Aine joka liikkuu avaruudessa, muuttuu avaruudessa ja sen mahdollistaa muuttuvan aineen etillisten osien liike avaruudessa suhteessa toisiinsa.
Avaruudessa liikkuva muuttuva aine säteilee infoa joka liikkuu avaruudessa ja jonka voisi olettaa myös muuttuvan kun se liikkuu avaruudessa.
Mutta onko sen havaittu muuttuvan kun se liikkuu avaruudessa?
On havaittu valon olevan sitä enemmän venynyttä eli yleisesti punasiirtynyttä mitä kauemmasta galaksijoukosta se on peräisin.
Eli on olemassa tieteellinen havainto joka tukee sitä että muuttuvasta aineesta peräisin oleva säteily muuttuu myös liikkuessaan avaruudessa.
Onko olemassa havaintoa muuttuvasta avaruudesta?
Ei ole, eikä voi olla koska avaruus ei säteile mitään. Ei siis ole olemassa infoa joka olisi peräisin itse avaruudesta.
Kaikki info on peräisin aineesta joka liikkuu ja muuttuu avaruudessa.
Väite muuttuvasta avaruudesta ei ole tieteellinen väite.
Varsinkin kun ei ole mitään selitystä sille mihin sen avaruuden muuttuminen perustuisi.
.
Avaruudessa liikkuva muuttuva aine säteilee infoa joka liikkuu avaruudessa ja jonka voisi olettaa myös muuttuvan kun se liikkuu avaruudessa.
Mutta onko sen havaittu muuttuvan kun se liikkuu avaruudessa?
On havaittu valon olevan sitä enemmän venynyttä eli yleisesti punasiirtynyttä mitä kauemmasta galaksijoukosta se on peräisin.
Eli on olemassa tieteellinen havainto joka tukee sitä että muuttuvasta aineesta peräisin oleva säteily muuttuu myös liikkuessaan avaruudessa.
Onko olemassa havaintoa muuttuvasta avaruudesta?
Ei ole, eikä voi olla koska avaruus ei säteile mitään. Ei siis ole olemassa infoa joka olisi peräisin itse avaruudesta.
Kaikki info on peräisin aineesta joka liikkuu ja muuttuu avaruudessa.
Väite muuttuvasta avaruudesta ei ole tieteellinen väite.
Varsinkin kun ei ole mitään selitystä sille mihin sen avaruuden muuttuminen perustuisi.
.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos avaruus voisi muuttua, niin kuin avaruudessa liikkuva aine voi muuttua, niin miksi muuttuva avaruus ei säteilisi infoa, niinkuin avaruudessa liikkuva ja avaruudessa muuttuva aine säteilee?
Entäpä miksi se info jota muuttuva aine säteilee, ei voisi muuttua liikkuessaan avaruudessa?
Mikä sen estäisi?
Sehän koostuu erillisistä aalloista jotka voivat liikkua avaruudessa suhteessa toisiinsa
Koostuuko muuttuva avaruuskin erillisistä osista jotka liikkuvat suhteessa toisiinsa ja jos, niin missä ne erilliset osat liikkuisivat?
Vai perustuuko avaruuden muuttuminen johonkin ihan muuhun ja jos, niin mihin?
.
Kun nyt puhutaan osp:stä, eli tämän vuosituhannen tärkeämmästä oivalluksesta, niin on syytä tutustua allaolevaan osp:n perusteisiin, jonka kesksin ihan itse. Pankaa paremmaksi, jos osaatte!
On äärimmäisen yksinkertaista!
Laajenevan Maapallon keskustasta työntyy vastapalloon uutta laajenevasti tihentyvää ainetta/ asiaa/ energiaa galaksin keskustan supermassiivisesta kohteesta. Maapallon pintakerroksille sitä ei kuitenkaan ehdi pysähtyä, laajeneva tihentymä muuttuu tihentyväksi laajentumaksi.
Eli näiden atomien ytimien laajentumia tiheämpien harventumien sisälle pitää työntyä ensin paljon aikaisempaa enemmän tihenevää laajentuvasti työntävää voimaa ja näin tapahtuu matkalla kohti Maapallon keskustaa.
Vasta sitten niiden laajentumat alkaa tihentyvästi hidastua ja ne pysähtyvät lopulta laajenevan Maapallotihentymän keskustaan.
Eli kun ne tihentyvät nopeammin, kuin mitä laajenevat, sisäinen paine / liike / aika hidastuu ja ne alkavat kierrättyä myötäpalloon ympäristönsä kanssa enemmän tai vähemmän. Ne kierrättävät ympäristöönsä enemmän vetävää voimaa jota kohdistuu myös niihin itseensä enemmän laajenevasti jne.
Siinä selitys tälle Neal Adamsin kuvailemalle Maapallon laajenemiselle.
Äärimmäisen yksinkertaista:
Äärimmäisen kaukaiset ja äärimmäisen tiheät kohteet vetävät itseensä liikettä / energiaa / asiaa. Muuttuva valo on peräisin laajentuvasta tihentymästä ja aine tihenevästä laajentumasta
Eli tihenevät laajentumat siirtävät liikettään / energiaansa / vetävää voimaansa koko ajan synnyttäen uusia tähtiä ja planeettoja. On siis havaittu että aine muuttuu avaruudessa vaahtopäisiksi antitihentymiksi.
Työntävä voima ja kaareutumaton avaruus on huuhaata! Vielä suurempaa huuhaata on se, että aine lisääntyisi ja kasvaisi itsestään sisältäpäin työntymällä. Valo voi muuttua, koska laajentuvat tihentymät ja tihenevät laajentumat.
.
Moi Feikin Feikki. Miten männöö?
Laajenevan galaksijoukon sisäinen liike / paine / työntävä voima saa laajenevan galaksijoukon laajenevat galaksit työntymään pois päin toisistansa samassa suhteessa kuin galaksit laajenevat.
Toisista laajenevista galaksijoukoista työntyvä laajeneva työntävä voima kohdistaa laajenevaan galaksijoukkoon ulkoisen paineen joka pyrkii pitämään laajenevan galaksijoukon galaksit lähellä toisiaan ja samalla tämä laajeneva työntävä voima työntää laajenevia galaksijoukkoja pois päin toisistansa.
Oikea MrNewTime todistaa viestinsä näin
http://www.onesimpleprinciple.com/forum/viewtopic.php?t=3054
Savor
Jaa enpä vielä osaa mielikuvituksenkaan avulla ymmärtää kaikkia noita seikkoja. Luin eilen vähän Bhagavatamin I osaa ja näytti siellä olevan senkaltainenkin idea, että kappale avaruudessa ei liiku lainkaan, vaan ainoastaan massa liikkuu. Mitähän se sitten mahtaa tarkoittaa?
Mittabosonit: fotoni, Z bosoni ja gluoni ovat kaiketi energistä ainetta, mutta gravitoni, jos sellainen on olemassa lienee tuonpuoleinen juttu eli vaikkapa aineellista energiaa.
Fotoni on hiukkanen, joka omaa energiaa ja massa on energiaa, joka kykenee aineellistumaan?????
Väite, että hiukkanen nimeltä fotoni ei liikkuisi lainkaan on hieman outo. Tiedemiehet nimittäin tuntevat valon nopeuden ja tietävät fotonin jopa heijastuvan jne.
Onko fotonilla siis sittenkin pienen pieni massa? Vai olenko ymmärtänyt kaiken väärin ja sävellän vain omaa sinfoniaani.
”Onko fotonilla siis sittenkin pienen pieni massa? ”
Fotonilla ei ole lepomassaa. Sillä on kuitenkin liikemäärä (p=E/c), joka kuvastaa säteilypainetta.
Kaikella muulla on alku paitsi sillä mistä kaikki koostuu ja sen liikkeellä mistä kaikki koostuu.
Tämä on looginen väite koska muuten pitäisi uskovaisten omaisesti uskomalla uskoa että jotakin voisi syntyä totaalisesta olemattomuudesta.
Alkuräjähdysteoria on keisari alasti.
Teoria kaiken alusta naurettava.
Ps. Tietysti myös se paikka eli avaruus, josta se mistä kaikki koostuu, on aina ollut olemassa. Eikä se ole koskaan voinut syntyä. Eikä se pysty millään tavalla muuttumaankaan, koska on itsessään ei yhtään mitään.
.
Ps. Tietysti myös se paikka eli avaruus, JOSSA se mistä kaikki koostuu LIIKKUU, on aina ollut olemassa. Eikä se ole koskaan voinut syntyä. Eikä se pysty millään tavalla muuttumaankaan, koska on itsessään ei yhtään mitään.
.
Juttusi ovat lapsen asteella.
Ajatella, että hemmo täytti viime joulukuussa 50v. Minkähänlaisia tihentymiä tulvii sitten kun herra on 70v???
Kylähulluja on aina ollut olemassa. Mutta nykyisin kylähulluus internet = gobaali hulluus.
Jokatapauksessa tästä hänen kuvitelmasta isästään kaikki lähti liikkeelle ja alkoi tulvimaan. ( Isä vain narrasi poikaansa Jukkaa, eikä arvannut, mitä siitä seuraa )!
https://www.tiede.fi/comment/1765582#comment-1765582
"Ainoat asiat. missä hän on oikeassa, on ettei alkuräjähdystä ole havaittu, eikä laajenemista voi mitata.
Näitä taas ei vastapuoli ole kyennyt kumoamaan."
Olli.S
Kyllä ns. "alkuräjähdys" on havaittu, mutta laajenevaa avaruutta ei ole havsittu, eikä voida havaita. Avaruus ei söteile infoa.
Näkyvän maailmankaikkeuden alku ikuisessa ja äärettömässä avaruudessa on havaittu.
Reilu vuosi ja on mahdollisuus havaita galaksien syntyminen sisältä ulos päin.
.
"Reilu vuosi ja on mahdollisuus havaita galaksien syntyminen sisältä ulos päin."
Silloin kun aikoinaan 20v. sitten aloitit höpötysfloodauksen, vuoden sisällä piti tapahtua läpimurto ja sinusta piti tulla kuuluisa. ( No kuuluisa sinä oletkin, mutta negatiivisessa merkityksessä, eli globaali kylähullu!)
Se James Webb ei tee höpötyksillesi läpimurtoa, ei edes se kusirännisi toimittaminen avaruuteen teleskoopin eteen, siitä voit jo nyt olla varma. Eikä edes 20 vuotta riitä siihen, mitä itsestäsi ja pähkähullusta teoriastasi kuvittelet. Toisaalta "teoriasi" runko on kähvelletty ikivanhoista SciFi-romaaneista.
Sitä minä ihmettelen, miten ihminen voi olla noin pihalla, eli realismin taju on tyystin kadonnut ja vaihtunut älyttömiin kuvitelmiin ja kahjouteen. Jakomielisyyskin alkaa tulla esiin, Tiedelehden foorumissa kuvittelet olevasi toinen persoonallisuus, eli MrNewTimen tiedeassistentti nimimerkillä "Lähetti".
Muuttuva avaruus on idioottimainen käsite.
.