Lukekaa minulta vain uudet avaukset

Tästä lähtien kirjoitan viestini aina uuteen avaukseen.

Jos avauksessani on MrPressure138999 tai vastaavan nimimerkin viesti, se ei ole minun.

Se on jonkun trollin viesti.

Ps. Tietysti trollit voivat avata myös itse uusia aiheita käyttämälläni nimimerkillä, joten ottakaapa se huomioon?

Jos avaukseeni tulee asiallinen kommentti, avaan kommentille uuden aiheen ja kommentoin sitä siellä.

Uusi aihe voipi siis olla minun avaama tai voipi se olla myös trollin avaama.

.
14275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Äärimmäisen kaukaiset ja äärimmäisen tiheät kohteet vetävät itseensä liikettä / energiaa / asiaa. Muuttuva valo on peräisin laajentuvasta tihentymästä ja aine tihenevästä laajentumasta

Eli tihenevät laajentumat siirtävät liikettään / energiaansa / vetävää voimaansa koko ajan synnyttäen uusia tähtiä ja planeettoja. On siis havaittu että aine muuttuu avaruudessa vaahtopäisiksi antitihentymiksi.

Työntävä voima ja kaareutumaton avaruus on huuhaata! Vielä suurempaa huuhaata on se, että aine lisääntyisi ja kasvaisi itsestään sisältäpäin työntymällä. Valo voi muuttua, koska laajentuvat tihentymät ja tihenevät laajentumat.

Se on periaatteessa sama ilmiö, kuin virrallinen johto magneettikentässä,. Kuvasta selviää, että johtimen liikesuunta määrää, kummin päin magnettikenttä liikkuvan johtimen ympärille muodostuu. Toiseen suuntaan liikkuva johdin muodostaa kentän ympärilleen myötäpäivään, toiseen suuntaan liikkuessa kenttä muodostuu vastapäivään. Avaruudella itsellään ei ole mitään tihentymää josta se laajentuisi.

Mistä muuttuvat tihenevät laajentumat muka on peräisin jos ei laajentuvista tihentymistä?

Ettekö vieläkään ymmärrä että laajenevan valon laajenevat tihentymät kierrättävät keskenään laajenevaa työntävää voimaa joka työntyy laajenevan valon laajenevana energiakenttänä sinne päin minne laajeneva valo itse työntyy.

Esimerkiksi ilmakuplaolentojen noustessa merenpohjasta ylöäspäin heidän ilmakuplavalonsa sinisiirtyy, jolloin alkuräjähdysteoretikko sanoo, että ilmakuplaolentojen välistä häviää tilaa simsalapimulottuvuuteen?
Vaan tämän aamuinen oivallukseni kertoo miksi mustat aukot, energiakeskittymät syöksyvät galaksin reunalta vähemmän tiheälle alueelle kohti galaksin keskustaa, jossa ydinkeskustaan onkin tullut galaksin levytason sivuilta todella pieniä, kylmiä ja tiheitä soluja ja näin kuuma ja vähän tiheä energiakeskittymä humahtaa tiheiden ja kylmien solujen alueelle.
Liike jatkuu, mutta se hidastuu.
Kun valo lähtee näin syntyneistä hiukkasista syntyneistä tähdistä liikkeelle, se joutuu todella pienten, kylmien ja tiheiden solujen väliin ja kun se liikkuessaan eteenpäin lopulta tulee jonkun galaksin alueelle, sen aallonpituus venyy sitä enemmän mitä vanhempaa valo on.
Koska vanhin valo joutui liikkumaan erittäin pienten, kylmien ja tiheiden solujen alueella.
Nykyinen valo liikkuessaan galaksista toiseen liikkuu lämpimämpien ja vähemmän tiheiden solujen välissä ja näin se ei veny niin paljon sapuessaan galaksimme alueelle. Siis sekin laajeneva valo joka työntyy sinne päin mistä laajeneva näkyvä maailmankaikkeus on työntymässä pois päin, loittonee tuolta alueelta yhdessä laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden kanssa. Tarvitaan paljon sitä energiaa jota laajenevan valon laajenevat tihentymät kierrättävät keskenään. Ja sitä on paljon miljardeja vuosia vanhan laajenevan valon mukana.

Äärimmäisen yksinkertaista: äärimmäisen kaukaiset ja äärimmäisen tiheät kohteet vetävät itseensä liikettä / energiaa / asiaa.

Eli tihenevät laajentumat siirtävät liikettään / energiaansa / vetävää voimaansa koko ajan synnyttäen uusia tähtiä ja planeettoja

Työntävä voima ja kaareutumaton avaruus on huuhaata! Vielä suurempaa huuhaata on se, että aine lisääntyisi ja kasvaisi itsestään sisältäpäin työntymällä.

Laajenevan Maapallon keskustasta työntyy vastapalloon uutta laajenevasti tihentyvää ainetta/ asiaa/ energiaa galaksin keskustan supermassiivisesta kohteesta. Maapallon pintakerroksille sitä ei kuitenkaan ehdi pysähtyä, laajeneva tihentymä muuttuu tihentyväksi laajentumaksi.

Eli näiden atomien ytimien laajentumia tiheämpien harventumien sisälle pitää työntyä ensin paljon aikaisempaa enemmän tihenevää laajentuvasti työntävää voimaa ja näin tapahtuu matkalla kohti Maapallon keskustaa.

Vasta sitten niiden laajentumat alkaa tihentyvästi hidastua ja ne pysähtyvät lopulta laajenevan Maapallotihentymän keskustaan.

Eli kun ne tihentyvät nopeammin, kuin mitä laajenevat, sisäinen paine / liike / aika hidastuu ja ne alkavat kierrättyä myötäpalloon ympäristönsä kanssa enemmän tai vähemmän. Ne kierrättävät ympäristöönsä enemmän vetävää voimaa jota kohdistuu myös niihin itseensä enemmän laajenevasti jne.

Fotonit ratsastavat valon aaltojen vaahtopäillä. Koska vanhalla valolla matka on pitkä ja nopeuskin huikaiseva, niin pitkästä ratsastuksesta johtuen fotonien takamukset alkavat puutua ja kipeytyä. Joten fotoni hyppää pois kyydistä verrytelläkseen ja oikoakseen jäseniä ja hyppää levänneenä takana tulevien valon vaahtopäiden kyytiin. Tästähän seuraa tietysti valon punasiirtymä. Tämän voi todeta laittamalla pitkän kourun avaruuteen. Väsähtäneet fotonit putoavat kouruun.

Valon aaltojen vaahtopäät syntyvät siten, kun takana maailmankaikkeuden ulkopuolelta tulevat ziljoonat laajenevat tihentymät työntävät valon aaltoja hirmuisella vauhdilla eteenpäin. Eli syntyy "myrskytuuli".

Äänestä

Paljon parempi olisi että laittaisit viestisi tasan yhteen ja ainoaan ketjuun, ja kaikki trollit myös.

Äänestä

Hyvä juttu, että selvisi! Eli kaikki viestit, jotka MrPressure138999 tai Mr138999999 on aloittanut ovat feikkejä.

Feikkiviestit tunnistaa myös siitä, että kaikki tavara laajenee, turpoo ja kierrättyy. Jos vielä vanha valo laajenee, se on takuuvarmasti feikki!

Oikean osp-kirjoittajan tunnistaa siitä, että viestin lopussa on kasi kassoinpistettä peräkkäin kolmen rivinvaihdon jälkeen!


::

Äänestä
  • Tuo onkin todella vaikea väärentää...


    ::

    Äänestä

Nyt teillä on ainutlaatuinen tilaisuus lukea, mistä aine ihan oikeasti muodostuu!

Atomit koostuvat ziljoonista laajentuvista kvarkeista. Yksittäinen atomi itse asiassa muodostaa oman laajentuvan maailmankaikkeuden.

Kvarkit muodostuvat ziljoonista laajentuvista alitihentymistä, jotka itse asiassa ovat galakseja atomin eli maailmankaikkeuden sisällä.

Alitihentymät muodostuvat ziljoonista laajenevista alitihentymien alitihentymistä, jotka ovat aurinkoja alitihentymien eli galaksien sisällä.

Näitä ziljoonia laajenevia alitihentymien alitihentymien alitihentymiä jatkuu miltei loputtomiin, eli ne muodostavat laajentuvia planeettoja ja kuita. Kun mennään tarpeeksi pitkälle loputtomiin alitihentymiin, saattaa löytyä planeettoja, joilla asuu pieniä olioita, jotka saattavat olla kopioita esimerkiksi maa-planeetan elämästä.

Nyt kun olen selvittänyt aineen rakenteen, alan kehittää lääkkeitä esimerkiksi syöpään.
Kehittäisin itse toimivia hoitomuotoja ja / tai lääkkeitä.
Yrittäisin saada muut ymmärtämään millaisista tihentymistä aine oikeasti koostuu, jolloin olisi tuhansia ihmisiä pohtimassa syöpää eri näkökulmasta. No, eipähän kukaan syöpään ennen aikojaan kuoleva pääse kysymään miksi en yrittänyt kertoa millaisista tihentymistä aine oikeasti koostuu.

Laajenevan Maapallon keskustasta työntyy vastapalloon uutta laajenevasti tihentyvää ainetta/ asiaa/ energiaa galaksin keskustan supermassiivisesta kohteesta. Maapallon pintakerroksille sitä ei kuitenkaan ehdi pysähtyä, laajeneva tihentymä muuttuu tihentyväksi laajentumaksi.

Eli näiden atomien ytimien laajentumia tiheämpien harventumien sisälle pitää työntyä ensin paljon aikaisempaa enemmän tihenevää laajentuvasti työntävää voimaa ja näin tapahtuu matkalla kohti Maapallon keskustaa.

Vasta sitten niiden laajentumat alkaa tihentyvästi hidastua ja ne pysähtyvät lopulta laajenevan Maapallotihentymän keskustaan.

Eli kun ne tihentyvät nopeammin, kuin mitä laajenevat, sisäinen paine / liike / aika hidastuu ja ne alkavat kierrättyä myötäpalloon ympäristönsä kanssa enemmän tai vähemmän. Ne kierrättävät ympäristöönsä enemmän vetävää voimaa jota kohdistuu myös niihin itseensä enemmän laajenevasti jne.


::

Äänestä
  • onko ziljoona numerona 3 ?

    Äänestä

Tuo oli trollin kirjoittama viesti. Minä, aito Savorinen, laitan aina viesteihini oman puhelinnumeroni: 0440767121.

Ja viestien aitouden voi tarkistaa soittamalla minulle!

Äänestä
  • Mitä!Numerotiedustelun mukaan tuon numeron osoitteeksi on ilmoitettu Korkeasaaren paviaanihäkki..

    Äänestä

  • Limisaumaisen puuveneen veisto

    Limisaumainen puuvene on ollut Suomessa vuosisatoja tuttu näky niin sisävesilläkin kuin merellä. Se on eri muodoissaan ollut korvaamaton kulkuväline tuhansien järvien maassa ja olennainen osa kalastuksen perinnettä. Yhä tänä päivänä limisaumainen puuvene nauttii koko kansan arvostusta, mutta veneen rakennusperinnön ja sitä kautta veneiden säilyminen ei ole itsestään selvää.

    Limisaumaisia puuveneitä veistävät (rakentavat) ammattimaiset veneveistäjät ja aktiiviset harrastajat sekä alan opiskelijat. Veneenveistoa voi Suomessa opiskella vielä muutamissa eri oppilaitoksissa, mutta niiden oppilaitosten lukumäärä, jotka veneenveistokoulutusta tarjoavat, on jatkuvasti vähentynyt. Pääosa opiskelijoista on yleensä miehiä. Aikuisopiskelijoiden osuus on suuri. Samoin ammatinharjoittajista lähes kaikki ovat miehiä. Nuoriksi katsottavien ammatinharjoittajien osuus on vähäinen.

    Limisaumaisen puuveneen veistoa
    Perinteen harjoittaminen
    Puuveneen rakentamisessa tunnetaan kaksi pääasiallista tapaa, jolla veneen runko laudoitetaan. Tasasaumaisessa veneessä lautojen pitkät syrjät sovitetaan ”puskuun” toisiaan vasten, jolloin lautojen välinen sauma veneen kyljessä on sileä, ”tasainen”. Limisaumaveneessä ylemmän laudan sisäpuolen alareuna tulee jonkin verran alemman laudan yläosan päälle. Jotta saumasta saadaan tiivis, höylätään alemman laudan yläreunan ulkopintaan muuttuvakulmainen viiste siten, että seuraava yläpuolinen lauta asettuu tiiviisti saumaa vasten. Myös lautojen päihin höylätään lyhyehköt viisteet jotta laudat asettuvat päistään koko leveydeltään samalle tasolle keula- ja perävantaaseen työstettyyn lautauraan. Limisaumarakenteessa lautojen pitkät saumat liitetään toisiinsa litteillä venenauloilla naulaamalla ja naulojen päät ”kotkaamalla” tai kuparista valmistetuilla nauloilla ja prikoilla yhteen niittaamalla.

    Mikäli laudoitus tehdään vanerilaudoista, voidaan lautojen saumat myös liimata esimerkiksi kaksikomponenttisilla epoksiliimoilla, jolloin muita kiinnikkeitä ei tarvita. Hyvin sovitettua saumaa ei tarvitse välttämättä tiivistää mitenkään. Tiivistämiseen voi käyttää saumaan pitkittäin asetettua puuvillalankaa tai nykyaikaisia liimamassoja. Perinteisesti tiivistämisessä on voitu käyttää myös tervaa ja eläinten karvoja.

    Tasasaumarakenteessa laudat kiinnitetään valmiiksi veneen mallikaarten avulla etukäteen paikoilleen asetettuihin kaariin. Limisaumaveneessä kaaret asennetaan laudoituksen valmistuttua. Painokaaret tehdään esimerkiksi tammesta tai saarnesta. Ne pehmitetään erityisessä laatikossa (”pasu”), jonne johdetaan kuumaa vesihöyryä (”pasuttaminen”) ja taivutetaan, ”painetaan” paikoilleen. Kaaria on valmistettu myös tuoreista kuusentaimien rungoista tai katajasta. Nykyaikaisessa veneenrakennuksessa voidaan käyttää myös puuviiluista liimaamalla muotoon laminoituja kaaria.

    Painokaaret asennetaan siten, että ne kulkevat laudoituksen sisäpuolella lautasaumojen yli ja kiinnitetään laidoitukseen näistä kohdista yleensä niittaamalla. Painokaari ei tue lautaa sen leveyssuunnassa. Kaaritukseen voidaan käyttää myös ns. veistokaaria, jotka ovat massiivisia puusta valmistettuja jäykkiä kaaria. Veistokaaret sovitetaan veneen sisälle laudoitusta vasten siten, että ne seuraavat tarkasti laudoitusta ja tukevat lautaa myös sen leveyssuunnassa. Veistokaaret kiinnitetään laudoitukseen yleensä ruuveilla tai nauloilla. Kiinnittämiseen on käytetty myös puutappeja. Limisaumaveneet rakennetaan yleensä mallikaarien päälle. Perinteisiä veneitä on valmistettu myös vapaasti ilman mallikaaria.

    Limisaumaveneen laudoituksessa on yleensä käytetty mäntyä, kuusta tai haapaa. Veneitä valmistetaan myös vanerilaudasta, jolloin lautojen pituutta joudutaan jatkamaan esim. liimaamalla, koska vanerilevyjen standardimitta on yleensä liian lyhyt laudoituslautojen valmistukseen. Uusimpana materiaalisovelluksena on kotimainen Vendia-venelauta.

    Perinteen taustaa ja historiaa
    Veneen asemaa suomalaisessa kulttuurissa kuvaa, että se on jousen ohella ainoa ihmisen valmistama esine, joka esiintyy tuhansien vuosien takaisissa kalliopiirroksissa ja -maalauksissa. Ensimmäiset todisteet veneiden käytöstä löytyvät näistä noin 5 000 vuotta vanhoista kivikautisista maalauksista. Suomesta on löydetty muutamia kivikautisia meloja ja ruuhia, mutta varsinaiset venelöydöt ovat alle tuhat vuotta vanhoja.

    Vesistöjen rikkomassa muinaisessa Suomessa vene mahdollisti liikkumisen laajalla alueella. Limisaumavene kehittyi varhaisesta haaparuuhesta eli haapiosta. Haapio oli haavan rungosta kovertamalla ja runkoa lämmittämällä avarrettu ruuhentyyppinen vene. Veneen laitojen korkeutta ja kantokykyä lisättiin asentamalla runkoon lisälaudat.

    Äänestä

"Lukekaa minulta vain uudet avaukset"

Alas olet vajonnut. Anelemaan.

Äänestä
  • Osaako kukaan auttaa minua. Minulla on pakonomainen tarve kirjoittaa laajenevista tihentymistä, vanhasta valosta ja kaiken turpoomisesta. En kylläkään ymmärrä höykäsenpöläystäkään siitä, mitä kirjoitan. Mutta jokin ääni kuiskaa minulle, että jos kirjoitan, niin minusta tulee maailmankaikkeuden viisain ihminen.

    Osaako joku auttaa, että pääsisin pois tästä osp-oravanpyörästä?
    Help me!!! 👍👍👍

    .

    Äänestä

  • UPDATE_11851429 kirjoitti:

    Osaako kukaan auttaa minua. Minulla on pakonomainen tarve kirjoittaa laajenevista tihentymistä, vanhasta valosta ja kaiken turpoomisesta. En kylläkään ymmärrä höykäsenpöläystäkään siitä, mitä kirjoitan. Mutta jokin ääni kuiskaa minulle, että jos kirjoitan, niin minusta tulee maailmankaikkeuden viisain ihminen.

    Osaako joku auttaa, että pääsisin pois tästä osp-oravanpyörästä?
    Help me!!! 👍👍👍

    .

    Mielläni autan.Hae kaupasta pätkä tukevaa köyttä ja etsi puunoksa..

    Äänestä

  • autetaanmiestä kirjoitti:

    Mielläni autan.Hae kaupasta pätkä tukevaa köyttä ja etsi puunoksa..

    Olisko vessanpönttöön hukuttautuminen helpompaa ja vähemmän kivualista?

    Äänestä

  • UPDATE_11851429 kirjoitti:

    Osaako kukaan auttaa minua. Minulla on pakonomainen tarve kirjoittaa laajenevista tihentymistä, vanhasta valosta ja kaiken turpoomisesta. En kylläkään ymmärrä höykäsenpöläystäkään siitä, mitä kirjoitan. Mutta jokin ääni kuiskaa minulle, että jos kirjoitan, niin minusta tulee maailmankaikkeuden viisain ihminen.

    Osaako joku auttaa, että pääsisin pois tästä osp-oravanpyörästä?
    Help me!!! 👍👍👍

    .

    Moi feikki joka kirjoitat

    Onesimpleprinciple sanan

    numerolla 0

    Jatka toimintaasi 👍

    Jokainen viestisi on mainos sivuilleni.

    Minä jatkan sivujeni mainostamistasi kun kerron viestilläni sinun olevan feikki.

    👍

    .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


MrPressure138999 kirjoitti:

Tästä lähtien kirjoitan viestini aina uuteen avaukseen.

Jos avauksessani on MrPressure138999 tai vastaavan nimimerkin viesti, se ei ole minun.

Se on jonkun trollin viesti.

Ps. Tietysti trollit voivat avata myös itse uusia aiheita käyttämälläni nimimerkillä, joten ottakaapa se huomioon?

Jos avaukseeni tulee asiallinen kommentti, avaan kommentille uuden aiheen ja kommentoin sitä siellä.

Uusi aihe voipi siis olla minun avaama tai voipi se olla myös trollin avaama.

.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu