Se on lopunajan suuri ongelma että jopa valitutkin eksyvät.
Löytääkö Jeesus uskoa maan päältä kun usko on korvattu tunteilla?
- ainakin tuomio alkaa ensin Jumalan huoneesta
Jeesus ja Paavali
- varoittivat eksytyksistä
Jaak. 1:16
Älkää eksykö, rakkaat veljet!.
Ps. Taitaa mennä em. kuuroille korville ja sokeille jotka väittävät näkevänsä.
Sokea taluttaa sokeaa kuuluu ajan henkeen.
Teitä on varoitettu!
29
454
Vastaukset
- Samaatietä
Valitut ei eksy.
- kaikkieivätpelastu
Ihmeiden ja tunnustekojen perässäjuoksijoille.
Lopunaikaan kuuluu suuret eksytykset.
Harhaoppeihin uskovat omasta mielestään "valitut" ovat heikoilla.
Mark. 13:22
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut. - BereastaPamahtaa
Olet erehtynyt!
Raamattu sanoo nimittäin seuraavaa:
"Sillä vääriä kristuksia (VOIDELTUJA) ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, VALITUTKIN." Matt. 24:24
ja vieläpä:
"Ja sentähden JUMALA LÄHETTÄÄ heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen." 2.Tess.2:11
Kannattaa lukea vielä ajatuksella läpi 1.Korinttolaiskirjeen 10. luku.
Siitä näemme, meille varoitukseksi, miten eräs kokonainen sukupolvi tuhoutui, vaikka olivat 'valittuja'.
"Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea." (1. Kor 10:12)
Ilmestyskirjasta näemme yhden tärkeän kriteerin 'valituksi tulemisen' lisäksi mainittuna nillä, jotka voittavat:
" ...Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja KUTSUTUT ja VALITUT ja USKOLLISET (!!!) voittavat hänen kanssansa." (Ilm. 17:11)
Pitää siis olla uskollinen päästäkseen perille! - HerätkääJoVIIMEIN
uskollinen siis kenelle? Pyhälle Hengelle? pyhälle hengelle?
---uskollinen YLJÄLLE eli JEESUKSELLE eli SANALLE! JUMALAN SANALLE!
Kuka tulee hakemaan Morsiamensa? USKOLLISEN Morsiamensa? Joka on kaikki uudestisyntyneet Jeesukseen uskovat!!!
YLKÄ SAAPUU HYVIN PIAN, TUTKI ITSEÄSI, OLETKO USKOLLINEN MORSIAN -SANALLE?
- Ihmettelevä
Todellisesta lähimmäisen rakkaudesta et varoittele , vaan koska pelkäät että sen puute vaaditaan sinun käsistäsi. Et uskalla mennä kadulle julistamaan omalla naamallasi evankeliumia, vaan pelkäät ihmisiä ja anonyymisti vain kirjoittelet. Et tule koskaan tämän palstan kautta todellisesti kohtaamaan ihmisiä. Ja on suotavaa, että helluntailainen valheopetus karisee tämän kansakunnan harteilta. Viimeistään kuolin vuoteella tulet tietämään, että olit väärässä. Tosin et tule menettämään mitään muuta kuin vapauden, sillä olet vangittu valhesanan alaisuuteen. Tiedä se, että jos et täytä koko lakia, niin et ole otollinen Jumalalle Kristuksessa, sillä Kristus vaatii sinua pyhittymään ja elämään pyhitys elämää, ja pois pistämään kaiken sen maallisen saastutuksen mitä tv:stä, radiosta ja internetistä tulee. Sekä kaiken sen maallisen kirjallisuuden mitä kirjastot sisällään pitävät. Ja puhumaan kiroilematta ja manaamatta, ja olemaan aina kiitollinen ja tyytyväinen oloihisi, olisivat ne mitä tahansa. Joten sinua on varoitettu!
- KoeteltuUsko
Väärää tuomiota julistat ihminen syyttäjähengessä.
Sinun tuomiosi ovat vääriä.
Tee parannus.
Ps. 119:137
Sinä olet vanhurskas, Herra, ja sinun tuomiosi ovat oikeat.
Uskoisit edes Jeesusta ja Paavalia. - VaroHarhaoppeja
Taas yksi adventisti julistaa harhaoppiaan: "Jos et täytä koko lakia, niin et ole otollinen Jumalalle."
- YlistysHerrall
VaroHarhaoppeja kirjoitti:
Taas yksi adventisti julistaa harhaoppiaan: "Jos et täytä koko lakia, niin et ole otollinen Jumalalle."
Älä sinä advareita tähän sotke. Meillä kaikilla on varaa parantaa.
- Pääasiana.evankeliumi
Ei ole kysymys meistä vaan evankeliumista. Evankeliumin leviämisestä. eikä meidän ansioistamme sen mukaan, kuinka olemme evankeliumia levittäneet.
Jos joku ei "uskalla" tai voi mennä katujen kulmiin saarnailemaan niin mitä sitten? Mikä niissä kadunkulmissa olisi sen "ansioittavampaa"? Päinvastoin. Hulluina huutelijoina tuollaisia pidetään. Netissä voi kirjoittaa asiaansa harkiten ja järkevästi eikä keitään pakoteta näitä lukemaan. Joka lukee, on itse hakeutunut näitä lukemaan.
Tietysti "kadunkulmissa" näyttäytyen kerää itselleen (kyseenalaista) kunniaa, mutta onkin enemmän farisealaista toimintaa, jos sittenryhtyy arvostelemaan heitä / meitä, jotka eivät sitä tee.
Halveksit muita tapoja kertoa evankeliumia kuin itsevalitsemasi kadunkulmat.
Helsingin Asema-aukiolla on ainakin joskus ollut huutelemassa mies, jonka pääsanoma on ollut haukkua luterilaista kirkkoa. Eli huudellut kirkon vastaista sanomaansa.
Ihmiset kävelivät vain ohi. Itse huikkasin ukolle, että ettehän te koskaan muuta kuin haukutte kristittyjä!
- varokaa-syntiä
Jumalattomuudesta Ykkössijan hankkinut Israelin Kuningas Aahab on varoittava esimerkki'
- LUOPUMUKSESTA -
jossa kaikki syntilajit saavat vallan!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15387945/ahab--israelin-kuningas----pahimmasta-paasta! - KoeteltuUsko
2. Tess. 2:11
Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
Lopunaika = uskon koetuksen aikaa
- eksytys
- Jumala lähettää
- omasta mielestään valitut uskovat valheen
- eksytys on väkevä
Tarvitseeko uskovan tehdä parannusta vai uskoa ihmisten/puhujien jakamaan Taivaspaikkaan?
- taivaaseen ei syntiä pääse - Kilvoitelkaa
Elämän Kirja Taivaassa?
Ilm. 21:27
Ilm 22:15
Ilm 21:7-8 - valeherätyksistä
Eksytys on sielullista huumetta joka aiheuttaa riippuvuutta.
Valeherätys poikkeaa oikeasta Jumalan herätyksestä.- esimerkkejälöytyy
Harhaopeista on vaikea päästä eroon.
- kopiokone-
Helluntailaisuus on maailmaan lähetetty raju eksytys
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15058212/helluntailaisuus-on-maailmaan-lahetetty-eksytys - väärä.varoitus
Ihan pielessä jo lähtökohtaisesti koko juttu !
33/38
24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
Biblia 1776
24 Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä: niin että myös, jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäisiin.
King James
24 For there shall arise false Christs, and false prophets, and shall shew great signs and wonders; insomuch that, if it were possible, they shall deceive the very elect.
Siis JOS olisi mahdollista !!!
If it were possible !!!
Eli ei ole siis mahdollista eksyttää valittuja !
Kysymys siis kuuluu oikeasti, että ketkä ovat valittuja ja ketkä eivät !!!
Matt. 22:14 Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."
1 Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
2 Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:
3 "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi, ja minä yksin olen jäänyt jäljelle, ja he väijyvät minun henkeäni"?
4 Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille."
!!!
5 Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.
!!!
6 Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.
7 Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet,
Joten toivon vähän enemmän Raamatun tuntemusta, ettei alettaisi opettamaan pieleen ja vääristellään Sanaa !- älkääeksyttäkö
Eksyttäjät voivat olla muitakin kuin vääriä kristuksia tai vääriä profeettoja.
Et tiedä että saatana on tuhansien juonten mestari joka käyttää hyväkseen eksyttäjiä yms. - väärä.varoitus
älkääeksyttäkö kirjoitti:
Eksyttäjät voivat olla muitakin kuin vääriä kristuksia tai vääriä profeettoja.
Et tiedä että saatana on tuhansien juonten mestari joka käyttää hyväkseen eksyttäjiä yms.Mitä sekoilet ja puuskut ?
Minä kommentoin vain tuon Raamatunkohdan pahasti väärää tulkintaa !
Oletko sinä ketjun aloittaja, jota ottaa päähän kun oma Raamatun selitys olikin ihan pielessä ?
- Katrikautto
Video jumalasta avaa silmäsi totuudelle !https://youtu.be/C9AOuedvOnI
- lukemassa-ollut
Tällä foorumilla on tapana tunkea keskusteluihin pitkiä kopiointeja Raamatusta.
KESKUSTELU ei sellaista ole. Fiksua olisi viitata ilmoitettuihin Raamatun kohtiin. Jokainen osaa kyllä lukea Omasta Perinteisestä Raamatustaa, taikka netistä.
Siksi näinkin?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15388368/niin-kuoli-voideltu-kuningas-----#comment-94826133- Sana_esillä
Kaikki eivät avaa linkkejä. Joko varovaisuuttaan tai laiskuuttaan.
Kaikilla lukijoilla ei välttämättä ole omaa Raamattua hyllyssä ja keskustelu sujuu parhaiten, kun teksti on näkyvillä, eikä tarvii plarata, että mihin lauseeseen tuo nyt viittaa.
Ja sana itse puhuu puolestaan.
- 876hjk
Tämmlistä oli helluntaikonferenssissa meno 1986, ennen toronttolaisuutta ja muita eksytyksiä. Myt pitää palata tähän ihtoon takaisin ja Hengen voimaan. http://www.ristintie.com/files/Helluntaikonfa-kohokohta-pe-200686-Hattula-kas-11.mp3
- 1234567---
Eksytystä on ollut vuosisatoja. Katolisessa Laodikean konsiilissa Paavi Liperiuksen johdolla kehoitettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita. Tätä muutosta on suurin osa lähtenyt seuraamaan, sunnuntai pyhineen ja pyhäkouluineen. Tämä on eksytystä.
- Ylösnousemustotuus
1234567--- kirjoitti:
Eksytystä on ollut vuosisatoja. Katolisessa Laodikean konsiilissa Paavi Liperiuksen johdolla kehoitettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita. Tätä muutosta on suurin osa lähtenyt seuraamaan, sunnuntai pyhineen ja pyhäkouluineen. Tämä on eksytystä.
Adventismiin ei selvästikään kuulu evankeliumi ja sen julistaminen. Adventistien ainoa sanoma on huudella kristityille että meillä on väärä pyhäpäivä. Adventismin ainoa sanoma on, että vain lauantaina saa pyhittää itsensä Jumalalle, muut päivät ovat vääriä.
Adventismi on tullut harvinaisen selväksi tällä foorumilla ihmisille, jotka eivät ole siitä aiemmin mitään tienneet. Evankeliumin sijaan jatkuvaa ja pelkkää "sapattitotuutta" (tällaista oppia ei Raamattu tunne), joka ei edes ole totuutta vaan eksytystä. Se, etteivät sapatti ja evankeliumi kulje käsikädessä, jo itsessään todistaa nk. sapatin, adventismin olemuksen.
Ei kiitos.
Kristittyjen sunnuntaihin evankeliumi taas liittyy oleellisesti. Sunnuntaisin (jos muinakin päivinä) kristityt eivät kuitenkaan saarnaa "sunnuntaita", "sunnuntaitotuutta", vaan Kristuksen ylösnousemuksen muistona: evankeliumia, - sapattihöyrypäille
Adventismissa on suhteellisen paljon adventismi eksytyksen uhreja.
Adventismissa on lakihenkinen yhden ismin sapattisanoma "iankaikkisena adventti totuutena". - Siitähän.on.kyse
Ylösnousemustotuus kirjoitti:
Adventismiin ei selvästikään kuulu evankeliumi ja sen julistaminen. Adventistien ainoa sanoma on huudella kristityille että meillä on väärä pyhäpäivä. Adventismin ainoa sanoma on, että vain lauantaina saa pyhittää itsensä Jumalalle, muut päivät ovat vääriä.
Adventismi on tullut harvinaisen selväksi tällä foorumilla ihmisille, jotka eivät ole siitä aiemmin mitään tienneet. Evankeliumin sijaan jatkuvaa ja pelkkää "sapattitotuutta" (tällaista oppia ei Raamattu tunne), joka ei edes ole totuutta vaan eksytystä. Se, etteivät sapatti ja evankeliumi kulje käsikädessä, jo itsessään todistaa nk. sapatin, adventismin olemuksen.
Ei kiitos.
Kristittyjen sunnuntaihin evankeliumi taas liittyy oleellisesti. Sunnuntaisin (jos muinakin päivinä) kristityt eivät kuitenkaan saarnaa "sunnuntaita", "sunnuntaitotuutta", vaan Kristuksen ylösnousemuksen muistona: evankeliumia,SUNNUNTAI ja väite ylösnousemuspäivä - korvaa sapatin on harha.
Ylösnousemusopetus kuuluu Herrankuoleman, eli ehtoollisen oppiin. Siis ei pidä sekoilla.
Kristikunta luulee olevansa rikas - koska sillä on varaa kiistää Jumalan itsensä pyhittämän lepopäivän ja tuo korvaavan näköalan rinnalle, eli vallan symboli.
Näin Sapatin Herra jätetään oven ulkopuolelle. Eli itse asiassa Herra ei ole mukana jumalanpalveluksissanne ja näin ollen tämän Laodikealaisen seurakunnan kohdalla Jeesus onkin oven ulkopuolella ja sanoo kolkuttavansa ovella. Eli Laodikean seurakunna ovella.
Siksi älkää valhetelko jatkuvasti itsellenne ja jätä SapatinHerranne pois, pihalle, ulkopuolelle, ettekä päästä häntä edes sisälle.
Tarvitaan edes yksi jäsen päästämään, eli avaan oven.
Onkohan siksi täällä yksi "herätys" kaveri aina samaa kirjoittamassa, ja etsimässä sitä seurakuntaa ja kun ei polonen edes löydä sitä ja aina huhuilee.
Olisiko juuri hän se, jolla olisi ideaa avata teille ovi, että Herra pääsisi sisään ja toisi Sapatin teille. Tuo opetuksen ja neuvon kirja puhuu Ratsulla tulevasta Kuninkaasta ja siinä Hän ei enää ole armahtaja, ns. aasilla ratsastava, vaan "sotaratsu" - koska siinä Hän onkin tuomitsija.. JOka voittaa - hän saa syödä elämänpuusta.
Eli vielä kerraten. Teidän sunnuntainne on Baabelista / katolisen kirkon äitilapsikultin oppi, jonka Martti tuotti perinneoppina entisestä äitikirkosta teille ja sitähän te mantraatte jatkuvasti -sokeana- . Ja juuri siinä harhasta se leimataan hyväntiedonpuun hedelmämakuun "ylösnousemuspäivä".... ja te uskotte siksi käärmeen opin, jolla tehdään tyhjäksi Jumalan Sana.
Yrittäkää edes tajuta, ja lopulta päästää Sapatin, eli Levon - Luoja Herra sisään seurakuntaanne.
Minä tavallaan ymmärrän harhanne syvyyden, koska itse elin siihen asti harhassa, kunnes Pyhä Henki helluntaiseurakunnassa ollessa, sen sisällä avasi ymmärryksen kirjoituksiin.
Enkä kerinnyt olla kuin 37- vuotta, ennenkuin asia valkeni. Valkeni, että sunnuntaista ei kirjoituksissa puhuta mitään. Eikä korvausopista "ylösnousemuspäivästä".. Siinä ei ole raamatullista leimaa- Hänen siunaamastaan lepopäivästä.
Olisikohan teillä aika jo kurskistaa seurakuntaoven ulkopuolelle, että olisiko se Sapatin Herra tulossa opettamaan, että kaikki on Jumalan työtä, eikä tarvitse häntä vastustaa ja voisi saada nimensä "Elämänkirjaan", eikä laittomuuden ihmisenä olisi nimeltä tuntematon Jumalalle.
Ilmestyskirja on vakava kirja ja juuripa tämä Martti Lutteri katsoi, että sitä ei pitäisi raamattuun laittaa. Martti, joka toi harhan teidän koteihinne. - sekaisin.olet.oppeinesi
Siitähän.on.kyse kirjoitti:
SUNNUNTAI ja väite ylösnousemuspäivä - korvaa sapatin on harha.
Ylösnousemusopetus kuuluu Herrankuoleman, eli ehtoollisen oppiin. Siis ei pidä sekoilla.
Kristikunta luulee olevansa rikas - koska sillä on varaa kiistää Jumalan itsensä pyhittämän lepopäivän ja tuo korvaavan näköalan rinnalle, eli vallan symboli.
Näin Sapatin Herra jätetään oven ulkopuolelle. Eli itse asiassa Herra ei ole mukana jumalanpalveluksissanne ja näin ollen tämän Laodikealaisen seurakunnan kohdalla Jeesus onkin oven ulkopuolella ja sanoo kolkuttavansa ovella. Eli Laodikean seurakunna ovella.
Siksi älkää valhetelko jatkuvasti itsellenne ja jätä SapatinHerranne pois, pihalle, ulkopuolelle, ettekä päästä häntä edes sisälle.
Tarvitaan edes yksi jäsen päästämään, eli avaan oven.
Onkohan siksi täällä yksi "herätys" kaveri aina samaa kirjoittamassa, ja etsimässä sitä seurakuntaa ja kun ei polonen edes löydä sitä ja aina huhuilee.
Olisiko juuri hän se, jolla olisi ideaa avata teille ovi, että Herra pääsisi sisään ja toisi Sapatin teille. Tuo opetuksen ja neuvon kirja puhuu Ratsulla tulevasta Kuninkaasta ja siinä Hän ei enää ole armahtaja, ns. aasilla ratsastava, vaan "sotaratsu" - koska siinä Hän onkin tuomitsija.. JOka voittaa - hän saa syödä elämänpuusta.
Eli vielä kerraten. Teidän sunnuntainne on Baabelista / katolisen kirkon äitilapsikultin oppi, jonka Martti tuotti perinneoppina entisestä äitikirkosta teille ja sitähän te mantraatte jatkuvasti -sokeana- . Ja juuri siinä harhasta se leimataan hyväntiedonpuun hedelmämakuun "ylösnousemuspäivä".... ja te uskotte siksi käärmeen opin, jolla tehdään tyhjäksi Jumalan Sana.
Yrittäkää edes tajuta, ja lopulta päästää Sapatin, eli Levon - Luoja Herra sisään seurakuntaanne.
Minä tavallaan ymmärrän harhanne syvyyden, koska itse elin siihen asti harhassa, kunnes Pyhä Henki helluntaiseurakunnassa ollessa, sen sisällä avasi ymmärryksen kirjoituksiin.
Enkä kerinnyt olla kuin 37- vuotta, ennenkuin asia valkeni. Valkeni, että sunnuntaista ei kirjoituksissa puhuta mitään. Eikä korvausopista "ylösnousemuspäivästä".. Siinä ei ole raamatullista leimaa- Hänen siunaamastaan lepopäivästä.
Olisikohan teillä aika jo kurskistaa seurakuntaoven ulkopuolelle, että olisiko se Sapatin Herra tulossa opettamaan, että kaikki on Jumalan työtä, eikä tarvitse häntä vastustaa ja voisi saada nimensä "Elämänkirjaan", eikä laittomuuden ihmisenä olisi nimeltä tuntematon Jumalalle.
Ilmestyskirja on vakava kirja ja juuripa tämä Martti Lutteri katsoi, että sitä ei pitäisi raamattuun laittaa. Martti, joka toi harhan teidän koteihinne.Siis oikeasti Herra Jeesus ei koputtele minkään "seurakuntien" ovilla !
Jos et tätä edes tajua, niin heikko on ymmärryksesi !
Jeesus siis koputtelee ihmisten sydämen ovella eikä mitään seurakuntien ovia !
Mutta kuten edellä jo oikein kirjoitettiin, teillä ei Herra Jeesus pelasta, vaan teillä pelastaa sapatti ja sen oikea vietto !
Siis on suuri ero opissa ja sen perustassa ja näissä seuraavissa perustoissa !
" Sapatti pelastaa"
"Jeesus pelastaa"
Niin ja minä tiedän siis hyvin sen, että sapatti oli ja on pe ilta -la ilta !
Mutta uudessa liitossa ei vietetä enää vanhan liiton sapattia, vaan pyritään seuraavaan, eli sapatti oli vain "kuva ja varjo" tulevasta Levosta johon uuden liiton uskovan tulisi siis pyrkiä !
1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
4 Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa";
5 ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni".
6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne".
8 Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä.
9 Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
!!!
10 Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.
!!!
Eli uskovan tulee siis päästä lepoon OMISTA töistään eli teoistaan ja vaeltaa Herran Teoissa !!!
Ef. 2:10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
Siis Jumalan ennalta valmistamissa valmiissa teoissa, eikä omissa teoissamme !!!
Gal. 2:20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa;
Mutta teillä adventisteilla siis on yhä tärkeät ne omat teot ja niiden korostaminen, eli sapatin oikea vietto hampaat irvessä lakia itselle ja toisille lukien !
Eli olette lain alla, ihan kuten olivat siis vanhan liiton uskovat vanhan lakiliiton aikaan.
Yritätte siis vanhurskautua OMILLA teoillanne eli kelvata Jumalalle omilla pinnistelyillänne, ja rasitatte ja väsytätte ja kiusaatte siten vain itsenne, ja yritätte saada vielä muitakin samaan lain ikeeseen !
Pahasti olette pielessä oppeinenne ja touhuinenne !
- Näinonnäreet
Lopettakaa jo toi h''''''' jeesustelu ja palatkaa maan pinnalle niin kuin normaalit työssä käyvät ihmiset!!
Tiesitkö miten paljon minä rakastan sua ja haluan sinut mukaan aina ja aina . Niin älä karkaa helvettiin kiroten. Siis ?? On kuules vähän vaikea sairaseläkeläinen palata töihin kun ei kukaan ottaa mua vastaan..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1071173
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt621153Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146866Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64863- 68757
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108667Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto97633- 54608
- 78571
- 39538