Oikaisua kaipaa.

Kukahylkiivastatietoa

Joskus evoluutiomedia väittää että ihmisen ja simpsnssin genomit ovat lähes 100 % identtiset, mutta vaikka niillä onkin samoja ominaisuuksia sillä olemmehan me rakenteiltamme vähän samankaltaisia, niin silti tilanne on se että geenistöjemme rakenne muutoin poikkeaa tosistaan niin paljon että esimerkiksi geenimanipulointi ei ihmisen ja simpanssin välillä onnistu alkuunkaan.
V. 2003 tehdyssä Tiede- lehden mainitsemassa tästä mainittiin.
Tosin on tämä havainto silloin tällöin muulloinkin, mutta koska se ei oikein tahdo olla synkronissa tuon lähisukulaisuus-uskomuksen kanssa niin moni tahtoo lakaista sen pois mielestään turhia häiritsemästä.

12

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ferkkel

      Ihmisen ja simpsonin genomit? Etköhän nyt yritä vaikuttaa viisaammalta kuin oletkaan

      • Tartsanni

        Ihan sama asia se on vaikka puhuttaisiin DNA:sta. Sama rakenne-ero se on sielläkin vaikuttamassa koko genomiin. . Ja myös kromosomitasolla on rekenne erot ylittämättömiä.

        Ei onnnistu g-m sekoilut simpanssin ja ihmisen välillä. Vai luuletko ettei sitä apinaihmistä ole yritetty kloonata ja ties miten kromosomisiirteillä rakennella.


    • Evolutionistiminäkin

      Onhan noita yritetty risteyttäää ja geenimanipulaatioristetytyksilläkin mutta eipä juuri pitkään aikaan koska suurimmat eroavuudet ovat krommosomipuolella ja ne ovat niin suuret että eipä onnistu risteytys millään keinolla.
      Kromosomitutkijat sanovatkin yhdestä suusta että on vaikeaa uskoa että simpanssin genomilla varustettu voisi olla ihmisen esivanhempi.

      • tieteenharrastaja

        Tuskinpa sanovat:

        "Kromosomitutkijat sanovatkin yhdestä suusta että on vaikeaa uskoa että simpanssin genomilla varustettu voisi olla ihmisen esivanhempi.#

        Yksikään kromosomitutkija ei luule simpanssia ihmisen esivanhemmaksi. He tietävät hyvin, että noilla kahdella on ollut yhteinen sukupuuttoon kuollut esivanhempi kaukaisessa menneisyydessä.

        Yritit vain valetta tuttuun avuttoman kelvottomaan tapaasi.


      • Evonkonkurssi
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Tuskinpa sanovat:

        "Kromosomitutkijat sanovatkin yhdestä suusta että on vaikeaa uskoa että simpanssin genomilla varustettu voisi olla ihmisen esivanhempi.#

        Yksikään kromosomitutkija ei luule simpanssia ihmisen esivanhemmaksi. He tietävät hyvin, että noilla kahdella on ollut yhteinen sukupuuttoon kuollut esivanhempi kaukaisessa menneisyydessä.

        Yritit vain valetta tuttuun avuttoman kelvottomaan tapaasi.

        Juuri noin, eli ei ole ihminen simpanssin kanssa 99%:sesti dna-geneettistä sukua.
        Tästähän tässä on juuri kysynys. Kiva että olet avaajan puolella.

        Sitäpaitsi kun ennen piti nähdä nykyapinoista joku ihmisen veljenä, niin nyt ollaan siirrytty apinaihmis-uskomisista aina vain kauemmaksi taaksepäin kummituseläimiin eikä niistäkään mitään voida määritellä ihmisen ja apinan yhteiseksi esivanhemmaksi. Hehheehh!


    • Hanki yleissivistys, niin pystyisit keksimään parempia valheita.

      <<tilanne on se että geenistöjemme rakenne muutoin poikkeaa tosistaan niin paljon että esimerkiksi geenimanipulointi ei ihmisen ja simpanssin välillä onnistu alkuunkaan.>>

      Geenisiirtojen onnistumiseen ei vaadita mitään lajien lähisukulaisuutta. Diabeetikot käyttävät Suomessakin yleisesti insuliinia joka on tuotettu GM-hiivalla, johon on siirretty ihmisen insuliini-geeni. Simpanssille siirto olisi sikäli turhaa, että ihmisen ja simpanssin insuliinigeeni eivät eroa toisistaan mitenkään. Ne ovat identtiset.

      • Mistänäitäriittäää

        Oletko pohtinut että miksi elinsiirrot ja apinaihmisen tekeminen perimää ronkkimalla ei onnistu?
        Ai et vai? No, sitähän minäkin.

        Entsyymien tuottaminen on ihan eri tason asia kuin perimään puuttuminen.


      • Mistänäitäriittäää kirjoitti:

        Oletko pohtinut että miksi elinsiirrot ja apinaihmisen tekeminen perimää ronkkimalla ei onnistu?
        Ai et vai? No, sitähän minäkin.

        Entsyymien tuottaminen on ihan eri tason asia kuin perimään puuttuminen.

        Apinaihmisen tekemisen geenimanipuloimalla estää etiikka. Ymmärtäisit jos sinulla olisi sellainen.

        <<Entsyymien tuottaminen on ihan eri tason asia kuin perimään puuttuminen.>>

        Kun sivistymättömyys on kyllin täydellistä, niin lyhyeen lauseeseenkin saa mahtumaan monta virhettä:
        1. Insuliini ei ole entsyymi, vaan hormoni
        2. Hormonien ja entsymien tuotantoa ohjaa perimä
        3. GM-hiiva tuottaa ihmisen insuliinia vain sen takia, että ihmisen geenejä on siirretty hiivan perimään. Eli perimään on puututtu.


    • Ei ole sellaista kuin evoluutiomedia.

    • Fiksu.Kreationisti1

      Evoluutiomedia ei kuulu palstan aihepiiriin.

      Ilmoitettu poistoon.

    • Ajatteluntulos

      Muistumia tuosta on minullakin.

      Eräs alan asiantuntija sanoi tuolloin 15 v. sitten että bemari ja volkkari omaavat samat perusosat 99,99 %:sesti, mutta eivät niiden osat ole keskenään vaihtokelpoisia. Ja tämä pätee ihhmiseen ja simpansiin.
      Ja eikös olekin niin että ei tänäkään päivänä simpanssin ruumiinosat ole vaihtokelpoisia ihmisen vastaavien kanssa, ei yhden yksikään, niin että missähän on se 99% evoprosentin yhteneväisyys? Ei niin missään.

      On maailman helpoin temppu kumota evoluutioteoria tieteeseen turvaten!

      • Evohuijareitariittää

        Mitäs mieltä olet tyypistä joka yrittää hämätä sillä että rinnastaa insuliini-entsyymiä elimiin?

        Tuplatyperys sopisi!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe