Saksan talvi-ilmaston siirtyminen Suomeen

ja Etelä-Suomen talvi-ilmaston siirtyminen Pohjois-Suomeen on puhuttanut palstalla. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että Etelä-Suomen talvi-ilmasto olisi siirtymässä eteläiseen Marokkoon, jossa on juuri koettu ensimmäinen lumisade 50 vuoteen.

Tämä fakta ja agw-ennusteiden jatkuva konttaus näyttää aiheuttaneen palstan sensuuripellelle kylmiä väreitä, puistatuksia ja raivokasta poistatusta.
11460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eivät Marokon Saharan beduiinit uskoneet näkemäänsä lumeen vaan pitivät sitä kangastuksena vaikka palelluttivat varpaansa.

Äänestä

Aivotonta denialistien mökellystä.

Äänestä
  • Katos hai jönssi vaihtoi nimimerkkiä.

    Äänestä

Somaahan siellä on dyynien rintehillä snoukata ja lasketella.

Äänestä

Suihkuvirtaukset hidastuvat ilmaston lämpenemisen vuoksi ja virtausten reitti muuttuu siksi aiempaa poimuisammaksi. Noiden poimujen ansiosta kylmän ilman alueita pääsee sellaisiin paikkoihin, joissa niitä harvemmin nähdään.

Hidastumisesta seuraa myös se, että säärintamien liike hidastuu ja sama sää pääsee vaikuttamaan aiempaa pidempään: kylmyydet kylmenevät, kuumuudet kuumenevat ja märkyydet pahenevat.

Napapyörre voi tehdä yllätyksen:

https://www.verkkouutiset.fi/uusi-tutkimus-pohjois-eurooppaa-uhkaa-aarimmainen-kylmyys/

Vaikea sanoa mikä sitten olisi ikävämpää, hyvin kylmät talvet vai tämä lämpenemisen mukanaantuoma ikuinen loskakeli.

Äänestä
  • Ikunen loskakeli? Koko maassa on pakkasta ja lunta yli äyräiden. Ilmatieteen laitos totesi eilen, että seuraava neljä viikkoa on koko maa normaalia ankaramman pakkasen kourissa.

    Äänestä

  • Taalaksen.teoriat kirjoitti:

    Ikunen loskakeli? Koko maassa on pakkasta ja lunta yli äyräiden. Ilmatieteen laitos totesi eilen, että seuraava neljä viikkoa on koko maa normaalia ankaramman pakkasen kourissa.

    Ilmatieteen laitos ja Foreca ennustavat kaikenlaista säätä. Itse uskon siihen säähän jonka näen kuin katson ulos ikkunasta. Viikko sitten tehdyn ennusteen mukaan nyt olisi jo pitänyt olla -15 useamman päivän ajan... Forecan ennusteessa etelärannikolle on seuraavat kolme päivää kylmää mutta siitä eteenpäin sään ennustettavuus on 15 päivän ennusteen mukaan "heikko" eli pelkkä arvaus.

    Vielä tänään lumisohjokasoista valuva vesi kasvatti asvaltille paksuja jääkerroksia ja kaikki hiekoitushiekka jäi sen sisälle. Jee.... Pouta ja pakkanen esimerkiksi viikon ajan ei todellakaan olisi ikävä asia eli sellaista haluaisin minäkin nähdä loskan sijaan. Minulla olisi talvelle tilauksessa lunta ja pääasiassa poutasää.

    Seuraavien viikkojen paikalliset sääennusteet eivät ymmärtääkseni ole ilmastokeskustelua vaan säätä eli taas ollaan väärällä palstalla. Ilmasto tarkoittaa pitkän ajan säätilastojen keskiarvoja, ei sitä mitä seuraavien viikkojen tai edes vuoden aikana tapahtuu.

    Äänestä

Perinteinen eteläsuomalainen talvi-ilmasto sen kuin porskuttaa ja voi hyvin. Sekä tällä hetkellä näyttää siirtyneen Espanjaan, missä 35 maakuntaa on hätätilassa lumentulon takia.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201802052200721138_ul.shtml

Saksalaista ilmastoa odotellessa ...

Tuskinpa nyt auttaa polkea jalkaa ja sanoa, ettei sen saksalaisen vielä pitänytkään tulla, vaan vasta sitten vuosisadan lopulla. Jos agw:hen uskoo, niin silloinhan on pakko myöntää sen vaikutuksen alkaneen tulkinnasta riippuen n. 30-40 vuotta sitten, joten ilmastollisten piirteiden siirtymisestä pitäisi jo olla merkkejä. Mutta kun ei ole.

Äänestä

On niitä merkkejä. Sen tietää siitä, että denialisti sanoo, ettei niitä ole.

Äänestä
  • No kerropas jönssi, että mitä merkkejä?

    Äänestä

  • En ole jönssi mutta kerron sinulle että vaikkapa globaalisti ennätyslämpimät 2015 ja 2016 ovat sellaisia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


PierreReview_ kirjoitti:

ja Etelä-Suomen talvi-ilmaston siirtyminen Pohjois-Suomeen on puhuttanut palstalla. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että Etelä-Suomen talvi-ilmasto olisi siirtymässä eteläiseen Marokkoon, jossa on juuri koettu ensimmäinen lumisade 50 vuoteen.

Tämä fakta ja agw-ennusteiden jatkuva konttaus näyttää aiheuttaneen palstan sensuuripellelle kylmiä väreitä, puistatuksia ja raivokasta poistatusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu