Huonoin satokausi 30 vuoteen

Holodna

"Kesän viljasatoa ovat koetelleet sadekaudet ja kylmät jaksot. On arvioitu, että sadonkorjuun olosuhteet eivät ole olleet näin kehnot 30 vuoteen." kertoo TS. Armoton lämpeneminen päällänsä...

9

265

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katsoin eilen paikallista kaurapeltoa. Useat tähkät olivat vielä vihreitä. Nuo kaurat jäävät kyllä kypsymättä. Samaan aikaan valtio kerää veroja ilmaston lämpenemisen estämiseksi. Onko mitään järkeä kurjistaa kansalaisten ja yritysten elämää ylimääräisillä veroilla, kun samaan aikaan edes vilja ei ehdi kypsyä?

      • UuniinTavallaTaiToisella

        Kauran voi käyttää polttoaineena....eikä ole ensimmäinen vuosi.
        https://yle.fi/uutiset/3-7424589

        Tosin kaikki biotuotteet jotka ovat kasvaneet nopeasti ovat hieman ongelmaisia ainakin vanhemmille polttolaitoksille. Tuhka sulaa ja tukkii poistokanavat sekä savukaasun yhdisteet voidat aiheuttaa korroosiota ja tiettyjen teräslaatujen haurastumista.

    • Mittasuhteet

      Jos ilmastonmuutos olisi luvatun mukainen. CO2 tason ja lämpötilan sekä kosteuden muutokset pitäisi tukea voimakkaasti kasvua. Kylmin kesä vuosiin ja kasvukausi sen mukainen.

      Ilmasto muuttuu ja on aina muuttunut. Mikä on ihmisen osuus asiaan - esim sademetsien hillittömät hakkuut ja kasvava väestö se on toinen juttu. Suomen hiilinielut ovat lähes naurettava asia sen rinnalla mitä esim Argentiinassa ja Brasiliassa sekä monessa muussa latino maassa tapahtuu. Sama meno jatkuu Indonesiassa ja monessa muussakin maassa.

      Pelkästään (Brasilian) Amazonin sademetsää tuhottiin elokuusta 2013 heinäkuuhun 2014 lähes 5 000 neliökilometriä. Tähän pitää laskea vielä "lailliset" metsänhoitotoimet jotka ovat yksi suuri vitsi - korruptio on niin suurta, että hakkuuluvat liki mihin tahansa saa rahalla. Sama meno on jatkunut vuosikymmeniä ja vaikutukset alkavat näkyä karulla tavalla.

      Ei vaikuta hyvältä.

    • ikäväsääkokokesän

      Jep. Tosi paska SÄÄ tänä kesänä ja viime vuonnakaan ei SÄÄ ollut kovin hyvä. Aikanaan tämä olisi ollut selvä katovuosi ja ihmisiä kuollut nälkään.

      Ilmasto on kolmenkymmenen vuoden säätilastojen keskiarvo eikä siinä yksittäisen tai edes muutaman vuoden huono sää juurikaan näy. Säästä keskustelemista varten on oma palstalta https://keskustelu.suomi24.fi/tiede-ja-teknologia/tiede/saa

      • höpöhöphöpö

        Ilmasto on ollut olemassa reilun 4 miljardia vuotta.
        Siinä ei tuollainen 30 vuoden silmänräpys tunnu missään, eikä sellainen voi kuvata yhtään mitään.

      • höpöhöphöpö kirjoitti:

        Ilmasto on ollut olemassa reilun 4 miljardia vuotta.
        Siinä ei tuollainen 30 vuoden silmänräpys tunnu missään, eikä sellainen voi kuvata yhtään mitään.

        Kun pitää nähdä pidempien ajanjaksojen kuluessa tapahtuva muutos joudutaan laskemaan keskiarvoja pidemmältä ajalta. Sään ja ilmaston erosta on jo keskusteltu täältä. Tuo 30 vuoden keskiarvoistus on ilmastosta puhuttaessa ollut käytössä vuodesta 1934 asti.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14996745/ilmastosta-saahan-on-matkaa-30-vuotta

        Tarkemmin

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15000635/kiihtyva-kuumuus-aiheuttaa-ongelmia#comment-91194140

      • höpöhöphöpö
        ExB kirjoitti:

        Ja on edelleen virheellinen jakso, joka ei kerro mistään mitään.

      • ExB kirjoitti:

        Selvennetään vielä: Ajatus siitä, että hitaasti muuttuvia mutta kohinaisia ilmiöitä tutkittaessa dataa joudutaan keskiarvoistamaan pitkältä ajalta ei ole mikään "ilmastouskovaisten" salaliitto vaan käytössä kaikkialla, missä kohina häiritsee mittauksia. Sää on tunnetusti kaoottinen ja kohinainen ilmiö, jossa vaihtelua näkyy tunti-, vuorokausi-, viikko-, kuukausi- ja vuositasolla. Kohinaa näkyy vielä vuosikymmenienkin tasolla, jolloin tuo jäännöskohina usein määrää ilmastokeskusteluissa esiin tulevien keskiarvojen mittaustarkkuuden.

        Aivan oma keskustelunaiheensa on sitten se, minkä lämpötilan pitkien aikojen keskiarvon seuraaminen kertoisi eniten ilmaston muutosten suuruudesta ja suunnasta. Valitettavasti meillä ei ole käytössämme syvien merien kattavia lämpötilojen mittaustuloksia pitkältä ajalta ja suuri osa historiallisista tuloksista joudutaan päättelemään välillisesti.

      • kerrokerrokuvastin
        höpöhöphöpö kirjoitti:

        Ja on edelleen virheellinen jakso, joka ei kerro mistään mitään.

        Jos sinulla on tiedossasi joku sopivampi jakson pituus keskiarvoistamista varten niin kerro se mutta samalla myös perustele miksi se olisi parempi kuin nyt käytössä oleva 30 vuotta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 126
      1573
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1016
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      150
      658
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      232
      536
    5. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    6. 31
      500
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      454
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      183
      444
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      426
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      403
    Aihe