Miesten ulkonäköä ei kehuta naisten toimesta

kehukaamiehiä

96

2046

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin. Tasa-arvo ei ole muuttunut samalle viivalle sukupuolien kesken asenteissa. Jos naisen tilaa on parannettu työ-/perhe rintamalla, on kulttuuri miehen kohdalla junnannut paikallaan.

      Tulipa mieleen, että kutsuin erästä minuun rakastunutta naista kauniiksi, hän vastasi minulle minun olevan ihana. Jep. Ois sanonut samalla, että näppärä käsistään. Tai hyvä isä.

      • Oletko kehunut poikasi ulkonäköä yhtä paljon kuin tyttösi?

        Tuossa jutussahan lastentarhoissa tytöt keräsivät ylivoimaisesti enemmän ulkonäkökehuja poikiin verrattuna, vaikka hoitajat kuvitteluvat kohtelevansa lapsia tasapuolisesti.

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Oletko kehunut poikasi ulkonäköä yhtä paljon kuin tyttösi?

        Tuossa jutussahan lastentarhoissa tytöt keräsivät ylivoimaisesti enemmän ulkonäkökehuja poikiin verrattuna, vaikka hoitajat kuvitteluvat kohtelevansa lapsia tasapuolisesti.

        Olen. Ja olen sanonutkin, että on kiva, kun pitää ulkonäöstään huolta jämptisti. Toisaalta sanonut, että kohtuudessakin pitää pysyä. Pojan kummi on komea mies, olen sanonut, että hän pitää ulkonäöstään oikein kiinni ja huolehtii itsestään oikein. Silti se ei vie hänen elämäänsä.
        Mökillä ja puumetsässä voi näyttää metsänpeikolta, mutta ihmisten ilmoilla on kiva olla komeana.

        Huomaan, että niin tytölle kuin pojallekin ulkonäkö teininä lyö paineita. Mutta luulen, että olen saanut selitettyä ne näille hyvin...ulkonäköasiat. Ja kehunut sopivasti.

        Hitto kun on taas hyvä keli. Nyt lähtee omppupuusta oksaa...

      • Dissident kirjoitti:

        Sä oot taas saha kädessä siellä..

        Juu, ei saa kehuissakaan heittää yli. Mun mielestä on parempi painottaa kuitenkin tekoja kuin ulkonäköä.

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Sä oot taas saha kädessä siellä..

        Juu, ei saa kehuissakaan heittää yli. Mun mielestä on parempi painottaa kuitenkin tekoja kuin ulkonäköä.

        Joo. Just nyt viritin leikkurit ja kaikki tuohon juurelle niin, että kohta menen puuhun itse. Kauheesti yläällä oksia pystyssä...nyt lähtee...

        Joo. Teot tärkeämpiä...

        Mutta niinkuin esimerkissäni, ei oikein tunnu siltä, että toinen pitäisi ulkonäöstä, jos itse kehuu ulkonäköä ja toinen vastaa muuhun liittyen. Ajattelehan kun kehut rakastelun jälkeen miestäsi komeaksi, niin tämä vastaa sekunnin viiveellä, että teet perkeleen hyvää makaronilootaa... vaikka kehuhan sekin...

        No hehhöh..

        Kyllä mun mielestä ihanaksi kehuminen vastaa kauniiksi/komeaksi kehumista..että nyt vasta tajusin mitä meinasit..

        Sitten on oma lukunsa nää manipulointikehut...

        Taitavasti säkin muuten niitä puiden oksia leikkaat, ihan kuin ammattimies..voi kun mäkin osaisin tuosta meidän puusta oksat katkoa, mutta kun oon niin poropeukalo, voivoi..oioivoi ja pieni heikko nainen lisäksi..

        Siis, kyllähän ihanaksikin voi kehua, mutta kyllähän varsinkin alkumetreillä ois hyvä tietää olevansa komeakin.

        No toi omppupuuvanhus on tässäolon aikaan ollut huonolla hoidolla. Viime syksynä meinas parka nuutua omppujen painosta maahan asti. Nyt pätkin kaikki ylöspäin kasvavat ja otin isojakin oksia. Vahaa sahauskohtaan.

        https://aijaa.com/lDQKLV

        Ja nyt jos söis ja keksis, millä saa uusimpien puiden oksat vääntymään alaspäin. Ne on jotain miniomppupuita ja sellaisena saavat pysyäkin. En haluis kiipeillä tännepäin enää...

        Niitten oksien painoksi pitää laittaa jotain narun päähän roikkumaan..

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Niitten oksien painoksi pitää laittaa jotain narun päähän roikkumaan..

        Joo. Mä mietin, että pitäiskö laittaa joku nippuside ensin oksaan johonkin haaraan. Silleen ettei purista oksaa ja siihen joku paino narulla. Ei sitten puristaisi niinkuin oksaa...kässäsitkö?

        Otin kyllä niin makiat päikkärit, että en ehdi nyt laittamaan niitä. Pitää puoleks mennä säbäilemään...

        Tossa on jotain niitten oksien muokkailusta..
        https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/glorian_koti/puutarha/omenapuun_ja_marjapensaan_leikkausohjeet

        Ja leikkuustakin..

        Mä oon ihan puhki, kävin kaverin kanssa olusella ja himaan tullessa söin niin, että napanappi lens kattoon..Ja nyt mä meen nokosille, eikä sitä voi estää ees villikarhut, eikä maanjäristykset..

        Joo. Pitää ehkä tuosta isosta puusta koittaa ottaa yks oksa ja liittää pikkupuuhunkin...nehän tykkää siitäkin.

        No niin. Pyörihän petiin...mä lähden mättämään jätkiä nilikoille mailalla. Palataan, jos et oo räjähtänyt...

      • RumaÄtmi
        Dissident kirjoitti:

        Olen. Ja olen sanonutkin, että on kiva, kun pitää ulkonäöstään huolta jämptisti. Toisaalta sanonut, että kohtuudessakin pitää pysyä. Pojan kummi on komea mies, olen sanonut, että hän pitää ulkonäöstään oikein kiinni ja huolehtii itsestään oikein. Silti se ei vie hänen elämäänsä.
        Mökillä ja puumetsässä voi näyttää metsänpeikolta, mutta ihmisten ilmoilla on kiva olla komeana.

        Huomaan, että niin tytölle kuin pojallekin ulkonäkö teininä lyö paineita. Mutta luulen, että olen saanut selitettyä ne näille hyvin...ulkonäköasiat. Ja kehunut sopivasti.

        Hitto kun on taas hyvä keli. Nyt lähtee omppupuusta oksaa...

        Mä laitan puumetsään risaset, paskaset ja reikäiset vaatteet, kun siellä kuitenki hyvät, puhtaat ja ehjät likaantuu ja menee pilalle. Moottorisahan katkukin jää vaatteisiin. Olen hikinen, tahmainen ja sahanpuruinen päivän puumetsäkeikan jälkeen ja haisen, kuin sontiainen.

      • RumaÄtmi kirjoitti:

        No mä hommasin vihdoin sahaushousut ja kengät. Että ihan ei ole turakaisen näköinen lookki vielä. Ja muutkin kamat on aika uudet, mutta erikseen työvaatteet ja muut.

        Ja voi niitä työvaatteitakin uusia. Mä oikeastaan saan töistä vanhoja vaatteita, että ei tarvii edes sijoittaa itse niihin. Repaleiset vaan mäkeen. Tarttuu vielä johonkin kiinni ja tulee tapaturma. Ei ole enää niin kissamaiset liikkeet. Heh..

      • 4564
        Dissident kirjoitti:

        Joo. Just nyt viritin leikkurit ja kaikki tuohon juurelle niin, että kohta menen puuhun itse. Kauheesti yläällä oksia pystyssä...nyt lähtee...

        Joo. Teot tärkeämpiä...

        Mutta niinkuin esimerkissäni, ei oikein tunnu siltä, että toinen pitäisi ulkonäöstä, jos itse kehuu ulkonäköä ja toinen vastaa muuhun liittyen. Ajattelehan kun kehut rakastelun jälkeen miestäsi komeaksi, niin tämä vastaa sekunnin viiveellä, että teet perkeleen hyvää makaronilootaa... vaikka kehuhan sekin...

        Kuulostaa muuten tosi nololta, jos toinen sanoo toiselle tämän olevan kauniin ja toinen vastaa tähän, että niin sinäkin. Se olisi myös samanlainen vastaus jotenkin, kuin tervehtimiseen vastataan. Ei kuulosta siltä, että sanoja tarkoittaa sitä, vaan sanoo, kun toinenkin sanoo.
        Itse olen miestäni komeaksi kehunut. Hän ei koskaan vastaavaa ole minulle sanonut Yhdessä yli 30 vuotta.

      • 4564 kirjoitti:

        Joo. No kohteliaisuuteenhan kuuluu hyvien asioiden tuominen esille rehellisesti. Toisaalta jokainen käsittää tuon kohteliaan käytöksenkin toista/toisia kohtaan omslla tavallaan.

        Luultavasti 30 vuoden kokemuksella tiedät, miten hän sinua muuten huomioi? Ei taida olla tuosta kiinni suhteen toimiminen?

      • Dissident kirjoitti:

        Joo. Just nyt viritin leikkurit ja kaikki tuohon juurelle niin, että kohta menen puuhun itse. Kauheesti yläällä oksia pystyssä...nyt lähtee...

        Joo. Teot tärkeämpiä...

        Mutta niinkuin esimerkissäni, ei oikein tunnu siltä, että toinen pitäisi ulkonäöstä, jos itse kehuu ulkonäköä ja toinen vastaa muuhun liittyen. Ajattelehan kun kehut rakastelun jälkeen miestäsi komeaksi, niin tämä vastaa sekunnin viiveellä, että teet perkeleen hyvää makaronilootaa... vaikka kehuhan sekin...

        Teot tärkeimpiä. Poikani harjoitukset meni pieleen kun 2 tyttöä juoksutti sitä koulussa. Alkoi heikottaa kesken pelin. Se on aina pitkä kyntisten tyttöjen piinassa. Kaveriansa ne ei juoksuttanut. Kyllähän mun pojallani on hurmuri kiharat ja ihan linkin näköinen https://m.youtube.com/watch?v=zw47_q9wbBE mutta silti.

      • valtakunta kirjoitti:

        No tekoja ja ulkonäköä voi molempia kehua, mutta ei pidä miettiä siinä sen kummaisemmin mitään sukupuolia. Ne asiat kun nykyään halutaankin tasa-arvoiseksi.
        Ihan se tuntuu miehestä ja pojastakin hyvältä, että ulkonäköä kehutaan.

    • gdgdfgdfgf

      Ulkonäkökehut olisi kivoja mutta eniten mua harmittaa ei kehujen puute vaan se että pariutumismarkkinoilla ei ole vientiä eli ulkonäköni ei selkeästi ole tarpeeksi hyvä saadakseni naisia edes siihen tutustumisasteelle.

      • Hukassa2018

        Viimeksi mies tarjosi baarissa juoman tiskillä, sanoi vaan että kun olen niin junnu vielä ja hän on kiertänyt 10vbaareja niin sen kunniaksi. Juoman tajottuaan näytin ajokorttia että ei meillä ole kuin 2v ikäeroa. Sanoi vaan että hyvin säilynyt ikäisekseen. Ihan kiva kehu vaikka ulkonäköön ei liittynytkään.

      • ihan.tavis.mies

        juurikin noin asia on jos puhutaan pariutumisesta.
        otetaan esimerkki. Jos tutustuu vaikkapa sätissä. ja sitten tapaa livenä ensimmäisen kerran.
        On sata varma asia että nainen kiinnittää suurimman huomion miehen ulkonäköön. Nainen odottaa suurta ahaa elämystä. Komeaa, pitkää miestä joka hurmaa naisen ihan pökerryksiin.
        Silloin on sitä paljon puhuttua KEMIAA . Mutta annappa olla jos miehen ulkonäkö ja olemus ei vastaakaan naisen odotuksia. Voi voi sentään.................silloin ei ollutkaan sitä KEMIAA

        Ihan kiva ja mukava mies mutta... mutta.... kun vaan ei oiken sytyttänyt ei ollut komea eikä ollut tarpeeksi pitkä. Noin se on kaikessa raadollisuudessaan.

        Toki ulkoisellakin olemuksella on merkitystä mutta tämän nykypäivän naiset vaatii että miehen pitää olla todella pitkä ja komea. Kuin myös sharmikas. ns. naistenmies rento, etten sanoisi lähes renttutyyppi. "jännämies" tuollaisella miehellä on vientiä naisten keskuudessa.

        Kunnollinen, kiva, mukava mies jää ns. lehdellä soittelemaan jos ei ole tarpeeksi pitkä ja komea

    • Alkuperäisestä aloituksesta sivuun. Miksi hyvin monet noista räikeästi värjättyjen hiusten kantajista on ylipainoisia? Sannia ei lasketa.

      Vai olenko väärässä?

      • Nainen39vee

        Vaihtoehtoisia syitä: Koska nykyisin länsimaissa aika moni on ylipainoinen, joten kaikenvärisissä hiuksissa ylipainoiset ovat enemmistö. Tai sitten kiinnität jostain syystä huomiota vain ylipainoisiin. Tai sitten räikeästi värjättyjä hiuksia on enemmän niillä, jotka ovat jo jotain 35 ja sehän on myös totta, että ylipainoisia on prosentuaalisesti enemmän sen ikäisissä kuin teineissä - ja nykyisillä teineillä ja vähän yli parikymppisillä on huomattavasti sovinnaisempi tyyli kuin esim. niiden 35 ikäisten ihmisten nuoruudessa oli, ja yleensä se nuorena omaksuttu tyyli säilyy jollain lailla, vaikka muuttuisikin matkan varrella ja överimmät punkkarireleet jäisivät pois.

      • Nainen39vee kirjoitti:

        No suomessa on sentään alle puolet naisista ylipainoisia, joten kaiken värisissä hiuksissa ylipainoiset eivät ole enemmistä.

        Täytyy ihan pitää pari päivää silmällä ihmisiä ympärilläni ja katsoa onko teoriani oikein.

    • jokumies83

      Tämä on kyllä täysin totta. Ulkomaalaiset naiset kehuvat kyllä ajoittain netissä, mutta suomalaiset naiset ei netissä eikä livenä kun vanhoja mummuja ei lasketa.

      • fdsghgj

        Naiset ei ollenkaan ota huomioon millaisia itse ovat. Monet ovat ylipainoisia, elämän kuluttamia mummeleita mutta silti odottavat sitä komeaa ritaria joka valkoisella ratsulla tulee noutamaan

    • vaikkasamapatuo

      Tottahan tuo on. Ja sitten kun kuvittelee olevansa ruma niin ei tee mieli ottaa naisiin kontaktia. Ja kun ei ota kontaktia, niin ei ainakaan saa mitään positiivista huomiota koskaan. Ihan tavallinen mies on lyöty niin lyttyyn tässä yhteiskunnassa että tuntuu jatkuvasti kuin olisi jokin ulkopuolinen joka vain sivusta katselee naisten ja trendikkäiden miesten elämää.

      • noinseon

        Valitettavasti asia on tarkalleen noin.

        Tavallinen, tavallisen näköinen mies joka ei ole riittävän pitkä vaikkapa vain 170 tuollaisen miehen on todella vaikea ellei jopa mahdotonta köytää naista joka olisi kiinnostunut.
        Parin muodostaminen tuollaisilla miehillä on on todella vaikeaa.

        Miksi sitten naiset ovat niin kranttuja ja erittäin vaativia?

        VArmaan siksi että miehiä on niin paljon naisiin nähden. Ruma ja lihavakin nainen saa miehen milloin haluaa. Puhumattakaan muista vähän kauniimmista naisista.

        Tuollainen tavallinen lyhyehkö mies joka yrittää löytää naisen joutuu pettymään jatkuvasti.
        se jos mikä vie mieheltä itsetunnon.

      • hgfhgfhgh

        Mikä estää pukeutumasta trendikkäästi?

      • vaikkasamapatuo
        hgfhgfhgh kirjoitti:

        Mikä estää pukeutumasta trendikkäästi?

        Jonkinlainen omanarvontunto on kai kuitenkin jäljellä ja ehkä vähän tyylitajuakin. Ei ole mukava näyttää hölmöltä vaikka naiset siitä saattaisivatkin tykätä.

      • jhgfjhgkjhk
        vaikkasamapatuo kirjoitti:

        Jonkinlainen omanarvontunto on kai kuitenkin jäljellä ja ehkä vähän tyylitajuakin. Ei ole mukava näyttää hölmöltä vaikka naiset siitä saattaisivatkin tykätä.

        Ei tarvitse näyttää hölmöltä, jos haluaa olla trendikäs.

        Elämä on valintoja..

        Mitä haluat? Miten saat sen? Mitä olet valmis tekemään sen eteen..

        (Itse tajusin pe, että olen mennyt liian pitkälle toisessa ääripäässä. Laittautuminen treffeille kesti 8h.. Nyt alkaa olla järkevä ajattelu liian kaukana, kun tarkemmin miettii.)

    • naisiakehutaanliikaa

      Ei ongelma ole se, että miesten ulkonäköä ei kehuta vaan se, että naisten ulkonäköä kehutaan liikaa pillun toivossa. Väitän, että miehillä on melko realistinen käsitys omasta ulkonäöstään. Sen sijaan ihan tavallisen näköiset ja jopa rumat naiset kuvittelevat olevansa hyvän näköisiä, kun miehet ovat heidän ulkonäköään niin paljon pillua saadakseen kehuneet.

      • 87698769789

        Amen. Tuli ihan sama mieleen..

        Naisia kehutaan pilden toivossa.

        Todella komeat miehet saavat kyllä paljon kehuja ulkonäöstään.

        Suomessa nyt on ylipäätään sellainen kulttuuri, ettei paljon kehuta..

        Kehutaanko täällä? Nono..

        No minä kehun, jos aihetta. Ainoa syy se, että kaverit jenkkejä. Muuten olisin taatusti samanlainen kuin muut suomalaiset!!

      • Nainen39vee

        Minusta taas on tuntunut, että jopa monet hyvännäköiset naiset saattavat ajatella, että hedän ulkonäössään on jotain vialla. Suurin osa ei "kuvittele olevansa hyvännäköisiä". Mutta toki varsinkin teinivuosien jälkeen monet oppivat siinä mielessä tykkäämään ulkonäöstään, että eivät ole siihen tyytymättömiä ja oppivat ne jutut, mitkä omaan vartalotyyppiin, kasvonpiirteisiin yms. sopii. Ja toisaalta tulee suhteellisuudentajua eikä vaan jaksa käyttää elämäänsä ulkonäöstä murehtimiseen.

        Itse en kaipaa lisää ulkonäön kehumista, jos se on sellaisella epämääräisellä tasolla, tyyliin "oletpa tosi kaunis". Minusta tuo on ainakin ihan tyhjä kehu. Mutta sellainen on ok, että sanotaan vaikka "hieno takki" tai "hienon värinen tukka" tms. Tai jotenkin tuntuu normaalimmalta sanoa, että "näytätpä hyvältä tänään" kuin "oot tosi kaunis". Mutta vaikea kyllä uskoa, että kukaan sen takia alkaisi haluta toisen kanssa seksiä, että saa jotain ympäripyöreitä ulkonäkökehuja.

      • Naisen iskemiseen ulkonäön kehuminen ei ole välttis paras etenemisreitti, en ainakaan itse käytä sitä ainakaan avauksissa.

        Vasta siinä vaiheessa kun nainen on taksitolpalla kainalossa, voi kehuja antaa kuulostamatta urpolta.

      • Nainen39vee kirjoitti:

        Minusta taas on tuntunut, että jopa monet hyvännäköiset naiset saattavat ajatella, että hedän ulkonäössään on jotain vialla. Suurin osa ei "kuvittele olevansa hyvännäköisiä". Mutta toki varsinkin teinivuosien jälkeen monet oppivat siinä mielessä tykkäämään ulkonäöstään, että eivät ole siihen tyytymättömiä ja oppivat ne jutut, mitkä omaan vartalotyyppiin, kasvonpiirteisiin yms. sopii. Ja toisaalta tulee suhteellisuudentajua eikä vaan jaksa käyttää elämäänsä ulkonäöstä murehtimiseen.

        Itse en kaipaa lisää ulkonäön kehumista, jos se on sellaisella epämääräisellä tasolla, tyyliin "oletpa tosi kaunis". Minusta tuo on ainakin ihan tyhjä kehu. Mutta sellainen on ok, että sanotaan vaikka "hieno takki" tai "hienon värinen tukka" tms. Tai jotenkin tuntuu normaalimmalta sanoa, että "näytätpä hyvältä tänään" kuin "oot tosi kaunis". Mutta vaikea kyllä uskoa, että kukaan sen takia alkaisi haluta toisen kanssa seksiä, että saa jotain ympäripyöreitä ulkonäkökehuja.

        Meikatun naisen kehuminen on vähän samaa kuin kiertoajelu pimeässä, olet enempi mielikuvien varassa.

        Nainen tulisikin nähdä ensin luonnollisessa olomuodossaan, se kun useimmiten kääntää asetelmat päälaelleen. Usein se meikatuin nainen onkin sitten meikkaamattomana haljuimman näköinen ja kevyesti meikattu nainen omaa parhaimmat kasvonpiirteet ja parhaan ihon sekä kauneimmat silmät.

        Voidaan sanoa että meikki on petos, ja kotimeikki parisuhdetta varten on jatkettu petos.

      • ei.kehuja.mies

        tähän ei ole mitään lisättävää naulankantaan sanottu

      • ihmejuttua
        A.Palstamäki kirjoitti:

        Meikatun naisen kehuminen on vähän samaa kuin kiertoajelu pimeässä, olet enempi mielikuvien varassa.

        Nainen tulisikin nähdä ensin luonnollisessa olomuodossaan, se kun useimmiten kääntää asetelmat päälaelleen. Usein se meikatuin nainen onkin sitten meikkaamattomana haljuimman näköinen ja kevyesti meikattu nainen omaa parhaimmat kasvonpiirteet ja parhaan ihon sekä kauneimmat silmät.

        Voidaan sanoa että meikki on petos, ja kotimeikki parisuhdetta varten on jatkettu petos.

        Onko tämä ihan sukupuolittuva juttu, että miehet ei osaa meikatusta nähdä miltä ihminen näyttää ilman meikkiä? Naiset osaa. Kuitenkin meikillä ei voi perusasioita kuten naaman muotoa muuttaa.

      • ihmejuttua kirjoitti:

        Onko tämä ihan sukupuolittuva juttu, että miehet ei osaa meikatusta nähdä miltä ihminen näyttää ilman meikkiä? Naiset osaa. Kuitenkin meikillä ei voi perusasioita kuten naaman muotoa muuttaa.

        Miksi luulet joidenkin naisten käyttävän aamuisin tunnin laittautumiseen?

        Kun keksit vastauksen, niin laita kommenttia.

      • RumaMiesSanoo
        Nainen39vee kirjoitti:

        Minusta taas on tuntunut, että jopa monet hyvännäköiset naiset saattavat ajatella, että hedän ulkonäössään on jotain vialla. Suurin osa ei "kuvittele olevansa hyvännäköisiä". Mutta toki varsinkin teinivuosien jälkeen monet oppivat siinä mielessä tykkäämään ulkonäöstään, että eivät ole siihen tyytymättömiä ja oppivat ne jutut, mitkä omaan vartalotyyppiin, kasvonpiirteisiin yms. sopii. Ja toisaalta tulee suhteellisuudentajua eikä vaan jaksa käyttää elämäänsä ulkonäöstä murehtimiseen.

        Itse en kaipaa lisää ulkonäön kehumista, jos se on sellaisella epämääräisellä tasolla, tyyliin "oletpa tosi kaunis". Minusta tuo on ainakin ihan tyhjä kehu. Mutta sellainen on ok, että sanotaan vaikka "hieno takki" tai "hienon värinen tukka" tms. Tai jotenkin tuntuu normaalimmalta sanoa, että "näytätpä hyvältä tänään" kuin "oot tosi kaunis". Mutta vaikea kyllä uskoa, että kukaan sen takia alkaisi haluta toisen kanssa seksiä, että saa jotain ympäripyöreitä ulkonäkökehuja.

        Kaunis nainen voi ihmetellä, että hänessä on jokin vika, kun miehet eivät lähesty. Kaunista naista on pelottavaa lähestyä, koska mies olettaa, ettei hyvin kauniille naiselle kelpaa tavallinen mies, vaan kauniilla naisella on kovat laatukriteerit miesten suhteen.

    • Mielenkiintoinen juttu..

      En kehu tuntemattomia, enkä puolituttujakaan miehiä, ihan kuten tuossa sanottiin, niin miehet kokevat kehun helposti flirtiksi. Tai sitten ahdistuvat siitä, kokevat sen hyökkäyksena maskuliinisuutta kohtaan..Onpa vaikeaa, kun kehuja kuitenkin haluttaisiin.

      "Kun asetelma käännettiin, iso osa miehistä koki tilanteen epämiellyttäväksi. Naisten kehut toisaalta kutkuttivat, toisaalta hämmensivät ja tuntuivat alentavilta, hyökkäyksiltä miehisyyttä kohtaan."

    • eikehumista

      No ei monessakaan juuri kehumista ole. Miehetkin kehuu naisia vain pillua saadakseen, todellisuudessa eivät kehuja edes tarkoita.

      • Naisasialooser11

        Pitää kutinsa, mutta naiset naiivina ja tyhminä kuvittelevat oikeasti olevansa kauniita kun joku pillun toivossa niin sanoo.

      • Naisasialooser11 kirjoitti:

        Pitää kutinsa, mutta naiset naiivina ja tyhminä kuvittelevat oikeasti olevansa kauniita kun joku pillun toivossa niin sanoo.

        No tuo ei piä paikkaansa, kyllä nuo läpinäkyvät kehut kuule tiedetään jo pentuna. 🤣

    • Jopas on taas ongelmia kerrakseen.

      En usko että ihmiset rakentavat minäkuvaansa suusanallisen palautteen pohjalta, vaan irl saamansa sanattoman palautteen pohjalta. Ihminen joka kerää katseita liikkuessaan "luonnossa", tietää sanomattakin olevansa komea. Ihminen joka tajuaa ettei häneen kiinnitetä mitään huomiota, tulee tuskin tyydytetyksi jonkun säälivän ihmisen kehulla.

      Kehun antajalla on väliä. Jos ulkonäköä kehuu joku jota haluaa panna, sillä on väliä koska silloin ajattelee että ehkä tässä päästään itse asiaan. Jos kehuja on neutraali, niin myös kehu on neutraali.

    • kyllä.kehuvat

      kyllä kehuvat arabimiehiä ja ehdottelevat seksiä mutta suomalaiselle miehelle ei edes tervehditä eikä vastata mitään ja korkeintaan vastaavat mene pois raiskari ruma naisten hakkaaja ja kuolisit pois

    • Oiskoha hyvä markkinarako alkaa *nauhoittamaan* kehu*kasetteja*?

    • Pillujen--asiantuntija

      Suurin osa miehistä on rumia naisten mielestä. 10 % miehistä on komeita eli naiset haluaakin vain niitä top 10 miehiä ja loput miehet on rumia jotka ei koskaan saa pillua.

      • Suurin osa miehistä on sellaisia, että heistä löytyy jotakin kehumista ulkonäöstäkin. Hyvin harvinaisia ovat ne joista ei keksi mitään nättiä mainittavaksi.

        Toi 10% on vissiin se sakki jota palvotaan somessa? Se ei tarkoita, että muut olis rumia, vaikka osa on palvottuja.

      • hyiyök
        Nicitönnä kirjoitti:

        Suurin osa miehistä on sellaisia, että heistä löytyy jotakin kehumista ulkonäöstäkin. Hyvin harvinaisia ovat ne joista ei keksi mitään nättiä mainittavaksi.

        Toi 10% on vissiin se sakki jota palvotaan somessa? Se ei tarkoita, että muut olis rumia, vaikka osa on palvottuja.

        Miksi pitäisi kehua jotain yksittäistä piirrettä? Jos ei mies ole komea niin mitä sitä kehumaan. Ruma mies ei muutu komeaksi yhden vähemmän ruman piirteen vuoksi.

      • hyiyök kirjoitti:

        Miksi pitäisi kehua jotain yksittäistä piirrettä? Jos ei mies ole komea niin mitä sitä kehumaan. Ruma mies ei muutu komeaksi yhden vähemmän ruman piirteen vuoksi.

        Heh, no mä saatankin olla tässä asiassa hiukan outo tyyppi. Kun tykkään katsella ihmisiä ja kyllä mä helposti näen lähes jokaisessa tapaamassani ihmisessä jotakin nättiä.

        Se voi olla yksittäinen piirre tai useampia. Ulkonäkö nyt ei muutenkaan ole se oleellisin mikä ratkaisee sen, keneen tykästyy tai rakastuu. Vaan se luonne, henkiset, psyykkiset ominaisuudet. Kenen järjenjuoksu miellyttää ja tekee kiinnostuneeksi.

        Mun miesystävistä hyvin harva on ulkoisesti mua hurmannut tai alkuun viehättänyt, mutta juteltua on kiinnostunut miehestä ja sen ajatuksista. Vasta sen jälkeen on se ulkonäkö arvioitu tarkemmin. Ja kyllä sitä vaan voi tykätä aikalailla monen näköisestä...joskus voi yllättää ittensäkin. ☺️

    • Mjaa, kyl mää kehun yhtälailla kumpaakin sukupuolta, aikusia ja lapsia. Mutta emminä nää siinäkään itua, että kaikenaikaa tarttisi kehua ulkonäköä.

      Ei ylenpalttisesti, kun ei se ulkonäkö nyt kumminkaan ole asia minkä ympärillä tarttis vallan pyöriä. Mutta niin on pienet tytöt ja pojat kehuttu söpöiksi, näteiksi ja komeiksi.

      Tuossa vaan tarttis olla tasapuolinen muutenkin, kun vaan sukupuolien välillä. Jos lapsiryhmässä on joku tosi nätti ja mielestäsi ei nätti, niin ei sekään hyvää tee kehua yllin kyllin sitä yhtä siinä vähemmän nätin tai nätimpien kuullen. Ja muut ei saa kehuja lainkaan.

      Mielummin kehutaan niin, että jokaselle voi sanoa jotakin hyvää mieltä aiheuttavaa, kun ketran kehumaan aletaan.

    • En varmasti kehu ketään.

      Ihan urpoa. Kissa ei kiitoksella elä.

      Jos tämmöisestä alkaa urputtamaan, on henkilön lisättävä työntekoa,
      että joutavanpäiväiset unohtuu.

      • Samaa mieltä. Kissa haluaa kermaa, ei kiitoksia.

      • A.Palstamäki kirjoitti:

        Samaa mieltä. Kissa haluaa kermaa, ei kiitoksia.

        Vatkattuna.

      • misspönttöuuni kirjoitti:

        Vatkattuna.

        Sitäpä juuri.

        Tiedät kissoista kaiken.

      • A.Palstamäki kirjoitti:

        Sitäpä juuri.

        Tiedät kissoista kaiken.

        Kurnkurnpurn sur rur...

        (kehrää...ja repii mattoa)

        Kynsi on kuitenkin aina terävä.
        https://www.youtube.com/watch?v=kio2_hnABl0

        Se pitää muistaa jos silittää aikoo...Räps.

        kUrnKurn..

      • misspönttöuuni kirjoitti:

        Kurnkurnpurn sur rur...

        (kehrää...ja repii mattoa)

        Kynsi on kuitenkin aina terävä.
        https://www.youtube.com/watch?v=kio2_hnABl0

        Se pitää muistaa jos silittää aikoo...Räps.

        kUrnKurn..

        Jos kissalla ei olisi kynsiä, se ei olisi kissa.

        Totutteluvaiheessa käytän nahkarukkasia, näin vältyn ikäviltä infektioilta joita voi tulla syvistä verinaarmuista.

      • Eilen annoin naapurin kissalle nakkia

      • pujotteIija kirjoitti:

        Eilen annoin naapurin kissalle nakkia

        Taivas paratkoon!

      • misspönttöuuni kirjoitti:

        Taivas paratkoon!

        Tuo kissahan voi tarkoittaa myös naista

    • Totuus-

      Miehet jotka eivät saa naisia on rumia, ei se ole kuvittelua. Ei minua ole kukaan koskaan kehunut.

    • Totuus-

      Naiset kehuivat axl smithiäkin ihan ylistyssanoin miten hyvä vavy ehdokas se on heille.

    • Hukassa2018

      Mutta miten otatte asian jos nainen kysyy että olenko minä kaunis? Itse hieman hämmästyin kysymyksestä enkä keksinyt muuta kuin että "joo, olet" siinä oli pieni hiljainen hetki ja jatkettiin iltaa.

      • Tuo kysymys tulee parisuhteissa eteen, ja siinä on parempi olla hämmästymättä tai ryhtyä miettimään vastausta.

      • Kaisanoasaa
        A.Palstamäki kirjoitti:

        Tuo kysymys tulee parisuhteissa eteen, ja siinä on parempi olla hämmästymättä tai ryhtyä miettimään vastausta.

        Miehen pitää valehdella siis että lihavakin nainen on kaunis.

      • Kaisanoasaa kirjoitti:

        Miehen pitää valehdella siis että lihavakin nainen on kaunis.

        Ei miehen PIDÄ valehdella.

        Miehen tulee ymmärtää että hänen sanoillaan on seurauksensa.

      • Parisuhteessa jos minulle tuo kysymys esitettiin niin hetken katsoin naista. Kävelin kohti, otin lanteista kiinni ja vedin itseni vasten jonka jälkeen annoin pitkän suudelman.
        Siinä kun hitaasti irtauduttiin niin siinä sitten vaan vastakysymys että " riittikö vastaukseksi?"
        Yleensä riitti.

      • M184 kirjoitti:

        Parisuhteessa jos minulle tuo kysymys esitettiin niin hetken katsoin naista. Kävelin kohti, otin lanteista kiinni ja vedin itseni vasten jonka jälkeen annoin pitkän suudelman.
        Siinä kun hitaasti irtauduttiin niin siinä sitten vaan vastakysymys että " riittikö vastaukseksi?"
        Yleensä riitti.

        Sukka pyörähti jalassa, ah.

        Mutta ettei mene liiotteluksi ja miehen yltiöpäiseksi kehumiseksi,
        niin vain toinen...

        (kurn...kehrää)

      • 8886798769
        M184 kirjoitti:

        Parisuhteessa jos minulle tuo kysymys esitettiin niin hetken katsoin naista. Kävelin kohti, otin lanteista kiinni ja vedin itseni vasten jonka jälkeen annoin pitkän suudelman.
        Siinä kun hitaasti irtauduttiin niin siinä sitten vaan vastakysymys että " riittikö vastaukseksi?"
        Yleensä riitti.

        Todella ihastuttava ele!

        Joo, riitti taatusti vastaukseksi! :)

      • M184 kirjoitti:

        Parisuhteessa jos minulle tuo kysymys esitettiin niin hetken katsoin naista. Kävelin kohti, otin lanteista kiinni ja vedin itseni vasten jonka jälkeen annoin pitkän suudelman.
        Siinä kun hitaasti irtauduttiin niin siinä sitten vaan vastakysymys että " riittikö vastaukseksi?"
        Yleensä riitti.

        Nainen saattaa jopa tuossa tilanteessa pyörtyä...aijai.

        Mitä ihmettä sinä vielä sinkkupalstalla teet. Mees kokeile nyt tuota livenä.

    • Minä lähden siitä aina, että olen kaunis.

      En edes kysele miehiltä. Kauneus/komeus tulee siitä, että kulkee rinta rottingilla.
      Huiveista pidän ihan hillittömästi; mitä enemmän huiveja, sitä näyttävämpi näky.

      Mutta vihmeränä ja näppäränä otuksena,
      en kyllä lähde ukkojakaan kehumaan.
      Pari ylpistynyttä olen nähnyt, ja tiesin heti sillä sekunnilla tehneeni virheen.
      Jotain leukaa ja käsihartia-linjaa menin kehumaan, ja että mies lisäksi tuoksui hyvältä...
      Äijä otti sen tyyliin niin, että oli sitten sen jälkeen kuin koko pohjoisen pallonpuoliskon &tuhannen ja yhden yön valtakunnan v*tun prinssi.

      • "Minä lähden siitä aina, että olen kaunis.

        En edes kysele miehiltä. Kauneus/komeus tulee siitä, että kulkee rinta rottingilla."

        Minä uskon siihen ettei kenenkään itsetuntoa voi muokata katteettomilla kehuilla. Jos ihminen pitää itseään rumana, kehut laitetaan manipulointiyrityksen piikkiin, ja komealle kehuilla ei ole itsetuntoon vaikuttavaa ulottuvuutta.

      • 12121212121212

        "En edes kysele miehiltä. Kauneus/komeus tulee siitä, että kulkee rinta rottingilla."

        "Jotain leukaa ja käsihartia-linjaa menin kehumaan, ja että mies lisäksi tuoksui hyvältä..."

        Näissä on pikku ristiriita. Tarkoitit varmaankin komeuden tulevan siitä että_ jykeväleukainen ja geneettisesti leveäharteinen mies_ kulkee rinta rottingilla ja tuoksuu hyvältä?

      • A.Palstamäki kirjoitti:

        "Minä lähden siitä aina, että olen kaunis.

        En edes kysele miehiltä. Kauneus/komeus tulee siitä, että kulkee rinta rottingilla."

        Minä uskon siihen ettei kenenkään itsetuntoa voi muokata katteettomilla kehuilla. Jos ihminen pitää itseään rumana, kehut laitetaan manipulointiyrityksen piikkiin, ja komealle kehuilla ei ole itsetuntoon vaikuttavaa ulottuvuutta.

        Niin se on, että teot puhuvat paremmin kuin sanat, oleminen lähtee itsestä, ja jos kropassaan/kuorissaan viihtyy, se näkyy ulospäin ihan automaattisesti :)

        Sitä paitsi kyllä se on niin, että kaikissa, siis KAIKISSA miehissä on aina jotain komeaa, koska nainen näkee miehen miehenä. Eivät miehet sitä tajuakaan, mikä pistää naisen silmään. Nehän on yleensä niin epämääräisiä juttuja. Esim. minusta on aika cuulia kun, olipa nyt kuka tahansa mies kun on vain mies, tekee jotain fyysistä työtä; remppaa, auton huoltoa, metsähommia, hemmetti lampunvaihtoa -jo se riittää tekemään miehestä komean. Sitä jää vain tarkkailemaan eikä siinä tarvitse mitään Pythagoraan lausetta poskiluun ja leukalinjan selvittämiseksi. Kun ei sillä ole väliä.

        Silleen.

        Nih..

      • 12121212121212 kirjoitti:

        "En edes kysele miehiltä. Kauneus/komeus tulee siitä, että kulkee rinta rottingilla."

        "Jotain leukaa ja käsihartia-linjaa menin kehumaan, ja että mies lisäksi tuoksui hyvältä..."

        Näissä on pikku ristiriita. Tarkoitit varmaankin komeuden tulevan siitä että_ jykeväleukainen ja geneettisesti leveäharteinen mies_ kulkee rinta rottingilla ja tuoksuu hyvältä?

        Miiitäs se sinä siellä. Oot lähteny? (naurua)

        En minä tuotakaan mene kieltämään, mutta ei sen noinkaan tarvitse mennä.
        Koska tämä viesti tulee maamme itäiseltä alueelta, sinulla on nyt kuulijana vastuu.
        Siis nyt en ymmärtänyt itsekään mitä tuohon kirjoitin. :D

        Never mind, eipä anneta sen häiritä. Tärkeintä on, että mies on siisti ja tuoksuu hyvältä.
        Kerran sattui semmoinen tapaus, että meinasin lähteä kaupassa väärän miehen mukaan, koska hän yksinkertaisesti tuoksui jää-tä-vän hyvältä. Siinä vaistomaisesti lähdin sitten köpöttelemään hänen peräänsä.

        Mikä on nyt rintakehän mitta? Onko salihommat edistyneet?

    • Eipä hirveästi ole kehuttu. Mummi joskus sanoi että oletpa kasvanut. Olin toki jo silloin parikymppinen ja viimeisestä kasvupyrähdyksestä oli vuosia.

      Sitä kun ei ole suoraa positiivista ulkonäköpalautetta saanut niin täytyy myöntää että sitä on silloin aika hankala myös antaa. Omille tyttärille en ole suoraa ulkonäköpalautetta juuri antanut sillä mummot, some ja ympäristö hoitavat kyllä sen puolen. Kauppaan jos mennään niin poikaporukoiden jutut loppuvat melko äkkiä ja kun sinne kulmien alta vilkaisen niin alkaa taas nopeasti jutut siitä onko mopossa ollut tulpan johto kiinni. Ei siinä iskän kommentteja enää tarvita. Toki kampauksia ja uusia vaatteita joskus kehun.
      Suorituksista, oli ne sitten koulussa, harrastuksissa tai kotitöitä, on kyllä kehuja annettu. Myöskin kehuja on saanut vaikka ei ihan nappiin joku asia ole mennyt. Jo se että on parhaansa yrittänyt riittää minusta kehuihin. Toki samalla kun kehun niin olen todennut että vaikka omista saavutuksista on lupa iloita ja kokea onnistumisia niin aina pitää muistaa että ihmistä ei pidä lokeroida numeroiden tai saavutusten perusteella.

      Omalla kohdallani sanonta "hyvät asiat tulevat sukkasillaan ja huonot puukengissä" pitää varmaan ihan paikkansa. Sitä kun tarpeeksi usein kuulee parin minuutin sisällä treffien alkamisesta ettei meillä ole kemiaa niin en usko että oma eliniän odotteeni on niin pitkä että osaisin ottaa positiiviset palautteet ulkonäöstäni mitenkään tosissaan.
      Sellaisen pienen henkisen porsaanreiän olen itselleni myöntänyt että jos nyt en suoraan olekkaan ruma vaan ulkoinen olemus ei ole tarpeeksi kiinnostava. Jos vaihtaisi kävelykengät, farkut, kaulus t-paidan ja lyhyt hiukset, Versacen kenkiin, Armanin pukuun ja kävisi parturissa leikkauttamaan ananashiukset niin olisikohan siinä sen verran yksityiskohtia että nainen pääsisi kehumaan ja se kemiallinen keitos olisi minun kansani joten helpommin nieltävä.

    • RumilusKertaaSata

      Ei ole kukaan kehunut. Ei vaikka olen normaalipainoinen. Rumaksi on kyllä sanottu monta kertaa.

    • RumaMiesToteaa

      Jos on tarpeeksi komea mies, niin komean miehen ei tarvitse olla edes sosiaalinen, niin kelpaa naisille. Riittää, että on komea, että nainen voi loppuelämän komean miehen komeita kasvoja katsella. Mies voi olla vaikka tuppisuu, niin kelpaa naisille, kunhan on vaan komea.
      Rumalla miehellä ei ole mitään mahdollisuutta naisten suhteen, vaikka juttelisi naiselle, kun ruma ulkonäkö johtaa aina pakkeihin naisen suhteen.

    • 123d213d12312d3

      Hyvä että miehet tajuaa totuuden, liian monet rumat finniset ja huonokäytöksisest miehet kuvittelee olevansa a-ryhmää. Itse tosi komeana miehenä olen tottunut siihen että itseä paljon rumemmat miehet keulivat minulle eivätkä tajua omaa paikkaansa pariutumishierarkkian ala-päässä.

      • ghfdhgfdhgjfdhgfh

        Niinpä. Voin hyvin kuvitella, millaista kaikkein komeimpien / kauniimpien ihmisten elämä on.. Kaikki jahtaavat kaikkialla siinä toivossa, jos se mystinen rakkaus vaan "jostain syystä syttyisi".. Kaikin tavoin torjuva asenne sivuutetetaan, koska ollaan niin liekeissä toisen ulkonäöstä. Ei se syty, kohde valitaan omista piireistä, joissa paljon valinnanvaraa.

        Tunsin kauan sitten erään ätninaisen. Niin oksettavaa miestä ei löytynyt, että se olisi tätä naista lähestynyt. Hymähdän palstan miesten mielipiteille. Jopa palstan tyhmin ääliö atm32 olisi tämän naisen nähdessään katsonut ohi. On myös naisia, jotka eivät saa koskaan ketään.

      • aikahuumeheikkituo

        Painaakohan muuten tuo Jari Sillanpää jo 200kg, ainakin näyttää siltä että liikkuminen on hyvin vaikeaa hänelle :) Seisominen ainakin on esiintyessä täysin ylivoimaista..

        Siinäkö olisi sitten miehenmalli: meta-narkomaani, kohta kun katsojat loppuvatkin jo, rahat loppuvat jotta elintaso tippuu, ei enää riitä rahaa huumeeseen, pitää myydä taloja jne...

    • Mulla ei kiinnosta kehut..

      Kiusaannun vaan jos joku kehuu komeaksi. :D

      • sexysexysexyy

        No senkin parimetrinen viikinki.. :)

      • sexysexysexyy kirjoitti:

        No senkin parimetrinen viikinki.. :)

        #metoo..

      • sexysexyy
        KonnaKettu kirjoitti:

        #metoo..

        :D :D :D

    • ymnttbbdfvssdfsdfv

      Kyllä se on nykypäivän löysästä elämästä merkki jos jotain äijää harmittaa se ettei häntä kehuta komeaksi, ei oikea mies mitään kehuja kaipaa. Muutenkin nykyään lässytetään ihan liikaa ihmisten tunteista ja haluista, vaikka elämässä merkitsevät teot enemmän.

    • kylmätotuus

      On hyvä ettei kehuta.

      Naisten silmissä top 1% miehistä on komeita, loput rumia tai samaa harmaata massaa.

      Nuorille pojille kannattaa tehdä selväksi etteivät he ole minkään arvoisia elleivät osoita kyvykkyyttä jollain elämän osa-alueella.

      Naisilla on p.llu, tissit ja perse. He ovat kiinnostavia ilman saavutuksiakin.

    • No tämähän taas vahvistaa yhden palstatotuuden, joka lähti liikkeelle siinä tutkimuksesta, jossa havaittiin, että miehistä vain n. 10 % on naisten mielestä keskimääräistä paremman näköisiä.

      Naiset eivät siis kehu miehiä, koska:

      a) miehet eivät ole heidän mielestään hyvännäköisiä
      b) he eivät ole epätoivoisia munan saamisen suhteen

    • h567jh67

      Miestä ei kehuta komeaksi, jos hän ei ole komea. Simppeliä.

    • hyiyök

      Suomalaisista miehistä 99% on rumia.

    • Hijo.de.algo

      höpö höpö

      Pukedu mustaan pikkutakkiin ,prässihousu, valkoinen paita, solmio

      ja siistit kengät tärkeitä

      Nuoretkin naiset näkee rumat kasvotkin parempana

      nih naiset tulevat juttelemaan ja kehumaan siisteyttä

      ku luulevat varakkaaxi, lohkeaa Pilluakin

      • Hidalgocubanohombre

        ...vaihda myös keppanamuki konjakkilassiin

      • mklbgflrt

        Mutta eihän tuo ole sama asia kun ulkonäön kehuminen tai komeaksi sanominen.

    • 171cmHCätmi

      Poikia ei tulisi kehua ulkonäöstä ollenkaan. Miehistäkin kehuista hyötyy vain top 5%.

      Kehut koskevat aina geneettisiä asioita, yleensä pituutta. Muuta naiset eivät kykene tajuamaan. Minuakin kehuttiin pikkupoikana vain joskus siksi kun olen kasvanut niin pitkäksi, vaikka tiesin itsekin olevani keskivertoa lyhyempi.

    • p950412

      Miksi pitäisi, jos kerran miehet haukkuvat naisten ulkonäköä?

    • Karvamies

      Paskanmarjat! Tunnistan tuon toki ympäristössäni.

      Nuorena "finninaamaisena" pojankoltiaisena (vau naisasialooseriviittaus) "käpyukot" olivat valmiita maksamaan Karvamiehelle, jotta hän olisi tullut mukaan yökerhoon. Johtuen siittä jotteivat naiset kuulemma tule pöytään istumaan heidän seurakseen, ellei siellä ole komeita miehiä. Karvamies ei antautunut. Siitähän sitten sai kuulla pari viikkoa työpaikalla hitonmoista huutoa. Tämän jälkeenkin ollessansa hutikassa "käpyukot" aina palasivat kyseiseen asiaan.

      Karvamies on hellä ja tunteikasmies eikä suostu huorimieheksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      258
      5434
    2. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      79
      3184
    3. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2832
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      40
      2269
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      82
      2086
    6. Seinäjoen ampumistapaus

      Kyseessä olivat helluntainkirkkoon kuuluvia. Niin myös Jyväskylän tapauksessa. Mistä he saavat aseet ?
      Seinäjoki
      48
      1876
    7. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      44
      1707
    8. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      65
      1675
    9. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      25
      1647
    10. Pakotteet purevat

      Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou
      NATO
      253
      1494
    Aihe