7 myyttistä rakennusta joita ei ole olemassa

LoppuHölynpölylle

1. Salomonin temppeli
Myytin mukaan sadunomaisen rikas kuningas rakensi äärettömän loisteliaan temppelin, jota kaikki kansat ylistivät ja kantoivat suuria määriä rikkauksia kuninkaan eteen. Lopulta rakennus tuhouti, kun vihollismaan sotajoukot polttivat temppelit. Sekä temppelistä eikä kuninkaasta ole minkään laisia arkeologisia todisteita.

2. Babylonian riippuvat puutarhat
Myytin mukaan Babylonian hallitsija antoi rakentaa valtavilla holvikaareilla ja kauniilla huvimajoilla varustetun terassipuutarhan kauniille vaimolleen joka ikävöi kotimaataan. Babylonian eli Seramiin puutathoista ole minkään laisia arkeologisia todisteita.

3. Baabelin torni
Myytin mukaan kaikki ihmiset puhuivat aikoinaan yhtä kieltä ja uutta vedenpaisumusta peläten, he alkoivat rakentamaam korkeaa tornia taivaaseen tai taivaalle. Torni ei koskaan tullut valmiiksi, sillä yliluonnollinen voima sekoitti tornin rakentajien kielet ja niin he hajaantuivat ympäri maailman. Baabelin tornista ei ole minkään laisia arkeologisia todisteita.

4. Gamelotin linna
Myytin mukaan tarunomainen kuningas rakensi itselleen ja ritareilleen linnan Englannin rannikolle jonnekkin Walesin seudulle, sen jälkeen kun oli 500-luvulla karkoittanut hyökkäävät saksit yliluonnollisella miekallaan. Miekkansa kuningas oli vetänyt kivestä tai saanut järven neidolta. Sekä linnadta että taru kininkaasta ei ole minkään laisia arkeologisia todisteita.

5. Ker-Ysin linna
Myytin mukaan ranskalainen kuningas rakensi kauniille tyttäreilleen tarunomaisen kauniin linnan Englannin kanaaliin. Ihmiset elivät linnassa onnellisina, mutta taru päättyykin siihen kuinka myyttinen kuningas tyttärineen pelastuu hyökuaaltoa rtsastamalla hevosilla linnasta rantaan.
ole minkään laisia arkeologisia todisteita.

6. William Gadouryn maya kaupunki
Myutin mukaan nuori teinipoika löysi Google mapsin avulla kadonneen Mayatemppelin vertaamalla Maya kaupunkeja tähtikarttoihin. Lopulta kuitenkin kävi selväksi dttei voidakossa ollut mitään temppeliraunioita, vaan kyseessä oli vain huomionkipeän teinin satuilua. Sen enempää asiaa ei lähdetty tutkimaan, sillä kyseisestä Maya temppelistä ei uskota olevan minkään laisia arkeologisia todisteita.

7. Eldoradon kultaine kaupunki
Myytin mukaan syvällä Amazonin viidakossa sojaitsi kultainen kaupunki tai kultainen temppeli jota hallitsi kultainen mies nimeltä El Dorado. Kerrotaan, että sen rikkaudet ja kultavuoret ylittivät jokaisen espanjalaosen kondistatorin villeimmät unelmat. Sekä temppelistä että sen kultaisesta miehestä ei ole minkään laisia arkeologisia todisteita.

0

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        72
        2669
      2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

        Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
        Ikävä
        24
        2421
      3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

        Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
        Suomalaiset julkkikset
        40
        2084
      4. Muistan vuosikymmenten takaa

        Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
        Ikävä
        13
        1976
      5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

        Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
        Maailman menoa
        108
        1462
      6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

        Tai muuten huonokuntoinen...
        Ikävä
        166
        1319
      7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

        Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
        Ikävä
        51
        991
      8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

        Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
        Työpaikat
        28
        914
      9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

        71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
        Terveys
        15
        758
      10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        93
        719
      Aihe