Autoliitto, jäsenyys täysin turhaa?

SRapid

Olen ollut Autoliitossa jäsenenä vuosikausia. Nyt olen ajatellut kuitenkin sanoa jäsenyyden irti.
Autoliiton jäsenedut ovat aika olemattomat, parempia etuja saa vakuutusyhtiöiltä vakuutuksissa, parempia alennuksia saa muualta samoista tuotteista jne. Liiton jäsenille tarjottavat tuotteet ovat kalliita, siinä ei paljon joku 5 tai 10%:n alennus auta.
Moottori-lehti on muuttunut sisällöltään koko ajan huonommaksi, samoja autonvalmistajien puffijuttuja kuin muissakin suomalaisissa autolehdissä.
Aivan turhaa rahanmenoa tyhjästä.

29

2735

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jqhwqlq

      Autoliitto ei oikeasti aja mitään autoilijoiden etuja, pelkästään autoliiton etuja.
      Mitä etua rivijäsenelle on jonkin Ferrarin tai vastaavan esittelyistä?
      Voisi mieluummin paneutua vaikkapa autojen moottoreiden ja vaihdelattikkojen ongelmiin, jotta ihmiset tietäisivät jättää tällaiset pommit ostamatta.

      • ennenjäsen

        Ennen Moottorissa muuten oli oikeasti hyviä juttuja, joista oli hyötyä. Nyt enempi samaa hömppää, jota saa lukea muualtakin. Kai siihen autoliittoon voi liittyä jäseneksi ilman lehteäkin?


      • Anonyymi

        Puhut täyttä asiaa, näin vuosien jälkeenkin
        kommentoinnistasi,olen kanssasi täysin samaa mieltä.Autoliitto taitaa kuulua näihin hyvä veli
        verkostoihin,taitaa tuota juotava puolta riittää
        sinne johtajiston illanviettoihin ja mässäilyihin.
        Jollainhan nuo kulut on kustannettava.🤔🤔


      • Anonyymi

        Olin vuoden verran jäsenenä, olisko ollut semmoinen miinusjäsenyys.
        Moottorilehden jutut ovat pöyhkeileviä euroopan matkakuvauksia, sellaisiin matkoihin eikä sellaisilla autoilla ole meikäläisenä varaa.
        Autotestit sellaisiin kalliisiin merkkeihin etten edes unissani sellaisia autoja kaipaa.
        Vuosimaksu 129€/a tekee minun autoilun vuosiltani laskettuna 6300€.
        Kertaakaan en ole palveluja tai alennuksia tarvinnut. Alennukset ovat sellaisia etten niitä tarvitse, eivätkä ne edes ole todellisia, kilpailuttamalla saa ne harvat kerrat paremmin alennuksin.

        Käytettynä ostettujen autojen osuus ylipäätään on autokannasta niin suuri etttä niistä tehdyt jutut olisivat lähellä reaalimaailmaa.
        Tavallisia käyttöautoja Moottorilehden toimittavat halveksivat ja se näkyy jutuissa.
        Rengastesteissä marginaalisia eroja korostetaan, arkiajossa erot eivät ole "järkyttäviä".
        Automaailman GLORIA-lehti ulkona Suomalaisen reaalimaailmasta.


      • Anonyymi

        Vaihdelaatikkojen? Ei nykyautoissa enää sellaisia ole.


    • JärjenÄäniKertooTeille

      Hyvä lehti ja ainoa instanssi joka edes hieman ajaa autolinjan asia. Halpa hinta tuosta kaikesta.

    • Olen kerunut ennenkin ja kerrotaan taas....

      Autoliiton jäseneneä vuodet 2007-2008

      2008 auto juuttui pahasti mäkiseen risteeseen Moisiossa. Autolla ikää tuolloin 13 vuotta, ei ylimääräisiä vakuutuksia

      Soitto autoliitoon yöllä "se on noin 500€ kun tullaan se sieltä hinaamaan ja pitää maksaa heti pankkikortilla tai käteisellä"

      Sitten sotito 0100100 ja löytyi hinausfirma Oili Jalonen. hinta 150€ ja saa laskulla.

      Auto tuli noin 20 minuutissa, auto saatiin ylös ja hinnaksi tuli lopulta oisko ollut 120€

      Sen jälkeen en ole autoliittoon kuulunut.

      Nykyisin vanhempana olen rikkaampi, autot uudempia ja vakuutukset kunnossa. Oma auto mennyt hinurilla korjaamolle 3 kertaa 0€ hintaan

      • ennenminäkin

        Moottori-lehden hömpän sivutuotteena yritetään myydä kaikkea ylihintaista, tuo sama mitä kerroit toistuu monessa.
        Vakuutusyhtiöt hoitaa asioitapaljon edullisemmin. Tutustukaa ihmiset omien vakuutustenne sisältöön, niissä on usein paremmat edut kuin autoliiton maksullisisssa palveluissa.
        Autoliitosta on tullut välistävetäjä.


    • illuminaattiko

      Mikään taho ei aja tavallisen autoilijan etua, ei tavallisen duunarin etua eikä edes tavallisen kuluttajan etua. Kaikki pikemminkin vehkeilevät tavallista kansalaista vastaan kaikin keinoin.
      Mietin vain että miksi tällainen ajojahti ja vihamielinen toiminta tavallista ihmistä vastaan?

      • juhaautoilija

        Pitää hyvin pitkälti paikkaansa,
        Tässä tapauksessa kusetus on verhottu eräänlaisen "hyväntekeväisyyden" verhoon. Autoliitto on joskus ollut tavallaan hyväntekeväisyyttä ja monet tiepalvelumiehet ovatkin varmaan sydämeltään auttajia ja tekevätkin hyvää ja arvokasta työtä.
        Mutta Autoliitto ei nykyisellään ole mikään hyväntekeväisyysjärjestö, onko edes autoilijoiden edunvalvoja. Enempi se näyttää suurten autonvalmistajien äänitorvelta tavallista kuluttajaa kovin kaukana olevine Moottorin juttuineen.
        Jotenkin halveksivasti jutuissa suhtaudutaan siihen autogenreen, josta minun on valittava autoni hinnan ja käyttökustannusten vuoksi.
        Olin jäsen Autoliitossa, mutta en enää.


    • eroaheti

      Kusetusta, ei vaikutusta tahvon autoiluun!

    • oikeustietää

      Saksassahan vastaava järjestö jäi pari vuotta sitten kiinni jättihuijauksesta.
      Siellä ADAC:in toimihenkilöt väärensivät suosikkiautoäänestyksen tulokset useiden vuosien ajan.
      Voittajaksi saadut saksalaismerkit olivat ilmeisesti lahjoneet ADACin johtoa.
      Suomessa tällaista ei ole ainakaan tullut julki. Mutta ainakaan VAG:n jättimäisiä teknisiä ongelmia ja teollisuushistorian suurinta yksittäistä huijausta ei ole kovin paljon käsitelty Moottorissa.
      Ruotsissa autoilijoiden etujärjestö on ollut paljon aktiivisempi asiassa samoin kuin sikäläiset autolehdet mm. Teknikens Värld.
      Kyllähän Suomessa autoalalla toimivat ja myös siis automyyjät ovat tienneet asioista hyvinkin tarkkaan, mutta tavallinen kuluttaja on jäänyt asiassa ilman ns. etujärjestönsä tukea.
      Täysin hiljaa asiasta ei ole uskallettu olla, mutta ihmeen vaisuja kuitenkin.
      Autoliiton pitäisi tulla rohkeammin esille eikä vain levittää autonvalmistajien sanomaa.
      Olemme kuitenkin autoilun historian suurimpien muutosten äärellä. Emme myllerryksessä tarkkaan tiedä, mitä on tulossa. Autoliitto ja Moottori eivät ole ainakaan helpottaneet autoilijan käsityksen muodostumista asioista. Liian paljon mennään autonvalmistajien antamien nuottien mukaan.

      • 234234

        Kotimaassa tuon roolin on tainnut otta TM.

        Autoliiton kortin "SYC" merkkiä on tullut hyödynnettyä lippuja ym. hankkiessa. Sillä saa ihan oikeasti alennuksia.


      • toisaaltajees
        234234 kirjoitti:

        Kotimaassa tuon roolin on tainnut otta TM.

        Autoliiton kortin "SYC" merkkiä on tullut hyödynnettyä lippuja ym. hankkiessa. Sillä saa ihan oikeasti alennuksia.

        On totta, että joitakin jossain määrin kannattavia etuja on.
        Kerran olen saanut hyödyllistä lakiapua autoasiassa.
        Mottori-lehden roolista olen yllä kirjoittaneiden arvostelijoiden kanssa samaa mieltä. Ei aja kuluttajien etuja.


    • Sortavalan.seppo

      Takavuosina Autoliitto väitti, että Venäjä vaatisi kansainvälisen ajokortin suomalaisilta autoilijoilta ja siksi liityin. Kun huijaus paljastui, erosin välittömästi.

    • hjkjakärpät

      Autoliitosta eroamisen lisäksi olen eronnut ammattiliitosta ja kirkosta, rahaa on säästynyt mukavasti.

      • anssaa

        kannattaa erota vielä muijastakin


    • Luottohiipuu

      Moottori-lehdestä luen aina ne liikenneonnettomuusjutut. Niistä yritän jotain oppia ja ajella turvallisesti.

      Muusta sisällöstä en oikein löydä omaani.
      Tavallinen keskituloinen autoilija on kiinnostunut kohtuuhintaisista uusista ja käytetyistä ajoneuvoista. Ei Maserateista ja muista luxuskärryistä.

      Se on varmaan Autontuojat ry joka painostaa Autoliittoakin toimimaan äänitorvenaan. Tekniikan Maailmaa nyt vielä luen sitäkin, mutta jotenkin luotto siihenkin on himmennyt. Onko juttujen oltava automaahantuojien buffeja? Vai eriytyykö moottoritoimittaja itse tavallisen ihmisen reaalimaailmasta koeajaessaan sadan tonnin autoja?
      Ei vissiin enää jaksa sitten ne perusmoottoriset kansankärryt innostaa.

      • wnijwuww

        Samoin, liikenneonnettomuusjutut luen, muuten lehti lähtee heti paperinkeräykseen.
        Tekniikan Maailmassa on muuten uuden päätoimittajan komennossa menossa joku ryhtiliike.
        Lehden omassa mainonnassa ja jutuissa painotetaan kovasti puolueettomuutta ja avoimuutta.
        Ilmeisesti noissa arvoissa on ollut puutteita kun nyt asia on kovin esillä.
        Tuulilasi-lehti on taas Huulilasi...
        Minulla meni luotto Tekniikan Maailmaan takavuosina, oli liikaa yhden konsernin äänitorvena.
        Saa nähdä, korjaantuuko tilanne.
        Moottori-lehti on liian elitistinen ollakseen uskottava autoilijan etujen ajaja.


    • huonoon

      Moottori on sortunut ihmehömppään. Aiemmin muutamia vuosia sitten asiallinen oikeaa tietoa jakava aviisi. Nyt autotehtaiden mainostoimistojen etäpesäke.
      En lue , yäk.

    • stadi_is_mikropol

      Kuuluin 70-luvun lopussa liitttoon ja tilasin sieltä pienen lehdykän "Aja oikein Helsingissä". Siinä oli kuvattu nuolien avulla, miten eri risteyksissä ajetaan. Pikkuisen hävettää näin jälkikäteen :) Vaikka ihan vilpitöntähän se oli.

    • Anonyymi

      Täysin turha järjestö. Päätavoite kerätä mahdollisimman paljon jäsentuloja, joita sitten "kultapossu" kerhon kerma voi jakaa itselle ja omalle konttorinsa itäsiivelle.

    • Anonyymi

      Ja töykeää palvelua omalla katsastusasemallaan, ei koskaan enää.

    • Anonyymi

      Herrakerhon juottola,Autoliitolla on vain mielipiteitä.Vaikutusmahdollisuudet täysi nolla.
      Ei aja millään tavalla autoilijoiden etua.Liiton
      pelkillä mielipiteillä ei ajeta autoilijoiden asioita.

    • Anonyymi

      Suurin etu tuossa edelleen Plus jäsenyyden tiepalvelu, varsinkin useamman ajoneuvon omistajalle, jos esim auton lisäksi moottoripyörä. Ei tarvi jokaisesta maksaa kallista vakuutusta tiepalvelua varten.

      Moottori lehti kyllä mennyt huonompaan suuntaan koska liikaa patterileluja nykyään. Toisaalta on hyvä että julkaisevat testeissä patterilelujen huonot puolet.

      Vaikkei Autoliitolla poliittista valtaa, niin kyllähän ne silti vaikuttavat tuomalla asioita julkiseen keskusteluun ja lähettämällä mietintöjä ministeriöille. Esim kun hallitus teki vuosituhannen suurimman korotuksen bensaveroon 8/2020, kuka olisi tiennyt ilman että Autoliitto toi julkisuuteen?

      Itse kuulun edelleen Autoliittoon koska jäsenmäärä on yksi tärkeimmistä asioista kun puhutaan vaikutusvallasta. varmasti ministeriötkin huomioi vähän eri tavalla 100 000 autoilijan liiton kuin esim 1000 autoilijan liiton.

      Mitä itse kaipaisin, olisi enemmän mielipidekyselyjä jäseniltä esim autoilupolitiikkaan liittyen. En edes löytänyt mitään kanavaa jonka kautta jäsen voisi vaikuttaa Autoliiton mielipiteisiin. Voisivat esim kerran vodessa tehdä kyselyn jäsenille jotta Autoliiton mielipiteet vastaisi paremmin jäsenystön mielipiteitä.

      Toki paras keino autoilijalle vaikuttaa edelleen PS äänestäminen eduskunta ja myöskin EU vaaleissa, ainoa suuremmista puolueista joka puolusta autoilijaa.

    • Anonyymi

      En saa mitään selvää Autoliiton puheesta.

      • Anonyymi

        Esim. kasko 20 % alennus vakuutusyhtiössä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esim. kasko 20 % alennus vakuutusyhtiössä.

        Paitsi, ettei kaskoa tarvitse jos on autoliiton +jäsen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi, ettei kaskoa tarvitse jos on autoliiton jäsen.

        Onko plus jäsenyyteen sisällytetty kolariturva?

        Minun tietääkseni ei.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      366
      3234
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      141
      1260
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1177
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      137
      1020
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      826
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      160
      752
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      737
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      727
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      699
    Aihe