Mikä oikein pitää maailmankaikkeuden kasassa?

Että mikä saa sen olemaan sellainen kuin se on, niin että se laajenee ja pysyy eikä romahda kasaan.
19528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Mihin se romahtaisi sitten jos olisi sellainen mahdollisuus..

Oma veikkaus on että se pitää kasassa simulaattori.

Mutta voi myös olla että nimenomaan liike pitää sen kasassa. Ei vesikään tipu ämpäristä ulos jos se ämpäri riittävän nopeassa pyörimisliikeessä.

Äänestä

Sopiva omegan arvo.

Äänestä

Painovoima pitää hoidon kasassa. Pimeä energia saa maailmankaikkeuden laajenemaan, mutta painovoima on vahvempi.

Kun aika koittaa, lämpökuolema saa, eikä painovoiman mahti enää auta. Siihen kuluu miljardeja miljardeja vuosia. Silloin mikään ei pidä enää kasassa mitään.

Äänestä
  • Eihän mikään pidä mitään kasassa tälläkään hetkellä.

    Kasassa pysyminen on illuusio joka perustuu siihen että näennäisesti kasassa pysyvät systeemit koostuvat koko ajan räjähtävää työntävää voimaa kierrättävistä tihentymistä jotka itsekin räjähtävät eli laajenevat koko ajan.

    Ja näin nämä koko ajan laajenevat tihentymät työntävät toisiansa pois päin toisistansa samassa suhteessa kuin laajenevat.

    Ja niissä oleva laajeneva työntävä voima vaihtuu ajan kanssa kokonaan.

    Tällä laajenevalla työntävällä voimalla on mm. laajenevien elektronien luonne, mutta oikeasti näitä elektroneja syntyy ja tuhoutuu koko ajan sen mukaisesti kun laajenevasta ytimestä ulos työntyvästä laajenevasta työntävästä voimasta syntyy uusia elektroneja jotka jatkavat matkaansa kohti seuraavan laajenevan atomin ydintä, vuorovaikuttavat sieltä ulos työntyvän laajenevan työntävän voiman kanssa siten että siitä syntyy uusi laajeneva elektroni joka jatkaa matkaansa eteenpäin kohti toisen atomin ydintä jne.

    Eli elektroni tuhoutuu itse tuhoutuu siinä vaiheessa kun vuorovaikuttaa vastaan työntyvän työntävän voiman aallon kanssa josta syntyy uusi elrktroni jne.

    Laajenevalla työntävällä voimalla on myös laajenevan valon luonne jonka vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aine ja valo laajenevat.

    😀

    Äänestä

  • EtimespaceYoutubesta9899 kirjoitti:

    Eihän mikään pidä mitään kasassa tälläkään hetkellä.

    Taas täyttä paskaa.

    2Äänestä

Neljä perusvoimaa pitää maailmankaikkeuden kasassa, tiedemiesten mukaan.

Äänestä
  • Eli neljä erillistä voimaa?

    Onko näin että aine on erikseen ja sitten on neljä erillistä voimaa ja sitten vielä valoa?

    Eiköhän tuo ole itsestään selvää että on olemassa vain yhtä ja samaa asiaa josta kaikki pohjimmiltaan koostuu.

    Siis niin että kaikki sellainen mikä liikkuu avaruudessa suhteessa muihin avaruudessa liikkuviin, koostuu siitä mistä kaikki muukin avaruudessa liikkuva pohjimmiltaan koostuu.

    Ja vieläpä niin ettei mitään siitä erillisiä voimia ole olemassa, koska se itsessään jo on työntävää voimaa.

    😀

    Äänestä

  • EtimespaceYoutubesta9899 kirjoitti:

    Eli neljä erillistä voimaa?

    Tämä ei filosofian palsta jossa mitään ei tarvitse koskaan todistaa.

    Äänestä

  • EtimespaceYoutubesta9899 kirjoitti:

    Eli neljä erillistä voimaa?

    Onko näin että aine on erikseen ja sitten on neljä erillistä voimaa ja sitten vielä valoa?

    Eiköhän tuo ole itsestään selvää että on olemassa vain yhtä ja samaa asiaa josta kaikki pohjimmiltaan koostuu.

    Siis niin että kaikki sellainen mikä liikkuu avaruudessa suhteessa muihin avaruudessa liikkuviin, koostuu siitä mistä kaikki muukin avaruudessa liikkuva pohjimmiltaan koostuu.

    Ja vieläpä niin ettei mitään siitä erillisiä voimia ole olemassa, koska se itsessään jo on työntävää voimaa.

    😀

    Joo, varmaan ne kaikki neljä perusvoimaa on kaikki samaa. Tiedemiehethän on kauan yrittänyt yhdistää noita voimia ja perustaa ns. "suuren yhtenäisteorian", koska ne myös uskoo että ne on jollain tapaa sama asia, tai että ne voi selittää yhdellä voimalla.

    Äänestä

Voiko sellaisesta yksiköstä ( maailmankaikkeudesta) sanoa että se pysyy kasassa kun se laajenee yli valonnopeudella joka suuntaan?
Pitäisi kysyä pidätteleekö jokin maailmankaikkeuden hallitsematonta hajoamista.
Oma arvaukseni on että gravitaatio hidastaa paikoittaain tätä laajenemisesta johtuvaa "romahdusta".

Äänestä

Ei lopu vaan laajenee ja palaa alkuun, ja uudestaan laajenee, muuttuu, loppumaton jatkumo.
Tai osana suurempaa, sivuosassa meille vieraan energian, massan sivutuotteena ja ohjaamana.
Mittakaava meille mahdoton ymmärtää??
Todellisuus paljon oletettua laajempi?

Äänestä
  • Näin ikuinen työntävä voima kierrättää itse itseään äärettömässä 3 D avaruudessa joka itsessään ei muutu millään tavalla.

    Haaste tiede.fi keskustelijoille /terveiset, osa 2

    https://youtu.be/sZgfeFx-6WU

    Videolle jatko-osa

    Haaste tiede.fi keskustelijoille / terveiset, osa 2:sen jatko-osa

    https://youtu.be/lYqGMIWD_Rg

    😃

    Äänestä

Sanot, että maailmankaikkeus pysyy kasassa, niin ettei se romahda kasaan. Onko se siis jo nyt kasassa vai ei?

Äänestä

Alkuräjähdyksen (joka ei ole räjähdys) seurauksena ilmanulkopuolisen voiman (jota ei ole) vaikutusta ja täten liikettä hidastavaa taikka estävää voimaa jatkuva laajentuma. Painovoimalla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa jos olisi niin mitään alkuräjähdystä ei olisi tapahtunut.

Valonnopeus, joka on avaruuden eikä valonominaisuus, on suurempi "osassa avaruutta" jossa laajeneminen jatkuu edelleen suuremmalla nopeudella kuin niillä alueilla joissa valonnopeus on hitaampi. Näihin hitaamman valonnopeuden alueisiin on syntynyt massakeskittymiä (Galaksit) joiden välisessä avaruudessa etäisyydet kasvavat edelleen ( avaruuden laajeneminen).

Äänestä
  • Valonnopeus on invariantti kaikissa inertiajärjestelmissä. Se on sidottu tyhjiön permittiivisyyteen ja permeabiliteettiin, eikä näin ollen voi vaihdella.

    2Äänestä

  • AlkeetHukassa kirjoitti:

    Valonnopeus on invariantti kaikissa inertiajärjestelmissä. Se on sidottu tyhjiön permittiivisyyteen ja permeabiliteettiin, eikä näin ollen voi vaihdella.

    Tuo on Aristoteellinen näkemys, jota Maxwell viimeisenä aristoteellisen ajan Fyysikkona aikoi todistaa viimeisenä teoriana. Ei onnistunut. Maxwell omalla työllänsä aloitti huomaamattaan Einsteiniläisen fysiikan.

    Einstein pohti sitä mahdollisuutta, jotta valonnopeus olisikin avaruuden ominaisuus. Ei onnistunut. Einstein ensin erityisessä suhteellisuusteoriassa todisti Aurinkokunnan tasolla valonnopeuden olevan vakion, joka ei kuitenkaan toiminut kaikkialla havaittavissa olevassa maailmankaikkeudessa. Yleisessäsuhteellisuusteoriassa hän todisti valonnopeuden olevan nimenomaan avaruuden eikä valon ominaisuus. Nyt Einstein onnistui. Maxwell huomasi erehdyksensä. Meillä Suomessa muuten oli Erik Tigersted, joka esitti kilpailevan näkemyksen tästä valonnopeuden ominaisuudesta avaruuden ominaisuutena. Vuoden 1919 Auringonpimennys todisti Einsteinin teorian oikeaksi ja Tigerstedin teorian erheelliseksi.

    Tämä valonnopeuden nopeus, joka on siis avaruudenominaisuus eikä valonominaisuus, on auttanut meitä löytämään kaikki muut maailmankaikkeuden galaksit, alkuräjähdyksen hetken, atomivoiman ( ydinpommeina ja atomivoimaloina ), valon taipuminen massojen ( tähdet, painovoimalinssit ) läheisyydessä, mustien aukkojen fysiikan, nanotekniikan, piitekniikan ja viimeisimpänä aineaallot..

    Valonnopeus ei ole sidottu tyhjiön ( vai tarkoititko tyhjön ) permiittivisyyteen vaan väliaineen permiittivisyyteen. Jos jollakulla on alkeet hukassa niin ne on sinulla. Pitäisikö palata takaisin Aristoteelliseen fysiikkaan ? Pystytkö todistamaan valonnopeuden olevan sidottu tyhjön permiitivisyyteen, jos pystyt niin fysiikan Nobel-palkinto on taattu ?

    Äänestä

Miten niin missään kasassa? Sehän on enemmän levällään kuin Jokisen eväät ikinä olleetkaan

Äänestä
  • Oikein!
    Sekaisin kuin seinäkello.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ihmeellinenmaailma kirjoitti:

Että mikä saa sen olemaan sellainen kuin se on, niin että se laajenee ja pysyy eikä romahda kasaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu