kyse ensivisiitistä vai pitikö sen olla ensivierailu jonkun uuteen kotiin.Kummasta oli kyse?Mistähän tuo tapa johtuu? Mitä se symboloi? Onko kellekään lukijoista tuttu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu